Elämä on sattumien summa

Pyöräilen töihin reittiä, jossa on pitkän matkaa täysin suora pyörätie ja jalkakäytävä. Suoralla on useita pyörätien jatkeita. Suora on ongelmallinen, siinä on paljon omakotitaloasutusta, joilla on aitoja ja pensaita pihoissaan, jotka sitten lähes kokonaan estävät näkyvyyden pienille sivuteille, joista sitten käännytään pyörätien vieressä menevälle päätielle. Kevyenliikenteen ihmiset ikäänkuin tulemme autoilijoille kulman takaa. Tietenkin pyöräilijänä jarruttelen jokaiseen jatkeeseen ja katson mahdollisimman tarkasti, ettei ketään ole tulossa kääntymään päätielle. Liikkeellä on myös paljon pieniä pyörälijöitä, joilla ei ehkä varovaisuus ole samaa luokkaa kuin aikuisella. Tähän lisätään sitten autoilijat, jotka tulevat näiltä sivuteiltä kärkikolmioiden takaa tuohon pyörätien jatkeelle kääntyäkseen isolle tielle. Näen välitettavasti lähes joka kerta reittiä pyöräillessäni, kun autoilijat kaahaavat täyttä höyryä pyörätienjatkeen päälle yhtään katsomatta ja jäävät katsomaan ainoastaan sitten isomman tien autoja pääsevätkö kääntymään.

Pyöräillessäni tämä sai minut ajattelemaan, miten meidän elämä on lopulta melkoisten sattumien summa aivan alusta lähtien. Jäin miettimään, että montakohan läheltä piti -tilannetta tuossa suoralla syntyy päivittäin? Tiedän, että on monia jotka uskovat, että ihminen luo itse oman polkunsa ja osaksi siihen voikin vaikuttaakin. Silti pelkillä sattumilla on todella suuri merkitys matkan varrella.  

On ensinnäkin melkoista sattumaa, että olen toistaiseksi selvinnyt elämässäni 44-vuotiaaksi asti fyysisesti hyvinkin terveenä. Kyllä, omilla valinnoilla voi myös vaikuttaa asiaan, mutta jos sinulla on syntymästä lähtien "huonommat" geenit tai muuten vain huono tuuri, tämä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys. Toistaiseksi olen ollut elämän arpapelissä onnekas, mutta se voi muuttua hetkellä millä hyvänsä. Tämän vuoksi olen kokenut tärkeänä elää hetkessä, koska huomisesta ei ikinä tiedä. Opin asian jo lapsuudessani, kun ympäriltä kuoli monia nuoria ja nuorehkoja ihmisiä ihan yhtäkkiä vähällä aikaa, keiden aika ei tavallaan olisi vielä ollut. En koe tätä kuitenkaan pelottavana asiana, se on vain elämää. Lapsuus opetti olemaan sinut myös oman kuolevaisuuden kanssa. 

Ensimmäinen pitkäaikainen työpaikkani oli myös sattumaa. Huomasin sattumalta eräänä päivänä liikkeen ovessa ilmoituksen, että he hakevat työntekijää. Menin sisään ja aloitin seuraavana päivänä. Lopulta olin tuossa työpaikassa lähes kymmenen vuotta.

Sattumaa oli myös se, kun eräs kuuma kesäyö lähdin nuorena ja villinä baari-illan jälkeen viemään roskia. Elokuun hämärässä yössä kompuroin epätasaisella asfaltilla voimajuomien avittamana täysin kasvoilleni, kun en saanut otettua käsilläni vastaan. Muista edelleen, miten ensimmäisenä kokeilin, onko etuhampaat tallella. :D Oli ne. Selvisin kaatumisesta vain hivenen turvonneella poskella, edes niskat eivät venähtäneet, vaan sain jotenkin ihmeen kaupalla vältettyä kasvoihin kohdistuvan pahemman iskun maahan. Joten täyttä sattumaa, että hampaat ovat vielä tallella ja niskani kunnossa.

Täysin sattumaa ovat olleet myös molempien puolisoideni kohtaamiset, niistä voitte lukea lisää täältä.

Olenkin tullut siihen tulokseen, että elämä on sattumien summa. Olen todennut, että elämän pienempiin juttuihin pystyy ihminen vaikuttamaan myös itse, mutta ainakin omassa elämässä kaikki ne isoimmat ja tärkeimmät asiat miten elämä on edennyt, ovat olleet pelkkää sattumaa. 

Mitä sinä ajattelet tästä? Onko elämässäsi ollut sattumia?