Testissä: Lumenen naamiot


Kotimaiselta Lumenelta löytyy tuotevalikoimasta nykyään useita erilaisia naamioita moniin eri käyttötarkoituksiin. Valikoiman lisääntyminen on pelkästään hyvä juttu. Viime vuoden lopussa sarjaan ilmestyi myös aivan uusia naamioita, joita ei ennen valikoimista löytynyt. Olen testaillut tuotteita nyt reilun parin kuukauden ajan ja minulla olisi vihdoin niistä sananen sanottavana. Joukosta nousi esiin pari ihastuttavaa tuttavuutta, yhden päälle en ymmärtänyt ollenkaan ja yksi oli sellainen ok tuote. Alempana lisää tuotteista.

Tuotteet saatu PR-näytteinä Lumenelta.


ULTRA SENSITIVE MOISTURIZING & CALMING MASK

Hajusteeton, kosteuttava ja rauhoittava naamio sopii hyvin herkällekin iholle. Lupaa rauhoittaa tehokkaasti ihon ärsytystä, punoitusta ja kuumotusta. Sopii kaikille ihotyypeille. Naamiota suositellaan käytettävän 1-2 kertaan viikossa. Itse käytin naamiota kahdella tapaa: 10 minuutin vaikutusajalla, jonka jälkeen pyyhin ylimääräiset kasvopaperiin. Tykkäsin kuitenkin tästä enemmän yönaamiona eli laitoin ohuen kerroksen kaikkien muiden hoitotuotteiden päälle illalla, annoin imeytyä vartin verran ja menin nukkumaan. Iho tuntui aamulla pehmeältä, mutta mitään mullistavaa wow-efektiä en tämän kanssa huomannut. Plussaa tuoksuttomuudesta. 


LÄHDE HYDRATION RECOVERY OXYGENATING GEL MASK

Ehdottomasti porukan kauneiten pakattu ja ulkomuodoltaan jännimmän koostumuksen omaava naamio. Vaaleansinisen höllyvän naamion vesi-geelikoostumus lupaa parantaa ihon kosteutta välittömästi. Tehoaineina on käytetty koivunmahlaa ja lähdevettä. Naamiota suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaan viikossa puhtaalle iholle. Annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia, jonka jälkeen huuhtelu haalealla vedellä. Toinen tapa on tehokäyttää tuotetta ja levittää sitä ohut kerros yöksi. Niin kuin aina kosteuttavien naamioiden kanssa en näe järkeä laittaa tuotetta hetkeksi kasvoille ja pestä sitä pois, joten käytin tätä yönaamiona. Naamiossa on todella voimakas parfyymimäinen tuoksu. Aika harvoin sanon, että joku tuote tuoksuu liikaa, mutta tämä tuoksui, vaikka muuten käytän tuoksuja, nenäni edessä en kovin voimakkaasta tuoksumaailmasta kuitenkaan henkilökohtaisesti pidä. Lisäksi tämä valitettavasti kirveli ihollani, varsinkin ensimmäisellä kerralla suorastaan poltteli. Tiedän, että monille muillekin käyttäjille on tapahtunut samaa aluksi, mutta sitten useamman käytön myötä tunne on hävinnyt. Itse en paria kertaa enempää kokeillut, sillä aamulla jotkin kasvojen kohdat punoittivat hieman ja iho tuntui ärtyneeltä. Tämä ei ollut minua varten, mutta tiedän, että naamio on monien suosiossa.


GLOW REVEAL 60 SECONDS FACIAL

Jos kaksi edellistä naamiota eivät mitään isompia tunteita herättäneet, niin nyt aletaan päästä tuotteisiin jotka herättivät. Glow Reveal 60 Seconds Facial lupaa säteilevän ja pehmeän ihon hetkessä vain yhdessä minuutissa! Kirkastava pikakasvohoito levitetään kuivalle iholle pyörivin liikkein, annetaan vaikuttaa minuutin ja huuhdellaan pois lopuksi vedellä. Tämä toimii, ihosta tulee hetkessä pehmeä, puhdas ja heleä. Sopii kaikille ihotyypeille. Olen tykännyt käyttää tätä aamuisin silloin, kun iho näyttää samealta ja haluan pikaisen freesauksen ennen meikin laittoa. Vaikuttavina aineita kaoliinisavea, lakan- ja tyrnin siemenöljyjä, kuorivina aineena erittäin pieniä biohajoavia rakeita. Tuoksu on jännän raikas, jopa hivenen lakritsimainen. Jos haluaa nopeasti näkyviä tuloksia, niin tämä on oiva naamio. Suosikki. <3


SISU DEEP CLEAN PURIFYING MASK

Sisu-sarjan naamiossa on ylellinen hieman metsäisen raikas tuoksu. Naamiota käytetään puhtaalle ja kuivalle iholle, annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia. Olen pitänyt välillä vartinkin, jonka jälkeen huuhtelu haalealla vedellä. Tuotetta voi käyttää 2-3 kertaan viikossa tai tarvittaessa. Itse käytän syväpuhdistavia tuotteita parin viikon välein pintakuivalle iholle. Sisu on kuitenkin hellävarainen syväpuhdistaja, joka sopii mielestäni myös hieman herkemmälle iholle. Kuorivana ainesosana on karpaloa, mutta partikkeleita on niin vähän, että ne eivät pääse ärsyttämään edes herkimpää ihoa. Muina tehoaineina on käytetty männynkaarna- ja kuusenoksatyviuutteita. Naamiossa on selvä viilentävä vaikutus, kun sen levittää iholle. Iho on käytön jälkeen sileä ja raikkaan tuntuinen. 

Onko Lumenen naamiot tuttuja? Suosikkeja?


Tuotteet PR-näytteitä, saatu Lumenelta.





  1. Tuo 60 sekunnin naamio on käytössä ja hyväksi todettu, samoin herkän ihon naamio.Tuon geelinaamion ostin myös kehujen innoittamana. Ensimmäisellä käyttökerralla kirvely kasvoilla oli sellainen, että pikaisesti poistin koko naamion. Iho oli punainen ja ärtynyt. Muistaakseni naamiota mainostettiin kaikille ihotyypeille sopivana. Mielestäni ei pidä paikkaansa - siitä miinuspisteet Lumenelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman kokemuksen mukaan ei tosiaan geelinaamio sovi herkälle tai kuivalle iholle, se kirvely tai siis omalla kohdalla jopa polttelu ei ollut mitään pientä. En tiedä mikä ainesosa siinä sitä aiheuttaa, mutta suosittelen vain paksunahkaisille. ^_^

      Poista
  2. Olen kokeillut tuota Ultra Sensitive naamiota, ja minusta se oli ihan perusnaamio. Ei mullistanut minunkaan maailmaani.
    60 sekunnin naamion en huomannut tekevän oikeastaan mitään. Tuoksusta ja 60 sekunnista plussaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perusnaamio hyvinkin, mulla tuo 60 seconds kuorii niin tehokkaasti, että ihon pinnasta tulee kuulas. Se tuoksu on tosiaan ihana, vähän jopa lakritsimainen. :p

      Poista
  3. Täytyykin ostaa tuo 60 sekunnin naamio testiin jossain vaiheessa.

    Nämä sun tuotepostaukset ovat muuten äärimmäisen hyödyllisiä tälläiselle ihonhoidon laiskiaiselle joka yrittää parantaa tapansa :D Olen saanut sulta monta vinkkiä ja kokeiltavia tuotteita on kertynyt listaan. Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ovat hyödyllysiä ja olet saanut vinkkejä! :) Toki näissä arvosteluissa on aina se, että ovat omia mielipiteitäni tuotteista ja no niitähän maailmaa mahtuu. :D

      Poista
  4. Sisunaamiosta tykkään tosi paljon! Ultra Sensitive on kans kiva, mutta semmonen vähän tylsä :D 60 sekunnin naamio on kiinnostanut jo pitkään, mutta kasvonaamioita on kertynyt niin valtava määrä nyt että en ole nähnyt järkeväksi ostaa vielä yhtä lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tylsä on hyvä kuvaamaan sitä, se ei siis ole huono, toimittaa hyvin tehtävänsä, mutta no tylsä. :D Sisunaamio on ihana, jo se tuoksukin on niin suomalaisen makuun kuin olla voi, vähän metsäinen.

      Poista
  5. Tuo 60sekunnin pikanaamio on ihan ehdoton suosikkini Lumenelta, hyvänä kakkosena tulee tuo geelimäinen naamio mistä sinä et niinkään innostunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tätä tarkoitan, niin ne maut vaihtelee. :) Pikanaamio oli munkin lemppari, heti kannoilla sitten Sisu. :)

      Poista
  6. Olen kaupassa nuuhkinut Sisu-sarjan tuotteita, ja voisin ostaa niitä ihan vain sen metsäisen tuoksun takia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaan mieltä, mun makuun voisi olla jopa vieläkin metsäisempi tuoksu, niin kuin olen sanonut, kuusen tuoksulla mulle saisi myytyä mitä tahansa, mutta ymmärrän, että kun tuotteita myydään rajojen ulkopuolellla on niin on pitänyt vähän hillitä. ^_^

      Poista
  7. Tosi hyödyllinen postaus johon tulee varmasti palattua myöhemmin uudelleen :) mulla on tuo 60 sek naamio ja geelimäinen naamio, molemmista olen tykännyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, yleensä nämä missä on useampi tuote, on ehkä helpompi löytää se itselleen mieluinen. :)

      Poista
  8. Ehdoton suosikki Sisu <3 Glow on myös yes, mutta Sisu. Ihanaa päivää Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisu on kyllä ihana. Mukavaa maanantaita Tiia! <3

      Poista
  9. Livboxista tuli aikoinaan tuo rauhoittava naamio ja testasinkin sitä pari kertaa, mutta ei kyllä tehnyt mitään ihmeitä, joten annoin sen eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaan ok, mutta ehkä se tuoksuttomuus tekee siitä hiukan tylsän.

      Poista
  10. Näytteet oon kokeillu tosta 60 sec ja geelinaamiosta. Molemmista naamiosta oli samat mielipiteet ku sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on oikeasti kivakin kuulla, että jollakin toisella on samat fiilikset, varsinkin silloin, kun tietää, että joku on monien suosikki ja sitten oot itse ihan, että EI. :)

      Poista
  11. Tuo minuutin naamio ainoastaan ja siitä tykkään, mutta on unohtunut nyt vessan kaappiin:) Tuo viimeinen syväpuhdistava alkoi kiinnostaa, saattais sopia mullekin ja tytöille. Me kun käytetään noita kosteuttavia yhdessä, mutta jos sattuu lukemaan anti-age, niin se tippuu välittömästi kädestä:D Luulevat varmaan heti nuortuvansa, heh heh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä loistava, jos kaipaa pikaista freesausta. :) SISU takuulla sopisi koko teidän perheelle. :)

      Poista
  12. Toi Glow Reveal on ihana! Tykkään siitä mielettömästi kans! Geelinaamiota olisin halunnut testata mutta ylläripylläri akrylaatit esti. Lumenella on edelleen turhan useissa tuotteissa akrylaatteja :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella hyvä! Ai niin sulla oli toi akrylaattijuttukin vielä, siinä saa olla kyllä tarkkana, siis todella monissa tuotteissa on niitä, joskus itse ihan huvikseni katson. :(

      Poista
  13. Kiva postaus! :) Mulla on tuo 60sec naamio josta tykkään tosi paljon, samoin tuo geelimäinen kosteusnaamio. Siitä en oikein pidä, se tosiaan kirvelee ja saa munkin kasvot punoittamaan :/ Tunne on aika inha. Harmi, koska jo koostumuksensa takia se on niin jänskä tuote että sitä olisi kiva käyttää..! Ehkä pidän enemmän voidemaisemmista kosteusnaamioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. :) 60 Seconds on ehdottomasti suosikkini näistä, hirveän usein en voi sitä käyttää, koska kuorii niin tehokkaasti. Tota geelinaamiota en kyllä missään nimessä suosittelisi herkälle iholle itse, en tiedä mikä se poltteleva ominaisuus siinä on, mutta kun sen saisi pois ja tuoksun miedommaksi, niin voisin innostua, koska koostumus on tosi hauska ja onhan se nyt nätin näköistä. ^_^

      Poista
  14. En ole aivan varma, olisiko mulla joksu ollut tuota herkän ihon naamiota, mutta eipä siitä ole ainakaan mitään tunteita jäänyt :D Sisu ja 60 sekunnin naamio kuulostavat mielenkiintoisilta, multa löytyy tuosta geelinaamiosta näyte. Ehkä täytyy jossain vaiheessa kokeilla sitä, odotan mielenkiinnolla miten ihoni siihen reagoi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, jos sulla on näyte geelinaamiosta, meillä on aika samanlaiset ihot, joten todellakin haluaisin tietää, mitä mieltä oot siitä. :D

      Poista
  15. Ostin tuon pikanaamion ennen joulua, ja täytyy sanoa, että tykkään! Se saa ilmeen just sopivasti freesimmäksi niinä aamuina, kun olo on kaikkea muuta. Tuoksusta en pidä yhtään, mutta eipä sitä kauaa tarvitse kärsiäkään.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se, just tohon hyvä. Itse jotenkin tykkään siitä vähän lakritsaisesta tuoksusta, se on koukuttava. :D

      Poista
  16. Mulla tuo Lähde-sarjan naamio kirveli aluksi hiukan, mutta iho rauhoittui siitä kyllä. Tykkään kyseisestä tuotteesta ja se onkin auttanut näin talvella ihon kuivuuden selättämisessä. Tuo 60sec maski on kanssa yksi lemppari, jota tulee käytettyä kyllä ihan liian harvoin! Otankin sen heti käyttöön kun pääsen suihkuun ennen ilta yhtätoista, jotta voin nauttia siitä kaikin tavoin! :D

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 60 seconds on kyllä loistava, itse en sitä voi kovin usein käyttää, koska se on niin kuoriva, mutta tekee ihmeitä iholle hetkessä. :)

      Poista
  17. Mun suosikki on myös tuo Glow Reveal :) Niin nopee ja näppärä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on paras, nopea ja tehokas, mitä sitä muuta voi toivoa? ^_^

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives