10 kuvaa kesään – huhtikuu


Kun viime viikolla kuvasin 10 kuvaa kesään -haastekuvaa, ei ilma ollut aamusta mikään kaunein, mutta pari tuntia kuvan ottamisen jälkeen alkoi ihana auringonpaiste. Kuva näyttää vähän masentavalta, mutta jos katsoo tarkasti, voi nähdä nurmikon vihertävän, seuraavassa kuvassa vihertävät myös puut. Odotan tuota aikaa erityisesti, sillä syntymäpäiväni ajoittuu aina siihen hetkeen, kun koivut puhkeavat vihreiksi.

Tuntuu ihan käsittämättömältä, että haastetta on enää KAKSI kuvaa jäljellä. Kymmenen kuukautta on mennyt nopeasti. Päätin jo tuossa talvella, että teenkin tästä lopuksi 12 kuvan koosteen. Sillä jatkan kuvaamista haasteen loppumisen jälkeen vielä kaksi kuukautta, että saan itselleni muistoksi kokonaisen vuodenkierron, vaikka yksi kuva lipsahtikin vähän väärän kuun puolelle lahosta päästäni johtuen.

En muista, olenko kertonut, että meillä on tässä pihapiirissä lemmikki nimeltä Frank. Kyseessä on fasaani, jonka olemme nimenneet leikkisästi Frankiksi. Luulen, että tässä asuessa Frank on ehtinyt ainakin kertaalleen vaihtua, mutta joka kevät odotan yhtä innolla sitä näkyä, kun fasaani alkaa tepastelemaan kerrostalomme pihamaalla. Tänä vuonna Frankillä tuntuu olevan pullat hyvin uunissa, sillä seuraan oli liittynyt myös kaksi naaraspuolista fasaania. Odottelen jo innolla niitä vikkelään juoksevia poikasia, jotka sinkoilevat loppukesästä minne sattuu. 

Odotatteko toukokuuta?

  1. Odotan kyllä innolla kun luonto alkaa kunnolla heräämään eloon ja säät lämpenevät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä aavistuksen odotin, että huhtikuun loppupuolella olisi näkynyt enemmän kevättä, mutta taitaa olla niin, että näillä leveysasteilla toukokuun pari eka viikkoa ovat se ratkaiseva juttu. :)

      Poista
  2. Illat ovat jo merkittävästi valoisampia, mikä on ihanaa! Kun haen pikkuisen illalla harkoista kasin pintaan, näkee vielä hyvin eteensä - vielä ihan hetki sitten oli vielä pimeää. Kyllä se valo ja lämpö sieltä tulee, vaikka kovin kiusoitellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Illan valo on ihan uskomatonta, ainoa huono puoli on siinä, ettei millään meinaa tajuta mennä ajoissa nukkumaan, kun ei oikeastaan väsytä, kun on niin valoisaa. Yleensä juhannuksen tienoilla on tottunut, sitten kun päivä alkaa taas lyhenemään. :D

      Poista
  3. Odotan tosi kovasti sitä kesän alun vehreyttä, joka on aivan mieletön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, ennen juhannusta luonto on kauneimman vihreimmillään. Se on kirkkaanvihreä, kun loppukesä on tummanvihreää. Siinä raikkaassa kirkkaassa vihreässä on omiin silmiin jotain ihastuttavaa. <3

      Poista
  4. Muistan kun tämä alkoi ja näin nopeaan on kohta vuosi viuhahtanut. Hulluinta on, että ei näytä yhtään keväiseltä, toivottavasti ensi kuussa luonto on puhjennut kukkaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirveän nopeaan, tästä just huomaa, miten kamalan nopeaan vuodet nykyään menee. :D Ei tosiaan näytä, en ihan heti itse arvaisi tosta kuvasta, että on huhtikuu, kun vihertävä nurmikko tais olla marraskuussakin. :p

      Poista
  5. Odotan ja en odota. Toisaalta kiva, että kesä on lähempänä, mutta kesä tarkoittaa myöskin töitä ja rento taidekoulumeininki loppuu :D

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives