Kesälukemista

Lapsuuden kesät kuluivat lukiessa. Aina kun yksi kirja loppui, oli uusi jo valmiina odottamassa. Tänä kesänä päätin, että alan taas lukemaan. Lomaan on vielä aikaa ja tunsin, että aivot kaipaisivat jotain rauhoittavaa aktiviteettia. Asunnossa on ollut pitkästä aikaa toisinaan tarpeeksi hiljaista, että olen pystynyt keskittymään lukemiseen. Olen hyödyntänyt noita hetkiä parhaani mukaan. Helteellä ei oikein muuta jaksa, niin lukeminen on ihan parasta puuhaa. Huomaan heti, miten kirjan lukeminen rauhoittaa aivoja aivan eri tavalla kuin mikään muu, kunhan siihen vaan pystyy alkaa keskittymään. Rakastan edelleen kirjojen tuoksua ja niistä lähtevää ääntä, kun kääntää sivua. Äänikirjat eivät ole minua varten. Hyvät kirjat tempaisevat nopeasti mukaansa. Yleensä lukulukon jälkeen olen kokenut helpoimmaksi aloittaa lukemisen kirjoista, jotka olen lukenut jo monta kertaa aiemmin. Sen jälkeen on helppo siirtyä sitten ihan uusiinkin teoksiin. 

Tänä kesänä olen ehtinyt esimerkiksi lukemaan läpi Jean. M. Untinen-Auelin Maan lapset -kirjasarjan viimeistä osaa lukuunottamatta, mutta sekin odottaa jo pöydällä valmiina oikeaa hetkeä. 

Patricia Cornwellin Kay Scarpetta -sarjan kirjoista palaan yhä uudestaan sarjan kolmanteen kirjaan – Mitä jäljelle jää. Rakkauteni kirjasarjaan alkoi juuri tästä kirjasta. Luin kolmososan ensimmäisenä, mutta en kokenut, että se oli vaikuttanut negatiivisesti kirjan sisäistämiseen. Pidän kirjaa edelleen hyytävimpänä ja parhaana Scarpettana.

Myskyluodossa on yksissä kansissa koko saaristolaissarja. Jo pienenä tyttönä näkemäni televisiosarja teki lähtemättömän vaikutuksen. Sen tietyllä tapaa surullinen, mutta kuitenkin lohdullisen lämmin tunnelma vetää mukaansa vääjäämättömästi. Ajatukset harhailevat lukukokemuksen tai televisiosarjan katsomisen jälkeen vielä pitkään Myrskyluodolla. Kirja ei ole helppolukuisin, sillä siinä kuvataan aika tarkasti erilaisia töitä yms. Jos se tuntuu liian pitkäveteiseltä, suosittelen katsomaan sarjan, joka on katsottavissa Yle Areenasta.

Tyttö ja Helmikorvakoru ovat niitä kirjoja, jotka osoittavat sen, että vaikka itse elokuva olisi kuinka huikea, yleensä kirja on parempi. Se on kirja, joka jää mieleen. Palaankin siihen aina muutaman vuoden välein. Varsinkin kirjan ajankuvaus on huikeaa taiteesta kiinnostuneelle.

Elämänkerrat kuuluvat kesään. Grace. Elämäni muodin maailmassa kertoo vuonna 1941 syntyneen Goddingtonin elämäntarinan. Gracen elämä on ollut mielenkiintoinen. Mallinurallaan hän poseerasi useiden isojen muotilehtien kannessa ja toimi maailmankuulun Vidal Sassoonin muusana. Kansikuvien ja maailman vaikutusvaltaisimman muotilehden, Yhdysvaltain Voguen taiteellisen johtajan pestin väliin mahtuu paljon. Kirja on helposti luettava. Teksti on soljuvaa.

Nyt kirjat jäävät luultavasti hetkeksi tauolle, kun telkkarista alkavat olympialaiset. Joissa onneksi riittää katsottavaa meilläkin parhaaseen katseluaikaan iltapäivällä. Nyt en aio öitä niiden takia valvoa, kuten joskus nuorempana tuli tehtyä. Kirjojen pariin palaan viimeistään elokuun lopussa, kun kesälomani vihdoin alkaa. 

Oletko lukenut kirjoja tänä kesänä?

 


  1. Eipä ole tullut luettua kuin lehtiä. Patricia Cornwellin Kay Scarpetta kirjat on ihan parhaita ja ne olen kyllä lukenut kaikki pariinkin kertaan ja taitaa minulla olla täällä omanakin 3 tai 4 sarjan kirjaa.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastin lukea aiemmin lehtiä, viime vuosina sekin on jotenkin jäänyt. On muka niin kiire. Pitää varmaan palauttaa sekin traditio vähitellen.

      Samaa sinne Outi. <3

      Poista
  2. Mä luen kans kesällä paljon. Yleensä joka kesä Agatha Christiet ja Anni Polva. Mutta tänä vuonna luin myös nuoruuden kirjojani.. Katja KoKon Kuutamallo ja Bridget Jonesit ja Himoshoppaaja kirjasarjan. Kirjat on kyllä parasta👌😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskin palata jossain vaiheessa noihin nuoruuden kirjoihin. :D

      Poista
  3. Mulla on sama juttu, en ole saanut kiinni äänikirjoista. Jostain syystä en pysty keskittymään niihin, vaikka luen nykyään joka päivä kirjaa ja pystyn keskittymään niihin hyvin.
    Olen lukenut kaikki Rileyn Seitsemän sisarta -kirjat, ja pari muutakin samalta kirjoittajalta.
    Ainoa kirja, mitä olen edes miettinyt lukevani uudelleen on Irving Stonen Van Goghin elämänkerta - se on jäänyt mieleen ja ehkä sen verran vaivaamaankin että pitäisi vielä lukea.
    Ostin kesälahjaksi itselleni muutaman uuden kirjan, siis juuri julkaistun ystävän suosituksesta, ja ne odottavat edelleen. Ostan tosi paljon kirjoja second handinä, jolloin ne ovat usein jo muutamia vuosia vanhoja ja nyt onkin mukava tarttua uutukaiseen.
    Lukuhetket <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se äänikirja ole lukemista, se on kuuntelemista, joka on aivan eri juttu. Itse en myöskään pysty keskittymään niihin, se on vaan taustamelua. Onhan se tutkittukin, ettei se toimi aivoissa samalla tavalla, mikä on päivänselvää. ;)

      Ihania lukuhetkiä sinne! <3

      Poista
  4. Ai että teininä rakastan noita Untinen-Auel kirjoja, niin hyviä. Kirjoja en uudestaan pysty lukemaan, toisto hermostuttaa enkä jaksa keskittyä ja koen myös, että niin paljon luettavaa, niin vähän aikaa. Vaikka tiedän monilla olevan ns. turvakirjoja, joista tulee aina ihana fiilis, kun palaa niihin. Scarpetat lukenut miltei kaikki, paitsi ne viimeiset, kun laatu kökkööntyi ja haamukirja tuli tilalle. Mutta niitä luin ennen lapsia, en pysty lukemaan enää vastaavia kirjoja, koska aina tulee mieleen, miten paha maailma.

    No et usko, mutta täällä on luettavana tällä hetkellä aivan mahtava scifikirja. En ole ikinä lukenut scifiä, paljon fantasiaa kylläkin.

    Ihanaa sunnuntaita Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne oli ehdotonta teinilukemista. Löysin ne aikoinaan ylä-asteella, kun mun hyvä kaveri luki niitä. Sitten kun ne kaksi viimeisintä osaa tuli ja uudet painokset, ostin ne kaikki omaksi. Kirjasarja, josta en luovu.

      Cornwellhan piti nyt Scarpettoista pienin tauon, ei ole pariin vuoteen tainnut tulla, mut nyt marraskuussa on ilmestymässä uusi. Toivon, että se olisi paluuta vanhaan Scarpettaan.

      Samaa sinne Tiia. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives