Minimalistin illan ihonhoitorutiini

*Sisältää mainoslinkkejä


Kirjoittelin pari viikkoa sitten minimalistin aamun ihonhoitorutiinista. Ajattelin, että nyt voisi olla hyvä aika kurkistaa illan ihonhoitorutiiniin, jonka pidän nykyään myös mahdollisimman simppelinä. Tärkeää on hyvä puhdistus, jotta päivän aikana kertynyt lika, sekä tiukkaan jämähtävä aurinkosuoja varmasti peseytyvät pois kasvoilta. Puhdistuksen jälkeen tehotuotteen/tuotteiden käyttö ja lopulta tietysti kosteutus. 

Käytän illan ihonhoitorutiinin tällä hetkellä neljästä viiteen tuotetta, riippuen siitä, mitä koen ihoni minäkin iltana tarvitsevan. Kuuntelen sitä herkällä korvalla. Tuotteet ovat toiminnoltaan aina samanlaisia, vaikka vaihtelen tuotteita. En siis pitäydy samoissa tuotteissa kuukaudesta toiseen. Pidän kuitenkin huolen siitä, että ne sisältäisivät keskenään paljon samanlaisia ominaisuuksia, kun vaihdan tuotteet uusiin. Tällä hetkellä käytössäni on kuitenkin kuvassa näkyvät tuotteet.


Jo vuosia iltarutiinin kohokohta on ollut kaksoispuhdistus. Se noudattelee aina samaa kaavaa. Ensimmäisenä puhdistajana toimii voide, balmi tai öljy. Näillä kaikilla irtoaa myös silmämeikki ilman erillisiä tuotteita. Toiseen vaiheeseen valitsen mielelläni geelimäisen tai vaahtomaisen tuotteen. Sensai on nykyisin harvoja ylellisempiä ihonhoitosarjoja joita käytän. Puhdistustuotteet ovatkin ehkäpä se helpoin tie tutustua arvokkaaseen sarjaan, koska ne ovat niitä sarjan edullisimpia tuotteita meikkien ohella. Puhdistustuotteilla saa pientä luksusta arkeen ja ihonhoitoon, jos niin haluaa. Käytän paljon hyvin edullisiakin puhdistustuotteita, mutta toisinaan on ihana hemmotella itseään. Viime aikoina on ollut sellainen olo. Joten kun jokin aika sitten tuli ajankohtaiseksi vaihtaa puhdistustuotteet, valitsin kaapistani Sensailta suosikkikaksikkoni. Tuotteet kestävät käytössä pienen ikuisuuden. Ensimmäisen vaiheen puhdistukseen käytän *Silky Purifying Cleansing Balmia. Balmi muuttuu iholle hierottuna läpinäkyväksi öljyksi ja puhdistaa tehokkaasti, mutta erittäin hellävaraisesti vahvankin meikin ja usein tiukassa olevan fysikaalisen aurinkosuojan. Se on Sensain hellävaraisin puhdistustuote yhdessä *Silky Purifying Cleansing Oilin kanssa. Sensai ohjeistaa käyttämään puhdistukseen *Sponge Chiefia, mutta itse en ole koskaan ollut innostunut puhdistusliinoista. Lisää pyykkiä ja turhaa vaivaa, toiset näitä rakastavat. Sensain liina on kuitenkin ainutlaatuinen muihin verrattuna, siinä on miellyttävän pehmeä tuntuma iholla. Jos käyttäisin puhdistusliinaa, käyttäisin sitä. Tämän jälkeen siirryn toisen vaiheen puhdistukseen. Siihen käytössäni on Sensain uusin puhdistustulokas *Silky Purifying Clear Gel Wash. Kyseessä on syväpuhdistava puhdistusgeeli. Koostumus on paksun geelimäistä, jopa jellymäistä. Valmistaja neuvoo käyttämään kaksi pumppausta, mutta mielestäni yksi pumppaus on täydellinen kasvoille ja kaulan iholle. Näin tuote riittää myös kauempaan, ilman turhaa tuhlausta. Geeli on erittäin hellävarainen, eikä jätä ihoa kiristäväksi. Kaksikon jälkeen iho tuntuu hyvin puhdistetulta, mutta siltä pehmeältä ja hyvin kosteutetulta, ilman kiristävää tunnetta. Juuri sitä, mitä haen puhdistukselta.

Sitten siirrytään illan ihonhoitorutiinin tehotuotteisiin. Käytän tässä vaiheessa retinolia tai peptidejä sisältävää seerumia, joskus molempia. Tuotteet tukevat toisiaan, joten ne soveltuvat myös loistavasti yhdessä käytettäväksi. Jos kaipaan lisäkosteutta iholle, käytän molempia. Laitan aina peptidiseerumin alle ja retinolin päälle. Tässä välissä ihon kannattaa kuitenkin antaa ihon kuivua kunnolla. Jos iho on ärtynyt, jätän retinolin pois ja käytän vain peptidiseerumia. Retinoli kannattaa aina levittää täysin kuivalle iholle, sillä muuten se saattaa ärsyttää ihoa entisestään. Käytössäni oleva retinoli on *Medik8 Crystal Retinal 3 Serum, joka on yksi markkinoiden parhaita retinolituotteita herkemmälle iholle. Tuote on paksuhkoa emulsiota ja siinä on vieno vaniljainen tuoksu. Olen kuluttanut tätä monta tuubillista. 

Medik8 osaa mielestäni näiden tehotuotteiden teon. Sillä sarjasta löytyy myös yksi seerumisuosikeistani *Liquid Peptides. Seerumi sisältää peräti 30%:a peptidiyhdistettä, joka elvyttää ihoa monitehoisesti. Tehostaa kollageeni -ja elastiinituotantoa ja tehokosteuttaa ihoa. Lisäksi prebiootit auttavat tasapainottamaan ihoa. Ohuen geelimäinen, kevyt ja raikas koostumus imeytyy ihoon nopeasti, eikä jätä ihoa tahmeaksi. Seerumi kannattaa levittää hivenen kostealle iholle, sillä se sisältää myös hyaluronihappoa, joka kuivalle iholle levitettynä saattaa kuivattaa ja ärsyttää ihoa.

Lopuksi tietenkin kosteusvoide. Tärkeintä iholle on pitää se hyvin kosteutettuna. Kosteuden puute aiheuttaa monia jatko-ongelmia. Jos haluaisin illalla oikein nopeasti nukkumaan, hyppäisin yli kaksi edellistä tuotetta ja puhdistuksen jälkeen lisäisin vain kosteusvoiteen. Se olisi todellisen skinminimalistin tapa suorittaa iltarutiini. Rakastan kuitenkin tehotuotteita, enkä luopuisi niistä, sillä niiden käytöllä on ollut ihoni kuntoon suurin vaikutus. Kosteusvoiteena käytössä on pitkäaikainen suosikkini La Roche-Posayn Toleriane Ultra Crème, jota saa ehkä vielä jostakin, mutta korvaava tuote on jo markkinoilla ja se on *Toleriane Dermallergo Crème. Vertailin pikaisesti sisältöä ja ainakin niasiiniamidi jota on vielä vanhassa, puuttuu uudesta. Tavallaan ymmärrän tämän. Kun kyseinen ainesosa eli hypekauttaan pari vuotta sitten, sitä laitettiin kaikkiin ihonhoitotuotteisiin (ihan kuin hyaluronihappoakin), koska ajateltiin, että kaikki sietävät sitä. Nyt on kuitenkin ilmennyt, että vaikka se on hyvin siedetty, toisilla iho ärtyy jopa pienistä määristä. La Roche-Posaylta ihan looginen valinta jättää ainesosa pois uusitusta tuotteesta joka on  nimenomaan herkälle iholle suunniteltu. Voide sopii koostumuksensa puolesta myös päivävoiteeksi lisäkosteutta tarvittaessa tuomaan aurinkosuojan alle. Käytän harvemmin päiväaikaan kosteusvoiteita, joten käytän voidetta iltaisin.


Millainen on sinun iltarutiinisi?

  1. Tuo Sensain geeliputsari on ihanaa, niin ihanaa etten raaski käyttää loppuun kun sitten pitäisi ostaa uusi :D se kyllä syväpuhdistaa ihon kuivattamatta. Ihana ylellisyystuote <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on loistava! 😍

      Ymmärrän, et säästelet sitä. 😆

      Poista
  2. Sensait on kyllä hyviä tuotteita.
    Ensin poistan silmämeikit, sitten pesen kasvot Neutrogenan puhdistusgeelillä ja lopuksi laitan kasvoille kosteuttavaa voidetta tai seerumit. Aika simppeliä puhdistustakin :)
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdistukseen ei mitään ihmekikkoja tarvitakaan. 👍

      Samaa sinne Outi. ❤️

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives