Givenchy Jardin Prècieux


Maaliskuun loppupuolella minulla on tapana käydä läpi kaikki tuoksuni ja samalla siirtää syksy/talvituoksut kaapin perukoille varastoon ja ottaa esiin raikkaat, kukkaiset sekä hedelmäiset kevät- ja kesätuoksut, jotka tuovat auringon mukanaan. Seuraavan kerran teen "inventaarion" elokuun lopulla, kun kevät- ja kesätuoksujen on aika lähteä lepäämään varastoon antaen tilaa pehmeämmille, mausteisimmille ja lämpöisemmille tuoksuille. Minulla on tuoksujen käytölle omat vuodenaikansa, näiden lisäksi jaottelen tuoksuja myös ilta- ja päivätuoksuiksi. Joitakin minun on vain hyvin vaikea kuvitella käyttäväni päivällä. Kokoelmassani on vain kourallinen tuoksuja, joita käytän mihin vuorokauden aikaan tahansa. 

Tiedän, että on ihmisiä jotka käyttävät aina yhtä tuoksua, joka on heidän signature scent. Se tuoksu josta kaikki heidät tunnistavat. Sitten on heitä, joille ei ole mitään väliä käyttääkö tuoksua aamulla tai illalla vai talvella tai kesällä. En edes osaa selittää miksi toimin niin kuin toimin, mutta minulle tuoksujen jaoittelu on ollut selvää siitä asti, kun ostin ensimmäisen kunnon tuoksuni 13-vuotiaana vuonna 1990. Eri vuoden- tai vuorokaudenaikaan tarvitsen erilaisia signaaleja lähettävän tuoksun päästäkseni haluamaani fiilikseen.

Givenchyn Jardin Prècieux on Givenchyn vuoden 2015 Travel Retail exclusive -tuoksu, joka vapautettiin helmikuussa 2016 vuodeksi myyntiin myös kotimaan puolelle. Yleensähän näitä tuoksuja on saanut vain tax freestä. Jardin Prècieux on minulle puhdas kesä- ja päivätuoksu. Ai miksikö? 


Tuoksu on raikas ja kevyen pehmeä. Se leijailee iholla pehmeästi kuin perhonen kuumana kesäpäivänä puutarhassa. Kukkaisuus ja hedelmäisyys ovat asioita, jotka kuuluvat lähtemättömästi kesään. En vaan voisi ajatella käyttäväni tuoksua talvella. Mutta jos kuvittelen mielessäni sateisen kesäpäivän, kun takaraivossa kolkuttaa haave auringosta, tulee sellainen päivä olemaan tulevana kesänä tuoksulle täydellinen. 

Tuoksu alkaa makealla päärynällä. Sydämessä mehevää persikkaa, ylellistä jasmiinia ja klassista ruusua. Pohjalla myskin ja puun vivahteita. Tuoksu on kevyt. Ensimmäisenä nenääni ponnahtavat päärynä, jasmiini ja ruusu, joidenka jälkeen myös persikka nousee esiin. Tuoksun lopussa erotan selviten myskin. Tuoksu on EdT ja sen kesto iholla on n. viitisen tuntia, jonka jälkeen sitä voi huoletta lisätä. 


Tuoksun pakkaus on saanut inspiraationsa Givenchyn vuoden 2015 vaatemalliston kukkaiskankaan printistä. Pullo on puhtaan klassinen elegantilla pyöreydellään ja yksinkertaisella korkillaan, johon on painettu Givenchyn logo.

Millaisia tuoksuja käytätte kesällä?

Suositushinta:
Givenchy Jardin Prècieux 50ml, 66€


Tuoksu lehdistönäyte.



  1. Itsekin ennemmin kesällä tartun kevyisiin, raikkaisiin, kukkais-hedelmäisiin tuoksuihin ja jätän mausteisemmat tuoksut syksyyn/talveen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat kuviot, jotenkin itsellä on vaikea käyttää kesällä tosi mausteisia ja tummia tuoksuja. Pitää olla kevyttä ja iloista. :)

      Poista
  2. Tämä on ihana tuoksu ja oikea kesätuoksu, tuo perhonen kuvaus kyllä kuvasi tätä ihanalla tavalla. Tätä on kiva kuljettaa mukana käsilaukussa ja lisäillä päivän mittaan. Kaunis pullo, aikoinaan en ostanut muunlaisia tuoksuja, kuin sellaisia, jotka olivat näin yksinkertaisissa pulloissa. Omalla kohdalla on ilta-ja päivätuoksut, ei niinkään vuoden aikoihin sidotut.

    Aurinkoa päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää pullo on kyllä muodoltaan loistava käsilaukkuun, litteä. :)

      Mukavaa päivää Tiia!

      Poista
  3. Mullakin on ihan samat tavat tuoksujen jaottelun suhteen, mutta senhän sä jo tiesitkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesin. <3 Ei ihan eka juttu, missä ollaan samanlaisia. ;)

      Poista
  4. Mäkin tykkään siirtyä raikkaisiin tuoksuihin keväällä, vaikka ympäri vuoden pidän esim. sitruksen kirpsakoista tuooksuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kans pari sitruksista joita käytän talvella, ihan sen vuoksi, että pääsisi synkkinä aikoina vähän kesäfiiliksiin. :)

      Poista
  5. Mullakin tapahtuu kääntyy raikkaampiin tuoksuihin kesällä, ja paahdetut sokerit, vaniljat ja mausteet menee odottelemaan syksyä. Tän kevät/kesän tuoksut on tällä näkymällä Juicy Couturen uutuus Viva la Juicy Rosé, DKNY klassikko Delicious, Issey Miyaken Florale ja iltatuoksuna pidän varmaan JC Viva la Juicyn originellia, tai tilaan tuoksun La La-version, joka on mun ehdottomasti suosikkituoksu maailman päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juicy Couturet on mulle muuten niitä harvoja, että voin käyttää niitä ympäri vuoden, kesällä ehdottomasti enemmän illalla, koska päivällä kaipaan jotain raikkaampaa. :)

      Poista
  6. Upeat kuvat ^_^ Pullokin on yksinkertaisella tavalla kaunis. Mä kyllä aika surutta käytän tuoksuja vähän ristiin ja rastiin mutta jokin aika sitten havahduin, että esim. Shiseidon Ever Bloom tuntuu..talviselta? Kyllä sitä jotenkin ihmismieli vaan kaipaa kesää kohden raikasta ja kevyttä tuoksua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Ever Bloom on musta nimestään huolimatta yllättävän "kylläinen", musta ehdottomasti talveen tai kesäksi iltaan. Kesällä päivällä en laittaisi itse.

      Poista
  7. Kauniita pulloja. Itse en ole hajuvesi ihminen, mutta kun eksyin tänne sun blogii, ajattelin tehdä vasta kutsun. Eli olen eka kertaa sun blogissa. Ois kiva jos tulisit vasta vierailulle Aurinkokujallekkin + osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aurinkokujalla, minäpä tulen kurkkaamaan blogiasi. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives