Tuoksumuistoja – Hermés Eau des Merveilles


Tuoksumuistoja-sarja jatkuu tänään tuoksulla, joka varmasti yllättää teistä monet. Pitkäaikaisimmat lukijani muistavat rakkauteni Hermésin Un Jardin Sur Le Nil -tuoksuun, mutta monikaan ei varmaan tiennyt, että se ei ollut ensimmäinen omistamani Hermésin tuoksu vaan olen tässä taustalla käyttänyt jo vuosia erästä toistakin tuoksua, joka ei ennen tätä päivää ole ikinä päässyt blogissa esille. Joten on todellakin aika korjata asia.

Kesä 2004

Tuona kesänä olin vasta parin vuoden ajan tilaillut tuotteita ulkolaisista verkkokaupoista, jotka tuolloin vasta tekivät tuloaan. Nettikauppojen avautuminen toi eteeni aivan uudenlaisen tuoksumaailman. Jo tuolloin yli 10 vuotta sitten Escentual oli suosikkikauppojani. Silmiini pisti tuona kesäisenä päivänä juuri kauppaan tullut uutuustuoksu Hermésin Eau des Merveilles. Taianomaisen mallinen pullo veti minua puoleensa kuin katossa roikkuva parhain kärpäspaperi. En edes tuolloin tilannut useinkaan sokkona mitään, vaan luin tuotteista aina etukäteen legendaarisesta MakeupAlleysta, joka oli tulloin jokaisen kosmetiikkafriikin lempifoorumi. Arvostelut tuoksusta olivat hieman ristiriitaisia, mutta päätin, että haluan tuoksun ja laitoin sen tilaukseen. Sen jälkeen pari viikkoa jännittämistä, kunnes sain hakea tuoksun postista. 

Muistan vielä tänäkin päivänä millaista oli pitää litteää ovaalin muotoista pulloa kädessä ensimmäistä kertaa. Se tuntui sileimmältä ja hienoimmalta kiveltä, jonka saattoi rannalta löytää. Mutta se tuoksu... Tiesin, että meistä tulisi ikuisia ystäviä. Aina kun ajattelen kesää 2004, siihen kuuluu mukaan olennaisena osana Eau des Merveilles.


En ole tuon päivän jälkeen haistanut ainuttakaan niin uniikkia tuoksua kuin Eau des Merveilles on. Yksi sana kuvaa tätä loistavasti: mestariteos. Escentual ei enää valitettavasti vuosiin ole myynyt Hermésin tuoksuja, mutta ei hätää, niitä voi ostaa tänä päivänä myös Suomesta. Tuolloin brändin tuoksuja ei voinut saada kuin tilaamalla. 

Eau des Merveilles ei todellakaan ole ihan jokaisen tuoksu, siinä on omanlaistaan pientä terävyyttä, yhdistettynä äärimmäiseen hienostuneisuuteen. Minullakin pitää olla juuri tietynlainen päivä, että laitan tätä. Jos minulla olisi esim. työhaastattelu, tämä olisi se tuoksu, jota laittaisin. Sekin kertokoon omaa kieltään, että tuoksu on kuulunut tuoksukokoelmaani jo kolmentoista vuoden ajan. 

Kuvailin tätä eräs päivä ystävälleni, että aina kun suihkautan tuoksua, oloni on kuin kuningattarella. Se ei varmaan ole huono asia? Eau des Merveilles saa minut hymyilemään, suoristamaan selkäni ja tuntemaan oloni hyväksi ja itsevarmaksi sekä ripauksen uniikiksi. Tämän kanssa minulla ei ole koskaan huonoa päivää. Sopii minusta kauniisti arkeen, mutta hienostuneisuuden vuoksi se taipuu mainiosti myös iltaan. Yksi suurimmista syistä miksi tykkään tuoksusta niin paljon on se, että tämä on yksi ainoita omistamiani tuoksuja, joissa nenäni erottaa selkeästi kuusen tuoksun. Mikä voisi olla parempaa?

Tuoksu alkaa rapsahtavasti ja terävästi elemi resimillä, joka on suitsuketta muistuttava balsamituoksu, jota saadaan elemi-puusta. Tämä on hyvin tunnistettava ja erittäin uniikki tuoksunuotti. Alussa myös hedelmäistä pirteyttä tuomassa sitruunaa ja appelsiinia. Sydäntuoksu jatkaa alkutuoksun hieman terävähköllä linjalla punapippurin ja pippurin voimin. Sydäntuoksua on pehmennetty ambralla ja hienostuneisuutta tuo orvokki. Pohja on pehmeän puinen ja metsäinen: kuusta, jäkälää, seetriä ja maadagascarilaista vetiveriä.

Ihollani tuoksu on aluksi hivenen kirpeän raikas ja balmimainen, mutta vähitellen se muuttuu metsäiseksi ja pehmeämmäksi ripauksella saippuaisuutta. Tehän tiedätte, että en rakasta mitään niin paljon kuin metsän tuoksua ja sitä tästä todellakin pohjatuoksusta löytyy. Kesto on ihollani kymmenisen tuntia, joka on huikea suoritus EdT:lle, joten tuoksua ei tarvitse kesken päivän lisätä. 


Oletteko tutustuneet Eau des Merveillesiin? Mitä mieltä olette? Mikä tuoksu teissä herättää muistoja?



  1. No kas. Tämä on lopulta ehkäpä lempparini Hermes'iltä. Itseltä tuoksua ei löydy, mutta haluaisin tämän. Olen kokeillut tätä usein, ja joka kerralla tämä on tuoksunut ihan erilaiselta, joten olo on vähän ristiriitainen: toimisiko tämä oikeasti minulla? Mutta aion jatkaa testailua, sillä jokin tuoksussa on vaan niin kiehtovaa.

    Ja muistan muuten kun tämä lanseerattiin Ranskassa. Äitini toi minulle 2004 Printempsin tai jonkin muun pariisilaisen tavaratalon meikkiosaston mainoslehden, ja siinä oli tämä mainos. Mainoskuva on jäänyt mieleeni lähtemättömästi. Lehti oli muutenkin nuorelle kosmetiikkafriikille aarre, ja täynnä ihania juttuja, joita Suomesta ei todellakaan saanut. Luin sen ihan hiirenkorville. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä! Me ollaan kumpikin oltu aika vähäsanaisia tästä. Mikä sattuma. :D Ehkä me ollaan haluttu pihistellä tätä tuoksusalaisuutta itsellämme. LOL Sun pitäis saada ehdottomasti jostain pari kunnon samplea tästä, että voisit päättää, olisko se täysikokoinen oikea. Mun tosiaan pitää olla aina tälle tietyllä fiiliksellä, ei ole jokaisen päivän tuoksun. :)

      Poista
  2. Olen varmasti kertonutkin, että Tresor on se minun tuoksumuistojen kuningatar, oma häätuoksuni.
    Tätä Heemesin tuoksua en muista nuuskutelleeni.
    Mukavaa viikkoa sinulle Jonna ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on kivasti molemmilla toi Trésor vakaana muistona, mulle kun se oli ensimmäinen arvokkaampi tuoksu jonka ostin, sulle taas häätuoksu, joten paljon muistoja molemmilla. <3

      Mukavaa maanantaita Outi! :)

      Poista
  3. Holy moly, kuusen ansiosta todellakin kiinnostuin! Jos tätä vaan saa Suomesta, täytyy ehdottomasti tuoksuttaa! Ja pullokin on kaunis, kuin meripihkaa 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä tuoksuttamassa, täähän on todella huikean erilainen tuoksu ja vaatii aluksi ehkä pienen tutustumisen, mutta voi tähän rakastuakin heti, kuten itse tein.

      Poista
  4. Hermesin tuoksut ovat vaan niin upeita ja hienostuneita, suorastaan kaunosieluisia. Jännä juttu muuten, näin viime yönä meistä unta ja miten oltiin tuoksuttelemassa Hermesin tuoksuja ja olivat alehintaan ja oltiin pyörällä päästä mitkä tuoksut ostetaan. :) Ihanaa uutta viikkoa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä Hermésin tuoksuja alehinnalla, missä?!? Oliskin ollut muuta kuin unta. :D

      Ihanaa viikkoa Tiia. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives