Parhaat – marraskuu'18

*)Sisältää mainoslinkkejä, osa tuotteista saatu.

Muutama päivä sitten alkoi yksi vuoden parhaista kuukausista nimittäin joulukuu. En tiedä miksi, mutta itselleni joulukuu on aina ollut jotenkin maaginen lapsesta saakka. Sen ihanuus ei ole himmentynyt yhtään vuosien saatossa. Mikään ei voita tunnetta kävellä ulkona jouluvalojen loisteessa, jo se yksin riittää luomaan mielen tietynlaiseen tunnelmaan. Tämä joulukuu tulee tosin olemaan kiireisin vuosiin, kiitos lokakuussa aloittamani kodin ulkopuolisen työn. Minulla on silti suunniteltuna kaikkea kivaa teille tämän kuun ajaksi, joten kannattaa pysyä kuulolla. 

Marraskuussa iho kaipasi hemmottelua, kun pakkaset vihdoin saapuivat. Ihastusta herätti eräs meikkivippa. Hiuksia hemmottelin 100% luonnollisella shampoolla.

*Beautyblender, Laponie ja Whamisa PR-näytteitä saatu blogin kautta, muut omia.


Laponien Gel Cleanserin* ehdinkin jo julistaa yhdeksi ihanimmista ja hellävaraisimmista geeliputsareista. Jutun kirjoittamisen jälkeen rakkauteni tuotetta kohtaan ei ole suinkaan hiipunut vaan kasvanut entisestään. Kirkas geeli on erittäin matalavaahtoista, mutta se poistaa silti iholta öljyn ja kevyen meikin, ei kuivata ja jättää ihon pehmeäksi. Koostumus voi tuntua tylsältä, mutta jos kaipaat hellävaraista, mutta tehokasta puhdistajaa niin suosittelen.

Esse Omega deep moisturiserin* kaivoin esille kaapista heti kun pakkaset alkoivat. Essen Omega-voiteet ovat olleet jo usean talven ajan ihoni pelastus. Voiteita on kolmea erilaista, joten kaikille ihotyypeille löytyy omansa. Näin syksyllä kun iho ei vielä ole erityisen pintakuiva, olen todennut, että normaalille ja sekaiholle tarkoitettu deep on oikea voide iholleni. Talven edetessä vaihdan deepin usein täyteläisempään rich-versioon. Kyseessä on tehokosteuttava hoitovoide. Omega-rasvahappojen koostumus on hyvin lähellä ihon omaa talikoostumusta, joten voide ei vaikuta negatiivisesti ihon omaan pH-tasapainoon. Rooibosuute kirkastaa ihoa ja matalamolykyylimassainen hyaluronihappo imeytyy tehokkaasti ja kosteuttaa. Omega-voiteita suositellaan kuuriluontoiseen käyttöön ja itselläni ne ovatkin lähinnä käytössä talviaikaan, joskus kesällä ihon kenkkuillessa käytän niitä yövoiteena yhdessä Essen Probiotic seerumin kanssa.

Rahua Color Full ShampooOmegoista puheenollen myös värikäsitellyille hiuksille tarkoitettu Rahuan shampoo sisältää Omega-9 rasvahappopitoista rahuaöljyä, joka auttaa lukitsemaan värin hiuksiin. Ravitsee ja vahvistaa hentoja hiuksia. Sopii kaikille hiuslaaduille. Pehmeästi vaahtoava shampoo pesee hiukset puhtaiksi ja ilmavan tuntuisiksi. Shampoossa on jännä yrttinen ja puhdas tuoksu. Ei varmasti ole kaikkien mieleen, mutta itse koen sen koukuttavana. Tuoksu ei kuitenkaan jää pesun jälkeen hiuksiin leijumaan.

Beautyblender Power Pocket Puff meikkivipassa* on kaksi erilaista puolta. Pisaran mallinen muoto on näppärä, sillä pääsee mm. tarkasti nenänpieliin ja silmien alusille. Pidempi nukkainen puoli on tarkoitettu meikin kiinnitykseen, mutta todettakoon heti, etten juurikaan käytä tuota puolta. En perusta levittää puuteria kasvoille "karvaisella" vipalla. Sen sijaan pehmeä samettinen hieman kumimainen toinen puolisko on syy, miksi vippa jäi käyttööni. Sillä voi yksinään korjailla meikkiä tai kiiltoa päivän aikana, toimii samalla tavalla kuin Blotterazzi. Suurimmaksi osaksi otan tällä kuitenkin kivipuuteria, jonka painelen kasvoille niihin kohtiin, joidenka tiedän alkavan kiiltelemään päivän aikana helpommin. Lukitsee puuterin tiiviisti ihoon ja iho pysyy pidempään kiillottomana. Olen jo kauan aikaa sitten todennut, että kivipuutereille parhaita ovat tällaiset hivenen kumimaiset vipat, niillä saa kaikista kauneimman pinnan.

Whamisa Organic Flowers Lip Moisture -huulivoide*. Minulla on ikuinen etsintä käynnissä, että löytäisin täydellisen luonnollisen huulivoiteen, voin jo nyt sanoa, että hyvästi Crazy Rumors ja Hurraw!, täältä tulee Whamisa, joka kiilasi heti kärkipaikalle. Whamisan huulivoiteessa on koostumus, joka on sopivan jämäkkää, paljon jämäkämpää kuin kahdessa edellä mainitussa, joten se pysyy huulilla pitkään ja jopa töissä missä puhun paljon, se ei ole kulunut kahvitaukoon mennessä pois vaan tunnen sen edelleen huulilla. Tuntuu kosteuttavalta ja pitää huulet pehmeinä. Tuoksuton. 


Löytyikö joukosta kiinnostavia tuotteita? Mikä oli teidän marraskuun suosikkituote?

Jolien verkkokaupassa* on menossa Pre Christmas Sale. Koodilla: MERRYLITTLE -15% + ilmainen toimitus 6.12.2018 asti. (ei koske tuotemerkkejä Kjaer Weis, Josh Rosebook, Less is More, May Lindstrom Skin eikä Jolie boxeja tai lahjakortteja)





  1. Jolien koodi oli kirjoitettu väärin. :) Se on merrylittle. :) Hyvä postaus oli silti. Ihanaa joulukuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos A! Nyt korjattu, luin sitä vielä eilen silmät ristissä miljoonasti, enkä silti huomannut. :D

      Poista
  2. Minun marraskuun suosikkituotteeni on Huda Beautyn Mauve Obsessions pikkupaletti. anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huda Beauty on sellainen brändi joka on ollut pitkään mielessä, mutta en oikein tiedä, mistä testailu kannattaisi aloittaa. Pitää varmaan googletella niitä sarjan hittituotteita. ^_^

      Poista
  3. Onpa hauska tuo BB, voisi olla ihan kätevä meikkauksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tolla sienipuolella voisi saada jopa meikkivoiteen levitettyä halutessaan, ton nauhanhan saa käännettyä kummalle puolelle haluaa. Mulla on se aina yleensä tolla karvapuolella, koska en käytä sitä. :D

      Poista
  4. Oon luullut, että Rahua on joku alkoholiajuoma... ohhoh!
    Laponieta tekisi mieli kokeilla. Siinä on jotain niin suloista suomalaisuutta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks se oon Kahlua? :D Mut joo Rahua on ihan luonnollista kosmetiikkaa. :D

      Laponie on ihana, suosittelen. <3

      Poista
    2. Heh, no Kahluahan se onkin) Aika läheltä liippasi kuitenkin;)

      Poista
    3. Todella läheltä, munkin piti ihan pohtia, että mikä... :D

      Poista
  5. Whamisan huulirasva kuulostaa kivalta, koska tykkään juuri kestävistä ja pitkään huulillta tuntuvista voiteista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan loistava, niitähän on erilaisia, kaikki pysyy yhtä hyvin, mut tää pinkki on mun suosikki. :)

      Poista
  6. Whamisan huulivoide vaikuttaa hyvältä. Mulla on ollut pari viikkoa huulet jatkuvasti ihan kuivat ja hyvä huulirasva onkin hakusessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen, yllätti mut tosi positiivisesti, just Crazy Rumorsissa ja Hurrawssa oon kaivannut jämäkämpää koostumusta kuin mitä niissä on.

      Poista
  7. Meikkivippa kuulostaa tosi hyvältä, minun tarvitsisikin hankkia jo uusi.
    Ihanaa tiistaita sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen tota, se on helppo puhdistaakin. :)

      Ihanaa tiistai-iltaa Outi. <3

      Poista
  8. Nyt on sitten ihan vieraita juttuja kaikki, mutta tuota Whamisan huulivoidetta meidän Emma kehui maasta taivaisiin. <3 Ihanaa iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele, että on kehunut, se on loistava! ^_^

      Mukavaa iltaa Tiia. <3

      Poista
  9. Laponien putsarit on aivan ihania. Geeli on juurikin "tylsä" mutta erinomainen herkän ihon tuote. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on, tylsä se on, mutta käsittämättömän hyvä. Eihän esim. mun toinen suosikki Essen Sensitive Cleanserikään mikään jee jee ole, tuoksu mielenkiintoisempi, mutta käytössä se vaan toimii niin älyttömän hyvin, että olen koukussa.

      Poista
  10. Laponie-sarja kiinnostaa kokonaisuudessaan, täytyy jossain vaiheessa tutustua. Lisäksi mua polttelee tuo puuterivippa, hipelöin sitä messuilla ja vaikutti sellaiselta, että saatan jossakin kohtaa senkin hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vippa on tosi hyvä, vaikka itse en karvapuolella oikeastaan mitään tee, mut tuo kumimaisempi puoli on ihana!

      Poista
  11. Kiitos taas vinkeistä - Laponien putsari ja tuo huulirasva tuntuvat kiinnostavilta. Laponien sarja kokonaisuudessaan kiinnostaa - olen sitä sukupolvea, jolle se entisajan Laponiekin on tuttu juttu;)
    Ihanaa joulunaikaa, Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laponie sopisi sulle siksikin hyvin, kun olet hajusteille herkempi, niin nuo eivät takuulla aiheuta sen suhteen mitään ärsytystä. <3

      Ihanaa joulunaikaa Lady. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives