Suklaasunnuntai – Lime-valkosuklaajuustokakku


Yksi ehdottomia suosikkicombojani leivonnassa on lime ja valkosuklaa. Kirpeä ja makea täydentävät toisiaan täydellisesti. Itse en välitä niistä versioista, joiden päälle tehdään vielä limekiille vaan maun on oltava jo itse kakussa. Jotta koko komeuden voi kuorruttaa rouhitulla valkosuklaalla, jolloin kakkuun saadaan vielä enemmän suklaista makua. 
 
LIME-VALKOSUKLAAJUUSTOKAKKU
(vuoka  n. 24 cm:ä)

POHJA

150g Digestive-keksejä
75 g voita sulatettuna

TÄYTE

3 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2 purkkia (400 g) vaniljatuorejuustoa (esim. Valio Viola)
100 g valkosuklaata
2 rkl sokeria
2 tl limen raastettua kuorta
3 rkl limen mehua

KORISTELUUN 

reilusti rouhittua valkosuklaata

Murenna keksit hienoksi kaulimella tai monitoimikoneella. Sekoita niihin voisula. Sekoita tasaiseksi. Painele keksiseos irtokakkuvuoan pohjalle (max 24 cm), jonne on leikattu leivinpaperista pohja. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.

Vaahdota kerma. Laita yksi purkillinen tuorejuustoa kulhoon ja lisää sulatettu suklaa voimakkaasti vatkaten joukkoon. (mieluiten käsivatkaimella) Lisää seokseen toinen purkki tuorejuustoa, sokeri ja limen kuori. 

Kiehauta limemehu ja sulata joukkoon puristetut liivatteet. Kaada tuorejuustoseoksen joukkoon ohuena nauhana kokoajan sekoittaen. Nostele joukkoon lopuksi varovasti kermavaahto. Kaada täyte murupohjalle. Tasoita hivenen pintaa, mutta jätä se mukavan rosoisen näköiseksi. Suojaa vuoka. Hyydytä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mutta mieluiten yön yli. Koristele kakku rouhitulla valkosuklaalla. Nauti!

Maukasta sunnuntaita kaikille!

Milloin söit viimeksi kakkua?


 

  1. Lääh miten herkullisen kuuloinen kakku! Lime ja valkosuklaa tosiaan ovat täydelliset toisilleen.

    Mä sain itse asiassa eilen ihanan mehevää porkkanakakkua serkkuni luona! :-) Itse en ole leiponut sataan vuoteen, mutta isänpäiväksi meinasin tehdä kinuskikakun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, en välitä valkosuklaasta, mutta limen kanssa leivonnaisissa, voi slurps. :p

      Porkkanakakku on ihanaa! Pitäisikin tehdä sitä pitkästä aikaa. Maistuisi vaikka jouluna, kun siihen saa mausteista sopivn jouluisen maunkin. :p

      Poista
  2. Tänään viimeksi söin kakkua, kun leivoin aamusta suklaakakun. Juustokakkua en olekaan hetkeen tehnyt, se on suosikkikakkujani. En olekaan testannut valkosuklaata ja limeä yhdessä, kuulostaa herkulliselta.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, suklaakakku toimii aina! :p

      Mukavaa viikkoa Outi. <3

      Poista
  3. Ihanan näköinen kakku, vaikken valkosuklaasta välitäkään.
    Se on oikeastaan aika kummallista, koska muuten rakastan suklaata.

    Mukavaa iltaa Jonna ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosuklaa toimii musta leivonnassa paljon paremmin kuin sellaisenaan. Varsinkin kirpeiden makujen kanssa, se muodostaa täydellisen combon.

      Mukavaa viikkoa Maikku! <3

      Poista
  4. Tämä voisikin olla meillekin sopiva kakku, sillä pidän just limen ja sitruunankin hapokkuudesta yhdistettynä johonkin makeaan.
    Piti oikein miettiä, milloin söin kakkua viimeksi - se oli omilla synttäreillä brunssipöydän syntinen suklaakakku, ja olikin syntisen hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimivat kyllä molemmat loistavasti makean kera, ei ole liian äklöä, kun on jotain kirpeyttä mukana.

      Poista
  5. Rakastan juustokakkuja ja tälle kakulle varmasti raikasta twistiä tuo lime. Ei ole liian tiukka. Kiitos reseptistä Jonna, täällä mietitäänkin mitä isänpäiväksi kokkaillaan.

    Mukavaa uutta viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää ei todellakaan ole liian raskas, itseasiassa melko raikaskin kakku maultaan. :)

      Samaa sinne Tiia. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives