TÖÖT


"Ei saisi valittaa, nyt kun on niin ihanat ilmat."

Pyh, kyllä saa! Olen aina tykännyt auringosta ja lämmöstä, mutta liika on liikaa. Varsinkin, kun hellettä on jatkunut jo viikkoja ja aika harvaa suomalaista kerrostaloa on suunniteltu niin, että ne olisivat viileitä. Päinvastoin, tarkoitus on estää talvella lämpöä karkaamasta ulospäin.

Yleensä lämpöisiäkin kesiä on helpottaneet hivenen viileämmät jaksot välissä ja silloin helteistäkin on pystynyt nauttimaan. Lapsena maalla asuessa pitkäänkin jatkuneet kuumat jaksot eivät olleet ongelma. Järvi oli vieressä, joten ei muuta kuin viettää kesäpäivänsä siellä lillumassa. Yöllä jos tuli kuuma, talossa oli kellari, joten ei muuta kuin saunan pukuhuoneeseen nukkumaan, jossa oli aina viileä. Muistaakseni en kuitenkaan kovin monesti joutunut tähän turvautumaan.

Kerrostalossa asuminen luo tähän viikkoja kestäneeseen kuumuuteen aivan erilaiset haasteensa. Olenkin tällä hetkellä ihan TÖÖT. Ajatus ei kulje kunnolla. Jokainen asia, mitä teen, vaatii äärimmäisiä ponnistuksia normaaliin verrattuna. Käyn ns. "hitaalla". Tämä jos mikä on turhauttavaa. Yöunet ovat olleet vähän sitä ja tätä jo viikkoja, kun sisälämpötila kolkuttelee lähes +30°C:sta. Päivistä on tullut sellaista sinnittelyä päivästä toiseen.


Illalla kun olisi hivenen viileämpää ja olisi kiva tuulettaa asuntoa läpivedolla, että se edes vähän viilenisi, niin sekään ei oikein onnistu. Meillä on ollut valitettavasti sen verran huono tuuri, että asumme ylimmässä kerroksessa ja lähes kaikki vierellä ja alapuolella olevat naapurimme tupakoivat. Osa heistä on vielä ketjupolttajia, jotka istuvat iltaisin sitten yömyöhään savumerkkejään antamassa. Tuulettaessa nuo savut sitten imeytyvät tietenkin meidän ylimmän kerroksen asuntoon sisään, joka haisee kuin tupakkakoppi, jos parvekkeen ovea ei pidä kiinni, jolloin läpivedolle saa heittää hyvästit.

Kerrostaloon ei myöskään asennella ilmalämpöpumppua tuosta noin vaan. Lisäksi jopa ilmanviilentimien kanssa pitää olla tarkka. Varsinkin painovoimaisen ilmanvaihdon kerrostaloissa, jos tukit sillä poistoletkulla yhden tuuletusaukon, se voi muuttaa koko talon ilmastointia, varsinkin mitä useammalla niitä on. Joten niihinkin kannattaa kysyä ensin isännöitsijältä lupa, ennen kuin alkaa oman elämänsä remontoijaksi. 

Uiminen olisi tietenkin kiva idea, mutta mitä jos asut kaupungissa, jossa lähin kunnollinen uimaranta on kahdeksan kilometrin päässä. Sinulla ei ole autoa, joten hiki on sekä mennessä ja tullessa, joten se siitä virkistäytymisestä.

Iltavuorot töissä ovat käyneet vanhemmiten haastaviksi, kun olet vasta puolen yön aikaan kotosalla, niin eihän se uni tule silmään kuin joskus kolmen maissa. Työ on sen verran hektistä, että ainakin omilla aivoillani ottaa oman aikansa, että ne rauhoittuvat nukkumatilaan. Seuraavana aamuna herätessä on olo, kuin olisi ollut bilettämässä ja nukkunut pari tuntia. TÖÖT. Alla vielä viikkojen univaje helteen vuoksi, ei tietenkään paranna tätä kokemusta.


Onneksi meille "valittajille" on tulossa helpotus edes muutamaksi päiväksi ihan kulman takana. Odotan eniten niitä iltoja, kun mekon kanssa voi pukea pitkähihaisen tai neuletakin. En oikeasti muista, koska olisin viimeksi tarvinnut pitkähihaista. Joskus kesäkuun alussa? Ehkäpä tästä voisi pitkästä aikaa lähteä iltakävelylle, josta oikeasti nauttisi, kun hiki ei ole selässä heti alkumetreillä.

Onko helteet sinun juttusi?

Kuvat: Pexels


 

  1. Meillä kerrostalossa ollut tässä pari viikkoa (ja on yhä) sisälämpötila pahimmillaan 33 astetta. Keittiöön ja makkariin paistaa aamuaurinko aina about klo 13 asti, keittiön saa viilennettyä, mutta makkariin ei pääse ilma oikein kiertämään.

    Meillä on taloyhtiössä koneellinen ilmanvaihto 2 x päivässä päällä automaattisesti ja se auttaa vessan ja keittiön ilmanvaihtoon, mutta makkariin ei sekään yllä. Olohuoneessa saa sitten myös parvekkeen oven auki lisänä. Tiilitalossa se lämpö vielä hehkuu rakenteissa pitkään, onneksi nyt on lämpötila pudonnut "jopa" 28 asteeseen sisälläkin :D

    Makkari on siis meillä se lämpimin paikka kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, on kyllä kovat lukemat. Meillä ihan kolmekymppiä ehtinyt meneen rikki, mut uhkaavasti oli jo ihan siinä lähellä.. Mulle ihan kauhistus, kun tykkään nukkua makkarissa, et siellä on tosi kylmä +17 tms.. Esim. talvella hyvin harvoin pidän patteria päällä makkarissa, koska rakastan nukkua viileässä.

      Meillä on kans tiiltä osaksi tää talo ja huomaa, et hyvin imee lämpöä. Tässä asunnossa on niin, et aurinko nousee makkarin suunnalta, mut sit olkkari on se joka kylpee iltapäivän lämmössä. Illalla auringon vikat säteet osuu sinne kulmittain ja lämmittää makkarin seinän uudestaan, kun se on siihen asti ollut talon viilein huone.

      Joten vaan kuvitella teidän makkarin tilanteen. :/

      Poista
  2. Juups, kyllä on ollut liian kuuma liian pitkään. Ei oikein kiinnosta tehdä mitään missään. Saunassakaan en tykkää kauan olla enkä pysty ottamaan kovia löylyjä. Koiraa ei ole kunnolla lenkitetty kohta kuukausiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä, kaikesta katoaa kiinnostus, koska on vaan niin kuuma. Kroppakin käy koko ajan ihan ylikierroksilla. Sama juttu, jos ei ole järveä, mihin saunasta pulahtaa, niin ei siellä pysty oleen. Yleensä otan parit löylyt, nyt hyvä jos kerran käynyt ja pari kauhallista heittänyt ja pois. Tosin viime viikolla luovutin suosiolla, enkä mennyt saunaan lainkaan, ei vaan maistu löylytkään. :(

      Poista
  3. Voin niin allekirjoittaa lähes kaiken, sillä meilläkin kotona tukalan kuuma. Nukuttu huonosti ja ihan puolikkaana menty työpäivät.
    Kuinka ollakaan, meidänkin alakerrassa asuu perhe joista kumpikin aikuista tupakoi ja iltaisin kokoajan, joten läpivedon saaminen ollut aika mahdotonta. Toisaalta kun ei ole juurikaan tuullut niin eipä se läpivetokaan ole auttanut. Onneks ollaan ajoittain päästy mökille pakoon, vaikka kuuma ollut sielläkin. Nyt oikein odotan huomista ja muutaman päivän viilennnystä. Ihanaa iltaa ja hyvin nukuttuja öitä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä asunnossa ei kyllä voi parvekkeesta nauttia juuri noiden ketjupolttajien vuoksi. Ei sitä oikein viitsi harrastaa tietoisesti jatkuvaa passiivista tupakointia niiden savuista. :(

      Tää ilta on onneksi ollut ihana viileä! <3

      Poista
  4. Sama ongelma täällä kuin sielläkin, kerrostaloasunnon sisälämpötila on pysytellyt kolmenkympin kauheammalla puolen iät ajat.
    Muuten meillä pohjoisessa on sentään välillä käynyt vähän viileämpänä,tänään satoi ja ukkosti joka raikasti ja viilensi ilmaa paljon.Tästä osaan olla kiitollinen.
    En ole tippaakaan kesäihminen muutenkaan, niin kyllä tää on yhtä kärsimystä ollut.
    Syksy on mulle rakkain vuodenaika, ja kohtahan se onneksi jo koittaakin.
    Elokuun loppupuolen miellän jo alkusyksyksi, vaikka kuinka kesäkuukauden nimellä kulkeekin.
    Toivon pikaista helpotusta sinne teillekin päin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kesästä, mut liika on liikaa. Kunnon talvi ja -10°C voittaa tän ikuisen helteen mennen tullen. Mulle syksy on vaikea, rakastan syyskuuta, mutta loka- ja marraskuu ovat aina hirveää taistelua pimeyden vuoksi. Lumen maahantulo yleensä helpottaa, mut täällä etelässä se tulee usein myöhään tai ei oikeastaan ollenkaan kuten toissatalvena. :(

      Täällä on onneksi nyt illalla ollut kivasti viileämpi ja huomenna on mun ideaali kesäkeli Suomessa +22°C ja aurinkoa. :D

      Poista
  5. Mä näen niin punaista, kun jossain joku kirjoittaa, ettei näistä helteistä saa valittaa nyt, kun Suomessa on kerrankin näin kuuma kesä. Miksi ei saisi? Ei tämä kaikista ole mukavaa, varsinkin jos olosuhteet on kotona just tollaset kuin teillä (meillä ihan sama juttu kerrostalossa) ja töissäkin joudun kärsimään kuumuudesta tietyissä työpisteissä. Ei mullakaan varmasti olisi mitään näitä hellekelejä vastaan, jos saisin vapaaehtoisesti valita, koska sille lämmölle "altistun". Nyt en saa, sillä kotona on kuuma, ulkona on kuuma, töissä on kuuma. Jos se olisikin vain niin, että ulkona on kuuma niin kaikki olisi ihan ok, ei mua se haittaisi. Nyt haittaa, kun se vaikuttaa kaikeen olemiseen, asumiseen, nukkumiseen ja työntekemiseen. Onnekaita on ne ihmiset, jotka sietävät tällaisia kelejä ilman mitään vaikeuksia, mutta meitä löytyy myös niitä, jotka eivät tästä nauti. Pidän kyllä kesästä ja sen tuomasta valosta ja lämmöstä, mutta en ihan tässä mittakaavassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu!

      Just toi on pahinta, kun et vaan pääse pakoon mihinkään. Ei helle ole mulle esim. lomamatkoilla ongelma. Siellä tietää, et pääsee ilmastoituun hotellihuoneeseen milloin haluaa, kun tuntuu siltä, että tää helle riitti. Pysyy keho virkeämpänä ja aivot valoisempina. Mutta tää tekee olon ihan kastemadoksi, kun koitat kestää tätä jatkuvasti.

      Meillä on töissä ihan mukavahkon viileää. Tosin ilmastointi oli pois pelistä reilun viikon, kun ukkonen hajotti. Voin sanoa, et maski naamassa fyysistä työtä tehdessä, se oli aikamoista. Ahdisti ihan mennä töihin. Onneksi se saatiin kuntoon.

      Mä todella toivon, että olisin se ihminen, joka kestäisi tätä. Eipä tässä sitten olisi hätäpäivää. :D Mut mä olen se tyyppi joka tykkään talvellakin tuulettaa makkarin nurkat jäähän ja nukkua todella viileässä, niin tietäähän sen, miten niille unille on nyt käynyt. Olotila on sellainen, et olisi jatkuva kraoula päällä, vaikka ei juo mitään. :(

      Poista
  6. Tykkään lämmöstä, mutta olisi kyllä ihan kiva väliin saada noita viileämpiä päiviä. Tänään on ollut ihana ilma ja tuuli, jaksoin jopa touhuta kotosalla.
    Kaunista viikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut ihanasti vähän viileämpää, en ole kovin innoissani näistä muutamasta paahtavasta päivästä mitä on luvattu. Mut pitää koittaa kestää. :/

      Poista
  7. No ei ole helteet minun juttuni. Mitään ei jaksa tehdä eikä velttoilukaan tunnu hyvältä. Ihanaa kun tuli hiukan viileämpää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri se, että ei vaan jaksa mitään, vaikka haluaisi tehdä. Valo kun saa sen aikaiseksi, että olisi muuten pirteämpi. Sitten itsellä viikkojen univelat, niin aivot käy todella hitaalla. :(

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives