Terveisiä paratiisista


Kun viettää muutaman päivän "maalla", sitä jotenkin ymmärtää vielä selkeämmin kuin tässä kaupungissa kierrellessä, kuinka kaunis Suomen kesä on. Onhan kaupungissakin kaunista, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, kun pääsee luonnon keskelle. Ihan mihin tahansa katsotkin, kaikki on kuin maalauksessa täydellisen epätäydellistä. Välillä on niin kaunista, että se melkein sattuu. Tästä on hyvä ammentaa energiaa, kun syksyn pimeys iskee päälle.

Itselläni oli todella ihana lomailu kotikaupungissani Mänttä-Vilppulassa. Oli mahtavaa lojua ystävän kanssa pari päivää tekemättä yhtään mitään järkevää. Reittimme kulki lähinnä sauna, palju, järvi, grilli, soutuvene linjalla. Suppailuakin testasin, oli yllättävän tasapainoa vaativaa. Illan lopuksi pakenimme hyttysiä auringon kyllästämään mökkiin. Hyttysiä oikeastaan oli siedettävästi, sain vain pari pistoa ja nekin yön aikana, mutta paarmat olivat sen sijaan ärhäkällä päällä ja poistuin paikalta lopulta kolmen pureman kera. Ne ovat kuitenkin hyvin parantuneet, kiitos pihkaseerumin. Se on oikeasti ihmeainetta, laski ystävänikin paarman pureman aiheuttaman ilkeän näköisen patin ihan hetkessä. Laittelin sitä pari päivää, eikä puremia tarvinnut raapia, koska niitä ei kutissut lainkaan. En taida kulkea kesällä enää mihinkään ilman sitä. 

Tuntuu, että tämä kesä on jatkunut ikuisuuden, silti on vielä oikeastaan melkein kuukausi ennen kuin varsinainen kesä alkaa, kun mieheni jää kesälomalle. Kesälomareissukin on vielä tiedossa, joten tämä kesä ei ihan heti ole ohi. 





Miten teidän viikko on sujunut? Alkaako helteet jo riittää?





  1. Hellesäillä ainoa oikea oleskelupaikka olisi mökki järven rannalla! Meillä toki omassa pihassakin joki virtaa, mutta kuten ehkä Ig:n puolella kuvista on huomannut niin se ei ruskeudessaakaan houkuttele uimaan (vaikka käsittääkseni kyllä uimakelpoista olisikin).. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi, nytkin välillä edes vähän tuuli niin siinä oli leppoisa olla, tuuli poisti hyttyset, mut paarmat oli sinnikkäitä ja iskivät selän takaa. :D

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta. Paitsi nuo öttiäiset! Kiitos pihkaseerumivinkistä. Täällä kesä menee töissä oppiessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niitä tuntuu piisaavan ihan kuin ennenkin, vaikka kulma tehomaatalouden takia ne on kulma häviämässä ja sitä mukaa linnutkin. :(

      Poista
  3. Oho, en tiennytkään että olet kotoisin Mänttä-Vilppulasta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäntässä tuli asuttua elämän ensimmäiset 19 vuotta. :)

      Poista
  4. Muutaman päivän leppoisa oleskelu mökillä kuulostaa just sellaiselta mökkeilyltä, josta itseki tykkäisin, vaikken ole yhtään mökki-ihminen.
    Meidän kesä (ja mun kesäloma) menee tänä vuonna ihan kotosalla, koska ukkeli oli isossa leikkauksessa heinäkuun alussa ja toipuminen kestää vielä joitakin kuukausia muutenkin. Kuumat kelit eivät ole yhtään hyvä juttu, ja enimmäkseen ollaan vietetty sisätiloissa kotona. Onneksi meillä on talossa viilennys, muuten olisi aika kurja toipua. Mun aika onkin mennyt "rattoisasti" talomiehenä.... ruohonleikkuussa, kasteluhommissa yms. "kivassa" pihahommassa... ei ihan unelmaloma, mutta menköön tän kerran;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just tarpeeksi, en halua ajatella paljon viikossa tulisin hyönteisten puremia. :D

      On kyllä leikkauksesta parantuvalle ihan kamalat kelit nyt, viileys olisi paljon parempi. :/ Sulla on sitten kivasti hikistä hommaa iltaisin. :D

      Poista
  5. Sattuipa sopivasti, olin juuri työmatkalla Mänttä-Vilppulassa jokusen viikon. Viimeisenä viikkona tuntui että helteet saisivat jo riittää, kun huoneessa ei ollut tietenkään ilmastointia. Muutoin tykkäsin rauhallisesta kaupungista! :) Taidetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin taidetta, nyt varsinkin vanhempana on osannut arvostaa sitä, että on nähnyt lapsena ihan mieletöntä taidetta, tajuton taidekokoelma tuon kokoiseksi kaupungiksi. :)

      Poista
  6. Suomen kesä on kyllä mitä upein ja luulen, että tämä kesä on sellainen, joka jää monelle muistiin ihana kesänä, sillä säät ovat mitä taiaomaisemmat. Myönnnän, että omaan mökille lähtöön vaikutti paljon säät, täällä kotona on nyt vaan viilempää ja Samukin jäi kotiin, ettei saa lämpöhalvausta.

    Ihanaa iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti jää, mulle edellinen kesä joka on jäänyt näin lämpimänä mieleen on 2006, joten aikaa ehti kulua yli kymmenen vuotta ennen kuin tällainen muistiinjäävä kesä tuli uudestaan. :)

      Poista
  7. Onpa seesteisen kaunista♡ Itekin oon viettäny aikaa "maalla" ja siellä se kesä ja sen kauneus vasta oikeesti näyttäytyy. Ja joo,mikä ihme noilla paarmoilla on tänä vuonna??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella kaunista, vähän päivällä tuuli, mutta muuten oli koko ajan melko tyyntäkin, just sen takia noi paarmat sitten kiusasi. En tiedä, kävivät kiinni ihan kuivaankin ihoon, yleensä vaan märkään. Ovat käyneet agressiivisiksi. :o

      Poista
  8. Mä rakastan kesää ja oot oikeassa, kyllä se kesä on erilaista maalla kuin cityssä ja munkin sydän on pakahtunut miljoona kertaa kaiken kauniin äärellä. En kestä! -lause kuuluukin suht.usein 😀 Mä oon fiiliksissäni kun mulle se loppukesä on alkanut pimentyvien iltojen myötä, rakastan yli kaiken elokuun pimeitä iltoja ja jos lämpimät kelit vaan jatkuu, tuun asumaan loppukesän illat meidän takapihalla 😍 Mä jos saisin päättää, pitäisin aina kesäloman elokuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kestä on tullut hoettua aika usein tänä kesänä. :D Mä uskon, että sulla on vielä enemmän noi fiilikset koska koko ajan uusia paikkoja muuton myötä. Ensi vuonna saat sitten seurata, miten eri paikat on muuttuneet tähän vuoteen verrattuna, siinäkin on mielenkiinnon kohde, ainakin mulla. :D Mä kans rakastan elokuuta, toisaalta tykkään kovasti myös ajasta ENNEN juhannusta. <3

      Poista
  9. Kas, ollaan oltu samalla paikkakunnalla! :) Helteet saa jatkua mun puolesta vielä pitkään, kun kyllähän sitä kylmääkin sitten on ihan monen kuukauden verran tarjolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vielä ehtii kulkea pimeässä ja loskassa kuukausikaupalla. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives