Minun kesä

Ylin kuva minä, muut Teemu Helle

Näin syyskuun ensimmäisenä päivänä on hyvä muistella mennyttää kesää. Kesää, joka oli hyvin erilainen millaista siitä vielä joulun aikaan odotin. Olen aina ollut ihminen, joka koittaa nauttia hetkistä ja tämä vuosi on opettanut sen, että parasta elämässä on nauttia niistä hetkistä jotka on nyt, eikä niistä sitten joskus tulevaisuudessa.

Alkukesää varjosti se, että loukkasin jalkani melko pahasti toukokuulla. Olin lähes kuukauden pois kodin ulkopuolisesta työstäni, koska en voinut astua jalalla aluksi pariin viikkoon lainkaan. Lepotilassa jalassa ei ollut mitään tuntemuksia, joten kivuista en sinällään kärsinyt. Painoa sille ei vaan pystynyt varaamaan aluksi lainkaan. Tuona aikana, kun olin kotona jumissa jalkani takia, oli useana iltana kivoja kesäisiä ilmoja ja kaipasin enemmän kuin mitään pitkiä iltaisia kävelylenkkejä mieheni kanssa. Koitin monesti kävellä parin sadan metrin matkan lähikaupalle. Nämä yritykset päätyivät tuskaiseen erittäin hitaaseen hiipimiseen kotiin metri metriltä.

Onneksi juhannuksen aikaan jalan kanssa alkoi vihdoin näyttämään valoisemmalta ja pääsin kävelemään sen kanssa joten kuten. Juhannus menikin osin töissä ja nauttien upeasta Suomen kesästä. Juhannuksen jälkeen ilmat hellivät, mutta en ehtinyt niistä paljoa nauttia, sillä vietin ison osan aikaa sisätiloissa töissä.

Heinäkuussa alkoi vihdoin kauan kaivattu täysipituinen kesäloma. Jalka meni koko ajan parempaan suuntaan. Pitkäaikaista seisomista ei vielä kärsinyt, mutta kävelemään alkoi päästä normaalisti, pientä aamukankeutta lukuunottamatta.

Loma jännitti hivenen, sillä tiesin, että tällä kertaa reissumme Rodokselle jäisi väliin. Tuo viikko on yleensä ollut aikaa, kun olen oikeasti päässyt eroon näistä kotikuvioista, vaikka näissä ei todellakaan ole mitään vikaa. On se silti kiva istua viikko muiden tekemien ruokien ääressä, eikä tarvitse miettiä siivoamista, pyykinpesua tai mitään muutakaan – voi vain olla ja ihmetellä toisissa maisemissa. 

Loman aluksi vietin viikonlopun parhaan ystäväni mökillä. Nukuin varmasti koko kesän makoisimmat unet noina kahtena yönä mökin rauhassa. Se hiljaisuus mikä siellä on. Kaipaan sitä täällä kaupungissa joka päivä. Vaihdettiin kuulumiset, syötiin hyvin, uitiin ja levättiin, sekä tietenkin parannettiin maailmaa. Kerrankin myös hyttyset ja paarmat jättivät minut rauhaan ja selvisin reissusta ilman yhtään öttiäisten pistosta ja puremaa. 

Loppuloma sujui ihan kotosalla rentoutuen. Sain levättyä ja siinä samalla jalkakin parani kuin itsestään. Minulla oli suunnitelmissa lukea paljon. Arvatkaapa miten kävi? En lukenut kirjaakaan. Tämä hivenen harmittaa. 

Loman jälkeen tapahtui se, mitä olin viimeiset pari-kolme kuukautta odottanut. Lähdin yksi aamu sängystä kävelemään niin, että huomasin vasta jälkeenpäin, ettei minun ollut tarvinnut miettiä, että mitenkäs tällä kipeällä jalalla lähdettiinkään kävelemään. Töissä pystyin taas työvuorot halutessani seisomaan entiseen malliin, ilman, että jalkaa alkoi kolottamaan tai se olisi turvonnut. Joten pitkä prosessi, vaikka mikään ei varsinaisesti ollut rikki.

Vaikka loma oli rentouttava, en kiellä, ettenkö olisi jäänyt kaipaamaan sitä, että olisin päässyt viikoksi reissuun ja kotikuvioista irti. Turha sitä kuitenkaan on enää jossitella. Paras elää vaan tässä hetkessä.

Olen innoissani syyskuusta. Olen monesti sanonut, että tämä on yksi lempikuukausiani. Päivisin vielä valoa riittää, varsinkin aurinkoisina päivinä. Luonnonvärit alkavat muuttumaan vähitellen henkeä salpaavan kauniiksi. Jouluihmisenä syyskuun jälkeen alkaakin sitten joulun odotus. Joulu mielessä jaksaa läpi harmaan loka- ja marraskuun. 

Miten sinun kesä meni?