Kiireinen syksy & alevinkki Skincitylle

*) Sisältää mainoslinkin

Kun palasin kesälomalta kodin ulkopuolisiin töihin elokuun puolessa välissä, ajattelin, että rytmi normalisoituisi nopeasti. Olin väärässä. En ehtinyt olemaan kuin muutaman päivän töissä, kun sain sitkeimmän flunssan, mitä minulla on hetkeen ollut. Pitihän se melkein arvata, koska koko kesäloman välttelin parhaani mukaan ihmiskontakteja, etten vain tulisi kipeäksi. Sitten kun koitti paluu ihmisten pariin, niin melkeinhän sen saattoi arvata, miten siinä käy...

Jouduin olemaan flunssan vuoksi pari viikkoa poissa töistä, vaikka aika alussa selvisi heti, ettei se ainakin sitä k:lla alkavaa ollut. Tauti ei vaan muuten tahtonut mennä ohi, pientä lämpöä päivittäin. Siihen samaan syssyyn oli sitten sovittuna kaupallinen yhteistyö tänne blogiin ja muita juttuja. Mietin kyllä hetken, että mitenhän tästä selvitään. 

Selvisin, vaikka helppoa ei ollut. Nyt olen ollut parisin viikkoa takaisin myös kodin ulkopuolisten töiden parissa ja alkaa näyttämään valoisemmalta. Pääsen siihen toivomaani rytmiin vihdoin vähitellen, tosin melkein kuukauden myöhässä. Elämässä vaan välillä tapahtuu asioita, joita ei voi ennustaa. Ensi viikosta lähtien postauksia vihdoin ilmestyy tasaisesti entiseen malliin ti, to ja su. 


Huomaan, että pitkä sairastelu vei ns. "mehuja". Vielä viikkokin töihin paluun jälkeen, oli jotenkin löysä olo, vasta ihan viime päivät on alkanut tuntumaan siltä, että olen oma itseni ja energiaakin löytyy. Osa syy on varmasti upealla auringonpaisteella, joka hellii tänäänkin. Toisaalta tykkään pimeistä illoista, helpottavat kummasti nukahtamista iltaisin. Tuntuu, että unikin tulee luonnostaan hivenen aiemmin kuin kesällä.

Tiedän, että lukijoissani on monia, jotka ovat yhtä innokkaita Skincityn käyttäjiä kuin minä. Ja vähintään yhtä monta, jotka ovat yhtä addiktuneita Paula's Choicen -tuotteisiin kuin minä. Heille tiedoksi, että Skincitylla on vielä tämän päivän ajan kaikki Paula's Choice tuotteet -15%. Ostoksille pääsee *)TÄSTÄ.

Kiitos muuten eräälle lukijalle, joka vinkkasi minulle Skincitysta paljon ennen kuin siitä alettiin meillä Suomessa enemmän puhua.


Toivottavasti ruudun siellä puolen ollaan pysytty terveinä, tiedän lähipiiristä monta, joita tuo sama sitkeä flunssa on vaivannut pitkän aikaa. 

Miten sinun syksy on mennyt?

Kuvat: Pixabay


 

  1. Hyvä että olet paranemaan päin! Mä olen toistaiseksi välttynyt sairauksilta, mutta silti tuntuu, että vasta nyt olen itsekin päässyt arjen kanssa sinuiksi. .-) Siis että on työt, vastuutehtävät ja harrastukset taas kalenterissa balanssissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loman jälkeen kyllä aina kestää, että saa arjen tasapainoon, sitten toi pitkä sairastuminen päälle, niin johan oli aikataulu ja rytmi sekaisin.

      Poista
  2. Hyvä, että voit jo paremmin. Tuntuu nuo nykytaudit olevan aika sitkeässä. Meillä töissä on jyllännyt myös syysflunssa ja ajattelin, että uutena työntekijänä saisin sen varmasti heti, mutta toistaiseksi (koputtaa puuta)olen pysynyt terveenä. Koko ajan on osa porukasta töissä poissa ja nyt nuo poissaolot vielä pitenevät kun koronatestien tuloksia joutuu välillä odottamaan useammankin päivän ajan.
    Pysytään terveinä tai ainakin yritetään parhaamme pysyä :) Leppoisaa sunnuntaita sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toikaan ei nostattunut kunnon kuumetta, sellaista pientä päivittäistä lämpöä, niin ei se oikein mihinkään lähtenyt. Vetämätön olo, teki mieli maata vain sohvalla, kun ei muuta jaksanut. Sama juttu, eka koronatestin tuloksia ja kun ne tulee, niin sitten vasta mahdollista saada muuta hoitoa, siinä äkkiä hommat vaan pitkittyy entisestään. :(

      Ihanaa viikkoa Outi. <3

      Poista
  3. Voihan kurja tuo tauti. Mulla tulee yleensä syysflunssat todella voimakkaina ja saattaa mennä yli kuukausi että on taas terve. Se on jännä, vaikka lepäisi ja ahtaisi vitamiinia kurkusta alas niin ei tauti hellitä sitten millään. Onneksi nyt jo sinulla parempi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä sitkeä tauti, en olisi uskonut, että noinkin pitkään kestää. Toivottavasti tän vuoden sairastelut oli nyt tässä. Itsekin vedin sinkkiä ja C:tä jo ennen alkamista, tuli silti. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives