Viisi faktaa, joita et ehkä tiennyt minusta

Välillä tuntuu, että olen lähes kahdentoista blogivuoden aikana kertonut täällä itsestäni melkein kaiken, mitä olen halunnut kertoa. On kuitenkin muutamia hauskoja pikkujuttuja, joita et ehkä vielä tiennyt. Osan olen täällä blogissa saattanut vuosien aikana kertoa, osaa taas en. 

1. Maapähkinävoi

Söin ensimmäistä kertaa elämässäni maapähkinävoita vajaa pari vuotta sitten. Sitä ennen en ollut edes koskaan maistanut. Ostin purkin, koska halusin laittaa sitä chiapuuroon, jota innostuin tekemään sitäkin tuohon aikaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Sen jälkeen maapähkinävoista on tullut kaappimme vakiovaruste ja sitä on kulunut monta purkillista. Sen pitää tietenkin olla sokeroimatonta, maksimissaan ripauksen suolaa sisältävää 100% maapähkinää. 

2. Nutella

Samoihin aikoihin, kun ostin ensimmäisen maapähkinävoipurkkini, ostin myös elämäni ensimmäisen purkin Nutellaa. Sitäkään en ollut koskaan maistanut aiemmin. Nutellasta ei tullut samanlaista hittiä, olen ehkä kerran ostanut purkillisen sitä lisää parin vuoden aikana. Sen sijaan olen ollut rohkeampi ja laittanut sitä esim. hotellin aamupalalla pannukakkujen päälle.

3. Kylpyhuone

Tämän osa seuraajista saattaakin muistaa. Kun kylpyhuoneemme vuonna 2015 remontoitiin, valitsin sinne laatat suoraan kaupan verkkosivuilta. En koskaan käynyt mallaamassa ja katsomassa laattoja paikan päällä. Halusin vain aikaa kestäviä laattoja ja yksinkertaista musta-harmaa-valkoista -värimaailmaa, joka on aika helppo toteuttaa ilman turhaa mallailuakin. Talonrakentajan ammattitutkinnon suorittaneena oli helppo hahmottaa ilman näkemistäkin se, minkäkoiset laatat näyttäisivät hyvältä kylpyhuoneemme seinissä, mitkä taas eivät toimisi. Lattialaatoissa panostin kestävyyteen, valitsit laatat, joita voisi käyttää julkisissakin tiloissa, jossa kulkee ihmisiä paljon. Suihkun taakse tullut koristeseinän pätkä oli myös helppo hahmottaa kokonaisuuteen. Ilmoitin remppamiehelle mitkä laatat halusin hänen kaupasta noutavan ja ilmoittavan, jos jotain ei löydy, niin mietin sitten uusiksi. Kun laattapaketit kannettiin eteiseen, tietenkin vähän jännitti. Valehtelisin, jos ei. :D Heti kun avasin pakkaukset, tiesin onnistuneeni. Toisille pitkään pohtiminen ja sävymaailmojen valitseminen on juuri sitä kivointa puuhaa remontissa ja siihen käytetään huolellisesti aikaa. Itse en taas tuosta osiosta välitä lainkaan vaan käytönnöllisyys on tärkeintä, silti kuitenkaan harmoniasta tinkimättä. Jos värimaailma olisi ollut jokin toinen, värien yhteensopivuutta olisi pitänyt luultavasti käydä katsomassa paikan päällä, koska laatoissa tietyt sävyt saattavat vaihdella paljonkin.

4. Uinti

Olen hyvä uimaan. Lapsena minut vietiin uimakouluun jo tarhaiässä. Ensimmäisen uimamerkkini taisin suorittaa 4-vuotiaana. Luulen, että minun haluttiin oppivan nopeasti uimaan, koska liikuimme paljon järvellä. Nuorempana tuli myös harrastettua uintia jonkin verran. Lisäksi liikuntatunneilla uinti oli aina aivan parasta. Suurin osa lintsasi (tiedätte kyllä millä syyllä ja menivät kävelemään) ja meitä oli vain muutama, jotka osallistuttiin aktiiviesti tunneille. Aluksi tehtiin yksi 45 minuuttia, mitä opettaja halusi ja toinen puolisko saatiin tehdä mitä itse haluttiin. Edelleen vesi on elementtini, siinä on jotain äärimmäisen rauhoittavaa. Parasta on vain kellua vedessä, silloin kuulee vedenalaisen maailman äänet ja voi unohtaa kaiken muun. Lapsuudesta on jäänyt elävästi mieleen, kun usein järvessä kelluessa alkoi jo kaukaa kuulemaan veden alla, miten moottorivene alkoi lähestymään jostain. Kelluminen on oikeasti parasta mitä ihminen voi kropallaan tehdä. Se ilmava rentous, sitä on vaikea kuvailla. Valitettavasti uimahallien häly ja ympäristö eivät ole vanhempana olleet makuuni ja uiminen on sen vuoksi rajoittunutta. Osaksi tämän vuoksi unelmani olisi asua järven rannalla.

5. Sisu

Tiedättekö paljonko sisua vaatiin ajaa pyörällä kouluun -25°C pakkasessa neljän ja puolen kilometrin matka? Siinä samalla nostella vielä ketjuja useamman kerran paikoilleen, koska pakkanen teki sen, että ne tippuivat helposti rattailta 21-vaihteisessa maastopyörässäni. Taluttaa pyörää talvella umpihangessa pilkkopimeässä sama matka, kun tietä ei vielä aamuisin ollut aurattu? Tai polkea samaa hiekkatietä keväällä, kun se oli pelkkää mutavelliä tai sen jälkeen kun samalle tielle oli ajettu paksu kerros irtosoraa? Puhumattakaan siitä, kun tie näytti välillä hyvin ajetulta luistinradalta, joka vietti tietenkin ojiin päin... Sain aikoinaan koulukyydin toiselle luokalle, sekä viidennelle, että kuudennelle luokalle. Toisen luokan kuljetuksesta mummo joutui aikoinaan taistelemaan. Sen sijaan 5-6 -luokan koulu sijaitsi sen verran kaukana, että kyyti oli selviö. Kaikki muut luokat poljin pyörällä kouluun aina ammattikoulun viimeiselle luokalle asti. Aluksi katuvaloja oli ensimmäiselle kilometrille keskustasta kotiin tultaessa, vuosien päästä katuvaloja pidennettiin niin, että enää viimeinen kilometri oli täysin pimeää. Voin kertoa, etten tuon jälkeen ole ollut ensimmäinen periksiantaja. Myönnän, että välillä tuli aseteltua kyyneleet silmissä ketjuja paikoilleen, samalla kun sormet olivat jäätyä. Tuohon aikaan 80-90 -luvulla oli talvisin Mäntän seudulla koviakin pakkasia ja huomaan vielä tänäkin päivänä, että hyvästä kerrospukeutumisesta huolimatta, reiteni, sormeni ja poskipääni ottavat muuta kroppaa herkemmin kylmästä itseensä. Luultavasti ne saivat polkiessa eniten kylmää. Mittarin näyttäessä -30°C, sain jäädä kotiin. Näitäkin päiviä oli toisinaan, yhtenä talvena muistan montakin, taisi olla melkein viikon putkeen. Hyvä puoli on se, että lapsena ja nuorena taisin huomaamatta polkea pyörällä itselleni sellaisen peruskunnon, jonka jäänteet näkyvät kropassani edelleen tänäkin päivänä, nyt kun olen 45-vuotias.

Oliko uusia faktoja vai tiesitkö jo jotain näistä?