Ihonhoidon raaka-aineet – Skvalaani

*Sisältää mainoslinkkejä


Viime kerralla kosmetiikan raaka-aine -postauksessa puhuttiin aliarvostetusta glyseriinistä. Tänään on vuorossa toinen helmi, suorastaan klassikkoraaka-aine, josta myös puhutaan aivan liian vähän. 

Kun uusia hienoja raaka-aineita aletaan nostamaan mainonnan myötä ylös, nämä vanhat hyväksi havaitut jäävät vähän paitsioon, aivan suotta. Siihen on syy, miksi nämä raaka-aineet kestävät aikaa vuodesta toiseen. 

Skvalaani (Squalane) on rasvaliukoinen raaka-aine, jonka läheistä sukulaista skvaleenia esiintyy pieniä määriä kehomme rasvakerroksessa ja talissa. Ihonhoidossa raaka-aineena käytetään skvalaania. Se on stabiili ja se valmistetaan oliiviöljystä. Koostumus on kirkasta ja hajutonta. Skvalaani pehmentää ja kosteuttaa ihoa, mutta sillä on myös antioksidanttisia vaikutuksia. 

Aikoinaan skvalaani valmistettiin ihonhoitotuotteisiin hain maksasta, mutta nykyään kosmetiikkafirmat käyttävät pääsääntöisesti valmistamiseen oliiviöljyä. 


Skvalaanin hyviä ominaisuuksia on sen nopea imeytyvyys, eikä se tunnu myöskään rasvaiselta. Päinvastoin, se tekee iholle pehmeän ja samettisen tunteen, siksi skvalaania sisältävät tuotteet toimivat erinomaisesti meikin alla. Sopii loistavasti kaikille ihotyypeille, jopa rasvaiselle, koska se ei rasvoita ihoa. Sopii myös ihon rauhoittajaksi herkälle iholle, sillä se ei ärsytä ihoa ja tunnetusti hyvin siedetty. Lisäksi skvalaani edesauttaa muiden raaka-aineiden imeytymistä ihoon. 

Koska skvalaani tekee lähes kaikkea, se onkin yksi raaka-aine suosikeistani ihonhoidossa ja etsin sitä usein tuotteen sisällysluettelosta. 


Varsinkin Kiehl'sin Ultra Facial -sarjasta löytyy voiteita, jotka sisältävät sekä glyseriiniä ja skvalaania, joten saat kerralla kaksi loistavaa raaka-ainetta. Yövoiteena toimii loistavasti *Ultra Facial Cream. Kun taas ohuemman koostumuksen omaava *Ultra Facial Moisturizer sopii paremmin meikin alla käytettäväksi. Lisäksi pitkäaikainen suosikkivoiteeni *Paula's Choicen CALM Restoring Moisturizer sisältää näitä molempia huippuraaka-aineita. Olenkin todennut glyseriini/skvalaani combon toimivan ihollani loistavasti. Paula's Choicen voidetta käytän kesällä pelkästään yövoiteena, mutta talviaikaan myös meikin alla.

Onko skvalaani raaka-aineena tuttu?

Kuvat: Pexels

  1. Nyt oli kyllä ihan uusi ainesosa täällä eli jos olen nähnyt jossain tekstinä, en ole sisäitänyt. Uuh hain maksa ja peukku oliiviöljylle.

    Ihanaa loppuviikkoa Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ollut aika järkkyä, aiempi raaka-aineen valmistus. Toisaalta valaan kakkaa käytettiin hajuvesiinkin. :D Onneksi maailman kehittyy. ;)

      Samaa sinne Tiia. <3

      Poista
  2. En ollut koskaan kuullutkaan tästä raaka-aineesta, vaikka sitä kyllä näytti olevan käyttämissäni tuotteissa.
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyy yllättävän monesta, monissa melko ylhäälläkin ainesosaluettelossa. :)

      Samaa sinne Outi. <3

      Poista
  3. Mä olen ekaa kertaa kuullut skvalaanista vasta tänä vuonna, kun otin käyttöön lahjaksi saamani Bybin Bakuchiol Boosterin. Ja mulla on käytössä myös tuo Kiehl’sin Ultra Facial Cream, ihana hajusteeton voide, joka ei haise hajusteettomalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiehl'sin Ultra Facial -sarja on musta sarjan helmi, oikeastaan kaikki tuotteet siitä sarjasta ovat loistavia. Muista Kiehl'seista en enää nykyään niin hirveästi välitä, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, mutta Ultra Facial on ollut rakkautta ihan alusta asti. <3

      Poista
  4. Skvalaani on toki tuttu ainesosa, hyvä tietokoonti sulla. :)

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives