Beauty Sleeping Mask


Olen tehnyt jo aiemmin selväksi, että yksi ihonhoitoni kulmakivistä ovat yönaamiot. Ihonhoito ilman yönaamiota, se olisi kuin kuppikakku ilman kuorrutetta. Ihan syötävää, mutta se paras osuus jäisi uupumaan. Myönnän tämän vuoksi olleeni innostunut, kun ennen joulua maahantuojalta saapui yllätyksenä Shiseidon kevään uutuuksia, joiden joukossa silmääni pisti ensimmäiseksi tuleva uutuus Beauty Sleeping Mask. Yönaamiothan ovat todellisia kuivan, väsyneen ja elottoman ihon pelastajia. Talviaikana käytän yönaamioita jokatoinen yö, kesällä ehkä pari kertaa viikossa. 

Shiseidon geelimäisen yönaamion on tarkoitus tehostaa ihon uusiutumista yön aikana. Yöllähän solujen jakautuminen on voimakkaimmillaan ja uusiutuminen tehostuu ollessamme levossa. Tällöin myös iho ottaa otollisimmin vastaan erilaiset hoitotuotteet, joten yönaamioiden käyttö todella kannattaa. 


Beauty Sleeping Mask on jännittävä tuote. Koostumus on geelimäistä ja se sisältää pieniä vitamiinikapseleita, jotka rikkoutuvat iholle levittäessä. Tämä tuntuu jännittävältä. Naamioita voi levittää myös silmänympärysiholle ja sitä suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaan viikossa. Naamion koostumus on todella riittoisaa, otin tätä purkista aluksi ihan liikaa. Herneen kokoinen nokare riittää helposti koko kasvoille. Tuote imeytyy tällöin hetkessä, eikä ylimääräisiä tarvitse alkaa taputtelemaan pois kasvopaperilla, kuten itse parilla ensimmäisellä kerralla tein. Koostumus ei ole lainkaan tahmeaa, joten nukkumaan käydessä kasvot eivät liimaannu tyynyliinaan kiinni. Tuoksu on mieto, aavistuksen kukkainen. (orvokki?) Naamio sisältää mm. C- ja E-vitamiinia, jotka kirkastavat sekä kasviplanktonia joka kosteuttaa ihoa ja tekee siitä kiinteämmän näköisen. 

Ihanan kevyestä, rasvattomasta ja raikkaasta koostumuksestaan huolimatta naamio on todella kosteuttava. Iho näyttää aamulla pehmoiselta, hyvin hoidetulta ja illalla mahdollisesti kasvoilla hilseilleet kuivat kohdat loistavat poissaolollaan. Olen pitänyt naamiosta todella paljon, jos nyt tekisin uuden yönaamiot TOP 5 -listauksen, tämä pääsisi ehdottomasti mukaan. 


Hämmästyin tuotteen hintaa. Ajattelin, että koska kyseessä on Shiseidon runsaan kokoinen 80ml:n tuote, olisi hintaa lähemmäksi satanen, vaikka kyseessä onkin Shiseidon edullisempi IBUKI-linja, mutta ei. Tuotteen ovh:ksi oli ilmoitettu lehdistötiedotteessa 55 euroa. Todellakin hintansa arvoinen tuote. Tosin älkää ihan vielä juosko kaupoille, sillä naamio tulee myyntiin 15.2. 

Käytättekö yönaamioita? Suosikkinne?


Tuote lehdistönäyte.



  1. Vaikuttaa mielenkiintoiselta! Mulla on kuiva iho ja tämä voisi olla sille just hyvä :)

    VastaaPoista
  2. Oih, kuulostaa ihanalta! Mäkään en pärjäisi ilman yönaamioita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on ihana, oli ensimmäinen tällainen geelimäinen yönaamio mitä olen käyttänyt. :)

      Poista
  3. Oon vasta tutustelemassa tähän yönaamioiden maailmaan joten ne ei oo niin kauheen tuttuja. Yllätyin kyl iteki tän hinnasta! :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shiseidoksi ei ollenkaan kallis, varsinkin, kun tuo 80ml:n purkki tulee kestämään ikuisuuden. Itse olen käyttänyt tätä pari kertaa viikosta joulukuusta lähtien ja ton enempää ei ole naamio kulunut kuin kuvissa näkyy. :o

      Poista
  4. Mä itse käytön Jamelan kaura-ja ginseng yönaamiota. Geelipohjaisia ja imeytyvät hyvin. En muista ikinä aamulla pestä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ei tosiaan enää huomaa aamulla kasvoilla, sinne ne kaikki hävisi jonnekin yön aikana. :) Jamelan naamio kuulostaa kivalta.

      Poista
  5. En ole ikinä yönaamioita kokeillut kun olen ajatellut että seerumi+yövoide ajaa saman asian, mutta tämä vaikutti hurjan kiinnostavalta. Kannattaako tälläisen alle laittaa edes seerumia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, itsehän siis laitan ensin puhdistetuille kasvoille hoitoveden, jonka jälkeen lisää seerumin ja ohuen kerroksen yövoidetta ja sitten päälle vielä naamio. Idea on, että sen naamion alle ne muutkin hyvät aineet "muhuvat" yön yli. :)

      Poista
    2. Ahaa, okei, kiitos. Nyt olen taas viisaampi :-D Kuulostaa aika tehopaketilta kun ensin normisetti ja vielä päälle naamio!

      Poista
    3. Ain oppii jotain uutta. ;) Kerrostaminen on tosiaan se juttu, mutta mikään ei estä, että kesällä jos iho hyvässä kunnossa pistää alle seerumin ja tämän päälle, mutta itse "houduttelen" aina koko satsin kanssa. Päivällä sitten huomattavasti kevyempää kerrostusta.

      Poista
  6. Tässä naamiossa on vaan sitä jotain. Voidehöperöhän en ole, mutta tämän kun bongasin kuvistasi instassa, olin heti wau! Kuiva ihoni varmasti rakastaisi tätä ja hinta on kyllä tuosta kohtuullinen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tosi ihan yönaamio, kevyt mutta superkosteuttava. <3

      Poista
  7. Olen pohdiskellut Ibuki-sarjaan tutustumista jo tovin, mutta jostain syystä purkit on jäänyt aina kauppaan. Tästä kyllä taitaa tulla ensimmäinen kokeiluni, koska yönaamiot ovat ihoni hyvinvoinnin kulmakivi. En edes välitä tyynyliinan tahmaistumisesta vaan vaihdan liinan hyvin usein. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on todella loistava tuote aloittaa kokeilu, jos yönaamiot on ihonhoidon kulmakivi. <3 Täällä vaihdetaan tyynyliinat pari kertaa viikossa, mutta en vaan päässyt yli TBS:n yönaamiosta, vaikka se oli muuten kiva, mutta kasvot jäivät tyynyliinaan kii. :D Ihan kuin liisteriä. :p

      Poista
  8. Yönaamiot on parhautta<3 oi kuinka ihanalta tämä naamio kuulostaakaan. Mun varmaan on pakko hankkia tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on, ihossa huomaa kyllä eron kun niitä alkoi säännöllisesti käyttämään. :)

      Poista
  9. (katoskohan mun aikasempi kommentti....) ihana! Jotenkin tosta kuvasta jo tuntee tuotetunnun ja viileyden ja aah. Tekisi hyvää mun rutikuivalle hipiälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan, tarkistin roskiksen, ei ollut sielläkään. :( Tää itseasiassa todellakin tuntuu aluksi viileältä kasvoilla, kuuman kesäillan päätteeksi, en malta odottaa! <3

      Poista
  10. Mäkin muuten ihastuneesti huokailin tän perään Instassa, kuulostaa ihanalta ♡.♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on, käy pyytään näyte, kun ilmestyy, lupaan, että tykkäät. <3

      Poista
  11. Kuulostaa ihanalta, haluan testata! Ihan yövoiteet ovat käytössä, ei varsinaisia naamioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää sopii loistavasti niiden Biothermin voiteiden päälle, mitä sulla oli blogissa vähän aika sitten. Kannattaa kokeilla, tykkäät varmasti. :)

      Poista
  12. Ooh, kuulostaa oikein hyvälle ja hintakin on todella kohtuullinen? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on, joskus olettaa jonkun olevan kalliimpaa, mitä se lopulta onkaan. :)

      Poista
  13. Tää hurmasi mutkin jo ensimmäisellä kokeilulla! <3 Tuoksukin on ihana.

    VastaaPoista
  14. Vaikuttaa tosi hyvältä! Shiseidon pakkaukset on kaiken lisäksi tosi nättejä, tässä erityisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ja onneksi tää on muovipurkki, niin ei tarvi pelätä sirpaleiksi menoa.

      Poista
  15. :D Oon ite hajottanut vain yhden lasipurkin vaikka niitäkin on kerääntynyt! Macin peitevoidepullo putosi pöydältä kaakelille, pulloon tuli iso särö ja tuote kuivi pulloonsa nopeammin kuin oli asiaa edes tajunnut. Muuten nuo lasipullot taitaa olla aika kestäväksi käsiteltyä, onneksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole kans hajonnut tosi pitkään aikaa mitään. Mutta silti pelkään yli kaiken kylppärissä käsitellä painavia lasijuttuja, koska tiedän, että meidän julkisiin tiloihin suunnitellut kaakelit kyllä kestää, mutta se lasipurkki tuskin ei. :D

      Poista
  16. Kiinnostava tuote! Shiseidon ihonhoito on jäänyt mulle vähän tuntemattomammaksi puhdistusöljyä lukuunottamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on tosi ihana naamio, jos iho kaipaa kosteutusta. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives