Se on loma NYT!

Se on loma NYT! 

Voin sanoa, että nyt jos koskaan loma tulee todella tarpeeseen. Mennyt vuosi on ollut raskas, olen joutunut jälleen vetämään rajoja sille, kuinka paljon teen töitä. Kulisseissa on tapahtunut paljon. Viime vuoden lopulla setäni, joka oli kuin isä minulle kuoli. Samalla meni myyntiin kotikotini. Onneksi se kuitenkin lopulta päätyi suvun haltuun. Huomaan myös, että mielialaani vaikutti yllättävän paljon se, että viime vuoden kesäloma tuli vietettyä kotona. En jotenkin päässyt irtautumaan arjesta kunnolla ja töihin palattua oli olo, kuin en olisi ollut lomalla. Ne samat siivoilut ja kokkailut tuli tehtyä, mitä arkenakin. Talvi ja kevät olivat sellaista taiteilua. Sitten siihen päälle tuli vielä kesä ja helteet. En saanut helteiden vuoksi kunnolla nukuttua viikkoihin tai jos nukuin, yöt olivat katkonaisia, koska sisällä oli niin kuuma. Tämä alkoi vaikuttamaan todella nopeasti jaksamiseeni, enkä oikein toipunut tästä. Vasta pari viime viikkoa olen saanut vihdoin nukuttua paremmin ja palautuminen noista huonosti nukutuista viikoista on vähitellen alkanut.

Olen niitä ihmisiä, jotka innostuvat ja tekevät helposti enemmän kuin pitäisi. Sitä jaksaa hetken, kunnes tajuaa, että se ei ollutkaan niin hyvä idea. Onneksi menneistä vuosista oppineena, osaan nykyään puhaltaa pelin ajoissa seis, ettei mennä ihan samoihin syviin vesiin, joissa joskus vuosia sitten on tullut oltua. Sairaslomilta on vältytty. Silti toipuminen vie aikaa. Vaikka osaan nykyään sanoa ei, niin kiltintytönsyndrooma istuu syvällä. Siinä missä toiset jatkavat elämäänsä ein sanomisen jälkeen normaalisti. Minä jään kokemaan siitä huonoa omaatuntoa ja mietin, pahoitinko toisen mielen. Menee useita päiviä päästää asiasta irti. Lisäksi jatkuvasti pitää muistuttaa itseään, että sitten kun tuntuu paremmalta, etten menisi heti hamuamaan lisää töitä vaan tyytyisin siihen mitä on, koska nekin riittävät. Jossain kuitenkin vaanii sellainen ahneuden piru, johon sorrun liian helposti. Olen myös miettinyt paljon sitä, mitä haluan jatkossa tehdä. Blogin kirjoittaminen on asia, jota rakastan. Eikä se oli ole tuntunut koskaan kuormittavalta ja sitä tulen jatkamaan toisena työnäni, ehkäpä vielä jossain vaiheessa kokopäiväisesti, jolloin voisin nostaa postausten määrää.

Sen sijaan some on alkanut puuduttamaan aina vain enemmän ja enemmän. Se on vähän harmi, sillä firmat haluavat nykyään jopa mieluummin Instagram-yhteistöitä kuin blogipostauksia. On olo, ettei minulla ole sinne oikein mitään annettavaa. En ole ihminen, joka kertoo asioita parissa lauseessa tai tekee naamallansa Instastorieseja. Rakastan kirjoittamista, pohdiskelevaa ja tutkivaa otetta. Haluan testailla tuotteita joista kirjoitan pitkään. Sen sijaan, että tuuttaisin uutta materiaalia pihalle päivittäin liukuhihnalta. 

Välillä mietin aikaa ennen somea. Kaipaan sitä ja olenkin paljon pyöritellyt mielessäni, että poistaisin sosiaalisen median kanavat kokonaan. Facebookista olisin jo luopunut, mutta blogini tili on siellä. Instagramistakaan en voi toisen työni vuoksi luopua, vaikka mieli tekisi. En koe paikkaa kovinkaan omakseni. 

Uutisia en viitsi enää edes lukea. Niissä ei ole ollut kohta kahteen vuoteen kuin yksi aihe, tiedätte kyllä mikä. Monissa muissa maissa on vähitellen alettu päästämään irti ja päivittäiset ykkösaiheet ovat jotain muuta kuin edellisen päivän tartuntaluvut. Jos aikoinaan oli herranpelko, niin suomalaisiin on saatu istutettua viimeisen vajaan parin vuoden aikana koronapelko. Ilmapiiri on täällä todella ahdistava asian ympärillä. Ajattelen, että se voisi olla hyvinkin toisenlainen. Kiitos lehdistön ja toisten ihmisten kyttäämisen, siitä on muodostunut sellainen kuin se nyt on. Järkevää keskustelua on vaikea löytää. Nykyään on yhtäkkiä normaalia, että jos lähdet rajojen ulkopuolelle reissuun, joudut puolustelemaan muille päätöstäsi. Kertomaan suurin piirtein minuutin tarkkuudella miten toimit ja mitä teit, ettei sinua tuomittaisi. Silti saat kuraa niskaasi. Tämä on absurdia. Jos toimii matkustaessa vastuullisesti, tiedossa olevat riskit huomioiden, tässä ei ole mitään tuomittavaa. Valitettavasti osa sitten toimii holtittomasti, mutta sellainen on ihminen... 

"Minua ei pelota eikä ahdista itse korona yhtään vaan tämä asian ympärillä vallitseva ilmapiiri."

Totuus on kuitenkin se, että me kuolemme todennäköisemmin syöpään kuin koronaan, johon joka kolmas meistä sairastuu ja vuosittain lähes 13 000 kuolee. Miettikää, millainen satumainen tuuri sinulla käy, jos et saa elämäsi aikana syöpää. Jotenkin vasta korona sai useammat ihmiset ajattelemaan omaa kuolevaisuuttaan, jonka vuoksi pelko ja kyttääminen ovat nyt sitten valloillaan. Tästä vallitsevasta pelosta tullaan maksamaan vielä kovaa hintaa jatkossa lisääntyneinä mielenterveysongelmina. Minua ei pelota eikä ahdista itse korona yhtään vaan tämä asian ympärillä vallitseva ilmapiiri Suomessa.

Itselläni on molemmat rokotteet, mutta en ala syyttelemään heitä, jotka eivät rokotetta ota. Jokainen tekee päätöksensä asiasta itse ja elää sen kanssa. Onkin ollut järkyttävää huomata, miten ihmiset ovat toistensa kimpussa tässäkin asiassa. Tuttavissani on ihmisiä, jotka ovat saaneet rokotteesta isompiakin oireita, mutta myös niitä joille ei tullut mitään. Ymmärrän, että toisia pelottaa, varsinkin, jos on sattunut saamaan ensimmäisestä piikistä kunnon oireet, niin takuulla aiheuttaa mietintää toisen ottaminen. Itselläni oli ensimmäisen rokotteen jälkeen käsi hellänä kaksi päivää, toisen rokotteen jälkeen ei mitään. Toivon, että olen näin suojannut itseni hyvin todennäköisesti ainakin pahimmilta tautimuodolta, jos tartunnan saan. Enkä näin tule kuormittamaan lisää meidän erittäin haavoittuvaa sairaanhoitoa. 

Näillä vähän raskaillakin mietteillä loman viettoon. Postauksia tänne tulee normaalisti, mutta päivät saattavat hivenen vaihdella. Lupasin itselleni, että seuraavat viikot teen asioita jotka tuntuvat hyvältä omassa tahdissani ja nukun!

Mitä sinun elokuuhun kuuluu?