Jouluhaaste – Kumpi mieluummin?


En vain voi itselleni mitään. Siitä lähtien, kun aloin tekemään töitä Jane Iredalen joululahjapostauksen parissa, mieleni valtasi joulu totaalisesti. Sitä ei ole yhtään helpottanut se, että olen tehnyt töitä myös toisen jouluprojektin parissa. Kodin ulkopuolisessa työssäkin alkaa näyttämään jouluiselta ja joululaulut soi. Jäävuoren huippu ovat monet blogituttavani, jotka ovat kyhänneet jo kuusetkin valmiiksi pystyyn. 

Kuusen kanssa olen VIELÄ malttanut mieleni, vaikka se kuumottelee mieltäni jatkuvasti makuuhuoneen nurkassa. Sillä tilasin täksi vuodeksi uuden kuusen. Yleensä olen kyhännyt kuusen olohuoneen nurkkaan pystyyn ensimmäisenä adventtina, viimeistään itsenäisyyspäivänä. Luulen, että tänä vuonna hetki tulee aiemmin, ehkä jo viikonloppuna? Puolisikin jo ehdotti, että voin pystyttää sen milloin haluan.

Joten koittakaa kestää. Jouluun on vielä reilu kuukausi aikaa ja tiedän, että toisia se ei voisi vähempää kiinnostaa. Itselläni on nyt kuitenkin fiilis joulujuttuihin, joten niitä tehdään nyt niin pitkään kuin hyvältä tuntuu. Toki täällä on muutakin sisältöä. 

Olen tehnyt vuosien aikana monia erilaisia jouluhaasteita, mutta tätä en muistaakseni ole. Kukapa ei rakastaisi jouluhaasteita? 

Tällä kertaa haasteessa kysytään – kumpi mieluummin?


Söisitkö mieluummin kilon pipareita vai kilon joulutorttuja?

Tämähän alkoi todella haastavalla kysymyksellä. Tykkään molemmista. Kiloon mahtuu aika paljon pipareita, kun taas joulutortut painavat enemmän, mutta ovat sitten makeampia. Otan silti joulutortut. Kilo jouluaikaan menee kyllä helposti, mutta putkeen syödessä tulisi takuulla melkoinen ähky.

Katsoisitko mieluummin Holidayn vai Rakkautta vain joka sunnuntai jouluun asti?

Nyt oli helppo. Ehdottomasti Holidayn, joka on lempileffojani. Rakkautta vain on ok kerran vuodessa katsottuna, mutta ei suosikkini.

Söisitkö jouluna pelkkää kalaa vai kinkkua?

Vaikka rakastan syödä luomukinkkua pari siivua ja se vaan kuuluu omaan jouluuni, niin kännyn tässä kalan puoleen, vaikka se kalapuoli olisi luultavasti pelkkää mätiä ja lämminsavustettua lohta.

Viettäisitkö joulua mieluummin kotona lumisateessa vai ulkomailla rannalla?

Ehdottomasti kotona lumisateessa. Saa nähdä tuleeko tällaista lumisateista joulua enää koskaan näillä leveysasteilla. Viime vuonnakin joulu oli musta. Tosin toivon, että joskus saan kokea joulun palmun alla auringonpaisteessa. Se on pitkäaikainen unelmani, jonka haluan kokea. Tuntuisiko silloin lainkaan joululta?

Luopuisitko mieluummin glögistä vai pipareista?

Pipareista. Joulutortut ja glögi ovat yksinkertaisesti lyömätön yhdistelmä.

Laittaisitko soittoääneksi mieluummin "Kulkuset" vai Cascadan dance-version Last Christmasista?

Käännyn jälkimmäiseen, vaikka molemmat ovat aika kuluneita renkutuksia, mutta kun kahdesta pahasta pakotetaan valitsemaan. :D




Paketoisitko mieluummin 100 lahjapakettia tonttujen kanssa vai lastaisit 100 pakettia joulupukin rekeen yksin?

Paketoisin lahjat ja voisin tehdä sen ilman tonttujen apuakin. Meillä on iso suku ja kun olin lapsi meillä vietettiin sukujouluja. Usealle oli useampia paketteja ja epäilen, että parhaimpina jouluina paketointini eivät paljoa sadasta lahjapaketista jääneet. Lastaaminen ja kaikenlainen purkaminen eivät ole minun juttuja. Mummo sanoi aina, että minun pitäisi mennä kauppaan paketoimaan lahjoja, että saisin hommasta tarpeekseni.

Haluaisitko mieluummin samanlaiset hiukset ja parran kuin pukilla vaan kokonaan kalju?

Mennään kaljulla.

Kiertäisitkö mieluummin viisi tuntia laulamassa joululauluja ovelta ovelle, vai laulaisitko yhden videolla, jonka julkaisisit Facebookissa kaikille kavereille?

Ensiksi pitää sanoa, että lauluääneni on sellainen, että variksetkin lentää piiloon. Epäilen, että ovelta ovelle laulaessa ihmisiä kuolisi sydänkohtauksiin. Joten valitsen jälkimmäisen. Facebookissani on hyvin rajoitetusti kavereita, voisin heille hyvin laittaa itseni raakkumassa jonkin joululaulun. Videon katsominen olisi tietenkin omalla vastuulla. :D

Menisitkö mieluummin pulkkamäkeen vai luistelemaan?

Nyt on taas hankala, koska tykkään molemmista. Valitsen kuitenkin pulkkamäen.

Ostaisitko joululahjoja mieluummin netistä vai joulumarkkinoilta?

Netistä, varsinkin näinä aikoina...

Söisitkö mieluummin porkkaraastetta vai rasian lanttulaatikkoa?

Tietenkin lanttulaatikon, slurps. :p

Koristelisitko pihan mieluummin jenkkityyliin jouluvaloilla näyttäväksi vai pitäisitkö joulukuusta lokakuun alusta jouluun asti sisällä esillä?

Pitää säästää sähköä, joten kuusi esiin lokakuun alussa. :D


Olisitko mieluummin Grinch vai Petteri Punakuono?

Petteri tietenkin!

Luopuisitko mieluummin joululahjoista vai synttärilahjoista?

Synttärilahjoista luovuin jo kymmeniä vuosia sitten, joten niistä tietenkin. 

Olisitko mieluummin suomalainen joulupukki joka antaa lahjat suoraan ihmisille vai amerikkalainen joulupukki, joka tulee savupiipusta yöllä salaa?

Ehdottomasti suomalainen joulupukki. Se ilo toisten silmistä, kun jakaa lahjoja. Sitä ei voita mikään.

Joisitko mieluummin glögiä vai kuumaa joulusiideriä?

Pitääkö tässä nyt muka valita? Pöh, juon molempia.

Söisitkö mieluummin talon kokoisen piparkakkutalon vai asuisit siellä?

Nyt kyllä on erikoinen kysymys. Kait sitten asuisin piparkakkutalon sisällä kuten saduissa. Kylmä siellä voisi kyllä olla...

Jonottaisitko mieluummin viisi tuntia joulupaketointipisteelle vai viettäisitkö tunnin ostoskeskuksessa joulupukin kainalossa hänen kanssaan jutellen?

Miksi ihmeessä antaisin jonkun muun paketoida lahjat ja vielä jonottaa siitä hyvästä?!? Joten sitten kun korona suo, niin istuskelisin pukin kainalossa. :D

Jättäisitkö mieluummin puolisosi ilman lahjoja vai olisitko itse ilman lahjoja?

Olisin itse ilman. Kuten olen monesti sanonut. Saan eniten iloa siitä, kun näen toisen avaavan minun hankkimia lahjoja. Aina yhtä jännää. 

Joko sinä olet joulufiiliksellä?

Kuvat: minä ja Pixabay







 

  1. Mahtava haaste! Joulufiilis alkaa hiljalleen nousta, ei käy kieltäminen. :-) Tänä vuonna ajattelin olla heti ekasta adventista joulumielellä, koristella ja suunnitella mm. aaton ruokia. Ostin jo kalenterikynttilän, eli tavallaan voin sanoa jo aloittaneeni jouluun laskeutumisen. Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna joulufiilis tuli jotenkin vielä aiemmin kuin aikaisemmin. Ehkä en malta ja se kuusi on laitettava viikonloppuna pystyyn, kun puolisoltakin tuli lupa. :D

      Kalenterikynttilät on ihania, lapsena kotona oli aina sellainen. Nytkin itseasiassa juuri yksi päivä katselin sellaista,mutta sitten olen hankkinut Yankee Candlen joulukalenterin, joten en ehkä tarvitse kalenterikynttilää tänä vuonna.

      Poista
  2. Hauska haaste. Hiljalleen kyllä aloitellut mutta huomisen jälkeen voi aloitella täysillä kun sitten on syksyn muut juhlat, pyhäinmiehet, isät ja pikkuveli juhlittu. Tai veljen synttäreitä nyt huomenna varsinaisesti juhlita mutta siinä on aina hyvä rajapyykki joulun aloitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En malttanut mieltäni ja lauantaina nousi sitten kuusi pystyyn. Joten hyvä, että on muitakin. :D

      Poista
  3. Mehän ei vietetä joulua, mutta silti jääkaapista löytyy glögiä ja piparitaikina odottaa pakkasessa leipojaansa. Olen myös tehnyt muutamia koristeita lahjaksi äidilleni ja kausivaloja on pitkin kotia, joten kai sitä voi joulutunnelmaksi sanoa! Ai herran jestas miten nauroin tuolle sinun lauluvastaukselle :D
    Ihanaa torstai-iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä glögistä ja pipareista saa joulun tuoksun kotiin, vaikka joulua ei viettäisikään. ;)

      Ihanaa viikkoa Outi! <3

      Poista
  4. Tää oli hauska ja pakko toteuttaa. Joulutorttuja en syö, leffoja en hirveästi katso uudelleen, mutta Rakkautta vain ja Holidayn voi aina muutaman vuoden välein katsoa. Huh, että joka päivä, se kävisi kyllä työstä.

    Ihanaa viikonloppua Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee ehdottomasti. :) Mitä se ettet syö joulutorttuja tuli mulle jotenkin ihan uutena tietona. :D

      Mukavaa viikkoa Tiia. <3

      Poista
  5. Ihana haaste<3 Oli muuten vaikea miettiä valintaa joihinkin kysymyksiin :D Voi kunpa mäkin pitäisin lahjojen paketoinnista yhtä paljon kuin sä ilmeisesti pidät! Tuntuu, että se on joka vuosi yhtä suurta pakkopullaa ja onhan ne paketit sitten myös sen näköisiäkin, ettei niiden tekijällä oo homma ihan täysin hanskassa :D Kiinnostuksesta nyt puhumattakaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ollutkin? Mullekin tuli tenkkapoo joissain kohdin. :D

      En valehtele, jos sanon, että rakastan paketointia. Lapsena unelmoin, että voisin tehdä sitä työkseni. Siis pelkästään sitä, harmi, ettei sellaista ammattia ole olemassakaan lahjojenpakkaaja, ei ainakaan kokovuotisesti. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives