Whamisan suosikit uudistuivat – Mitä pidän niistä nyt?

MAINOS: WHAMISA, SISÄLTÄÄ MAINOSLINKKEJÄ


Whamisa on yksi harvoista luonnollisista K-beauty -brändeistä. Se on lukeutunut suosikkeihini siitä asti, kun tuotteet ilmestyivät Suomen markkinoille. Vuosi takaperin tuotteiden pakkaukset muuttuivat. Samalla myös tuotteiden sisältöä muokattiin. Aikamoisen isoja muutoksia, joissa piilee aina riski. Menikö uudistus putkeen vai karkottiko se uskollisia asiakkaita?

Kun näin vuosi sitten ensimmäistä kertaa uusitut pakkaukset, en ollut ihan varma, mitä pidin niistä. Ovathan ne eteerisemmät kuin vanhat hivenen leikkisämmät pakkaukset. Onkin makuasia kummat miellyttävät enemmän silmää. Minun piti kuitenkin makustella asiaa hetki. Olen tapojeni orja, enkä kovin innokas uudistuksille. Lopulta olin valmis kokeilemaan, miten sarjan suosikkituotteeni olivat muuttuneet. Ajattelinkin valoittaa teille tapaani rehellisesti, mitä fiiliksiä uudistetut suosikkituotteeni minusssa herättivät.

Ymmärtääkseni yksi isoimpia uudistuksia oli se, että esim. hoitonesteissä fermentoitujen aineiden määrää laskettiin. Tämä siksi, että aiemmin tuotteet olivat toisille liiankin aktivoivia ja saattoivat aiheuttaa ärsytystä. Tällä pyrittiin siihen, että tuotteita voisi käyttää myös herkkäihoisemmat. Itse en koskaan ole saanut Whamisan tuotteista reaktiota, joten en pysty sanomaan, oliko tällä vaikutusta, että herkkäihoiset sietäisivät nyt tuotteita paremmin. Lisäksi tuotteissa käytetty harvinainen Aloe Maculata on korvattu yleisemmällä aloe barbadensis -uutteella.


*CLEANSING OIL Oli yksi parhaita öljypuhdistajia, mitä markkinoilta löytyi. Toivoin, että muutokset eivät olisi suuria ainakaan koostumuksen suhteen. Uuteen tuotteeseen oli nostettu sen sisältämän hasselpähkinäöljyn pitoisuutta. Ei onneksi hätää, puhdistusöljy on koostumukseltaan edelleen yhtä ohut ja miellyttävän silkkisesti levittyvä kuin vanhakin. Se huuhtoutuu pois helposti vedellä. Tuoksu on myös hyvin mieto. Pakkaus on sen sijaan käytännöllisesti huomattavasti parempi. Pumppu on jämäkämpi ja miellyttävämpi käyttää. 

Ostaisinko uusitun tuotteen? KYLLÄ


*FOAMING CLEANSER Tähän pätee samat sanat kuin puhdistusöljyyn. Foaming Cleanser oli yksi markkinoiden hellävaraisempia geeliputsareita ja harvoja joita käytin ahkerasti. Puhdistusgeeli olikin tuote, jonka muutosta pelkäsin ehkä eniten, koska tämä on omassa genressään harvoja ei kuivattavia tuotteita. Onnekseni Foaming Cleanser ei muuttunut juurikaan. Täyteläisen koostumuksen omaava ja super riittoisa tuote puhdistaa ihon kevyesti vaahdoten. Tuoksu ja tuntuma ovat samoja kuin ennenkin. Ainoa muutos onkin oikeastaan ollut se, että Aloe Maculata on korvattu aloe barbadensis -uutteella.

Ostaisinko uusitun tuotteen? KYLLÄ


*TONER ORIGINAL Kun aikoinaan aloin käyttämään Whamisan tuotteita, olin aivan ihastunut Toner Richiin, mutta aika nopeasti tajusin, että Original on sittenkin enemmän ihoni juttu ja monen suosima Rich oli jopa liiankin hoitava. Lisäksi Original ei jättänyt ihoa yhtä tahmeaksi kuin kosteuttavampi Rich.

Toisin kuin puhdistustuotteet Tonerit kävivät läpi hivenen isomman uudistuksen pakkauksia myöden. Vaikka fermentoitujen aineiden määrää on laskettu, sitä ei huomaa koostumuksessa. Toner Original tuntuu mielestäni jopa hivenen aiempaa täyteläisemmältä. Se kuitenkin imeytyy hyvin ihoon ja jättää pinnan silkkiseksi, eikä lainkaan tahmean tuntuiseksi. Ainesosiltaan tämä onkin sitten värinsä mukaisesti kultaa. Sisältää peräti 20%:n pitoisuuden  kameleonttilehtiuutetta, joka rauhoittaa tulehduksia. Hoitonesteeseen on lisätty myös riisiuutetta, joka kirkastaa ihoa. Uudistetusta tuotteesta tuli heti fiilis, että tämä on jopa parempi kuin se entinen. Ainoastaan pakkauksen ulkomuodosta en tykkään niin paljon kuin entisestä.

Ostaisinko uusitun tuotteen? KYLLÄ


*WATER CREAM Oli selvää, että tämän suosikkivoiteeni muutos hyvin erilaisine pakkauksineen oli minulle ehkäpä se isoin muutos. Rakastin sitä tuubissa olevaa ihanan kevyttä, jopa vesimäistä, mutta silti kosteuttavaa voidetta. Ymmärrän silti hyvin, että Whamisa halusi tehdä uusitusta voiteesta tasalaatuisemman koostumukseltaan. Entinen voidehan oli sellaista, että tuubin ravistelusta ja puristelusta huolimatta voiteen seassa tuli ulos myös pelkkää nestettä. Uusitun Water Creamin koostumus onkin paksumpaa (kiitos carnaubavahan) ja se on pakattu lasipurkkiin. Jota en kyllä ymmärrä, koska kyllä tämän paksuinen voide tulisi edelleen ulos siitä tuubistakin. Levittyvyys on kevyen miellyttävä, ei tietenkään yhtä vesimäisen kevyt kuin entisessä versiossa. Isommaksi ongelmaksi nousi itselleni kuitenkin tuotteen tuoksu. Vanhassa voiteessa oli hyvin mieto, tuskin havaittava tuoksu. Sen sijaan tämä uusi voide tuoksuu erittäin voimakkaasti laventelille, jonka hajusta ihonhoitotuotteissa en henkilökohtaisesti tykkää. Ei voi muuta sanoa kuin harmi, että menivät pilaamaan hyvän tuotteen voimakkaalla laventelin tuoksulla ja purkkipakkauksella. Jos laventelin tuoksu ei ole sinulle este, suosittelen kokeilemaan.

Ostaisinko uusitun tuotteen? EN


*LIP MOISTURE FRESH Huulivoiteen koostumus ei juurikaan muuttunut. Ehkä se on aavistuksen jämäkämpää, mikä auttaa pysymään sitä paremmin huulilla. Tuoksu on piparminttumaisempi kuin entisessä ja voide tuokin huulille hetkellisesti viilentävän tunteen. Avokadovoi- ja öljy kosteuttavat tehokkaasti. Loistava huulivoide päiväaikaan. 

Ostaisinko uusitun tuotteen? KYLLÄ

Lopputulema oli se, että ostaisin edelleen neljä tuotetta viidestä suosikistani. Vähän kyllä harmittaa, että Water Creamin tuoksumaailmasta oli tehty niin laventelinen, etten yksinkertaisesti voi enää mitenkään ajatella käyttäväni sitä. Lasipurkin ja aavistuksen paksumman koostumuksenkin olisin voinut antaa anteeksi, mutta tuoksua en. 

Whamisaa myy mm. *JOLIE

Oletko kokeillut uusittua Whamisaa? Mitä pidit?

  1. En ole kokeillut, mutta voisin kokeilla. Aiemmin sain jostain voiteesta lievää ihoärsytystä, joten ilolla luin tuon, että ärsyttäviä ainesosia on poistettu.
    Ihanaa syyskuun alkua Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi aktivoivat tuotteet ovat usein sellaisia, että herkempi iho saattaa saada niistä ärsytystä. Eli tehokas ei aina ole se paras vaihtoehto. :) Sen vuoksi Whamisa sitten on lieventänyt pitoisuuksia, että useamman iho sietäisi. Toki sarja on edelleen tehokas, mutta vähemmän ärsyttävä.

      Samaa sinne Outi. <3

      Poista
  2. Nyt en ole Whamisaa vähään aikaan käyttänyt, Nourishing voide ja kuorintalaput oli ikisuosikkeja. Tarjouksesta ostaisin vieläkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuorintalaput ovat kyllä loistoja tai oli silloin, kun vielä kuorin ihoa. Kiitos retinolin, en ole kohta puoleen vuoteen kuorinut ihoa, ei vain tarvitse. :D

      Poista
  3. En ole Whamisaa vielä kokeillut, mutta paljon olen kyllä nähnyt kehuttavan :) Viimeksi katselin mielenkiinnolla heidän hiustenhoitotuotteittaan, onko sinulla niistä kokemuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itseasiassa lainkaan kokeillut brändin hiustenhoitotuotteita, varmaan joskus jonkin matkakoon, mutta ei mitään muistikuvia, millaista olisi ollut.

      Ihanaa viikkoa sinne.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives