Talven ihonhoitosuosikit

*Sisältää mainoslinkkejä, Medik8 saatu, muut omia


Olen oikeastaan koko talven noudattunut hyvin samanlaista ihonhoitorutiinia hyväksi havaitsemillani tuotteilla. En ole lähtenyt muuttamaan tuotteita kummemmin, koska en muista milloin viimeksi ihoni olisi voinut näin hyvin pakkasilla. Olen käyttänyt vanhoja hyväksi havaittuja tuttuja tuotteita, mutta myös itselleni melko uusia tuttavuuksia. Lisäksi haluan kiittää muutamaa lukijaani, jotka vinkkasivat minulle yhdestä mullistavasta tuotteesta, johon olen koukuttunut täysin. 

***

*PAULA'S CHOICE CALM RESTORING MOISTURIZER (normal to dry) – Varmaan yhdellekään lukijalle ei tule yllätyksenä luottovoiteeni. Tuubistakin näkee, että sitä on puristeltu rakkaudella. Onneksi uusi on jo odottamassa kaapissa. Täyteläinen, mutta kevyen tuntuinen voide on superkosteuttava ja helposti imeytyvä. Sopii meikin alle. Toimii retinolin ja muiden tehokkaampien hoitotuotteiden kanssa pitäen ihon pehmeänä. Pehmentävä vaikutus perustuu jojobaöljyyn ja kauraan, joten voide sopii hyvin myös kuivuudesta kärsivälle akneiholle, sillä se normalisoi ihon toimintoja. Käytän tätä jopa kesällä yövoiteena, eikä se silloinkaan tunnu liian tuhdilta.



*DERMALOGICA DAILY MICROFOLIANT – Kuten aiemmin kerroin, ihoni ei nykyään juurikaan kaipaa kuorintaa. Ehkä 1-2 kertaan kuukaudessa tulee tilanne, että koen kuorinnan olevan tarpeellinen. Silloinkin teen sen mahdollisimman hellävaraisesti. Dermalogica on sarja johon suhtaudun nykyään kaksijakoisesti. Sarjassa on loistavia tuotteita, mutta sitten myös monia tuotteita, jotka eivät mielestäni ole niin hyviä. Riisipohjainen entsyymijauhe Daily Microfoliant sen sijaan on sarjan klassikkotuote, eikä suotta. Kuorintaahan voisi valmistajan mukaan käyttää vaikka päivittäin, mutta eiköhän me kaikki olla päästy jo yli siitä, että ihoa tarvitsisi kuoria edes hellävaraisesti päivittäin. ;) Jauhemainen kuorinta aktivoituu yhdessä veden kanssa. Kaadan n. puoli teelusikallista jauhetta märälle kämmenelle ja lisään tarpeen vaatiessa vähän vettä. Hankaan käsiä yhteen niin kauan, kunnes jauhe muuttuu voidemaiseksi. Tämän jälkeen hieron sitä puhtaalle iholle minuutin ajan. Huuhtoutuu pois helposti haalealla vedellä. Iho on kuorinnan jälkeen sileän tuntuinen. Koska kuorin kasvojeni ihoa harvoin, keksin tälle vasta tänä talvena uuden käyttötarkoituksen. Aloin panikoimaan, etten saa ikinä isoa pullollista käytettyä kasvoille ja mietin, että miksi en kokeilisi sitä vartalolle kuorintana ja voi kyllä! Toimii loistavasti vartalolla. Vaikka olen käyttänyt tuotetta koko kropalle, ei tämä purkki tule loppumaan silti aikoihin...

*THE ORDINARY ARGIRELINE SOLUTION 10% – Muutaman lukijan innoittamana innostuin ostamaan tuotteen itselleni. Vesipohjainen seerumi on kevyt ja imeytyy hetkessä ihoon. Käytän tuotetta aina ensimmäisenä puhdistetetulle iholle. Suositellaan levitettäväksi silmien ja otsan alueelle, mutta laitan tätä kyllä koko kasvoille, vastarannankiiski kun olen. Vaikka seerumia voisi käyttää yhdessä retinolin kanssa, olen ottanut tavaksi käyttää sitä niinä 2-3 päivänä viikossa, kun en käytä retinolia. Sen sijaan ei ole suositeltavaa käyttää tuotetta muiden happojen tai C-vitamiinituotteiden kanssa samaan aikaan. Ymmärsin jo parin viikon kuluessa, miksi iäkkäämmät lukijani olivat tähän koukussa. Seerumi tekee ihosta kimmoisamman oloisen ja siten häivyttää juonteita.

BIOEFFECT EGF DAY SERUM – En tiedä miksi, mutta melkein jokaisen Bioeffect-tuotteen kohdalla, jos hoitonestettä ei oteta lukuun, olen rakastunut tuotteeseen vasta toisella käyttökerralla tai vasta siinä vaiheessa, kun ensimmäinen puteli on vedellyt viimeisiään. Näiden vaikutukset tulevat jotenkin salakavalasti viiveellä. EGF Day Serum on suunniteltu käytettäväksi meikin alla, johon alkuperäinen EGF-seerumi ei kovin hyvin sovellu hitaan kuivumisen ja sen jättämän tahmeahkon pinnan vuoksi. Jännän jellymäisen koostumuksen omaava seerumi liukuu miellyttävästi iholla ja tuntuu tuhdimmalta kuin tavalliset seerumit. Imeytyy nopeasti ja jättää ihon pinnan pehmeäksi ja sellaiseksi, että sen päälle on hyvä levittää meikki. Laitan yleensä alle kolme kerrosta hoitovettä ja päälle seerumin. Se on riittänyt jopa kovilla pakkasilla pitämään ihon päivisin tarpeeksi kosteutettuna. Meikki pysyy tämän päällä jotenkin erityisen hyvin nättinä.

*MEDIK8 CRYSTAL RETINAL 3 SERUM – Medik8:n valikoimiin kuuluu monen vahvuisia retinol-tuotteita. Joten erittäin herkän ihon kanssa voi aloittaa vaikka *nro:sta 1. Oma ihoni on jo melko tottunut ja tämä nro. 3 on toiminut hyvin, en silti olisi ihan heti lähdössä nostamaan tätä tehokkaampaan. Crystal Retinal on erittäin hellävarainen retinoli, joka sopii herkällekin iholle. Tämä on niitä harvoja retinol-tuotteita, jotka eivät aiheuta iholleni hilseilyä. Tuotteesta saa kaikki retinolin hyödyt, mutta hellävaraisemmin. Tuoksu on mieto ja aavistuksen vaniljainen. Sisältää kapseloitua retinalhydea, joka on uusi vallankumouksellinen A-vitamiinin muoto. Ohuen voidemaiseen tuotteeseen on lisätty ihoa kosteuttavaa hyaluronihappoa, E-vitamiinia ja glyseriinia. Olen tykästynyt tähän paljon ja tulen käyttämään tätä vaihdellen yhdessä La Roche-Posayn Retinolin kanssa, joka on toistaiseksi vaikeammin saavutettavissa kuin Medik8.


Mitkä ovat olleet talven ihonhoitosuosikkejasi?



  1. Dermalogicalin tuotteista ikinä testannut vain yhtä ja olin siihen ihan koukussa. Täällä on menty Lumene Lähde sarjalla, Oil cocktaililla ja lisäksi aivan hurmuna Madaran öljyseerumiin ja jee luonnonkosmetiikkatuote joka ei aiheuta näppyjä ja tuoksu vielä maailman paras.

    Kivaa pakkastorstaita Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dermalogica aiheuttaa monissa juuri tuollaista koukuttumista. Mullakin on muutama tuote, joita oon käyttänyt vuosia. Hetken olen ilman, mut sit ostan uudestaan. :D

      Poista
  2. Oon vaan käyttänyt kaikkenlaisia öljypohjaisia tuotteita. Mun iho on ollut aikamoinen korppu, mutta nyt tuntuu jo paremmalta kun syksyllä.
    Mukavaa torstai-iltaa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että iho tuntuu paremmalta. Korppu ei ole ikinä kivan tuntuinen. :/

      Ihanaa viikkoa Outi. <3

      Poista
  3. Daily Microfoliant on ehdottomasti paras kasvojenkuorinta-aine, mitä markkinoilta löytyy! Mulla on aiemmin ollut tosta niitä pienempiä purnukoita ja nekin on kestäneet pienen ikuisuuden. Nyt viimeksi ostin sitten ton isomman enkä halua edes miettiä kuinka kauan se kestää :D Pitääkin kokeilla tota sun vinkkiä ja käyttää sitä myös vartalolle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä loistava, toinen yhtä loistava on Dr. Barbara Sturmin vastaava, hintaluokkakin taitaa olla aika sama. :D

      "Tuhlaa" ihmeessä kroppaan, kestää se silti ikuisuuden. ;)

      Poista
  4. Tää postaus tuli taas oikeaan aikaa...yliopiston apteekin ystävä myynnistä netissä ostin 3 Medik8 seerumia. Vähän ideana totuttaa iho vähitellen retinoliin. Toinen sulta opittu merkki tuli vastaan kans - 50% ja ostin luomiväriä, irtopuuteria ja aurinkosuojan ja mineraalipohjan Jane Iredalea. Jätin poskipunan ostamatta, mikä harmittaa nyt. Mutta kaikkee kivaa muuta ostin kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ajoitus oli oikea. :) Kannattaa tosiaan todella vähitellen totutella, aluksi vaikka vain kerran viikossa, sitten lisätä yksi kerta, jos alkaa kuivumaan liiaksi, niin palaa takaisin yhteen ja jatkaa sitä pidempään. Itsellä meni todella pitkä aika kuukausi ennen kuin pääsin tähän nykyiseen 3-4 /krt/vko, ei siedä vieläkään mitenkään päivittäin, ei vaikka laittaisin alle kosteuttavan seerumin tai voiteen ja laittaisin vasta sen päälle retinolin, silti alkaa kuivumaan liiaksi. Silti näen kyllä nyt jo vaikutuksen hyvin, kun pystyy edes jonkinlaisen rytmin pitämään.

      Sä olet tehnyt kyllä löydön! Poskipunat on ihania, Iredalellahan on se kaunein nude poskipuna Flawless. :)

      Aurinkoista viikkoa!

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives