Näin valehtelen netissä ja somessa

Sain Blinger shimmer -blogilta sen verran hyvän haasteen, että heti sen saatuani, tartuin kiinni tietokoneen näppäimistöön. Uskon, että juuri tässä haasteessa ilmi tulevat asiat kiinnostavat varmasti teitä lukijoitakin ruudun toiselle puolella, sellaisiakin, jotka eivät itse blogia kirjoita. Luulen, että monet näistä väittämistä askarruttavat teitäkin. 

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan someystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

No en todellakaan, myönnän auliisti, etten mieti tällaisiä asioita ollenkaan, vaikka varmaan pitäisi. Tämä johtuu varmasti siitä, etten tee blogia työkseni. Tapahtumat valitsen ainoastaan sen perusteella, onko niissä esillä oleva brändi itseäni kiinnostava.

Sisustan, teen kauttauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

En tee tätäkään. Jotenkin tulee heti huono bloggaaja olo, koska itsellä on ajatuksissa vahva käsitys, että ehkä näin pitäisi tehdä, jos haluaisi "menestyä". Ainoa mitä teen, on, että meikkaan niin, että meikistä saisi mahdollisia meikkikuvia varten hyviä otoksia. 

En ota itsestäni kuvia enkä Instastories -videoita, joissa minulla ei meikkiä.

Minut on voinut bongata blogista useasti ilman meikkiä, joten se ei ole kynnyskysymys. Instasta löytyy myös meikittömiä kuvia kasvoistani. 

Teen asioita ja kerron asioista blogissani, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

En nyt sanoisi, että blogini on mikään brändi, mutta kyllä. Teen blogiini ihonhoito- ja tuoksujuttuja, koska tiedän, että juuri niitä lukijani lukevat paljon ja sen vuoksi, että se on "minun juttuni". Tietenkin se on selvää, että nuo aiheet ovat myös itselleni läheisiä, en kirjoita blogiini mistään, mitä en koe aidosti omakseni.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalta.

Otan kasvokuvat muotokuvalinssillä, joka sopii kasvojen kuvaukseen, joten kyllähän se näyttää tietenkin paremmalta kuin normilinssillä otettuna. Kuvia yleensä vain rajaan ja korjaan valotusta, joskus lisään suodattimen. Joten kyllä, kaikilla noilla kikoilla saan varmasti näyttämään itseni "kauniimmalta". 

Silottelen elämääni somessa.

En sanoisi silotteluksi sitä, etten halua jakaa ihan kaikkea yksityiselämääni somessa, vaikka olen monista vaikeistakin asioista hyvin avoin. Mielestäni jokaiselle kuuluu yksityisyys siinä määrin kuin päättää, en ajattele, että se olisi siloittelua.

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

Valitsen omat yhteistyökumppanit todella tarkasti. Monien kanssa olen tehnyt vuosien ajan yhteistyötä. En ole koskaan katunut yhteistöitäni.

Bloggaajan elämä on glamouria.

No ei todellakaan ole. Tietenkin joistain pressitilaisuuksien kuvista voi äkkiä vetää johtopäätöksen, että melkoista luksusta, kun pääsee syömään noin hienoja ruokia yms. Fakta on kuitenkin se, että glamour on melkoisen kaukana, matkatkin paikan päälle pitää itse maksaa.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

Ihan hirveää sanoa tähänkin, etten todellakaan. Ehkä pitäisi? Tässä tapauksessa olen kuitenkin luonnonlapsi, pakko myöntää, että rakastan Instagram-tilejä, joissa on rosoisuutta, ilman, että jokainen kuva noudattaa samaa kaavaa ja on tarkoin harkittu. Minusta niistä puuttuu sielu. Tiedän, että toiset katsovat minun Instagram-tiliäni, että eihän tuossa ole päätä eikä häntää, eikä siinä varmaan olekaan, mutta se kuvaa kuitenkin täydellisesti minua.

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

Anteeksi mikä? Ensin meinasin, että googletan, mikä ihmeen Jodelia, mutta sitten ajattelin, että enpä taida googlata. Välillä on autuasta olla tietämättä kaikista asioista, luulen, että tuo on yksi niistä. En ole koskaan googlannut itseäni. 

Bloggaajista puhuminen ja juorujen keksiminen netissä on ihan sallittua, koska itsehän ovat vapaaehtoisesti esillä.

Tuota... anteeksi mitä juuri luin. Kuka keksii juoruja? Eikös juorutkin pitäisi edes alunperin perustua edes jonkin asteisiin totuuteen vai olenko tippunut taas kärryiltä, että somessa on ihmisiä, jotka keksimällä keksivät toisista skeidaa ja levittävät sitä? Jos näin on, niin melko hulluksi on maailma mennyt. Sanoisinko, että melkoista kiusaamista tuollainen. Puhua saa tottakai, se vapaus on kaikilla.

Bloggaaminen on helppoa kuin heinänteko ja lisäksi bloggaajat saavat hirveät määrät tavaraa (ellei rahaakin) tästä turhakkeesta. 

Voin sano, että ei ole helppoa. Itse olin kirjoittanut blogia kaksi vuotta, ennen kuin sain ensimmäiset pr-näytteeni. Heinänteko on muuten melkoisen raskasta puuhaa (se joka muuta väittää, ei ole sitä tehnyt), sitä on myös bloggaaminen. Turhake? Jos bloggaaminen olisi täysin turhaa, niin kumman paljon kymmenille tuhansille suomalaisille bloggaajillekin silti löytyy lukijoita. ;)

Bloggaaja keksii otsikon hakusanat mielessään.

Varmasti monikin. Varsinkin jos teet blogia työksesi, asiaa on pakko miettiä, mutta kyllä harrastelijakin haluaa lisää lukijoita ja niitä saa oikeilla hakusanoilla ja oikeanlaisella otsikolla. 

Haaste

Kerro keneltä sait haasteen.

Vastaa väittämiin.

Lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää ja vastaa myös siihen itse. 

Haastan mukaan Minäkö keski-ikäinen blogin Tiian, Tuubitoleranssin Jusun, kaimani Nonnulan Jonnan ja Zaza's Petalsin Sarin.

Kuvat: Pixabay.