Yankee Candle-arvonta & alekoodi

KILPAILU ON PÄÄTTYNYT!


En ole ollenkaan syksyihminen, jos minulta kysytään, syksyssä on vain yksi hyvä puoli: silloin voi kaivaa kynttilät esiin ja luoda pimeyden keskelle hieman lämpöistä tunnelmaa. En kamalasti tykkää tästä pimeydestä vaan talvi valkoisine hankineen on enemmän se minun juttu, kesän lisäksi tietenkin. Viikonloppukin meni täysin kotona löhöillessä mieheni kanssa. Myönnän laiskotelleeni ihan kunnolla. Tein kaksipäiväistä ruokaa, jota ei tarvinnut muuta kuin lämmittää seuraavana päivänä. Aina ei vain jaksa. En uhrannut ajatuksia blogillekaan hetkeäkään, ihan virkistävää.

 Rakastan tuoksuja ja tuoksuvia kynttilöitä. Myönnän olevani kynttilöiden suhteen hieman hifistelijä. Minulle on tärkeää, että ne palavat tasaisesti ja savuttamatta. Mahdollisimman aidoista herkullisista tuoksuistakaan ei ole haittaa. 


Yankee Candlen kynttilät toteuttavat vaativat toiveeni. Brändi tuo joka vuosi markkinoille perusvalikoiman lisäksi erilaisia kausituotteita, joista voi sitten nautiskella tiettyyn vuodenaikaan, joten valikoima on laaja. Mikäs sen parempaa kuin valmistautua esim. Halloweeniin Happy Halloweenin sisältämien lakritsin, neilikan ja aniksen voimin. Jos tykkäät taas patsulista ja santelipuusta oranssinen Amber Moon saattaisi olla valintasi.

Minun teki mieli syksyn kunniaksi jotain makeaa ja ei lihottavaa, joten omalle pöydälleni päätyi suklaisen herkullinen uutuus Chocolate Layer Cake. Kynttilän rouhea rakenne näyttää ihan suklaakakulle ja tuoksu jatkaa samaa linjaa. Yummy.


Olisi suorastaan rikollista nauttia Yankee Candlen tuoksusta ainoastaan ruudun tällä puolen, niinpä Sisustuskauppa.com lahjoitti arvottavaksi teille yhden vapaavalintaisen L-Jar -purkkikynttilän, jonka paloaika on jopa 150 tuntia. 

Osallistuminen on helppoa. Käy valitsemassa Sisustuskauppa.comin sivuilta oma L-Jar suosikkisi, jonka haluaisit voittaa omaksesi. Linkitä haluamasi kynttilä kommenttilaatikkooni ja lisää viestiin toimiva sähköpostiosoitteesi. Jos et halua jättää sähköpostiasi näkyviin, laita minulle linkki haluamaasi L-Jar -kynttilään sähköpostilla osoitteeseen hakusanarakkaus@gmail.com ja laita viestin otsikoksi Yankee Candle-arvonta. Kaikki L-Jar -kynttilät löydät täältä. Palkinnon arvo 33,90 euroa. Arvonta päättyy pe 10.10 klo 23.59. Voittajalle ilmoitetaan asiasta sähköpostitse.

Lisäksi Sisustuskauppa.com halusi tarjota lukijoilleni alekoodin. Syöttämällä kassalla koodin KEYTOLOVE saatte 20% alennuksen kaikista normaalihintaisista Yankee Candle -tuotteista. Koodi voimassa 31.10.2014 asti.

Tuoksuvaa ja lämmintä syksyä kaikille! 

Kynttilä saatu blogin kautta, jutun linkkien klikkaamisesta en saa rahallista korvausta, enkä hyödy rahallisesti tarjouskoodin käytöstä.


  1. Mä oon monesti miettiny, et pitäis kokeilla Yankee Candle kynttilää. Mut eipä oo tullu vielä ostettua. Ehkä tän suosittelun jälkeen?! :)

    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_A/ekauppa/pYC-21218/ (marika.vasamaa@wippies.fi)

    VastaaPoista
  2. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_S/ekauppa/pYC-20048/
    hankala valita ihanista tuoksuista, mutta spiced orange kuulostaa mukavalta :)
    kynsinauhatanssi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  3. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_C/ekauppa/pYC-21248/ Tämä jouluinen tuoksu olisi valintani, vaikka muitakin houkuttelevia tuoksuja tarjolla.

    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Uuuu... suklaa kuulostaa hyvältä, mutta mä aika arvattavasti ottaisin Happy Halloweeninhttp://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_H/ekauppa/pYC-21188/

    duvessa.oobd@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Tuoksukynttilät kuuluu syksyyn! :) Vaikea oli valinta, mutta lopulta päädyin Clean cottoniin. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_C/ekauppa/pYC-16658/

    emmi.tolonen (at) netti.fi

    VastaaPoista
  6. No haloo, ehdottomasti tämä suklaafriikki valitsee tämän! http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_C/ekauppa/pYC-21178/ <3 Suklaataaaa!
    inthispartoftown(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Oo nyt en kestä, nämä niin ihania ja juurise savuttomuus ja ihanat tuoksut. Huolisin kaikki, mutta Citrus Tango.

    Ilolla mukana Tiia

    Tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Oma L-Jar suosikkini voisi olla tuo Happy Halloween. Kuulostaa niin ihanalta! Lakritsia aniksella ja neilikalla maustettuna. <3

    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_H/ekauppa/pYC-21188/

    Syysterveisin,
    Leben / meikki_monsteri@luukku.com

    VastaaPoista
  9. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_S/ekauppa/pYC-20858/

    racchellxo@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Voi kauhistus kuinka paljon kaikkia ihania tuoksuja tuolla oli!! Olisin halunnu ne melkein kaikki :D Päädyin kuitenkin itseänikin yllättävään valintaan.

    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_N/ekauppa/pYC-20868/
    Pakko tutustua tuohon kauppaan paremmin oikein ajan kanssa.

    dioriinablogi@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Liian paljon ihania tuoksuja n_n

    pinkbubblegumzee@gmail.com
    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_H/ekauppa/pYC-20628/

    VastaaPoista
  12. Oih, syksy ja tuoksukynttilät! Noista Yankeen vaihtoehdoista vetoaisi eniten November Rain http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_N/ekauppa/pYC-20868/ ja sähköpostiosoite on mussemisery [ät] gmail.com :) Kiitti myös alennuskoodista!

    VastaaPoista
  13. Mä haluaisin melkeinpä kaikki... =D Mutta, tämä voisi olla mukava tuoksu: http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_N/ekauppa/pYC-20868/

    pipale75@gmail.com

    VastaaPoista
  14. AAAAAAHH millä tuolta osaisi millään valita vain yhtä!? :D Vitsi mitä tuoksuja!! Kaikki mitkä vähänkään viittaavat jouluun, mausteisiin tai leivoksiin lentäisivät heti mun ostoslistalle. Tähän valitsin kuitenkin Jouluaaton, koska se ei voi kun tuoksua ihanalta :)

    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_C/ekauppa/pYC-14118/

    winditup.blog @ gmail.com (ei välejä)

    VastaaPoista
  15. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_S/ekauppa/pYC-21018/

    Olipas vaikea valita :) oikeastaan melkein kaikki olisivat olleet sellaisia, että tänne ja heti :)

    nsandbe1(at)welho.com

    VastaaPoista
  16. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_F/ekauppa/pYC-20528/ :)
    outi.teeriaho@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Ooh,voin ihan tuntea tuon tuoksun ruudun läpi! Jenkeissä asuessa kävi aina välillä nuuhkimassa noita Yankee Candles-kynttilöitä:)

    VastaaPoista
  18. Ehdoton suosikki on tämä sillä joululta tuoksuvat asiat ovat enemmän kuin lähellä sydäntä joten suosikiksi nousi tämä http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_C/ekauppa/pYC-18498/
    annukka36(at)luukku.com

    VastaaPoista
  19. Mä haluaisin kanelintuoksun :)

    pikkumekko@luukku.com

    VastaaPoista
  20. AP
    Nyt tulee valinnan vaikeus monista ihanista tuoksuista! Siivouspäivän jälkeen voisi sytyttää Baby Powderin tai Clean Cottonin tai......
    anne.puumala@anvianet.fi

    VastaaPoista
  21. Vaikea valinta, mutta kookoksella mentäis!
    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_B/ekauppa/pYC-20708/

    kosmetiikkakaaos@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Oma Yankee Candle kokoelma sisältää jo 4 keskikokoista kynttilää ja muutama pieni mutta vielä yksi ei olisi pahitteeksi :)

    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_C/ekauppa/pYC-18498/
    hhyena@windowslive.com

    VastaaPoista
  23. Aa, liikaa vaihtoehtoja, kuolen. Mutta päädyin näin joulua lähestyttäessä Candy Caneen (http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_C/ekauppa/pYC-21248/) AH! Taitaa pitää laittaa tilaus menemään koodin kanssa....

    taika.sariola (at) gmail.com

    VastaaPoista
  24. En olekaan testannut näitä aiemmin, kuulostaa mielenkinntoiselta. :)

    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_G/ekauppa/pYC-21208/

    ameochi (ät) gmail . com

    VastaaPoista
  25. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_V/ekauppa/pYC-20188/

    -anneli
    anne.li34(at)outlook.com

    VastaaPoista
  26. Hui kun oli monta mielenkiintoista, joten toivottavasti tätä toivetta ei ihan heti tarvitse lyödä lukkoon. ;) Kiinnostaa tuo vihreä Christmas, se olisi kiva tuossa tv-tason päällä joulunaikaan. :) Myös Vanilla Cupcake vaikutti ihanalta. <3

    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_C/ekauppa/pYC-21258/

    whiteandfresh@gmail.com

    VastaaPoista
  27. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_P/ekauppa/pYC-20718/
    Olipa vaikea valita :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  28. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_M/ekauppa/pYC-18618/

    Mandarin Cranberry, nami! :)

    xeve(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  29. Ihanaa, syksyinen kynttiläarvonta ! http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_F/ekauppa/pYC-17658/ tiiakemppi(@)hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Home Sweet Home
    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_H/ekauppa/pYC-10978/

    voilooa@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Tämä olikin aivan uusi tuttavuus minulle, mukaan arvontaan! Tämä oli suosikkini: http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_S/ekauppa/pYC-20658/
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Hullun vaikea valita mutta kai se olisi tämä http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_O/ekauppa/pYC-20998/

    betternailday(a)gmail.com

    VastaaPoista
  33. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_V/ekauppa/pYC-19218/
    Valinta oli vaikea, kun tahtoisi kaikki.....
    morgaise@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Ah, kaikki niin ihania! Vanilla chai vaikuttaa kuitenkin ihanimmalta! :) http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_V/ekauppa/pYC-20878/

    mennenjatullen@gmail.com

    VastaaPoista
  35. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_B/ekauppa/pYC-20708/ vaikuttaa ihanalta

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_M/ekauppa/pYC-19338/ olipas vaikea valinta, kun monta ihanaa vaihtoehtoa. sanna_katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_B/ekauppa/pYC-20128/ hitsi miten vaikea valita noin suuresta valikoimasta. :)
    Fanny-91@windowslive.com

    VastaaPoista
  38. Tää kuulostaa todella ihanalta, sekä syksyyn että talveen sopiva tuoksu!
    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_V/ekauppa/pYC-20878/

    annikaamandas@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Olipas vaikea valinta kun niin paljon ihania vaihtoehtoja :)
    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_F/ekauppa/pYC-20118/
    eemmamm@gmail.com

    VastaaPoista
  40. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_B/ekauppa/pYC-20708/
    Black Coconut :)

    misspiggyspearls(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Eikä, et oo tosissas! Rakastan Yankee Candle -kynttilöitä yli kaiken <3
    Ehkä se Candy Cane Lane olisi sitten se.. Vaikea vaikea päätös! http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_C/ekauppa/pYC-21248/

    Kiitos maailman parhaimmasta arvonnasta^^ sähköposti: cadiis @ wippies.fi

    VastaaPoista
  42. No jopas olisi valinnan varaa! Valitsen varman päälle; http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_V/ekauppa/pYC-20188/
    hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  43. Ihania kynttilöitä paljon, mutta päädyin Vanilla Chai kynttilään, eli http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_V/ekauppa/pYC-20878/
    nittanne(at)gmail.com

    VastaaPoista
  44. Yankee Candle -kynttilät on ihania! Oon tuoksutellut näitä mun ystävän kampaamossa monet kerrat. Vielä en omista itse yhtäkään purkkia, mutta tuo alennus on kyllä niin houkutteleva, että taidan laittaa tilaukseen ainakin yhden. Kun vaan osaisi valikoida kaikkien ihanien tuoksujen joukosta... Arvontaan valintani on:

    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_C/ekauppa/pYC-21248/

    S-posti: beauty.highlights.blog@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Minä valitsisin tämän: http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_M/ekauppa/pYC-18618/

    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  46. Fluffy Towels.
    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_F/ekauppa/pYC-20118/
    vanilliini100@gmail.com

    VastaaPoista
  47. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_H/ekauppa/pYC-20628/

    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  48. No nyt on arvonta minun makuuni! Rakastan näitä kynttilöitä! Aion hyödyntää tuota alekoodiasi :)

    Minun valintani:
    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_H/ekauppa/pYC-20628/

    neitikameleontti (at) gmail.com

    VastaaPoista
  49. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_B/ekauppa/pYC-20708/
    Kookosmaito kiitos!

    marooncat@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Ottaisin tämän: http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_A/ekauppa/pYC-21218/

    kiia.purontaka@gmail.com

    VastaaPoista
  51. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_A/ekauppa/pYC-21238/
    Tämä jotenkin osui silmään heti, vaikuttaa vaan niin ihanalta että olisi pakko koittaa! :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Olipas vaikea päätös.. Candy Cane Lane kuulosti kuitenkin super herkulta! http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_C/ekauppa/pYC-21248/

    kynsipollo@gmail.com

    VastaaPoista
  53. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_W/ekauppa/pYC-20508/
    Oli kyllä vaikea päätös. Olisipa onni myötä ja pääsisi kynttilää testaamaan -kiinnostaisi kyllä kovasti tutustua!
    T. mallukka64
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  54. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_B/ekauppa/pYC-19688/

    En ole koskaan kuullutkaan näistä kynttilöistä. Black Cherry kuulostaa todella herkulliselta. :)

    hopeapupu@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Christmas Cookie

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  56. Noi kaikki oli kyllä ihania!! ♥ Mutta →http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_C/ekauppa/pYC-15048/ oli näin joulua ajatellen kyllä kaikkein ihanin! :3
    aino.m.honkamaki@gmail.com

    VastaaPoista
  57. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_F/ekauppa/pYC-20118/

    Ennnim@gmail.com

    VastaaPoista
  58. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_F/ekauppa/pYC-20118/ samikoskinen@wippies.fi

    VastaaPoista
  59. Apua miten vaikeeta, kun ei pääse tunkemaan nenää joka purkkiin! Päädyin joulutuoksuun, koska se ei voi mennä pieleen. :) http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_C/ekauppa/pYC-20918/

    pieninutturapaa gmail.com

    VastaaPoista
  60. Hassu juttu.. Olen näitä nähnyt mutta nuukuuksissani jättänyt ostamatta ;(( Kokeillaampas nyt onnea
    L-Jar / Iso purkkikynttilä - Angel's Wings suoriutui suosikiksi piiitkääään mietinnän jälkeen..

    VastaaPoista
  61. bikkenpilttuu@hotmail.com :) Unohtui kuitenkin..

    VastaaPoista
  62. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_A/ekauppa/pYC-20678/
    Siinä lempparini :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Valinnan vaikeus... Joku syksyinen/talvinen tuoksu sen pitää nyt olla, joten "Fireside Treats" kuulostaa hyvältä. (Näyttää olevan tarjouksessakin. :D)
    http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_F/ekauppa/pYC-20758/
    backinreverieÄgmailÖcom

    VastaaPoista
  64. Cinnamon stick, täällä: www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_C/ekauppa/pYC-18498/

    Olipa vaikea! Kolmen kärjestä valitsin lopulta purkin, joka sopisi ulkonäöltään meille parhaiten. :) lazy.dynamitee(a)gmail.com

    VastaaPoista
  65. Kävin käyttämässä koodin, kiitos siitä :D Eli Happy Halloween on tulossa, kun en kerran voittanut (ja pari muutakin juttua).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Your welcome! :D Toivottavasti seuraavalla kerralla käy parempi tuuri. Yankee Candlen Halloween aiheiset kynttilät on niin ihania. <3

      Poista
  66. http://www.sisustuskauppa.com/L_Jar_Iso_purkkikynttila_C/ekauppa/pYC-16658/
    sannawashere@gmail.com

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives