Klassikot osa 57 – Thierry Mugler Angel

Tuoksu saatu/PR-näyte




Pitkästä aikaa klassikoiden pariin. Tällä kertaa kyseessä on todellinen tuoksuklassikko, jota herättää mielipiteitä niin suuntaan kuin toiseenkin. En ole ikinä kuullut mistään toisesta tuoksusta yhtä intohimoisia mielipiteitä kuin Angelista. Toiset rakastavat syvästi, kun taas toiset eivät voi sietää.  Eikö kuitenkin ole niin, että kaikki parhaat asiat herättävät myös ristiriitaisuutta?

Kun Thierry Muglerin Angel tuli markkinoille vuonna 1992, se oli siihen aikaan jotain mullistavaa. Tuolloin tuoksumarkkinoita hallitsivat aika paljon ilmavat vesituoksut ja syvät kukkais-itämaiset -tuoksut. Angel taas on itämainen tuoksu gourmand-vivahteella. Se leikittelee makeilla ja sensuelleilla tuoksuvivahteilla. Tuoksupullo oli tuohon aikaan jotain todella uniikkia. Moniuloitteinen lappeellaan makaava tähden muotoinen pullo, joka oli vieläpä uudelleen täytettävä.

 

Tuoksupyramidi on mielenkiintoinen ja siinä on todella paljon meneillään. Angelm sisältää todella paljon kaikenlaista. Tämä on varmasti ensimmäinen kerta, etten halua juttuuni ihan kaikkea edes luetella. Tulisi muuten melkoisen pitkä lista. Alkutuoksussa kuitenkin mm. kookosta, hattaraa, ananasta, melonia, bergamotia... Sydämessä persikkaa, aprikoosia, muskottipähkinää, kuminaa, luumua... Pohjalla vaniljaa, karamelliä, suklaata, ambraa, tonkapapua, myskiä, patsulia, santelipuuta... Muglerin omilla sivuilla Angelia kuvaillaan bergamottiseksi, trooppisilla hedelmillä, vaniljalla, karamellillä ja patsulilla höystetyksi tuoksuksi.

Se miksi Angel jakaa mielipiteitä, on se, miten ihmiset sen haistavat. Tuoksupyramidin perusteella voisi kuvitella, että tuoksu on ihanan makea hivenen puuterinen elämys höystettynä itämaisuudella. Ihmiset jotka haistavat tuoksun tällä tavalla, ovat niitä, jotka tuoksua rakastavat. Sitten ollaan me muut, joihin itsekin tällä kertaa lukeudun. Minun nenääni tämä on kaikkea muuta kuin makea. Alussa Angel on karvas, jopa kitkerä, kun sitä suihkauttaa vain yhdenkin suihkauksen, tuntuu, että se valtaa välittömästi koko tilan. Joten ihotuoksujen ystävien tuoksu tämä ei ole. Kuitenkin jonkin aikaa iholla oltuaan, se alkaa muuttumaan minunkin nenääni pehmeämmäksi. Jostain syystä nenäni ei silti millään erota niitä makeita nuotteja, mitä tuoksu on kuitenkin pullollaan vaan esiin nousee hyvinkin vahvasti mausteisuus ja patsuli. Tuoksua ei todellakaan tarvitse kuin yhden suihkauksen ja sen jälkeen se tuoksuu varmasti koko päivän. 

Angel on tuoksu, joka todellakin pitää haistaa itse. Sen jälkeen tiedät heti ensi suihkauksesta kumpaan joukkoon kuulut – rakastajiin vai inhoajiin. Jos lukeudut jälkimmäisiin, suosittelen tuoksuttamaan Thierry Muglerin Alienia, sillä saatat pitää siitä yhtä paljon kuin minäkin.


Thierry Muglerin tuoksut olivat pitkään poissa Suomen markkinoilta, mutta nyt ne ovat jälleen saatavilla Helsingin keskustan Stockmannilta ja verkkokaupasta, sekä isoimmista Sokos-tavarataloista- ja verkkokaupasta. Angel EdP 25ml/76€. 

Nyt kuulisin todella mielelläni sinun mielipiteesi Thierry Muglerin klassikosta Angelista. Kuulutko rakastajiin vai inhoajiin? Onko sinulla jotain erityistä muistoa Angelista?




  1. En ole tuoksutellut ja saattaisi olla liian voimallinen, mutta pakko sanoa, että tuoksun ulkonäkö on ihan täydellisesti mua. Pitäisin jo ihan koristeena. <3

    Kivaa torstaita Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on todellakin sellainen koko tilan ottava tuoksu. Haistan tän kaupassakin, jos jollakin on tätä pitkälle. :D Pullo on upea ja uniikki. <3 Tuoksuu muuten toisten yllä hyvälle, toisilla taas sellaiselle kitkerälle.

      Ihanaa viikonloppua Tiia. <3

      Poista
  2. Ihana kuulla, että Muglerin tuoksut palaavat Suomeen. 😊 Itse en muista, olenko edes testannut tätä alkuperäistä edp:tä. Mutta minulla on silti 3 eri versiota Angelista: Angel Muse edp ja edt sekä Angel edt (2019), joista pidän kaikista valtavasti.

    Rakastan Muglerin hajuvesipullojen muotoilua niin paljon. 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän ostin aikoinaan lentokentältä Angelin Pivoinen, sitä rakastin palavasti. Harmi, ettei sitä saa enää. :( Monet tykkää juurikin EdT:sta enemmän kuin tästä alkuperäisestä EdP:sta, itsekin lukeudun heihin.

      Poista
  3. En ole koskaan tätä tuoksutellut. Suurena tähtien ystävänä ihastuin kyllä jo tuohon tuoksupulloon.
    Ihanaa torstai-iltaa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
  4. Mielestäni ihan kamala, saa aikaan oksettavan olon, hengenahdistusta ja päänsäryn. :D Minulle muutenkin tuo patsuli tuntuu olevan sellainen tuoksu, jota en kestä. Minun nenääni se tuoksuu miehekkäältä hyttysmyrkyltä ja tulee ihan kaikesta läpi. Esim. Polly-hajuvesi (olikohan Ted Bakerin...se pinkki pullo) on muuten tosi kiva, mutta lopulta sieltäkin tulee se hitsin patsuli läpi. Onneksi löytyy paljon kevyitä tuoksuja ilman patsulia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patsuli on kyllä sellainen joka aiheuttaa helposti hedarin, jos on voimakas. Mä tykkään, mutta sen pitää sulautua joukkoon. Angelissa juuri patsuli on aika hyökkäävä. Pollyssa ei ole patsulia, mutta Ted Bakerin Miassa on ja itsekin haistan siitä patsulin läpi. :D

      Poista
  5. Inhokkini myöskin, mutta minun nenääni Angel on nimenomaan hyökkäävän makea, karamellimainen. Tuoksu pöyristyttää jo metrien päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on todella jännä, miten eri tavalla ihmiset kokee sen. Mulle se ei ole lainkaan makea, kuten Alien on. Mutta se kitkeryys tulee taas omaan nenään kamalan vahvasti esiin. :D

      Poista
  6. Pidän patsulista, mutta tässä tapauksessa yhdistelmä ei omaan nenääni toimi yhtään. Haistan vaniljan ja kookoksen selkeästi yhdistettynä voimakkaaseen patsuliin. Tuoksu on kieltämättä erikoinen, mutta ei kuulu suosikkeihini. Saattaisin pitää Alienista koska olen jasmiinin ystävä. Koitin joskus tuoksutella Alienia pariisilaisessa Sephorassa, eikä siitä tullut mitään. Myymälä oli täynnä ihmisiä ja ilmassa leijui sankka tuoksupilvi. Olen koittanut metsästää tuoksusta testeriä myymälöistä, mutta koko tuoksu tuntuu olevan kiven alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei toimi ei. Mäkin tykkään patsulista, jos se on hyvä, se on sellainen kivan pehmeä, mutta tässä ainakin omaan nenään jotenkin tosi jyrkkä ja "raaka".

      Luulisi, nyt kun Muglerit on taas myynnissä sekä Stockalla, että Sokoksilla, että niistä löytyisi testeriäkin, että pääsisit Alienia nuuhkimaan, jos vaan liikkuu jossain, missä ko. kauppoja on.

      On kyllä todella hankala haistella mitään, jos ympärillä on tosi voimakas tuoksupilvi. Ulkomailla vielä ihmiset itsekin käyttää enemmän tuoksuja mitä meillä, niin se hajujen sekamelska on kemppareissa melkoinen.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives