Ikimuistoisimmat blogihetket



Tänään minulle tuli vanha kunnon blogihetki, siis sellainen, että minun oli päästävä kirjoittamaan asia heti samana päivänä tänne. En ole kokenut tällaista aikoihin. Blogin alussa näitä juttuja tuli usein, kun blogi päivittyi päivittäin. Nykyään tekstejä on usein valmisteltu ainakin päivää aiemmin. Kiitos tästä tämän päivän fiiliksestä kuuluu jälleen Lindalle. Menin lukemaan Lipstick Love -blogiin postauksen ikimuistoisimmista hetkistä blogin parissa. En pysty edes kuvailemaan millaisen nostalgisen ryöpyn postaus sai sisälläni aikaiseksi, kun aloin miettimään omia ikimuistoisimpia blogihetkiä. Niitä on mahtunut näihin vuosiin paljon. Samalla iski haikeus. Ymmärrän, että asiat kehittyvät vuosien aikana, se on luonnollista. Aina ne eivät silti kehity parempaan suuntaan kaikissa asioissa. Voin suoraan myöntää, että minulla on hivenen ikävä sitä aikaa, millaista tämä bloggaaminen oli vielä kuutisenkin vuotta sitten. Varsinkin viimeiset kolme vuotta muutos on mennyt suuntaan, josta en oikein henkilökohtaisesti välitä. Asia, joka sai minut pitämään kaikesta huolimatta kiinni omasta tyylistäni, vaikka sitä ei ajateltaisikaan nykyään kovinkaan myyvänä tapana. 

Hyvä puoli on se, että olen taltioinut näitä ikimuistoisimpia blogihetkiäni osin tänne blogiin, joten osasta voitte halutessanne klikata lukemaan alkuperäisen postauksen hetkestä.

AILA AIRO

Vuosi 2014 alkoi visiitillä Kauneuslinnassa. Muistan tuon päivän kuin eilisen. Se oli ensimmäinen minulle henkilökohtaisesti järjestetty tilaisuus päästä tutustumaan paikkaan. Tuona päivänä tunsin olevani kuin kuninkaallinen, niin hyvin minua kohdeltiin. Itseasiassa silloin kirjoittamani juttu ei edes tee oikeutta tuolle päivälle millaisena sen muistan. Kauneuslinnassa kului useampi tunti ja siellä vallinnut lämminhenkisyys ja rauhallisuus hurmasi minut täysin. Kuvitelkaa, että tuo kauneusalan yritys on ollut olemassa vuodesta 1946 lähtien. Artdeco on varmasti tunnetuin firman maahantuomista merkeistä.


TUOKSUT

Tuoksuihin liittyy ehdottomasti eniten muistoja, ne ovat samalla lämpöisiä, mutta samalla muistelu tuo suuhun kitkerän maun siitä, millaiseksi asiat ovat tuoksujen osalta menneet. Tuoksut ovat olleet juttuni lapsuudestani asti. Muistan, kun kesällä 2013 sain päähäni, että jospa ottaisin erääseen maahantuojaan yhteyttä, jos heitä kiinnostaisi antaa tuotenäytteitä tuoksuarvosteluja varten blogiini. Tuohon aikaan, kukaan ei blogimaailmassa juurikaan tuoksuista kirjoitellut, paitsi tuoksufanaatikoille oli tuolloin omat palstansa. Maahantuojat eivät vuonna 2013 olleet edes suurimmaksi osaksi ajatelleet tällaisen markkinoinnin olevan mahdollista. Sain viestiini nopeasti isolta maahantuojalta vastauksen, että hei, aivan mahtava idea ja laitetaan tulemaan sinulle tuoksuja. Lähetetyistä näytteistä kirjoittelin pitkin syksyä blogiini. Kertoo hyvin, kuinka innoissaan maahantuonnissa tuolloin oltiin tästä uudesta markkinointikanavasta. Kaikki blogiani lukeneet tietävät mihin tämä on viimeisen kolmen vuoden aikana mennyt. Ulkomailta isot omistajafirmat päättävät nykyään suurimmaksi osaksi keille tuoksunäytteitä lähetetään. Totuus on, että aika harvalla suomalaisella vaikuttajalla on niin paljon seuraajia, että täyttävät heidän kriteerinsä. Jostain syystä tätä seuraajamäärää ei suhteuteta Suomen oloihin. Seuraajatkaan eivät yksin riitä, sillä tuoksuja ei haluta markkinoida tietämyksellä vaan mielikuvilla. Tärkeää on, että sinun pitää näyttää tietynlaiselta ja edustaa tietynlaista elämäntyyliä tai olla julkkis, että vastaat heidän haluamaansa yhteistyökumppania. Voitte kuvitella, että en persoonana vastaa lainkaan tuohon kysyntään. Olen liian vanha, enkä ole julkkis. Oma tapani kertoa tuoksuista ovat kokemus ja tietämys asiasta, jonka kautta lukijani voivat tehdä omat johtopäätöksensä kiinnostaako tuoksu heitä vai ei. Tuoksun markkinointi elämäntyylilläni tai kasvoillani, eivät ole olleet täällä koskaan pääosassa. Nykyään en saa tämän vuoksi tuoksunäytteitä kuin yhdeltä maahantuojalta (kiitos L'Oreal) ja sitten on tietenkin ne itse ostetut, joista kirjoitan. Harmittaa edelleen, etten voi kirjoittaa teille esim. uutuuksista yhtä laajasti kuin ennen helpottaakseni ostopäätöstä, mutta tämä on nyt tätä päivää ja siihen on tyydyttävä. Oli kuitenkin todella hienoa olla pioneeri Suomessa tämänkaltaisen tuoksumarkkinoinnin tiimoilta.

Tuoksujutuista kolme tapahtumaa on jäänyt erityisesti mieleen. 

MICHAEL KORS

Vuonna 2014 minua pyydettiin tekemään yhteistyötä Michael Korsin kanssa, kun Korsin tuotteet tulivat Suomeen. Yhteistyö jatkui vielä seuraavanakin vuonna. Tänä päivänä Korsin tuoksuja ei taida enää saada ollenkaan Suomesta kivijalkakaupoista.

MARC JACOBS

Marc Jacobs Daisy Kiss -kampanja oli ensimmäinen yhteistyö, josta sain palkkion. Käväisin tuolloin myös maahantuojan kutsumana Helsingin Stockmanilla Daisy Eau So Fresh -tapahtumassa valitsemassa asiakkaille tuoksuja.

NORDIC COSMETICSIN (nyk. Sirowa) LANSEERAUSTILAISUUDET

Nykyään Suomen suurimman tuoksujen maahantuojan kevään ja syksyn lanseeraustilaisuudet olivat tällaiselle tuoksuista kiinnostuneelle informaatisin tilaisuus, mihin voi osallistua. Pidin huolen, että kalenteri oli noina päivinä tyhjä. Tilaisuuksissa pääsi tutustumaan etukäteen ilmestyviin uutuustuoksuihin, meikkeihin ja ihonhoitotuotteisiin, joiden maahantuojana firma toimi. Tuoksuja oli ihana tuoksutella rauhassa ja keskustella tuoksuista muiden tilaisuudessa olleiden kanssa. Päivien jälkeen olin aina todella hyvin kartalla uutuuksista ja omat suosikit olivat tietenkin nopeasti selvillä. 

GUERLAIN

Keväällä 2016 sain kutsun Sokokselle tutustumaan Guerlainin Spring Glow -kokoelmaan. Pääsin tuolloin Guerlainin kansainvälisen meikkitaitelijan José Luis Yuven meikattavaksi. Voin sanoa, ettei minulla ole ollut koskaan niin dramaattista meikkilookia kuin tuona päivänä. Olin todella CHIC. :D Vieläkin katsellessa tuota meikkilookia, tykkään siitä ihan hirmuisesti, vaikka se ei ole lainkaan sellainen, missä kuljen päivittäin. Huulipunakin on sen värinen, jota en koskaan valitsisi itselleni, mutta jollakin tavalla se vaan sopii tuossa tyylissä. Alarajaukset ovat todella more is more, en tee niitä koskaan itselleni. Tämä opetti, että joskus voi hullutella ja on hyvä astua oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

BRÄNDILÄHETTILÄS

Bloggaajalle/vaikuttajalle/sisällöntuottajalle ehkäpä se korkein saavutus on päästä brändilähettilääksi. Tällaiset pitkään jatkuvat ennalta sovitut yhdessä suunnitellut yhteistyöt ovat molempien osapuolten kannalta järkeviä ja myös seuraajissa luottamusta herättäviä. Olin tuohon aikaan tehnyt blogia jo joitakin vuosia osa-aikatyönä, tämä oli tavallaan luonnollinen jatkumo. En voisi koskaan alkaa brändilähettilääksi merkille, josta itselläni ei olisi aiempaa kokemusta. Se ei olisi uskottavaa teille lukijoille ja pettäisin siinä myös itseni. Yhteistyöt tulivat luonnollisesti, sillä olin käyttänyt näiden brändien tuotteita useita vuosia ja kirjoitellut niistä myös blogissani. Olen edelleen erittäin otettu, että sain toimia kahden suosikkibrändini lähettiläänä. Jane Iredalen brändilähettiläs olin heinäkuusta 2020 lokakuuhun 2021. Yhteistyö päättyi, kun silloinen maahantuoja myi yrityksensä. Sensai käyttää mainontaansa yleensä paljon isompia nimiä, joten oli melkoinen kunnia, että joskus tietämyksellä ja sitoutumisella brändiin mennään pelkkien lukujen edelle. Sensain brändilähettiläänä toimin tammikuusta 2020 joulukuuhun 2021.

PURKKIMAFIA

Kuka vielä muistaa Purkkimafian? Purkkimafia oli Suomen ensimmäinen blogiportaali, jossa oli mukana ainoastaan kauneusaiheisia blogeja peräti 30 kappaletta. Olin mukana portaalissa alusta asti. Lopulta Purkkimafiasta ei tullut niin mahtava juttu kuin alunperin ajateltiin. Jostain syystä näin "niche" ympäristö ei kuitenkaan kiinnostanut esim. mainostajia tarpeeksi. Tällä alalla mikään ei pyöri ilman rahaa. Lopulta tajusin jo parissa kuukaudessa, ettei Purkkimafia sittenkään ollut "mun juttu". Myöhemmin Purkkimafia kuopattiin lopullisesti. Silti todella hienoa, että tällaista yritettiin. En tiedä olisiko toiminut muualla, mutta ei Suomessa.

KOMMENTIT

Kun joskus on tuntunut pahalta, teidän kannustavat tai muuten vain ilahduttavat kommentit ovat saattaneet pelastaa päivän. Arvostan jokaista kommenttia suuresti ja pidän huolen, että myös vastaan jokaiseen edes jotakin. Se on vähintä mitä voin tehdä kunnioittaakseni teitä, jotka edelleen jaksatte kommentoida. Olen todella onnellisessa asemassa, sillä kaikkien näiden vuosien aikana olen saanut vain muutaman ikävän sävyisen kommentin ja viimeisestä sellaisesta on aikaa jo vuosia. Ikäviä kommentteja tuli eniten siinä vaiheessa, kun aloin aikoinaan saamaan pr-näytteitä blogijuttuja varten. Nykyään pr-näytteisiin on totuttu, mutta tuolloin se oli uutta ja varmasti lukijoistakin hämmentävää. Asiaan on vaikuttanut varmasti myös se, että minäkin olen löytänyt tasapainon asiaan. Tämä on ollut kuitenkin todella pientä verrattuna siihen, että monella tuntemallani bloggaajalla on aktiivisia kiusaajia/häiriköitä, jotka kokevat oikeudekseen jättää jokaiseen heidän postaukseensa jonkin loukkaavan tai alentavan kommentin. Kyse on tällöin jo vainoamisesta. Toiset ovat tehneet näistä jopa poliisille tutkintapyyntöjä. Nämä ovat somen valitettavia negatiivisia lieveilmiöitä.


Jos olet bloggaaja, mitkä ovat sinun ikimuistoisimpia hetkiä? Jos taas olet lukija, mitä sinä muistat blogistani parhaiten näiden vuosien varrelta?

  1. Taidanpa napata tämän postausidean. Ihan mahtavaa oli lukea sinun blogimuistojasi ja en tiennyt tuosta purkkimafiasta esim. ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, etkö sä seurannutkaan mun blogia vielä silloin?!? Musta kun tuntuu, että olethan sä käynyt täällä jo vuosikausia. 😄

      Kivaa viikon jatkoa Outi. ❤️

      Poista
  2. Tykkään kovasti sun blogistasi ja erityisesti hajuvesi-postauksista! Meidän tuoksumaut kun käy niin hyvin yhteen ainakin sun kirjoituksiesi perusteella, että olen uskaltanut tilata ”ihan sokkona” useamman tuoksun itselleni sun kuvauksen perusteella.
    Ja kyllä; aina on ostos mennyt täysin nappiin!! Mielituoksunuottejani ovat nimittäin mm vanilja ja kookos, joita on löytynyt myös sun esittelytuoksuista.
    Tilasin taannoin suosituksestasi Laura Mercierin Ambre Vanillen ja Almond coconut Milkin, jotka olivat juuri niin ihania, kuin olin odottanutkin!!
    Viimeksi etsin sun blogista esille yhden hajuveden, jonka kuvaus oli jäänyt mieleen; nimittäin Trussardin My Name. Sitä olikin sitten vähän vaikeampi löytää, mutta viimein onnisti, ja ostos oli kyllä täysi kymppi! Siis aivan ihana tuoksu!
    Kiitos paljon blogistasi, sitä on niin kiva seurata ja lukea, jatka samaan mallin edelleen!
    Ja hyvää kevään odotusta Sinulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi!

      Ihan mahtava kuulla, että olet arvostelujeni perusteella uskaltanut ostaa tuoksuja sokkonakin. Mä kyllä aina koitan kertoa tarkasti, mitä itse niissä haistan. Olen ottanut myös tavaksi kertoa, jos tuoksu on mielipiteitä jakava. Sen yleensä haistaa ihan heti, et nyt on sellainen, et toiset rakastavat ja toisia varten se ei ole ollenkaan.

      Mua niin harmittaa Trussardin My Namen kohtalo. Se ilmeisesti lopetettiin, mut siitä ei ole vielä niin kauaa, että voi luottavaisin mielin tilata, mistä sitä löytää, et ne ovat vielä hyviä. Itsellä on 100ml:n avaamaton pullo sitä jemmassa, mut käytössä oleva alkaa olla loppu ja varmaan vielä yksi back up pitää jostain haalia. 😅 En kyllä haluaisi sanoa sille lopullisia hyvästejä, koska se on yksi mun käytetyimpiä tuoksuja. Sopii musta loistavasti kaikkiin tilanteisiin.

      Muuten tulossa on yhden uutuustuoksun arvostelu, jossa on myös vaniljaa. 😄

      Ihanaa kesän odotusta sinnekin. ❤️

      Poista
  3. Ihanaa, että sä tartuit tähän myös ja tää herätti sussa näin paljon ajatuksia ♥

    Toi on niin surullista, ettei nykyään ole mitään merkitystä sillä, tietääkö vaikka just niitä tuoksuja mainostava henkilö niistä tuoksuista mitään tai kiinnostavatko ne edes kyseistä henkilöä. Puhutaan samalla, ettei nykyään saa enää olla niin ulkonäkökeskeinen ja kaikki pitää hyväksyä sellaisena kuin on, vaatemainoksissa käytetään erinäköisiä, -ikäisiä ja -kokoisia malleja, mutta samalla tietyissä jutuissa ainoa mikä loppupeleissä merkitsee, on se ulkonäkö ja siihen liitettävissä olevat seikat. Oikeasti kun järjellä miettii, lukee varmasti jokainen tuoksusta oikeasti tietoa etsivä mieluummin hyvän infopaketin henkilöltä, joka niitä tuoksuja osaa arvioida kuin katselee kauniin henkilön kauniita kuvia, joissa on parilla sanalla kerrottu, että "tuoksu on siis NIIIIIN hyvä". Koska tätä ne usein on. Ei toki koske kaikkia tilanteita ja henkilöitä, mutta jos ja kun kriteereinä on se tietynlainen henkilö + riittävä seuraajamäärä, ei voi olettaa tai odottaa, että se henkilö tosissaan olisi kiinnostunut syväanalysoimaan mitään tuotetta. Eikä tällaisessa asemassa olevan henkilön edes tarvitse niin tehdä. Ilmeisesti tämä kuitenkin palvelee yrityksiä ja maahantuojia, kun moiseen on lähdetty. Saahan se tuoksu tai muu tuote toki tällä tavoin runsaasti näkyvyyttä, mutta joskus tulee itse mietittyä, että onko se kohderyhmä sitten sitä, joka todella tuotteen myös ostaa? Edelleenkin sanon, että jos joku tuoksu todella kiinnostaa, kyllä siitä monesti etsii tietoa etukäteen googlaamalla eikä siinä vaiheessa enää hyödytä, että tuote on joskus kuukausi sitten näkynyt 24 h jonkun IG-storyssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksujen markkinoinnissa halutaan ihmisten haluavan elämäntyylin beigeen pukeutuvasta ja merkkilaukku olalla kulkevasta henkilöstä. Jonka elämää heidän ajatellaan ihailevan ja tuoksun ostamalla sitten saavat.

      Totuus kuitenkin on, et just tuoksuja käyttää hyvin erilaiset ihmiset. Monelle ne on sellainen arkipäivän pieni luksus.

      Kun puhuit tosta tuoksujen Googlettelusta, niin se on niin totta. Koska tuoksut ovat usein markkinoilla vuosikausia, eikä mitään kertakäyttökulutustavaraa, ennen ostopäätöstä ihmiset nimenomaan Googlettaa niistä arvosteluja. Mulla keikkuu tuoksupostauksia todella vanhojakin aina useita vuoden luetuimmissa postauksissa, koska niitä arvosteluja haetaan.

      Poista
  4. Olipa ihana postausidea ja pääsin taas askeleen lähemmäs sinua, en nimittäin minäkään Purkkimafia-ajastasi tiennyt.

    Olet aivan oikeassa, monet yritykset valitsevat nykyään tätä "beigeä", mikä sinänsä edustaa monellakin tyylikästä sisältöä, mutta samaan aikaa minun silmään se on jokseenkin tylsää. Me tuoksuista pitävät ihmiset ollaan kuitenkin persoonallisuuksia ja siihen joukkoon mahtuu kaikenoloista porukkaa, niitä eri värejä edustaviakin :)

    Siksi itse en taas ostaisi tuoksua jonkun "beigeä edustavan"-ihmisen suosituksesta, koska koen että olen itse ihmisenä ihan eri tyyppinen ja luulen etten tuoksusta tykkäisi, kun meillä olisi niin eri maku.

    Mä oon tykännyt sun tyylistä tuoda tuoksuja esille ja kun oon itse rakastunut Marc Jakobsiin ja Elizabeth Ardenin White Tea:n joista säkin tykkäät, niin luotan että osaat inspiroida muidenkin tuoksujen suhteen. Toivoisin, että sun viehtymystä tuoksuihin ja ammattimaista otetta kirjoittaa niistä, arvostettaisiin ja saisit tehdä sponsoroitua/kaupallista tuoksusisältöä meille jatkossakin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsyys tosiaan vähän vaivaa alaa, totuus kuitenkin on se, et suurin osa suomalaisista ei ole tuota beigekansaa. 😅

      Kivaa viikkoa Maikku. ❤️

      Poista
  5. Niin ihana postaus ja voi että oot upeana tuossa Guerlain kuvassa vaikka upea olet kyllä aina. Ihanan monta hetkeä olen saanut jakaa sun kanssa ja kyllä ne parhaat on liittyneet tuoksuihin. Atelier Cologne tilaisuus oli ikimuistoinen ja kuin myös nuo Sirowan tilaisuudet, oijoi. Voisi jopa sanoa, että menneitä hyviä aikoja. Nyt maailma on varsin erinäköinen ja lifestyle tyyppiset tai tyyliin punavuorelaiset nuoret ovat in kaikkialla.

    Tuoksut ovat juuri se, jossa tavis eli vaikka meikäläinen saa sen luxuksen tunteen ostamalla vaikka YSL tuoksun. Mutta nyt tuoksuja halutaan mainostaa vain nuorten ja isojen tähtien kautta vaikka veikkaan, että just meidän ikäiset panostaa eniten tuoksuihin.

    Jotenkin kun tasa-arvoa on saavutettu ja sitten mennään takapakkia, niin onhan se kummallista. Kummallista on myös, että kaikki tuoksut ovat ottaneet saman brändäyksen. Lancome taitaa olla ainoita, jotka markkinoi myös meille.

    Mutta olipahan kivaa ja mitä muistoja.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogimaailmassa ja somealalla ollaan valitettavasti tosi kaukana monessa asiasta tasa-arvosta, jossain ylempänä on päätetty millainen myy ja siihen sitten jämähdetään.

      Mäkin ihmettelen tuota, et tuoksumaailmassa on identtinen brändäys kaikilla. Mä kans luulen, et keski-ikäiset on yksi isoimmista ryhmistä, jotka tuoksuja ostaa.

      Ihanaa viikkoa Tiia. ❤️

      Poista
  6. Olipa ihania muistoja! Ja hyvää pohdintaa tuosta pr-maailman muutoksesta, itsekin teen arvosteluja juuri sen perusteella, että tuotteita googlataan myöhemmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin Googlaan tuotteita edelleen paljon. Instagramin perusteella en osta mitään ja tiktokiin en tuu koskaan menemään. 😅 Tykkään lukea tuotteista kattavia tekstejä ennen ostopäätöstä.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives