Klassikot osa 23 – Clarins Double Fix`Mascara


Tänään on vuorossa jälkeen klassikoita. Postauksessa esiteltävä klassikko on esiintynyt blogissani jo aiemminkin, mutta minulle tuli hyvä syy nostaa se uudelleen esiin. 

Meikkipussini pitkäaikaisin yhtäjaksoinen matkustaja on ollut Elizabeth Ardenin Eight Hour Cream, mutta kakkospaikkaa pitää hallussaan Clarinsin Double Fix`Mascara, siitä huolimatta, että olen joutunut tilaamaan tuotteen viime vuosina ulkomailta, koska se ei ole kuulunut vuosiin Clarinsin Suomen valikoimaan syystä tai toisesta. Vuosien odotuksen jälkeen Double Fix`iä saa vihdoin ostettua myös Suomesta toukokuusta lähtien.

Sen tiedän, että ulkomailla Double Fix`on yksi Clarinsin suosituimpia meikkituotteita, yllättävää, eikö? Varsinkin kun Suomessa tuote ei viime kerroksella ilmeisesti ottanut tuulta alleen, kun se jätettiin pois valikoimasta. 

Olen käyttänyt tuotetta melkein 15 vuotta putkeen. Se on pitkä aika. Mikä tahansa tuote ei tähän pysty vaan siinä tarvitsee olla minun mielestäni jotain suurenmoista. Ostin ensimmäisen kappaleeni ihan Suomesta, silloin mascara kuului valikoimaan. Ensimmäinen omistamani Double Fix` oli pakattu samanlaiseen tuubiin kuin Urban Decayn primerit, aplikaattorin sijaan tuubista paljastui harjaosa. Sen jälkeen pakkaus on vaihtunut matkan varrella pari kertaa ja se on jälleen juuri nyt uudistumassa.

Kuvissa näkyvän version tilasin Escentualilta vuoden alussa. Suomessakin myyntiin tuleva uudistettu pakkaus on ulkonäöltään muuten samanlainen, hieman lituska, mutta kultainen korkki on muutettu metallinhohtoiseksi clarinsinpunaiseksi.


Kyseessä on väritön ripsiväri, joka tekee mistä tahansa ripsiväristä vedenkestävän, kun sitä levittää kerroksen ripsivärin päälle. Itse en saa lopputuloksesta silti ihan niin hyvin kestävää silmissäni kuin 38-mascaroilla, mutta toimii hätätapauksessa. 

Se ei olekaan syy, miksi tämä on kulkenut matkassani vuosikaudet. Syy on se, että Double Fix`on maailman paras kulmageeli/vaha. Mikään kokeilemani kulmageeli ei vedä tälle vertoja tälle, ei edes lähelle. Suurin osa on makuuni aivan liian litkuja tai ne tekevät kulmista kovat koppurat, eivätkä jäykät kulmani pysy ojennuksessa koko päivää. Arvostan myös sitä, että kulmageeli on väritön, värilliset eivät minua kiinnosta. Clarins on koostumukseltaan vahamainen, joten se jättää kulmat joustaviksi. Kulmia voi käydä harjan kanssa vaikka kesken päivää läpi, mutta mascaraa ei silti tarvitse lisätä. Kurittomat kulmani pysyvät asennossa koko päivän. Mikä parasta Double Fix` luo kulmiin vedenkestävän pinnan. 

Tuotteen teho perustuu pomeranssipuusta saatuun vahaan, joka muodostaa ripsien ja kulmien päälle suojaavan vedenkestävän kalvon. 


Huomasin heti yhden eron uusitun ja vanhan pakkauksen välillä. Vanhassa pakkauksessa tuotteen on luvattu säilyvän 36kk:tta avaamisesta, kun uudessa pakkauksessa tuo aika on vain 6kk:tta. Jos käyttäisin tuotetta ripsiin, en missään nimessä olisi säilönyt tuotetta ikinä alkuperäista aikaa, mutta koska käytän tuotetta vain kulmiin, on luvatusta pitkästä säilyvyysajasta ollut hyötyä. Jäänkin ehkä hieman mielenkiinnolla odottamaan, onko pakkausuudistuksen lisäksi myös tuote jollakin tavalla muuttunut, vai onko tuo säilyvyysaika muutettu ihan hygieniasyistä. Olen vuosien aikana monesti ihmetellyt sen pituutta. 

Onko Double Fix`tuttu? Kiinnostaako 2in1-tuotteet?

Suositushinta:
Clarins Double Fix`Mascara 7ml, 24,15€





  1. Olipa mielenkiintoista lukea tästä, en ollut tiennytkään tälläistä tuotetta olevan, ennen kuin tupsahti tiedote. Kiva oli lukea vielä miten käytännössä toimii. En käytä vedenkestäviä ripsareita, joten ajattelin ettei ole minun juttu, mutta hei tuo kulmageelinä toimivuus alkoi kiinnostamaan.

    Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on maailman paras kulmageeli, suosittelen! :)

      Aurinkoista päivää Tiia!

      Poista
  2. Jopas on mielenkiitoinen tuote! Mä voisin kokeilla tätä ihan ripsiinkin. Ei ole aiemmin tällaista tullut vastaan :) Kiitos siis vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii ripsissäkin, itse en tarvitse sitä ominaisuutta, kun käytössä on 38-mascarat, mutta kulmiin, silkkaa rakkautta. <3

      Poista
  3. Mä sain tän juuri testiin (itseasiassa kolahti postiluukusta just tätä postausta lukiessa :D). Mielenkiinnolla lähden nyt testailemaan, kiva kun mainitsit tuon kulmakarvajutun, pitääpä kokeilla siis kulmissakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hyvä ajoitus! :D

      Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan kulmiin, ihan paras!

      Poista
  4. Tarviipas kokeilla kulmiin tätä :) Kiitti Jonna taas hyvästä vinkistä <3

    VastaaPoista
  5. Yleensä välttelen 2in1-tuotteita, mutta tämän kohdalla uskoisin että se toteutuu, koska ripsiväri ja kulmatuote ovat kuitenkin melko samoja ominaisuuksiltaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toteutuu, harmi, että itse en tarvi kuin kulmiin, kun 38 on käytössä. Mutta empä ole mitään parempaa kulmageeliä/vahaa löytänyt kuin tämä.

      Poista
  6. Kiitos huippuvinkistä! Oli heti pakko mennä katsomaan saako eräästä venäläisestä kosmetiikkakaupasta tätä ja saahan sitä ja oli vielä tarjouksessa! Pakko napata seuraavalla kerralla mukaan :D
    Itsellä ollut Lumenen kulmakarvageeli, mutta ei se kyllä karvoja pidä ojennuksessa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tää on oikeasti loistava. Lumene ei pidä mulla, ei myöskään L`Oreal, olen kokeillut muitakin. Kaikki joissa on ohut koostumus niin ei. Tää pitää aivan varmasti, vielä vedenkestävä niin kulmakynätkin pysyy paremmin paikoillaan. :)

      Poista
  7. Mahtaiskohan tämä pitää ripset taivutettuina, jos tätä laittais ennen varsinaista ripsiväriä? :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tää nimenomaan lupaa pitää ripset kaarella. Mun omien ripsien puolesta en voi sanoa, koska sellaista tuotetta ei ole vielä keksitty, että mun ripset pysyisi kaarella koko päivää. 38-mascaroilla pysyy muutaman tunnin, sitten tönkkönä alaspäin. :D

      Poista
  8. Onpas pätevän oloinen kaveri :) Mulla tosin kulmat pysyvät aika hyvin ilman geeliäkin ojennuksessa, eikä ripsareidenkaan suhteen ole tarvetta vedenkestävälle. Mutta toisaalta, jos olisi sellainen luottoripsari, jonka haluaisi toimivan myös etelänmatkallakin/tropiikissa, niin silloin kyllä hankkisin tän :) Toisaalta, itse vedin Thaimaan reissun 38 mascaralla, pelitti hyvin eikä karissut päivän mittaan pois ^_^ Minä pahis kun meikkasin uima-altaallekin-ripset ja auirnkosuojan, jossa oli myös meikkipohjaominaisuuksia ;D No, ehkä etelässä ei ole niin tiukat "uimahallisäännöt" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei toimi lämpimässä ilmassa mikään muu kuin 38, mutta nekin alkaa loppupäivästä vähän murustumaan ja mitään koko päivän uimista ei mulla kestä, mutta ei kait sitä voi edes vaatia. ;) Varsinkin just aurinkosuoja sulattaa mulla heti pois.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives