Talonrakentaja

Kuva: Pixabay

Olen muutaman kerran maininnut blogissani siitä, että minulla on talonrakentajan ammattitutkinto. Se oli aikoinaan merkittäväkin vaihe elämässäni ja jotenkin tuntui, että halusin avata sitä teille lisää, että miksi ja miten ihmeessä. 

Unelma-ammattini oli pienenä aina kun sitä minulta kysyttiin parturi-kampaaja. Oli selvää, että peruskoulun jälkeen haen parturi-kampaajalinjalla ammattioppilaitokseen. Pääsin sisälle, vaikka se ainakin siihen aikaan taisi olla kaupungissamme yksi suosituimpia linjoja ja ei ollut ihan sanottu, että sinne noin vaan pääsisi, varsinkin kun oma peruskoulun päästötodistus oli vain keskinkertainen. Tykkäsin olla koulussa ja alakin tuntui omalta, mutta sitten kolmantena ja viimeisenä vuonna alkoi ilmetä ongelmia. Treenasimme parin muun luokkalaiseni kanssa talven aikana föönausta opiskelijoiden kilpailuihin, jonka vuoksi sain ranteeseeni rasitusvamman vasempaan käteen eli siihen käteen, missä fööniä oikeakätinen pitää. Vamma ei meinannut mennä millään ohi, eipä tietenkään, koska lepoa ei ollut. Ranteeseen nousi myös ganglio, jota jouduttiin tyhjentämään pariinkin otteeseen, sen tullessa kuitenkin takaisin. Kevään aikana itselleni alkoi vahvistua se, että ehkä tämä ei kuitenkaan ole sitä mitä haluan tehdä ja myös ranteeni tuntui olevan sitä mieltä. Jos se ei kestäisi opiskeluajan rasitusta, miten se kestäisi työnteon? Valmistuin keväällä, mutta jo silloin tiesin, että en tulisi tekemään päivääkään alan töitä. 

Olin nimittäin jo siinä vaiheessa hakeutunut opiskelemaan Raumalle talonrakentajaksi. Olin täysin kyllästynyt vanhaan kotikaupunkiini ja halusin muuttaa mahdollisimman kauaksi ja Rauma kivana pienenä kaupunkina tuntui sopivan houkuttelevalta paikalta. Se miksi hain opiskelemaan talonrakentajaksi, oli sillä hetkellä oikeastaan luontevaa. Olin aina tykännyt tehdä käsilläni jotain, koulussa osallistuin puukäsitöihin ja minua oli aina kiehtonut rakentaminen. En ole ikinä pelännyt liata käsiäni. Eniten minua kuitenkin kiinnosti mennä ympäristöön, missä suurin osa koulukavereistani olisikin naisten sijaan miehiä. Jotenkin halusin kokea miten sellainen ympäristö eroaisi aikaisemmasta. Myönnän ihan suoraan, etten ihan hirveästi viihtynyt luokalla, jossa kaikki olivat tyttöjä. Aina oli joku draama menossa, kateutta, seläntakanapuhumista, se oli välillä raskasta. 

Kuva: Pixabay 

Muistan vieläkin miten minua ensimmäisenä koulupäivänä jännitti. Koska koulutus oli vain kaksivuotinen, meillä alkoi oikeastaan hommat samalla viikolla, kun koulu alkoi. Haalarit päälle, turvakengät jalkaan ja työkaluvyö lanteille ja menoksi. Muistan vieläkin sen, kun meidät ajettiin pakettiautoissa kilometrien päähän koulusta rakennustyömaalle, missä meitä odotti tyhjä tontti, johon meidän olisi kahden vuoden aikana tarkoitus rakentaa omakotitalo autotalleineen. 

Työn lomassa pääsi helposti tutustumaan koulukavereihin. Sinä ensimmäisenä syksynä oli aivan mahtavia syyspäiviä ja lämmintä pitkään. Monikaan asia ei sen jälkeen ole ollut hienompaa kuin tehdä muottitöitä ja samalla jutella uusien koulukavereiden kanssa. Kahdeksan tuntia päivässä ulkona ja illalla kotiin mennessä oli aina olo, että jotain oli tullut tehtyä. Se ei silti ollut koskaan stressaavaa. Rakentamisessa ehdottomasti hauskinta oli se, että sitä saattoi tehdä valintansa mukaan täysin omassa rauhassa tai sitten höpöttää samalla jonkun vieressä olevan kanssa. Oli myös mielenkiintoista nähdä ja olla itse tekemässä taloa alusta asti itse. Joka vaiheeseen jäi joku jälki, jossa oma kädenjälki näkyi. 

Opettajille tilanne oli tietenkin uusi, sillä taisin olla ensimmäinen naispuolinen oppilas heidän aikanaan. Kaikki meni kuitenkin loistavasti, vaikka huumori oli välillä hurttia, mutta se sopi minulle, koska omistan oudon huumorintajun. Muistelen vieläkin lämmöllä kaikkia opettajiani ja varsinkin luokanvalvojaani Jukkaa. Vaikka kannatan tasa-arvoa kaikessa, niin ikuisesti mieleeni on jäänyt eräs loka-marraskuinen aamu, kun talvi alkoi käydä jo päälle ja meillä oli kiire saada vesikattorakenteet valmiiksi ennen lumen tuloa. Märkää vesiräntää vihmoi taivaan täydeltä ja meillä oli paljon hommia jäljellä, jotka vaativat naulapyssyn käyttöä. Hanskat kastuivat vesirännästä nopeasti ja tuntui, ettei sormet taipuneet edes siihen naulapyssyn liipaisimelle. Kädet sai tunkea tauolla tulikuumaan sähköpatteriin kiinni, että ne sulivat. Lisäksi kattorakenteet olivat melko liukkaat seisoa, joten koko ajan sai varoa. Olimme olleet työparini kanssa pari tuntia työn touhussa, kun opettaja alkoi huutamaan, että tule sinä jo Jonna alas sieltä lämmittelemään. Kyllähän minä sen tiesin, että vanhempi raavas raksamies oli huolissaan, koska olin tyttö. Näitä sukupolvien välisiä juttuja, halusi olla vain herrasmies. ;) En ottanut tuota itseeni, muistan naureskelleeni ja heilauttaneeni opettajalle vain hanskaani, että hyvin täällä pärjätään, enkä todellakaan mennyt alas. Saimmekin tuona päivänä työn tehtyä. 

Näistä ammattiopinnoista on ollut myöhemminkin elämässä aivan hirveästi hyötyä, itseasiassa paljon enemmän kuin niistä parturi-kampaajan opinnoista. Ei minusta sitten kuitenkaan tullut myöskään talonrakentajaakaan, vaikka valmistuin yhtenä luokkani parhaista. Mitä tahansa remonttia tehdään, se että sinulla on omakohtainen kokemus ja ymmärrys siitä, miten asiat tehdään, on aivan järjettömän suuri etu. Kun pari vuotta sitten meillä tehtiin kylpyhuoneeseen remonttia, voitte uskoa, että valvoin "haukkana", mitä remonttimies teki. Se kannatti, sillä hän olisi oikonut latuja parista kohtaa, jos en olisi ollut katsomassa.

Vielä tänä päivänäkin katson hämmästyneenä todistuksestani kohtaa mittauksista sekä kustannuslaskennasta, joista sain hyvät arvosanat, vaikka olen matemaattisesti mielestäni täysin lahjaton. Jotenkin rakennusteknisetmittaukset olivat vain minulle helppoja ja loogisia ihan kuin prosenttilaskut. Muistan, että rakastin sisustus- ja viimeistelytöitä ja se näkyi kyllä numeroissa. Mieheni sanoo minulle aina, että sinusta tulee hyvä kaikessa, mihin vain tunnet intohimoa. Ehkä se on sitten niin? Olen vieläkin todella onnellinen, että kävin koulun. Opin koulussa todella paljon itsestäni, siitä miten toimia miesvaltaisessa ympäristössä ja näiden päälle tiedän keskivertoa enemmän talon rakentamisesta. Sen kahden vuoden aikana mitä koulu kesti rakensin muutakin kuin taloa, rakensin itseäni. 

Mitenkäs siellä, pysyykö vasara kädessä? 

Mukavaa viikon alkua kaikille!