Oh Joe, my love!


Sain ylläolevan ripsivärin jokin aika sitten goodie bagista. Muistatte varmasti myös erittäin hankalat silmäni ja ei niin onnistuneet ripsivärikokeilut? Joten voitte kuvitella, että odotukseni eivät olleet ihan pilvissä, vaikka elättelin pieniä toiveita, josko viimeinkin löytyisi ikuisille ystävilleni Sensain 38°C:lle ja YR:n Sexy Pulpille vaihtelua.


Bloggaajille järjestetyssä tilaisuudessa minulle vakuutettiin, että ripsiväri pysyy koko päivän tahraamatta, vaikka se onkin vesiliukoinen. Tässä vaiheessa saatoin mielessäni hieman ajatella: "Odottakaahan vaan kunhan pääsee minun silmiini, saattaa olla tarina toinen." Ripsivärin ei pitäisi myöskään karista, eikä mennä paakkuun. Sopii myös herkille silmille.

Musta hylsy on mielestäni aina tyylikäs, eikä kultakirjaiminen teksti sitä tyylikkyyttä ainakaan yhtään vähennä. Joe Blascon UltraPro Mascara myös tuntuu kädessä ylelliseltä.


Seuraavaksi katse harjaan. UltraPron spiraalimainen kierraharja ei ole sieltä suurimmasta päästä, mistä ominaisuudesta pidän kovasti. Raskaat luomet omaavana olen kokenut isot harjat välillä hieman hankaliksi ja ne suttaavat helpommin.

Mascaran koostumus on todella voidemaista ja se levittyy helposti ripsiin. Tuotetta voi kerrostaa aina vain uudelleen ja uudelleen, mutta paakut loistavat poissaolollaan. 

Tähän mennessä kaikki siis kunnossa. Ennenkuin voi edes haaveilla paikasta ripsivärieni Top-listalla, on tuotteen kestettävä pitkään sotkematta alaluomiani. En halua näyttää pandalta heti ensimmäisen tunnin aikana.

Mitä tekee Joe? Se pysyy! Kuinka kauan? Ensimmäisenä testipäivänä kahdeksan tuntia, kunnes pesin mascaran pois. Ei karissutta ripsiväriä, eikä tummia silmänalusia. Tämän jälkeen meistä tulikin Joen kanssa bestikset. Rannalle valitsisin edelleen Sensain 38°C:n, mutta muuten hengailen Joen kanssa. Ai miksi?

UltraProlla saa halutessaan kerrostamalla näyttävät ripset. Sensain kanssa kerrostaminen ei onnistu ja Sexy Pulpilla taas ripset alkavat olemaan monella kerroksella samassa läjässä. Tällä ei vaan saa paakun paakkua aikaiseksi. Lisäksi ihastuin suht pienikokoiseen harjaan, sillä on helppo levittää mascaraa niihin pienimpiin ja ohuimpiinkin ripsiin. Käytin kevyellä kädellä Joe Blascon UltraPro Mascaraa mm. True Red -meikissäni, jonka löydät täältä.


Joe Blasco UltraPro Mascara 32,50 € (sävyt: Black & Brown) 

Minkä on teidän ripsivärisuosikki?

Tuote saatu.







  1. Kuulostaa aika hyvältä. Voisi joskus kokeilla myös omiin super herkkiin silmiin. Tai siis ennemmin ripsiin kuin silmiin, heh ;) Oma suosikkini onkin Sensain 38.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihana, tällä saa hieman enemmän näyttävyyttä kuin Sensailla.

      Poista
  2. Mä rakastan Diorin Blackouttia ja Iconic Overcurlia. Vähän on niitä ikäväkin nyt, kun on ripsipidennykset silmissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Diorin Blackout on sellainen joka on itseltäni vielä kokeilematta, mutta jonka varmaan testaan tulevaisuudessa.

      Poista
  3. Oho, tuota on siis ihan pakko kokeilla! Minullakin on ongelmaa ripsivärien pysyvyyden kanssa, mutta koen hankalaksi vedenkestävät ja joskus jopa Sensain 38'c poistaminen on vaikeaa (kun tulen kotiin pippaloista klo 02.30 ja en jaksa lillutella lämpimän veden kanssa tarvittavaa aikaa :D).

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sensain ainoa ongelma on mun mielestä just se poisto. Aika lämpimällä vedellä saa sitä aina huuhdella ja työlästä tosiaan juhlista tullessa. Eikä kuuma vesi välttämättä niin kamalan hyväksi ole silmänympärysiholle.

      Poista
  4. Minä olen käyttänyt vanhasta tavasta johtuen Kanebon ripsaria.

    VastaaPoista
  5. Hmm. Olisko tätä myös vedenkestävänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, mutta tää on tehty kestämään kosteuden ja pienet tihkut. Rankkasadetta ei varmaan kestä. Kostealla ilmalla pysyi itsellä ulkonakin hyvin.

      Poista
    2. Piti, siten kuin mulla nyt pitää. Eli ei nyt ihan ripset kaakossa (mikään ei pidä, ainakaan mulla :( ), mutta ei suoristanutkaan. Ootko muuten kokeillut vesiliukoisten ripsivärien päälle Clarinsin Double Fixiä, sillähän saa vesiliukoisesta ripsarista vedenpitävän. :p

      Poista
    3. En ole kokeillut. Haluan että ripset pysyy kaarevina ja toistaiseksi siistin ja kaarevuudeltaan hyväksyttävän jäljen on tehnyt Lumenen Blueberry Curl. Olen miettinyt pitäiskö "tyytyä" siihen kun jälki on kuitenkin siistiä. Aina vain miettiii, että olisko jossain vielä parempi.

      Kohta kokeilen ARTDECOn all-in-one ripsaria vedenkestävänä. Sen suhteen on isot odotukset!

      Poista
    4. Jään odottamaan sun arvosteluja tuosta ARTDECOSTA, sulla kun tuntuu olevan yhtä hankalat ripset kuin mulla. Blueberry curl vedenkestävänä toimii täälläkin, mutta mä en saa sitä kunnolla lähtemään pois kuin Lumenen omalla silmämeikinpoistoaineella ja siitä mä saan taas ihottamaa silmien ympärille, niin on jäänyt käyttämättä. :( Olin ihan innoissani, kun aikoinani löysin sen, mutta poistosta tuli ongelma. Saatko sä sen millä irtoamaan?

      Poista
    5. Lumenen waterproof-putsarilla otan luomivärit ja "enimmät" ripsivärit+rajausvärin pois, mutta loppuputsaus aina Dermalogican Precleansella. Sillä lähtee viimeisetkin jämät eikä silmät pidä pahana. Ainoastaan silloin kun tein smoky-kokeilut mustilla inlinereilla (sekä ylä-, että alaluomille sekä ripsirajoille) oli silmät seuraavana aamuna hiukan turvoksissa isommat putsaroinnin vuoksi.

      Mulla siis toimii Lumenen waterproof-putsari ja olen käyttänyt sitä monta maxi-kokoista pulloa. Varsinkin nyt kun olen aktivoinut blogin myötä silmämeikeissä on ihan ässä juttu, että on edullinen ja helposti saatava putsari. Käytin jossain vaiheessa myös L'Orealin 2-faasiputsaria, mutta se on nyt jäänyt.

      Poista
  6. Tää voisi olla kokeilemisen arvoinen, Mulla kun on sama juttu, eli raskaat luomet (ja myös turvotusta herkästi) ja vielä suht pitkät ripset, joten isot harjat on nou nou. Sensain 38 on käytössä täälläkin, ja vaikka tykkäänkin siitä pikkuruisesta harjasta, sillä saa ihan perusripset ja Sensai 38 Volumizing taas sotkee herkästi luomet laittaessa, vaikka sillä saa näyttävyyttä. Vedenkestäviä en oo oppinut käyttämään, koska haluan poistaa ripsarin suht vaivattomasti.

    Isadoran lämpimällä vedellä poistettava kiinnostaisi myös, pitäisi päästä tsekkaan sen harja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kans Volumizing meinaa sotkea luomet ennen kuivumista, lisäksi ainakin itselle jää siihen harjan ihan päähän paljon ripsiväriä ja sitä saa olla erikseen sutimassa pois ripsivärituubin suuaukkoon.

      Poista
  7. Mun pitää varmaan käydä jutteleen Blascon pisteellä joku päivä ripsareista. Kuulostaa tosi hyvältä tuo koostumus. Harja vähän epäilyttää, kun mulla tuon malliset ei yleensä toimi (tykkään eniten kumiharjoista ja kamparipsareista). Tiedätkö onko Blascolla ollenkaan vedenkestävää ripsaria? Mulla suttaantuminen ei oo ongelma raskaista ja rasvoittuvista luomista huolimatta, mutta talvisin mun ripset ainakin jäätyy kokonaan ja sitten vesiliukoinen ripsari vaan sulaa kokonaan pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkäisin myös kumiharjoista eniten (miellyttävin levittää), mutta kun ne ei pysy mun silmissä. :/ Ei ole Blascolla vedenkestävää (tietääkseni), mutta tämä on tehty kestämään kosteus ja pienet tihkut. Jännityksellä odotan miten tämän kanssa käy just talvella tuon jäätymishomman kanssa... Mä luulen, että tää on niin vahamaista, että ei liukene, mutta katsotaan. ;)

      Poista
  8. Minun suosikit ovat Sensai 38C mustana ja Lumene Blueberry sinisenä. Ei tule kalliimpia tuotteita ostettua, mutta tuota Blascoa voisin harkita Sensain tilalle :) -heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sensai on kyllä sellainen, mikä on pakko löytyä aina meikkipussista, se pelastaa tilanteen kuin tilanteen. :)

      Poista
  9. Minulla tuo harja ei vaan toimi. Siis ihan kiva se on, mutta ei anna mitään "hurjaa näyttävyyttä". Minulle tuo on vain "perusripsari"-kamaa, mutta toisaalta, tässä taas näkee miten erilaisia me kaikki ollaan; myös ripsiltämme! Haha. Itselläni testissä ollut pari tuotetta Blascolta ja juttua tulossa myös blogiin :) Linkitän tähän sinun arvioosi minun postauksessani Blascon ripsivärin kohdalla, niin pääsevät muutkin lukemaan positiivissävytteisempää juttua tuosta ripsarista, joka ei mun ripsillä toimi. Blascon huulipunien koostumukseen tosin olen aivan ihastunut! Ihanan kosteuttavia ja "kermaisia".

    beauty-highlights.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se, kun kaikki ei toimi kaikilla! :) Dr. Hauschasta, joka mulla pysyi puoli tuntia leviämättä, monet kehuvat, että se on paras ja pitävin luonnonkosmetiikan ripsari. No joo... Blascon huulipunat on ihania, mutta punat onkin usein sellaisia, mitkä toimivat varmimmin "kaikilla". :)

      Poista
  10. Luonnonkosmetiikan ripsareista Une Green Pride on ollut tosi hyvä, Terre d'Oc pysyy hyvin myöskin ja uusin kokeiluni Ilia beaty ei ole mahdoton sekään. 38 on saanut ihan hyviä haastajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä, Terreä en ole kokeillutkaan! Tähän mennessä itsellä on parhaiten luonnonkosmetiikkaan puolelta pysynyt Honeybee Gardensin Mascara.

      Poista
    2. Minäkin olen kuullut tuosta Terren ripsarista paljon hyvää... sitä pitää ehdottomasti testata jossain vaiheessa! :)

      Poista
  11. Kiitos vinkistä! Hankin juuri Sensain Volumisingin ja sen jälki ja pysyvyys on ollut minulla priimaa, Hypnosen tasoa. Mutta se poistaminen...tämä on varmaan kolmas Sensai, ja aina vannon, ettei ikinä enää. Mutta en halua niitä rinkuloita alaluomillekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irrottaminen on tuskaa, tuntuu, että saa lutrata liiankin kuumaa vettä silmiin, että lähtee irtoamaan ja se ei tunnu kovin mukavalta...

      Poista
  12. Mun ikisuosikki Lancômen L'Extrême WP on lopetettu hiljattain, siirryn varmaankin Hypnôse Doll Eyes WP:hen... Lancômella on mulle parhaat ripsivärit, vaikka vähän ovat tyyriitä. Tosin en ole aikoihin muita kokeillutkaan, pelkään että jos ne ei olekaan hyviä. Mulle vedenkestävyys on ehdoton kriteeri, ja yllättävän harvasta ripsiväristä on kuitenkaan saatavilla vedenkestävää versiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tulossa juttua Clarinsin Double Fixistä, jolla saa kaikista ripsareista vedenkestäviä. ;)

      Poista
    2. Oi, mahtavaa!! Sitä odotellessa! :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives