Uuden ajan aurinkovoide – Avène Intense Protect SPF 50+

*Tuote saatu


Lupaan, että seuraava postaus ei ole aurinkotuotteesta. ^_^ 

Avènen Intense Protect SPF 50+ on aurinkovoide, josta olen halunnut kirjoitella jo pitkään. Postaus oli mielessäni loppukesän, mutta se vain jäi. Oli lomaa ja kaikkea muuta mukamas tärkeämpää. En tiedä tekeekö nämä pimenevät illat sen, että haluan kirjoitella kesäisistä asioista. Tuntuu, että syksy on tullut tänä vuonna vauhdilla. Iltaisin nopeasti tuleva pimeys on edelleen jonkinlainen järkytys, mutta siihen alkaa tottua vähitellen.

En tiedä moniko teistä on tietää, mutta Avéne on yksi aurinkotuotteiden kehittelyn edelläkävijöistä. Tälläkin kertaa Avène on ollut askeleen edellä muita. Intense Protect sisältää laajakirjoisen aurinkosuojan, mutta ensimmäistä kertaa UVB- ja UVA -suojan lisäksi voide sisältää suojan haitallista korkeaenergistä siniviolettisäteilyä vastaan (HEV). Avènen kehittelemä Triasorbonkin ensimmäinen aurinkosuodatin, joka pystyy UVB- ja UVA -suojan lisäksi antamaan suojan myös sinistä valoa vastaan. Varsinkin tummemman ihon sävyn omaavat hyötyvät tästä suojasta, sillä sinisen valon on todettu aiheuttavan varsinkin heille hyperpigmentaatiota. Sinistä valoahan ei aiheuta pelkästään elektroniset laitteet, vaan suurin osa siitä tulee suoraan auringon säteistä. Avènen kehittelemän Triasorbin lisäksi aurinkosuoja sisältää kolmea muutakin kemiallista filtteriä.


Avéne Intense Protect SPF 50+ ei sisällä hajusteita, eikä se tuoksu mielestäni miltään. Väri on aavistuksen persikkainen. Iholle levitettynä se ei jätä valkoista efektiä, kuten kemialliset suojat eivät yleensäkään tee. Voide levittyy iholle miellyttävästi, eikä se sisällä silikonia. Tuntu iholla on miellyttävä, tämä ei ole se kaikista kevyimmän tuntuinen aurinkosuoja, mitä olen käyttänyt, mutta se on miellyttävä tuntuinen ja erittäin kosteuttava. Imeytyy nopeasti. Ei tunnu rasvaiselta, mutta jättää ihon pinnan hivenen kiiltäväksi, joten rasvoittuvan ihon omaavat eivät välttämättä pidä koostumuksesta. Sen sijaan normaali- ja kuivaihoisille se on loistava. Itselläni on todella herkät silmät ja monet kemiallisen suojan sisältävät aurinkosuojat kirvelevät silmiäni, mutta ei tämä. Sopii hyvin herkimmällekin iholle.

Aurinkovoide on lisäksi vedenkestävä. Sopii meikin alle, eikä lähde rullautumaan. Tuote on pakattu mukavan kokoiseen 150 ml:n tuubiin. Pelkästään kasvoille käytettynä siitä riittää pidemmäksi aikaa, mutta tietenkin voidetta voi käyttää myös vartalolle. 

Lisäksi valmistaja lupaa, että voiteella on optimaallinen biohajoavuus, eikä sillä ole todettu tutkimuksissa vaikutuksia koralleihin, kasvi- tai eläinplanktoneihin. Tämä on testattu meritieteellisessä observatoriossa Banyuls-sur-Merissa.

Kaiken kaikkiaan tämä on varmasti yksi miellyttävimmistä aurinkovoiteista, mitä olen käyttänyt. 


Oletko kokeillut Avènen aurinkosuojia? Suosikkeja?

Avènen tuotteita voi ostaa apteekeista ja tuotteen hinta on reilu parikymppiä paikasta riippuen.

  1. En ole testannut. Olen jotenkin jumissa Acon aurinkotuotteisiin :)
    Aurinkoisia syyspäiviä sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavalla apteekkireissulla ota tää Avene mukaan, tykkäät varmasti. :)

      Ihanaa viikonloppua Outi. <3

      Poista
  2. Tämä kuulostaa kiinnostavalta ja hyvä hinta noin isolle tuubille. Täytyy pitää mielessä, kun tarvitsee ostaa uusi aurinkosuoja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan ole pahan hintainen, toki vartalolle, jos käyttää hupenee nopeaan, jos pelkille kasvoille niin tulee kestämään pitkään. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives