Vera Wangin ihastuttavat Embrace-tuoksut


*Sisältää mainoslinkkejä, tuoksut omia.

Vera Wangin tuoksuilla tulee aina ja ikuisesti olemaan tärkeä paikka sydämessäni. Ai miksi? Kun tapasin mieheni kasvokkain ensimmäisen kerran valitsin tuoksukseni Vera Wangin Princessin. Se oli tuohon aikaan vuonna 2007 yksi suosikkituoksuistani, tuoksu josta muuten edelleen pidän kovasti.  Kukapa voisi vastustaa herkullisen makeaa, eksoottista, mutta silti raikasta kukkaistuoksua? Täydellinen treffituoksu! Princessin sisältö on itselleni edelleen jotain erityisen uniikkia: lummetta, omenaa, tiare-kukkaa, tummaa suklaata, vaniljaa, guavaa, tuberoosaa, aprikoosia... Tuliko jo nälkä?

Princessiä lukuunottamatta, en ole viime vuosina seurannut kovinkaan aktiivisesti, mitä Vera Wangin tuoksurintamalla on tapahtunut. Tykkään siitä, että Wang ei tuo ihan jatkuvasti markkinoille uusia tuoksuja, kuten nykyään on tapana, vaan tällä hetkellä uusin tuoksu taitaa olla ilmestynyt vuonna 2017. Princess oli menestys ja siitähän on tehty hurja määrä eri versioita, yksikään ei ole silti alkuperäisen vuonna 2006 ilmestyneen violetin pullon veroinen.

Eräänä iltana jälleen kerran pyörin netin ihmeellisessä maailmassa ja en edes muista miten, mutta silmiini osuivat Vera Wangin eleettömällä ulkoasulla ihastuttaneet Embrace-tuoksut. Myönnän ihan suoraan, etten tiennyt näiden olemassaolosta mitään, vaikka tuoksuja on ilmestynyt vuosina 2015 ja 2016. Ostan nykyään tuoksuja todella harvakseltaan, mutta kun näin pullot tiesin, että minun olisi saatava niistä osa omakseni. Lueskelin ihmisten kokemuksia ja niiden perusteella tilasin itselleni kolme sarjan tuoksua: Green Tea and Pear Blossomin, Periwinkle and Irisin ja Rose Buds and Vanillan. Tuoksut ovat edullisia hieman reilut neljäkymppiä tai sitäkin hivenen edullisempia. Hetken aikaa testailtuani, on pakko todeta, että nämä ovat hintaansa nähden loistavia. Ihastuttavan konstailemattomia, mutta silti uniikkeja. Jos Embrace-tuoksuja pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, kuvailisin niitä sanalla ROMANTTINEN.


Periwinkle and Iris

Kuvittele ylle valkoiset vastapestyt pellavaatteet, lämmin tuuli ja meri, niin olet tämän tuoksun ytimessä. Tuoksussa on puuterisen raikas pestyjen vaatteiden pehmeä raikkaus, yhdistettynä iiriksen hienostuneeseen vivahteeseen. Tuoksu on konstailematon, mutta se saa hymyilemään. 

Periwinkle and Iris avautuu sitrushedelmien puraisulla mandariinia ja bergamotia. Sydän on hienostuneiden kukkien sinfoniaa: orvokkia, iiristä, jasmiinia ja talviota. Pohja on makeutta pullollaan: vaniljaa, ambraa, kermavaahtoa ja sokeria. Kesto iholla n. seitsemän tuntia, vaatteissa paljon kauemmin, jopa seuraavaan päivään.


Rose Buds and Vanilla

Kun tilasin tuoksut, melkein aavistin, että tämä olisi suosikkini, niin hyvin tunnen oman tuoksumakuni. Olin oikeassa. Mitä muuta ruusutuoksujen ystävä voi toivoa kuin istuvansa ruusun terälehtien keskellä vaniljapehmis kädessä? Ruusun tuoksu ei ole tässä mummomainen vaan puhdas ja herkkä, erikoisinta on se, että ruusu tuoksuu tässä aluksi voimakkaammin, mutta iholla oltuaan tuoksun makeat vivahteet tulevat enemmän esiin ja on jopa siinä rajoilla onko tämä liian makea omaan makuuni, onneksi myski kuitenkin tasapainottaa. 

Rose Buds and Vanilla aukeaa tuplaruusulla ja mandariinilla. Sydän on kukkainen: magnoliaa, iiristä ja syklaamia. Pohjalla myskiä, vaniljaa ja santelipuuta. Kesto iholla yli kaksitoista tuntia. Tuoksu jota ei päivän aikana lisätä.


Green Tea and Pear Blossom

Päivästä riippuen tämä on toinen suosikkini ruusutuoksun ohella. Joka on oikeasti yllättävää, sillä vihreä tee ei ole mikään suosikkinuottini tuoksuissa. Tämä kuitenkin yllätti, sillä tuoksu ei ole lainkaan tylsän raikas tuoksu, mitä äkkiseltään voisi ajatella, päinvastoin. Se on pehmeän puhdas höystettynä ripauksella kukkaisuutta. Se on kuin kevät pullotettuna. Green Tea and Pear Blossom on tuoksu, jota voi suihkauttaa lämmikkeeksi, kun käy nukkumaan. Siinä on jotain rauhoittavaa. Odotan erityisesti kesää, koska tiedän jo nyt, että kuumina päivinä tämä tulee toimimaan loistavasti. Joskus on vaikea kuvailla, miksi jossain tuoksussa on jotain turvallista, mutta juuri sitä tässä on; tasapainoista rauhaa ja turvallisuutta.

Green Tea and Pear Blossom tervehtii bergamotilla, päärynän kukilla ja vihreällä teellä. Tervehtimisen jälkeen on vuorossa tutustuminen: appelsiinin kukkaa, pioni ja freesiaa. Hyvästeinä myskiä, santelipuuta ja seetriä. Kesto iholla kuutisen tuntia.


Onko Vera Wangin tuoksut tuttuja? Oletteko tuoksutelleet Embraceja?

Jutussa mainitut tuoksut myynnissä näissä paikoissa:

Princess täällä*
Green Tea and Pear Blossom & Rose Buds and Vanilla täällä*
Periwinkle and Iris täällä






  1. Vastaukset
    1. Eikö olekin? Tosi simppelit, mutta eteerisen kauniit.

      Poista
  2. Näitä en olekaan ikinä tuoksutellut. Luulen, että oma valinta saattaisi olla tuo Green Tea Pear Blossom.

    ihanaa tiistaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti tykkäisit tosta, mutta veikkaan, että myös Periwinkle ja Iris saattaisi olla sun makuun, mutta Green Tea olisi varmasti se eka suosikki. ;)

      Mukavaa tiistaita Tiia. <3

      Poista
  3. Nolona myönnän, että en tienyt Vera Wangin tekevän myös tuoksuja, luulin hänen vain suunnittelevan hääpukuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tekee niitäkin. :D Tuoksuista tosiaan Princess taitaa olla se tunnetuin, muut hivenen tuntemattomampia. :)

      Poista
  4. Minäkin tykkään kovasti Vera Wangin tuoksuista ja luulen että nämä kaikki voisivat olla ihania ja onkin vaikea päättää että minkä ostaisin verkkokaupasta, mutta täytyy niihin tutustua jossain tavaratalossa myöhemmin ! Kiva postaus !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valinta on tosi vaikea, itse edelleen haaveilen myös Marigold & Gardeniasta. :)

      Poista
  5. En ole muistaakseni milloinkaan tuoksutellut näitä.
    Täytyy laittaa muistiin ja koittaa muistaa joskus korjata asia :)

    Mukavaa keskiviikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näitä Wangeja näkee harvemmin kaupoissa, enemmänkin just Princessiä. :)

      Ihanaa aurinkoista torstaita Maikku! <3

      Poista
  6. Ei ole kokemusta Vera Wangin tuoksuista. Näitä olisi kiva päästä tuoksuttelemaan, harmi kun ainakaan Sokoksella ei ole juuri näitä tuoksuja =( Princess sen sijaan näyttäisi löytyvän =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Princess on sellainen, että se on oikeastaan joka paikassa, näitä Embranceja en ole pahemmin kaupoissa nähnyt, tilasin sokkona, tuli ihan vanhat ajat mieleen, kun oli pakko saada jotain tuoksuja, joita ei ollut edes Suomessa silloin. Välillä tuli hittejä, välillä huteja, nykyään en ole yhtä hurja, mutta näiden kanssa tein poikkeuksen ja ostin haistamatta, ihan kirjoitusten perusteella. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives