Joulun odotetuin kalenteri ja mitä tapahtuu joulukuussa


Kuva: Hannamaria

En tiedä mihin tämä vuosi on mennyt, mutta johonkin se on kadonnut. Perjantaina alkaa joulukuu ja sehän tarkoittaa sitä, että on se aika vuodesta, kun perinteisen kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukut alkavat aueta. Kalenteri aukeaa päivittäin eri blogeissa, mutta osassa päiviä on myös tuplaluukkuja. Meillä on In this Light -blogin Salkan kanssa yhteinen luukku ja olemmekin ideoineet kivan yhteisen aiheen. Aihe selviää ma 4.12., kun on meidän luukun aika. Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterista on tullut itselleni vuosien aikana rakas perinne ja tämä vuosi on jo viides kerta kun olen mukana. Tänä vuonna viimeinen yhteinen luukku on erilainen kuin menneinä vuosina, mutta se mitä olemme teille keksineet, paljastuu vasta jouluaattona. ;) 

Joulukuussa tapahtuu muutakin kivaa. Joulukalenterin luukun lisäksi minulla on teille vko:lla 49 muutakin mukavaa ohjelmaa, nimittäin kaksi arvontaa. Tiistaina 5.12. täällä blogissa avautuu ihastuttavan ylellinen tuoksuarvonta ja torstaina 7.12. ilmestyy blogin Instagramiin arvonta, jossa sinä ja valitsemasi joku toinen onnekas saatatte voittaa mahtavan tuotepalkinnon, joten kannattaa pysyä kuulolla. 

Joulukuu on ehdottomasti koko pimeän loppuvuoden kohokohta itselle. En osaa selittää, mutta jouluvalojen koristamat pihat, jokavuotiset monen mielestä varmasti kamalat joululaulut, saavat askeleeni heti kevyemmäksi ja mieleni huolettomammaksi. Juuri sitä olen koko vuoden kaivannut. Perjantaina on myös se päivä, kun kannan varastosta "ikikuusemme" ja puen sen ylle kaikki rakkaimmat koristeet. Jos saisin esittää yhden lahjatoiveen, se olisi valkoinen joulu. 

Oletteko yhtä innoissanne perjantaina alkavasta joulukuusta kuin minä?

Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille!

1.12. KIDULT





  1. Mäkin odotan joulukuuta ja ennen kaikkea joulua ihan malttamattomana, kuin pikkulapsi konsanaan! Kyllä se eka oma koti, ja joulu siellä polttelee 😉 Joulukoristeista en tämä vuonna ehkä saa pitkää iloa irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla tosiaan on vielä toi oma koti tänä jouluna, ihan parasta!!! Harmi, tosiaan kun koristelut menee aika myöhään, mutta sitten kannattaa pitää niitä Nuutinpäivän 13.1. asti, että saa hetken nauttia. :D

      Poista
  2. Olen ollut innoissani siitä, että olen saanut laittaa joulua hoitolapsille!
    Voi miten paljon kaikkea kivaa on blogiisi tulossa. Ihanaa sunnuntaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että toi hoitolapsille joulunlaitto on mahtavaa, lapsista kun yleensä näkee sen aidon ilon ja odotuksen, miten jännittävää aikaa nyt on. <3

      Ihanaa sunnuntaita Outi! :)

      Poista
  3. Todellakin oon, pääseehän silloin viimein korkkaamaa tuon kohta kuukauden työhuoneessa nököttäneen Elevenin kalenterin! Pikkujoulut on heti alkukuusta ja joulukuusi haetaan varastosta jo itsenäisyyspäivän jälkeen, parasta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, sulla on ainakin hyvissä ajoin ollut kalenteri hankittuna. ^_^ Ikikuuset on parhaita, niistä kun saa nauttia aina joka vuosi hieman pidempään. ;)

      Poista
    2. Oletko nahnyt kyseisen kalenterin arvosteluita? Jos et ole viela pakettia avannut, kannattaa ehka lukaista ja sitten tehda paatos, haluatko pitaa kalenterin...

      Poista
  4. Todellakin innostunut. Mullakin on yksi ja painava kalenteri odottamassa. Tuskin maltan enää odottaa, että saa sen luukun auki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse juuri tänään hankin vielä suklaakalenterin muiden jatkoksi, vähän tekisi mieli vielä ihan perinteista kuvakalenteria, niistä tulee aina niin lapsuus mieleen. :)

      Poista
  5. Huomaa, että oon tainnut vähän parina viime vuotena tippua blogiskenen kelkasta pois, kun puoletkaan tuon joulukalenterin blogeista ei sano mulle mitään :o :D

    Joulukuu on ehdottomasti munkin lempiaikaa! En voi ymmärtää ihmisiä, jotka kauhistelee joulun saapumista ja kaupoissa olevia joulujuttuja - nehän on just parhaita! :D Ruoat, herkut, juomat, tuoksut, valot, koristeet, kimallus, suklaa.. kaikki niin tervetullutta! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosmetiikkabloggaajiin on tullut tosi paljon uusi blogeja, mikä on musta ihan huippu juttu. :) Toki meitä vanhempia on vähän vähemmän ja monet ovat omasta näkökulmasta nuoria. Joten hyvä, että on meitä vanhoja kaakkeja kirjoittamassa ryppyvoiteistakin. ;D

      Olen niin samaa mieltä, niissä ei todellakaan ole mitään kauhisteltavaa, ihan parasta! <3

      Poista
  6. Ja niin, ennenkaikkea: KOSMETIIKKAJOULUKALENTERI! Mun eka koskaan, Look Fantasticin kalenteri <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin oikeasti ekaa kertaa tänä vuonna jopa ärsyyntynyt, etten hankkinut sitä Look Fantasticin kalenteria, se on tänä vuonna niin kaunis! <3

      Poista
  7. Voi kyllä! En millään malttaisi odottaa kuun vaihtumista <3 Innostustani lisää osaltaan se, että olen rakentanut salaa miehelleni oman joulukalenterin vastalahjaksi itse saamastani elevenin kaltsusta. Ja nyt kiemurtelen jännityksestä, että mitä hän tykkää yllätyksestä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on oikeasti ihan parasta odottaa toisen ilmeitä, sulla vielä joka päivä jouluun asti! :)

      Poista
  8. Minä uteliaisuuttani kysyn, että onkohan arvonta instassa aina? Vai voiko ilman tiliä osallistua täällä blogin puolella? -MUMMU IHMINEN

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuarvonta on täällä blogissa, mutta insta-arvonta tulee olemaan vain Instagramissa, eikä siihen voi osallistua muualla. Tämä ihan siksi, että toisiinkin kanaviin on kiva saada välillä liikennettä. :)

      Poista
  9. Totta kai on ihanaa ku joulukuu alkaa <3 Jänskää päästä aukomaan fyysisiä kalentereita (LF:n kalenteri töissä ja Elevenin kalenteri kotona) sekä psyyk... virtuaalisia kuten teijän bloggaajien kalenteria :D Mun joulufiilarit on tullu yleensä muiden joulufiilistelyistä ja se on riittänyt, mut nyt sain jonkulaisen pimpauskohtauksen, koska mulla on jo jouluvalot viritettynä, mitä en useampana jouluna oo jaksanu ees laittaa muusta koristelusta puhumattakaan! XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sulla on töissä ja kotona oikein eri kalenterit?!? Toi on kyllä jo luksusta! <3

      Poista
  10. Mä en nyt jotenkin yhtään osaa asennoitua siihen, että kohta on joulu :D Eikö vasta viime viikolla ollut elokuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kyllä ollut! LOL :D Mut joo, aika menee jotenkin ihan älyttömän nopeaan.

      Poista
  11. Mulla on kanssa elevenin kalenteri ja itseasiassa en välitä muiden arvosteluista vaan odotan että pääsen ekaa omaa kosmetiikkakalenteria availemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makujahan on niin monia, ettei todellakaan voi tietää kuka tykkää mistäkin. Kannattaa vaan jännityksellä avata oman kalenterin luukut ja päättää vasta jouluna mitä mieltä kalenterista oli. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives