Kun kaikki muuttuu


Postaus, jonka olen halunnut kirjoittaa jo pitkään. Julkaisua on viivästyttänyt monesti se, etten oikein ole tietänyt, miten sen muotoilisin. Ajatuksia on niin paljon. Osaksi se on varmasti ollut myös pelkoa puhua omasta alasta suu puhtaaksi, vaikka olen asiaa kyllä varsinkin viime vuoden aikana monissa postauksissa sivunnut. Fiksut ovat varmasti aavistaneet ja osanneet lukea rivien välistä, mistä kenkä puristaa. Viime aikoina olen alkanut näkemään paljon ulostuloja toisilta vaikuttajilta. Se on saanut minut ajattelemaan, ehkä olisi aika avata omakin suu ja kertoa missä mennään.

Kun aloitin bloggaamisen yli kymmenen vuotta sitten, kaikki oli todella erilaista. Alalla vallitsi tietynlainen uutuudenviehätys ja monet firmat eivät tuohon aikaan olleet edes tajunneet somen voimaa markkinoinnissa. Kosmetiikkapainotteisia blogeja oli muutamia todella aktiivisia. Vuosien saatossa kaikesta on tullut ammattimaisempaa, mutta myös yrittäjien määrä on kasvanut. Ammattimaisuus ei todellakaan ole huono juttu, jos vain siinä samassa pystyy säilyttämään aitoutensa. Viimeisen parin vuoden aikana kaikki on siirtynyt yhä vahvemmin Instagramiin. Nopea alusta on se, mitä lähes kaikki haluavat. Kun elämä saattaa olla muutenkin hetkistä, on mielestäni ihana rentoutua jonkin rauhallisemman tahdissa, kuten lukemalla blogeja, joihin keskittyminen vaatii ihan eri tavalla aikaa. Iines Aaltonen kirjoitti blogikirjoituksessaan hyvin omat ajatukseni nopeista alustustoista.

"Olen kaivannut jälleen 'hitaamman' somemedian pariin, kuten blogeihin. Viettää aikaa rauhassa keskittyen lukemaan tekstejä sen sijaan, että selaisi turhanpäiväistä instafeediä saamatta siitä todellisuudessa mitään irti."

Minulla on juuri tuollainen olo nykyään Instagramissa, jonka vuoksi vietän siellä yhä vähemmän aikaa. En saa siitä mitään irti. Rakastin alustaa vielä silloin, kun feedillä katseltiin kuvia. Se edusti minulle vielä sitä hitaampaa somea. Nyt mukaan on lisätty nopeat reelsit, ihan kuin storiesit eivät olisi riittäneet. 

Varsinkin Instagram on tuonut alalle mukaan jos minkälaista yrittäjää, joita monet firmat eivät vieläkään tietämättömyyttään osaa kyseenalaistaa, vaikka asiaa on kyllä yritetty viedä eteenpäin bloggaajien osalta. Saavatko he oikeasti yhteistöistä sitä mitä he alun perin ajattelivat? Aluksi monet ostivat seuraajia saadaakseen tuolloin maagiset 10 000 seuraajaa täyteen, jolla määrällä sai sitten tehtyä suoria swipe up -linkkejä, joita monet yhteistyökumppanit toivoivat, ehtona että lähtivät yhteistyöhön. Ostamalla seuraajia monet saivat näyttämään itsensä suosituimmalta mitä oikeasti olivatkaan. Sen jälkeen alettiin ostamaan vielä tykkäyksiäkin, kun seurajien määrä ja tykkäykset eivät kohdanneet ja alettiin epäilemään vilunkipeliä. Tämä oli se ensimmäinen vaihe, jolloin itselläni alkoi mennä maku kyseiseen alustaan. 

Enää seuraajamäärällä ei ole onneksi väliä, koska kaikki pääsevät tekemään suoria linkkejä, mutta toki määrällä on edelleen merkitystä monelle firmalle. Monet eivät vain ymmärrä, että vaikka sinulla olisi 30 000 seuraajaa, jos niistä alle 2%:a on sitoutuneita, se ei anna paljoakaan takaisin. Varsinkin, jos kohderyhmä markkinoinnin aiheelle ei ole oikea. Tiedän yhdenkin tilin, mikä pyörii suurimmaksi osaksi sen ympärillä, että vaikuttaja arpoo jatkuvasti tavaraa tilillään, pitääkseen seuraajamäärän korkealla. En viitsi edes aloittaa siitä, miten monet alalla pitkään olleet isot vaikuttajat tai julkkikset eivät edelleenkään merkkaa saatuja tuotteitaan niin kuin ne ohjeistuksen mukaan pitäisi – AINA ENSIMMÄISEKSI. Asia piilotetaan viimeiseksi perään, jota kukaan ei instafeediä selatessa näe, että tuote on saatu. Firmat eivät ole näistä oikein kartalla, joten yhteistöitä satelee väärinkäytöksistä huolimatta. Jos olisin maksajan paikalla, olisin todella tarkka, että yhteistyökumppani noudattaa annettuja ohjeita markkinoinnin osalta. Tämä vaikuttaa firman imagoon. 

Niin niistä yhteistöistä... Mikaela Koskela sen hyvin sanoi storieseissaan jokin aika sitten. Kevyesti häntä siteeratakseni – "beige esteettinen fiidi croissant-kuvineen ja Chanelin käsilaukulla". Hymähdin, kun luin Mikaelan sanat. Juuri tuota tunnutaan haluavan. Suomessa eniten mainontaan käytettyjen vaikuttajien piiri on hyvin homogeeninen, kaikki näyttävät visuaalisesti samalta. Osasyy on varmasti tähän se, että sitä yhteistyökumppanit tuntuvat haluavan, joten muottiin on helppo solahtaa. En vain koe tuota muottia lainkaan omakseni. 

Kun aloitin bloggaamisen olin reilu kolmekymppinen. Nyt olen kohta neljänkymmenen puolessa välissä ja on ollut ikävä huomata, että omalla alalla myös ikärasismi rehottaa ja voi hyvin. Tiia on omassa blogissaan aiheesta monesti puhunut. Vuosien saatossa muutkin ovat nostaneet asian toisinaan tikun nokkaan. Yleensä on ollut nähtävillä hetkellinen tsemppaaminen, kunnes firmat palaavat nopeasti entisiin uomiinsa. Tässäkin toki saa ikäänsä vähän anteeksi, jos on beigeä, se Chanelin käsilaukku tai olet julkkis. 

Ikääntymisestä on tullut vaiettu salaisuus. En huomannut asiaa ennen kuin täytin neljäkymmentä. Sen jälkeen alkoi vastaan tulla näitä tapauksia, että tajusin olevani toisille liian vanha. Kyllä, vaikka kyse on kosmetiikasta, joka todellakin on kaikenikäisille. Monet firmat joiden kanssa olin tehnyt vuosia yhteistyötä, alkoivat ottamaan "hajurakoa". Kun sitten kyselin perään, että mikä on syynä, etteivät enää kontaktoi minua, sain vastaukseksi lähinnä kiertelyä ja kaartelua. Kunnes ihan suoraan kyselin, että onko syynä ikäni, sain hiljaisen vaivautuneen myönnön vastaukseksi. Usein firmoille speksit tulevat ulkomailta emäfirmoilta ja sitten Suomessa vain toteutetaan markkinointia ulkomailta tulevien ohjeiden mukaan. Sen vuoksi yhteistyöt menevät suurimmaksi osaksi aiemmin mainitsemalleni homogeeniselle porukalle. Joten vaikka mainoksissa näkyy yhä enemmän kosmetiikassa vanhempia ihmisiä, varsinainen markkinointi halutaan järjestää nuorilla. Olen monesti katsellut parikymppisten storieseja, jossa hänelle on pr-toimiston puolesta lähetetty ikääntyvälle iholle tarkoitettuja tuotteita. Koska halutaan luoda meille vanhemmille mielikuvaa, että näytetään taas parikymppiseltä, kun laitetaan sitä nuoren mainostamaa voidetta kasvoille.

Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut tuoksujen osalta. Kun aloitin kirjoittamaan tuoksuista, lisäkseni ei ollut montakaan muuta, jota asia olisi blogimaailmassa kiinnostanut. Voisi varmaan sanoa, että olin asiassa Suomessa edelläkävijä. Muistan, kun kontaktoin kesällä 2013 erästä isoa firmaa ja siellä oltiin ihan hämmästyneitä, että tällainen mainostaminen on mahdollista. Olivat innoissaan ja lähettivät näytteitä ison laatikollisen. Tuo yhteistyö jatkui aina viime vuosiin saakka.

Moni on varmaan ihmetellyt, että miksi kirjoitan tuoksuista nykyään harvemmin. Tiedän, että monet löysivät tänne blogiin alkujaan juuri tuoksujen vuoksi. Syy on se, että tuoksunäytteitä ei enää oikeastaan saa lainkaan, tai no saat, jos kuuluu käsilaukkuporukkaan, sinulla on kymmeniätuhansia seuraajia Instagramissa tai olet julkkis. En ole tarpeeksi trendikäs ja suosittu, että minulle haluttaisiin niitä lähettää. En ole mitään edellämainituista, olen vain ihminen, joka on rakastanut tuoksuja lapsesta asti. Tämän olen kokenut omalta osaltani ehkä isoimmaksi pettymykseksi, koska tuoksut ovat aina olleet se oma intohimoni. Tuoksujen hinnat ovat nousseet vuosien aikana todella paljon, joten ei ole mitenkään mahdollista, että ostaisin jokaista uutuutta tai edes jokaista mielenkiintoista uutuutta tänne arvosteltavaksi, jotta voisitte sitten kuvauksieni perusteella löytää itsellenne mahdollisesti uuden kivan tuoksun. 

Postauksen tarkoitus ei ole suinkaan mollata millään tavalla kenenkään alalla olevan tekemää työtä vaan pohtia enemmän sitä miksi tähän nykyiseen on menty. Tuoda esiin se, että ei tämä homma ole niin kiiltokuvamaista kuin monet saattavat luulla vaan pinnan alla on paljon muutakin. Paljon epäkohtia joita voisi korjata, jos vain haluttaisiin. Hankalaa se tietenkin on, kun kaikki käskyt tulevat osin ulkomailta ja Suomessa harvemmin niitä sitten uskalletaan lähteä kyseenalaistamaan, että mikä voisi toimia täällä meillä. Kuitenkin koen, että ikärasismiin vaikuttaminen olisi helppoa, jos vain olisi tahtoa.

Tästä päästäänkin siihen, että kaikki edellä mainittu saa aikaan sen, että omaa "asiantuntemusta" tietyistä aiheista ei yksinkertaisesti arvosteta, koska en ulkoisesti näytä tietynlaiselta, ole tietyn ikäinen, koska feedi ei ole tietynlainen, enkä ole julkkis jonka tekemisiä seurataan iltapäivälehdissä. Sanoinkin yksi päivä ystävälleni, että saan toisessa työssäni enemmän tunnustusta hyvin tehdystä työstä kuin tästä somemaailmasta, joka tuntuu nykyisin olevan pelkkää iskujen vastaanottoa, kunnes saan joltakin teistä lukijoista viestin, jolla taas jaksan jatkaa eteenpäin taistelua meidän muottiin sopimattomien bloggaajien ja vaikuttajien puolesta omalla tavallani.


Miten sinä olet kokenut nykyisen somemaailman?

Kuvat: Pexels


  1. Kiitos tästä ja rehellisyydestäsi. Itse en ole nähnyt suoranaisesti muutosta, koska olen vain pieni tekijä.

    Toivon, että suuntaus chanel laukuista aitoon mielipiteeseen ilman härpättimiä muuttuu, ajan kanssa. Itse arvostan sitä, että kerrot aina AIDON js REHELLISEN mielipiteesi kokeilemistasi tuotteista - respect. Kaikkea hyvää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chanel-laukku on sitä mielikuvaa, jota mainostajat kuvittelee, että ihmiset haaveilevat. Vielä muutama vuosi sitten ehkä näin saattoi olla, mutta epäilen, että viimeiset pari vuotta ovat saaneet ihmiset haaveilemaan jostakin muusta..

      Kiitos. Samalla linjalla jatketaan jatkossakin, vaikka se ei olekaan mediaseksikästä.

      Samaa sinne. ❤️

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Mira. Ei nämä asiat vaikenemalla ainakaan muutu. ❤️

      Poista
  3. Oon todellakin aivan samaa mieltä! On yhä vaikeampi motivoitua tekemään monta tuntia työtä blogipostauksen eteen, kun se ei kiinnosta lukijoita läheskään samalla tavalla kuin ennen. Harmittaa, kun melkein kaikki mun suosikkiblogit on hiljentyneet, vaikka onhan omanikin. Toivon että slow some tulis ilmiöksi piakkoin 😊 tykkään instassa seurata sisustustilejä ja alkaa kieltämättä pikkasen se beigebeigebeige väsyttää, vaikka kaunista onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä. Blogipostaukset ottaa ajallisesti todella paljon aikaa. Mulla onneksi kyllä nekin kiinnostavat, varmaan siksi, etten tee Instaa ollenkaan samaan tahtiin vaan olen tietoisesti valinnut olla enemmän täällä. Mikä ei sitten bisnespuolen kannalta ole välttämättä se järkevin ratkaisu. 😅

      Mä uskon kyllä slow somen tulemiseen, jos ei isosti niin ainakin niin, että blogeja aletaan arvostaa taas eri tavalla. ❤️

      Poista
  4. Niiiin samoja ajatuksia! Ja monilla muilla myös. Useampikin tuntuu kaipailevan sitä vanhaa kunnon yhteisöllistä blogimaailmaa. Ite haluaisin jotenkin sitä aitoutta ja pehmeyttä takaisin vastapainoksi tälle käsilaukkuporukalle. Mitä me voitais tehdä sen hyväksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä hyvä kysymys. Mitä voitaisiin tehdä? Pitää ainakin asiasta enemmän ääntä.

      Mainostamisen osalta varmaan auttaisi, jos herättäisiin siihen, et suuren osan ihmisistä unelma ei ole se laukku ja sen elämän tyylin ihannointi, jonka takia ne jonkin tuotteen ostaa. 🙈

      Poista
  5. Kiitos kirjoituksesta<3 Itse jatkan sinnikkäästi blogien seuraamista ja innolla odotan blogitekstejä, joihin saa rauhassa uppoutua. Instagramia jaksan aina välillä vilkuilla, mutta sen viehätys on itseltäni mennyt ohi ajat sitten. Ikävöin blogien kulta-aikaa ja toivon, että jotain samantapaista tulisi vielä takaisin. Tarvitsen sitten uuden hajuveden, ihonhoitotuotteen tai meikin on blogit niitä, joista haen tietoa ja kokemuksia. Tsemppiä sinulle ja arvostan kovasti blogityötäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Hanna.

      Nyt on aika paljon puhetta siitä, että slow some eli esim. blogit onkin tulossa uudestaan "muotiin", koska ihmiset kaipaa kaiken tän keskellä jotain muuta kuin nopeita alustoja.

      Itsellä on ihan sama, tykkään lukea tuotteista nimenomaan arvosteluja, ei kiinnosta elämäntyyli minkä ohella sitten myydään jotain tuotetta. Kyse on just paljon siitä, että mainospomot ovat päättäneet, et ihmisille myydään yhtä tyyliä unelmama ja jonka saavuttamiseksi ihmiset ostaisivat sen tuotteenkin, joka tyyliä edustavan somessa sitten vilahtaa. Jotenkin surullista. 😐

      Kivaa kevättä!

      Poista
  6. Loistava kirjoitus Jonna! Voisin kirjoittaa sun ajatusten pohjalta pienen romaanin, mutta koitan pitää kommentin edes kutakuinkin kohtuullisen pituisena, vaikka pitkä tästä taitaa tulla joka tapauksessa :D

    Ajat muuttuu, se on ihan selvä. Ja kun ihmiset siirtyvät enemmän juurikin sinne Instagramin puolelle niin totta kai on ymmärrettävää, että monet yrityksetkin haluavat saada yhteistyökumppaneikseen vaikuttajia, jotka ovat siellä ns. isoja nimiä. Tässä on vaan niin monta asiaa, missä mennään mun mielestä kuitenkin metsään ja lujaa. Yhtenä asiana on juurikin toi, millä tavalla seuraajat ja tykkäykset on saatu. Jos enää ei tarvitsekaan ostaa seuraajia/tykkäyksiä niin nykyään on miljoona "kommentoi/jaa/tallenna/tykkää" rinkiä, joissa boostataan toisille näkyvyyttä, vaikkei koko tili välttämättä kiinnostaisi siinä ringissä ketään. Just katsoin yhden henkilön storin, jossa hän ihmetteli miten kommentointiringistä osa oli kommentoinut hänen kuvaansa tyyliin "nätti kuva, ihana maisema" vaikka kuvateksti kertoi surullista tarinaa henkilön pahasta olosta. Hän ei ymmärtänyt miksi kukaan kommentoisi tolla tavalla, jos teksti on noin synkkä. Olisiko vaikka sen takia, ettei niitä rinkien kautta kommentoijia kiinnosta pätkääkään lukea kuvatekstejä, kun se koko tili ei välttämättä kiinnosta heitä? He kommentoivat, koska se on edellytys tolle toiminnalle, eli seuraajia --> kommentteja --> näkyvyyttä, vaikka sisältö ei kiinnosta. Ja tää on tosi kurjaa, kun yhteistyökumppanit ei ymmärrä, ettei se seuraajien/tykkäysten määrä kerro välttämättä yhtään mitään. Toi esimerkki ei liittynyt kauneusvaikuttajiin, mutta kyllähän sielläkin näkee tätä "jos tykkäät mun kuvasta niin mä tykkään sun kuvasta" meininkiä, mikä on itselleni tosi luotaantyöntävää.

    Ilmaistuotteiden merkitseminen on melkoinen mysteeri useammallekin kauneusvaikuttajalle. Riippumatta siitä, että näitä asioita on käsitelty niin monesti eräässäkin FB-ryhmässä, ettei voi olla kyse siitä, etteikö henkilöillä olisi oikeaa tietoa niiden merkitsemisestä. Ärsyttää joka kerta, kun kilometrin päähän jo näkee, että ilmaista tavaraa taas esitellään, mutta maininta siitä on jossain tekstin lopussa.

    Mä en ole ikäni puolesta joutunut kokemaan sitä, mistä postauksessa puhuit. Mutta onhan se omallakin kohdalla tullut ihan selväksi, etten ole enää pitkään aikaan ollut henkilö, kenelle kannattaa lähettää pr-tuotteita. Mä en panosta Instagramiin, kun en tee esimerkiksi reelsejä, ja nykyään mun kuvat saavuttaa vain murto-osan mun seuraajista. Ja näistäkin vaan murto-osa tykkää kuvista, saati kommentoi, jakaa tai tallentaa, jotka on kaikki niitä näkyvyyden kannalta oleellisia asioita. Mua ei itseäni kiinnosta kuulua mihinkään rinkeihin tai johonkin tiettyyn "porukkaan", jossa tätä toimintaa edesautetaan, enkä jaksa panostaa siihen omaan sisältöön IG:n puolella siinä mittakaavassa, että saisin muuten noita omia lukuja suuremmiksi. En siis ihmettele, ettei pelkän blogin perusteella yhteistöitä enää tarjota ja se on mulle ihan ok. Oon oikeesti ihan tyytyväinen näin, vaikken niitä yhteistötä itse enää saa. Oon kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että ei tekisi ollenkaan huonoa yrityksille vähän laajentaa sitä porukkaa, jolle niitä tuotteita lähetetään.

    Tähän samaan voi myös sanoa, että juurikin noiden tuoksujen suhteen varsinkin on sääli, ettet sä esimerkiksi saa niitä enää samalla tavalla. Kertoo paljon siitä, että oikeesti tarkkoja, hyvin kirjoitettuja arvosteluja ja esittelyjä tärkeämpää yritykselle on se, että niitä tuoksuja esittelee joku tietty henkilö x, jolla on seuraajia y määrä ja sometili näyttää tietyntyyliseltä. Viis siitä, vaikka kyseisellä henkilöllä ei olisi harmainta hajua hajuvesistä ja kaikki tieto olisi napattu tuotekuvauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että nostit esiin tykkäysringit, siinäpä alan yksi syöpä millä boostataan itseä tärkeämmäksi, mitä todellisuudessa ollaan. Yhteistyöntekijä ei hyödy noissa mukana olevista mitään, koska mukana olevia ei ne toisten tilit todellisuudessa kiinnosta lainkaan, kuten hyvin kuvailit. Joten valheeseen perustuu tuokin touhu. Ikinä en ole moisiin kuulunut, enkä kuulu. Tuntuu, että Instagram on rahan toivossa laskenut monen moraalin niin alas, ettei ihan heti uskoisi, että noin voi käydä tai no tietenkin voi, koska kyseessä on raha.

      Nykyään sillä, että tiedät asioista ei ole somessa väliä, koska ihmisille halutaan myydä tiettyä elämäntyyliä ja jos se sinulla on, niin tällä mainostajalla ei välttämättä tarvitse olla harmainta hajua siitä, mitä tilillään kauppaa. Insta onkin myös monesti saatujen tuotelähetysten esittelypaikka. Musta on joskus kiva pistää, jos on joku todella mielenkiintoinen juttu, mutta muuten kyllä koen kiusallisena, että esittelisin siellä jatkuvalla syötöllä saatuja työkaluja siinä toivossa, että firma lähettää tavaraa minulle jatkossakin.

      Poista
  7. Joo mua harmittaa kans tää blogien kuolema, tykkäsin aina aamuisin lukaista päivän blogifiidin läpi aamukahvia hörppiessä, nyt niitä postauksia on enää kovin vähän... Ja oon samaa mieltä Instasta, että se oli kivaa niin kauan ku siellä jaettiin vaan kuvia, nyt sinne yritetään tunkea kaikkea mahdollista, eikä mielenkiinto vaan riitä etenkään kovin pitkien videoiden tai postausten lukemiseen siellä, blogissa taas nautin pitkistä postauksista ihan eri lailla.

    Mun täytyy loppuun sanoa, että oon 38-vuotias, ja susta on viime aikoina tullu mulle se, jonka tuotesuosituksia oon ostellut koska meillä tuntuu olevan samantyyppinen iho ja samankaltaiset tavoitteet sen hoidon suhteen, niin kiitos vaan että saan vihdoin samaistua johonkin oman ikäluokkani somettajaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että blogit kokee vielä uuden tulemisen. Itse olen huomannut, että miekenkiintoa ihmisiltä kyllä löytyy, lukijoita tulee heti, kun vain postauksen teen, mikä on ihana juttu.

      En itsekään jaksa Instasta kännykän näytöltä tihrustaa pidempiä tekstejä. Reelsit ei ole lainkaan mun juttu, nykyään muutenkin hektistä, niin en halua, että yhtään enempää vilisee asioita silmien edessä, kun haluan tehdä jotain rentouttavaa.

      Kiva, että olet löytänyt täältä tuotesuosituksia itsellesi. ☺️

      Mukavaa kevättä. ❤️

      Poista
  8. Niin samaa mieltä sinun ja monen kommentoijan kanssa! Mua surettaa miten vähän blogeja on enää luettavana, se kun on päivän rentoutumishetki kun voi istahtaa alas ja lukea kiinnostavia juttuja.
    Instagram ei alustana ole mun juttu. En voi sietää reelsejä, en ymmärrä niiden pointteja enkä halua nähdä feedissä videoita. Kuvat menevät feedissä ohi ja selaan vaan ja painelen sydäntä. En tykkää uudesta tavasta mikä kehottaa kommentoimaan, tykkäämään ja tallentamaan kuvia. Tulee huono omatunto että olet paska seuraaja kun ei mulla ole aikaa tallennella ja kommentoida kymmenien ihmisten kuvia päivässä. Monen kauneusvaikuttajan stoorit on nykyään vaan muiden kuvien jakamista, vttu se on ärsyttävää!! Jos olen sen kuvan kerran nähnyt kyseisen ihmisen feedissä niin en halua nähdä uudestaan kymmenen muun jakamana.
    Instagramissa tieto tulee ja menee. Ei se jää mieleen. Tavallaan se on huono alusta mainostamiseen. Blogeihin tieto jää, Instassa se häviää. Google on blogien ystävä ja se kannattaisi pr-toimistojen muistaa. Mä olen saanut vähän kurjaa kohtelua yhdeltä pr-taholta jonka kanssa tein vuosia yhteistyötä. Mutta se johtaa sitten siihen etten enää osta niitä brändejä enkä mainosta. Pitäis pr-ihmisilläkin olla käytöstavat.
    Itsehän olen karsiutunut epäkiinnostavana ihmisenä pois pr-listoilta. En tee stooreja meikeistä enkä ihmeemmin verkostoidu. Jaan enemmän omaa elämää ja oikeastaan alussa Instani oli enemmän blogia, mutta nykyään enemmän omaa elämää, se näkyy kiinnostavan enemmän kuin kauneusjutut.
    Lindan kanssa olen samaa mieltä siitä että on todella ärsyttävää kun firma x pyörii koko ajan kauneusvaikuttajien kesken ja jokainen kilpaa kehuu tuotteita ja tekee niistä stooreja. Itse skippaan nämä yli ja boikotoin tuotteita. Haluaisin vaan vaihtelua, oikeita, rehellisiä mielipiteitä ja sitä vanhan ajan meininkiä.
    Olen tosi kiitollinen jokaisesta lukijasta ja kommentista mitä blogiin tulee. Se on niin henkireikä ja ihana harrastus että ei ole ihan heti loppumassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omalle lukulistallekin entistä harvemmin ilmestyy uusia postauksia. Ennen oli niin täyttä, et oli paniikki, ehtiikö kaikkia edes lukea.

      Mä olen koittanut opettaa Instaa, et tykkään vaan kuvista enkä reelseista, että se tarjoais mulle kuvia videoklippien sijaan. Ehkä se on vähän auttanut, mut aika huono menestys, koska haluavat pakkosyöttää nopeaa mediaa halusit tai et.

      Ymmärrän sun fiilikset tosi hyvin. Tervetuloa epäkiinnostavien bloggaajien joukkoon. 😅 Juuri toi verkostoituminen, en koe sitä oikein omakseni. Mulla on kuitenkin toinen työ lisäksi, niin ei mulla ole kovin usein aikaa ja resursseja hypätä junaan toiseen kaupunkiin kissanristiäisiin omalla rahalla, missä pitäisi kulkea ollaksesi jotain ja saadaksesi huomiota. Tää tekee sitten äkkiä sen, et kontaktointi vähenee, koska sun pitäisi olla tällä tavalla aktiivinen. Mä kyllä tykkään hoitaa sähköpostitse asioita ja vaihtaa kuulumisia, samoin tapaan mielelläni silloin tällöin yhteistyökumppaneita kahden kesken, joka on mun juttu. Mut se ei vaan riitä, pitäisi olla "seurapiireissä" kiitäjä, mut olen kiitollinen niille, jotka vielä jaksaa mua kutsua, vaikka harvemmin pääsen paikalle. 😀

      Mäkin kaipaan sydämessäni sitä vanhan ajan meininkiä, vaikka tajuan, että se ei kyllä tule koskaan palaamaan. Mutta jospa osa meistä pystyisi pitämään tätäkin puolta vielä pystyssä. 👍

      Poista
  9. Kommenttien määrä täällä jo kertoo, miten tämä kaikki hiertää ihmisten mieltä. On niin paljon sanottavaa, että en ole varma muistanko kaikkea sanoa, mutta tulen sitten uudestaan kommentoimaan.

    Kun pölähdin blogimaailmaan 8 vuotta sitten, täällä oli todella monta kauneusblogia, joita aloin seuraamaan, sun ja Karkkipäivän ihan ensimmäisinä ja Tainan kynsi-ja luomivärijuttuja kävin aina ihastelemassa. Kauneusvaikuttajia arvostettiin ja mielestäni oli loogista, että pr-näytteitä lähetettiin juuri teille, jotta saan ja monet muut saisi teidän blogeista vinkkejä.

    Etenkin, koska olen tuoksuhullu, olen saanut monet inspiraatiot sun blogista ja ajattele Jonna miten paljon ollaan yksityisviesteillä tuoksuista kirjoiteltu ja ihasteltu. Koen, että ollaan todellisia faneja.

    Nyt ajan henki on se, että kaikki Instagramiin ja pääsääntöisesti saman tyyppisille lifestyle vaikuttajille ja kaupallista pääsääntöisesti tehdään aina niiden samojen tyyppien kanssa. Eräs apteekkibrändi on jo vaikka kuinka monetta vuotta tehnyt samojen naamojen kanssa yhteistyötä ja hienoa matskua syntyy ja valinnat upeita, MUTTA kyllä se häiritsee, että kyseinen brändi ei markkinoi anti age-sarjaa lainkaan ja intiimiöljytuotteet sun  muut, jotka ovat parhautta vaihtari-ikäisille, niitäkin mainostaa nämä 20-30v kasvot, what the hell?!

    Viikonloppuna seurasin, kun Hbo:lle on tullut The Lust sarja, joka kertoo viiskymppisten naisten kipuilusta ja juuri miehen kanssa katsottiin sarja ja todettiin, että näitä kipuiluja ei voi nuoremmat ymmärtää vielä, empatiaa voi tuntea, mutta ehkei samaistumista. Niin sarjasta oli järkätty pr-tilaisuus nuorille ja pr-lähetykset meni kaalimadon leluineen nuorille! Koin tämän erityisen loukkaavaksi, koska kerrankin on sarja, joka on tehty just mun ikäisille ihmisille ja se brändätään nuorille. Mitä helkuttia. Ja kun sarjan näyttelijät ovat ruotsalaisia ja syntyneet 69-75-välillä, niin olisivatko he sitä mieltä, että sarja on nuorille "missityyppisille" naisille. En tajua tätä maailmaa.

    Itse rakastan instaa, reelsit ok, jos eivät ole jotain vitsinikkarijuttua, nekin tosin joskus hauskoja. Jotkut reelsit ovat niin upeita, että tykkään niitä katsoa ja tykkään tehdä itse myös.

    Mutta katsoin juuri oman Google raportin, siellä oli taas L'Orealin tuoksu, hiusraidat ja Ph-Formula kasvohoito luetuimmissa ja Yotuel hammastahna. Vanhoihin postauksiin google neuvoo aina uudestaan eli on ikuinen mainos. Jopa kilisee rahaa 4v vanhoista Cellbes vaatepostauksista! jatkuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän mistä apteekkibrändistä puhut ja olen ihmetellyt samaa. Sivuilla kyllä on vanhempi ihminen kuvissa tuotteita mainostamassa, mutta olishan se pyhäinhäväistys markkinoida meillä vanhoilla sarjaa somessa. Ehkä ne ajattelee, et meidän ikäiset ostaa niitä tuotteita muutenkin.

      Katsoin sarjan itsekin HBO:lta ja pöyristyin, kun näin sun storiesit aiheesta. Olisi tosi kiva tietää, että mitä ihmeessä siinä markkinoinnissa haetaan. 🙄 Onhan se hupaisaa, et sarjaa mainostivat ihmiset joilla on vielä vuosikymmeniä kyseiseen tilanteeseen ja eihän siitä voi olla ymmärrystä, jos ei ole itse kokenut.

      Mulla pyörii tälläkin hetkellä kaksi tuoksupostausta kuukauden luetuimmissa, lisäksi siellä on mummon perunaviipalelaatikko vuodelta 2013, joten blogipostaus on kyllä ikuinen mainos. Tämän moni tuntuu nykyhuumassa unohtavan.

      Poista
  10. Omalla kohdalla on kohdeltu kaikelta siltä väliltä, joillekin olen ilmaa, jotkut arvostaa, jopa nuoret pr-tyypit aivan ihania ja joillekin olen jotain siltä väliltä. Annan kaiken krediitin niille, jotka haluavat tehdä yhteistyötä, kaipaavat erilaisia ihmisiä, eivätkä munat samaan koriin ja leikitään samassa ankkalammikossa.

    Mutta se, että pr-näytteitä lähetetään siinä toivossa henkilöille, jotta he väläyttäisivät tuotteita,  jotka eivät tee mitään ilman hintalappua, saattavat vilauttaa tuoksua yhden storiesin verran, niin en ymmärrä.

    Lisäksi se, että kaikki tuoksut menee nykyään vaan nuorille, vaikka tuoksut ovat kaikille. Uskon myös, että viiskymppinen nainen ostaa enemmän tuoksuja, koska meillä on varaa siihen, mutta meille ei haluta markkinoida.

    Juuri kun tuntuu, että ikäsyrjintää ei enää ole ja ollaan saatu jalkaa oven väliin, aina jostain suunnasta vedetään matto alta. Mutta jaksetaan jatkaa ja keskitytään niihin, jotka meitä arvostaa.

    Hyvä olisi kuluttajan kuitenkin tietää, vaikka jossain  mainoksessa, etenkin monet vaatebrändit ja suomalaiset vaatebrändit aivan erityisesti mm- Marimekko, esiintyy joskus kerran vuodessa harmaahapsi tai muotilavalla on yksi kiintiövanhus, minkäänlaista pr-juttua nämä brändit eivät tee muuta kuin nuorten kanssa. Eli ihan aidosti, meidän ikäisille ei haluta markkinoida, ehkä koska Marimekkoa ostetaan muutenkin ja ehkäpä niitä apteekki tuotteita ja intiimituotteita kuivalle alapäälle ostaa just ne meidän ikäiset.

    Loukkaavaa ja meidän aliarvioimista. Jokainen vanhenee, mutta silti toivon, ettei seuraavan sukupolven tarvitsisi enää kokea ikäsyrjintää. Ennen vanhaan iäkkäitä arvostettiin eniten, nyt ollaan kuten eräs laittoi instaani viestiä "50 täyttänyt nainen on roska, näkymätön ja mielenkiinnoton ihmisroska."

    Valtavan surullista!

    Sitten vielä tämä Insta-ilmiö, ringit ja ostetut seuraajaajat, tykkäykset ja kommentit. Ymmärrän, että vaikka pienessä ystäväpiirissä boostataan toisia, se kuuluu ystävyyteen, mutta kaikki feikki, jotta saadaa rahaa ja pr-näytteitä vaikka aitoja seuraajia ei ole, se on tämän alan ikävimpiä lieveilmiöitä. Lisäksi tileistä kyllä näkee, ketkä näitä puuhailee. Jotenkin surullista sortua moiseen.

    Insta on hanurista, olen 8v joka päivä tykittänyt ja ollut aktiivinen ja seuraajia nyt on 10 800. Sitten tulee henkilö, joka ostaa kuukaudessa 10 000 ja tuulettaa asiaa, niin kyllähän se syö ihmistä. Olen yrittänyt ajatella, touhutkoon mitä touhuaa, jos voi olla sinut moisen toiminnan kanssa. Ja hirmu monet pr-toimistot käyttävät nykyään sellaisia työkaluja, että heti näkee kuka on ostanut ja kuka ei. Sitten nämä tyypit juuri tekevät usein kaupallista sun muuta pienyrittäjien kanssa, jotka eivät ymmärrä hommasta mitään.

    Ja kyllä syö myös nuo saatu-merkinnät, kun on aivan selvä miten ne pitää merkitä ja silti niin monet piilottaa alas piiloon tai laittaa jonkun tähden ja saatu niin pienellä ettei kukaan näe. Miksi? Kun olen halunnut jollekin kuvalle näkyvyyttä, niin kaivan kuvettani ja maksan installe siitä, että mainostaa, jos on kerran pakko saada näkyvyyttä vaikka ihanalle saadulle pr-näytteelle. Enkä piilota, että tuote on saatu, jotta saisin enemmän tykkäyksiä. Ja mikä sekin on, että kun on kaupallinen tai saatu pr-näyte, niin ihmiset eivät halua tykätä... Noh jätetään tämä viimeinen aihe sikseen. :)

    Tsemppiä Jonna ja älä lopeta blogia kuitenkaan, täällä yksi sun fani. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on juuri sitä valkopesua ikärasismiin mitä firmat harrastaa, käyttävät mainoksissa muutamaa harmaahapsea, et näyttää ulospäin tasa-arvoiselta. Totuus tän takana on kuitenkin se, että eivät halua meidän ikäisillä markkinoida yhtään mitään.

      Marimekkoon on mennyt itseltäni vähän maku, kiitos Twitterissä imagohaittaa tekevän moukkamaisesti huutelevan hallituksen puheenjohtajan, jonka suun voisivat tukkia, ettei brändin maine mene lopullisesti, kun muutenkin suurin osa vaatteista valmistetaan muualla kuin Suomessa. Omien arvojen puolesta en voisi kyseistä brändiä koskaan täällä ainakaan tällä hetkellä mainostaa. Mutta se Marimekosta, samaa valkopesua tekee just moni firma. 🙂

      Olet tehnyt kyllä Instasi kanssa tosi kovan työn, olen matkan varrella seurannut miten olet aika monta hikipisaraa sen kasvattamiseksi vuodattanut. Kyllähän se sitten syö, kun tulee nämä "yhden yön ihmeet" ja vie sun työltä pohjan täysin.

      En todellakaan lopeta, pitäähän täällä joidenkin pitää tätäkin puolta pystyssä. 👍

      Poista
  11. Itse pysyn sinnikkäästi perinteisien blogien puolella enkä käytä instagramia. Harmittaa, että moni blogi siirtynyt täysin sovellusten maailmaan, bloglovin ammottaa tyhjyyttään ja alkavat olla samaa massaa. Ehkä tapahtunut 10v murros ja tämä uusi ryhmä taas ei niin ole blogien perään kun tottunut nopeasti saatavaan ja selattuun eli suosivat enemmän instaa, tiktokia ym. On mukavaa kun jaksat päivittää blogia, mutta todella kurja kuulla kuinka olet pudonnut yhteistyökumppaneiden kyydistä vaikka sisältösi on laadukasta ja syvällistä eikä nopeaa "kiva ja raikas tuoksu" raapaisua mitä taas useimmiten näissä massablogeissa.

    Kepa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että slowsome tekee vielä paluun tai on nähtävissä, et se on pikku hiljaa tulemassa. Monet someen kyllästyneet entiset bloggaajat, niin on kaksi tietä - palaavat kirjoittamaan blogia tai sitten lopettavat.

      Laadukkuus ei nykyään merkkaa, jos et ole tietynlainen. Lisäksi en tykkää olla itse pääosassa, mikä olisi nykyään tärkeää, et se oma naama olis paljon esillä, joka sekin sitten syö kiinnostavuutta mainostajien kannalta.
      Tuoksuista tulen aina kirjoittamaan, mut harmittaa se, etten voi enää kirjoittaa sellaisista tuoksuista arvosteluja, jotka eivät välttämättä olisi niin mieleeni, mutta voisivat sopia jollekin lukijalle joka tykkää erilaisesta tuoksumaailmasta. Nyt joudutte sitten lukemaan suurimmaksi osaksi postauksia vain tuoksuista joista itse todella pidän ja ne on just mun makuun, koska olen ne itse ostanut. En voi enää esitellä, että tässä olisi kevään uutuuksia jne. Harmi, mutta eipä sille mitään voi.

      Ihanaa kevään odotusta takatalvesta huolimatta. ❤️

      Poista
  12. Mä pari vuotta sitten irrotin itseni täysin siitä beigestä chanel-virrasta. Niissä on liikaa kaupallisia yhteistöitä, jotka tuntuvat päälleliimatuilta. Mä olen monella tapaa todella huono seuraaja, kun tykkään ainoastaan ystävien julkaisuista ja isommilla tileillä oikeastaan ainoastaan sellaisista julkaisuista, missä otetaan kantaa johonkin mulle tärkeään asiaan ja toivon asialle lisää näkyvyyttä. Nykyään mun seuraamat tilit voi jakaa melko lailla neljään kategoriaan: tiedetilit, vastuullisuus-aiheiset tilit, mielenterveys-tilit sekä hajuvesitilit. Hajuvesitilit ovat usein niin pieniä, ettei kaupallisia yhteistöitä oikein näy, noihin kolmeen muuhun kaupallisuus taas istuu melko huonosti joitain tarkoin valittuja yhteistöitä lukuun ottamatta.

    Olen joitain yksittäisiä hajuvesimainoksia nähnyt siellä beigessä chanel-virrassa, ja ne jos jotkin ovat päälleliimattuja - tulee olo, ettei tuoksu välttämättä pääse edes käyttöön, puhumattakaan, että niitä osattaisi kuvailla. Yksi tällainen vaikuttaja oikeastikin tykkää hajuvesistä ja jakaa toisinaan suosikkejaan, mutta nuo mainospostausten tuoksut eivät ikinä yllä noihin suosikki-listauksiin tai että niitä muutenkaan koskaan mainittaisi tämän mainoksen jälkeen. Mielestäni aika tehotonta mainontaa. Siitä tulee melko samanlainen olo kuin stockan mainoslehden mainoskuvasta, että jaa, tätä tuoksua markkinoidaan nyt voimalla, mutta ei se herätä minussa halua testata tuoksua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on tosi mielenkiintoinen ja uniikki valikoima tilejä joita seuraat.👍 Täällä on varmaan sivuttu vuosien saatossa sekä hajuvesiä, että mielenterveyttä. Tullaan jatkossakin näin tekemään.

      Eniten just harmittaa se, etten voi teille entiseen tapaan esitellä ja kertoa uutuuksista. Olen jopa miettinyt, et kävisin vain tuoksutikulle tuoksuttelemassa ja sen perusteella tehdä juttuja, mutta sitten ei saa oikein kuvia (jos en kaupassa kuvaa testereitä ja näytä joltakin hullulta vanhalta tädiltä😅) ja no olishan se vähän kotikutoista, joka ei kyllä välttämättä olisi monen mielestä huono asia.

      Nyt sitten on esittelyssä lähinnä niitä, että tykkään tuoksusta itse paljon, koska olen sen ostanut. Tällä hetkellä kiehtoo hivenen nichemmät brändit, joten niitä tullaan näkemään jatkossa täällä aina silloin tällöin, sillä muutama mielenkiintoinen tuoksu on ostoslistalla. Valitettavasti se oma tuoksumaku ei välttämättä ole kaikkien lukijoiden maku, joten otanta on suppea.

      Ja kiitos kommentista!

      Ihanaa kevättä.

      Poista
  13. Tosi mielenkiintoista pohdintaa Jonna ja niin totta nämä kaikki. Itsehän olen alkanut bloggaamaan jo iäisyys sitten ja nykyään olen tehnyt somea päätyönä muutaman vuoden ajan. Samaistun näihin ilmiöihin ja toisaalta en samaistu. On vaatinut todella paljon työtä kehittyä vuosien varrella ja olla mukana uusissa tuulissa ja ilmiöissä, se on osa tätä ammattia. Asioita pitää tehdä koko ajan eri tavalla kun tää ala muuttuu, vertaan vähän urheiluun, siinäkin haluaa kehittyä. On tärkeintä tehdä siten miltä itsestä tuntuu hyvältä, mutta jos haluaa somessa menestyä, niin se vaatii paljon paljon enemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Eikä se näy kovinkaan paljon ulospäin, se mitä se vaatii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ala tosiaan muuttuu, mutta tiettyjä muutoksia on myös syytä kyseenalaistaa, kun tarpeelliseksi näkee. 🙂 Mikään ei ole täydellistä ja epäkohtiin voi haluta muutosta.

      Sometyössä isoin osa tehdään ns. kulissien takana, eikä se näy ulospäin. Aika paljon on kehitytty ja muututtu vuosien varrella itse kukin. Alunperin tämä oli vain harrastus, vasta myöhemmin myös työ. Onneksi itsellä on myös toinen työ, joten on helpompi tehdä somen kanssa sitä, mikä itsestä tuntuu parhaalta. Eikä kaikkeen mitä ei itse koe omaksi asiaksi, tarvitse lähteä mukaan.

      Tykkään muuten tosi paljon sun siivousvideoista. 👍

      Kivaa kevättä Anne.

      Poista
    2. Oi miten ihana kuulla että tykkäät mun siivousjutuista :) Joo samaa mieltä, on niin paljon epäkohtia ja mahtavaa että niistä välillä puhutaan. Ja just toi yhtesistöiden valinta, ammattilaisena on onneksi siinä asemassa, että voi poimia ne kumppanit ja tuotteet joita muutenkin käyttää ja kieltäytyä niistä mitkä ei oo oma juttu. Se on todella todella tärkeää, jotta somettamisessa säilyy aitous. Ja itse uskon että se aito innostus siihen mitä tekee myös välittyy seuraajille. Toisaalta, jos on valittava mihin mainosbudjettirahat yrityksiltä menee, niin mielummin pienyrittäjille kuin isoille lehtitaloille.. Parasta on että voi itse valita kenen juttuja seuraa. Sitä en ymmärrä miten jotkut suhtautuu kielteisesti somemainontaan, eikö tehdystä työstä saisi saada palkkaa.

      Ihanaa kevättä sinullekin!

      Poista
    3. Ehdottomasti työstä pitää saada palkka! 👍

      Luulen, että osan kyllästyminen kaupallisuuteen johtuu näistä muutamista, mitä itsekin olen nähnyt, että ainoa sisältö mitä enää toteutetaan on kaupallista. Siinä kun joka ikinen asia mitä teet someen, on kaupallistettu, niin kyllähän siitä tulee joillekin olo, että asiaa ei niin tehdä enää osaksi intohimosta vaan vain rahasta. Jostain syystä tässä meidän ammatissa koetaan tärkeäksi, että se intohimo ja innostus tekemiseen näkyy välillä myös ilman sitä kaupallisuutta. Vaikka muissa töissä varmasti osa käy töissä vain rahan vuoksi, ei suinkaan intohimosta asiaa kohtaan. 😅 Sitä ei kuitenkaan koeta samanlaisena asiana kuin somealalla. Pitäisi varmaan tehdä omille lukijoille kysely, mikä kaupallisuudessa ärsyttää, olisi mielenkiintoista lukea syvällisempiä vastauksia sen takana.

      Suurin osahan meistä tuottaa kaupallista sisältöä, sekä ihan omaksi iloksi tehtyä sisältöä, mutta on myös niitä jotka ovat lähes täysin kaupallistaneet somensa. Ihmiset aistii, tekeekö tätä työtä rakkaudesta lajiin vai ei ja lajirakkaus koetaan tärkeänä, kuten edellä asiaa pohdiskelin.

      Aurinkoa päivään!

      Poista
  14. Siis niin asiaa kirjoitat. Minä olen tippunut ihan pois kaikilta listoilta koronan myötä. Tiedän, että olen kaikkea muuta mitä pr-toimistot haluavat, joten toisaalta ymmärrän tämän, mutta minusta on kurjaa juuri tuo, että kaikkien pitäisi sopia samaan muottiin. On yksi pr-henkilö, joka poikkeaa toiminnallaan muista (minun kohdallani) ja tunnenkin olevani aina hänelle tärkeä, vaikka pieni tekijä olenkin. Instassa olen niin huone stories puolella, mutta blogeja luen joka päivä ja omaanikin päivitän pari kertaa viikossa. Minä pidän blogien lukemisesta, koska tuntuu, että näin pääsen paremmin "tutustumaan" bloggaajaan. Instan tahti on kova ja se taitaa olla vähän isommille tekijöille kuin mitä minä olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan muottiin sopiminen on juuri se suurin ongelma. Erilaisuutta ei ihan kamalasti arvosteta.

      Olen samaa mieltä tutustumisesta, blogien kautta kirjoittaja tulee usein lähemmäksi. Toiset osaavat tämän myös sitten esim. Youtubessa todella hyvin.

      Kivaa viikkoa Outi. ❤️

      Poista
  15. Olen pikkuhiljaa vieraantumassa somesta. Vierastan julkaisukanavasta riippumatta kaupallisia yhteistyöpostauksia, jotka ovat käytännössä toimitettuja mainoksia. Vähensin aikanaan myös muotiin ja kauneuteen erikoistuneiden lehtien ostamista, koska niissä oli niin paljon mainoksia ja toisaalta myös sisältö lähestyi välillä mainoksia. Blogien viehätys on ja on ollut kirjoittajien aito innostus asiaan, josta he kirjoittavat. Sinä Jonna olet yksi parhaista tällä saralla. Jos aito innostus jää mainostamisen varjoon, katoaa myös somen vetovoima. Se ei siis ole suoraan kiinni siitä, saako kirjoittaja tuotteen tai palkkaa kirjoituksestaan.
    Tästä voi päätellä, että en ole instan ystäväkään (tai minkään sitä uudemman some-kanavan). Pystyn kuitenkin ymmärtämään yritysten kiinnostuksen instassa mainostamiseen. Sen puhelimen sovelluksella luetun mainospostauksen kautta saa lukijoista niin paljon enemmän tietoa kuin selainphjaisissa kanavissa, että totta kai se on kanavana kiinnostava. Etenkin jos sen mainoksen saa perinteisiä kampanjoita halvemmalla. Sitä en kuitenkaan oikein ymmärrä, että miksi yhtiöt eivät sen lisäksi hyödynnä kaikkia muitakin kanavia ja miten he voivat olla niin avoimen ikärasistisia heidän kannaltaan erittäin kohtuullisten kustannusten mainonnassakin.
    Mutta kiitos Jonna, että jatkat bloggausta hitaammallakin tahdilla ja kapeammalla skaalalla tuotteita. -q

    VastaaPoista
  16. Tosi kiva kuulla, että aito innostuminen edelleen näkyy täällä. Kun teen kaupallisia yhteistöitä niin niissäkin tärkeintä on ihan ensimmäiseksi se, että onnistun asiasta aidosti itse ensin. Jos näin ei ole, en lähde yhteistyötä tekemään. Koska minulla on myös toinen työ, voin olla valikoiva mitä tänne teen rahasta,ei tarvitse ottaa kaikkea mitä tarjotaan.

    Itsekin kannatan tuota, että enemmän vaan yhteistyöhön mukaan eri kanavia, eikä vain sitä instaa. Silloin on kaikille jotain.

    Kivaa kevättä ja kiitos kommentista.

    VastaaPoista
  17. Hyvä kirjoitus Jonna ja painavaa asiaa! Olen aloittanut oman "someilun" juuri blogin puolella ja jatkan siellä edelleen vaikka Marjon matkassa -blogi löytyy myös toki Instasta. Blogini täyttää tämän vuoden lopussa 10 vuotta joten samaa tahtia olen itsekin tässä kerännyt ikää kerryttää. Olemme siis sinun kanssa aloittaneet samaan aikaan bloggailun.

    Itse vierastan blogeja, jotka ovat toistensa kaltaisia ja ikään kuin "hengettömiä kopioita", joista ei edes välttämättä aina tiedä kenen blogissa ollaan jos ne "samat beiget Chanel-virrat" näkyvät ihan kaikkialla. Toinen trendi on täysin vitivalkoinen sisustus, joka nostaa niskahiuksiani pystyyn. Luen mieluummin värikkäitä ja "enemmän jalat maassa blogeja".

    Se ketä somevaikuttajia käytetään erilaisissa mainoksissa - vaikkapa kosmetiikka tuotteiden markkinoinnissa/mainonnassa - ei oikeastaan vaikuta minun ostopäätökseeni millään tavalla. Ostan sitä mitä koen itse hyväksi ja olen myös melko merkkiuskollinen tyyppi. Olenhan käyttänyt samaa kampaajaa ja hiushoitotuotesarjaakin yli 20 vuotta - taidan olla ihan dinosaurus! Ehkä meidän ikäiset ovat muodostaneet myös vahvat omat mielipiteet joten niitä ei helposti jonkun "somevaikuttajan" ansiosta niin vain muuteta.

    Vaikka visuaalinen ihminen olenkin arvostan blogeissa paljon myös kirjoitettua tekstiä. Teen itse kirjoitusvirheitä postauksiin, joita käyn sitten jälkikäteen korjaamassa mutta itselleni myös blogien tekstit ovat merkityksellisiä. Varmasti myös aiheet, joista kirjoitan vaativat tuekseen valokuvien lisäksi myös "painavaa asiaa".

    Aiheet, joista itse kirjoitan lifestylen blogissani liittyvät arkkitehtuuriin, taiteeseen, ruokaan, tapahtumiin, muotiin, koiriin, luontoon jne. Minusta oli mukava havaita, että monissa vuosia vanhoissa blogipostauksissa vieraillaan vuosienkin jälkeen lukemassa vaikkapa mielenkiintoisia vierailukohteita Suomessa tai taidevinkkejä.

    Toki en ole päätoiminen bloggaaja eli bloggaan harrastuksena vaikka sen vaatimat työmäärät voisivat hyvin olla laskutettavaa työtä jos olisin yrittäjä. Haluan tuottaa laadukkaita valokuvia ja mielenkiintoista tekstiä joten saan myös aikaa kulumaan postaukseen. Paras kiitos on aina toki se, että hyvää aiheeseen ja postaukseen palataan vuosienkin jälkeen.

    Kivaa viikonjatkoa Jonna <3

    VastaaPoista
  18. Itsekin ostan paljon tuotteita, mitä koen hyväksi. Vähän sama kuin tiedän mihin matkustan, en yleensä hae tähän muiden suosituksia, mutta sitten on mukava kuitenkin lukea paikan päällä käyneiden fiiliksiä paikasta ennen matkaa. Luen myös mielelläni uusista tuulista ja uusista ihonhoidon raaka-aineista, joista saan inspiraatiota omaan ihonhoitoon.

    Blogipostauksia tosiaan luetaan vuosienkin päästä. Blogini yksi luetuimmista postauksista on mummon perunaviipalelaatikko ohje vuodelta 2013. Tuoksupostauksia luetaan myös paljon. Lähes joka talvi nousee luetuimpien joukkoon pintakuivasta ihosta kertova postaukseni. Joten tietyt aiheet kiinnostavat ihmisiä vuodesta toiseen, kun he Googlen kautta niihin löytävät.

    Samaa sinne Marjo. ❤️

    VastaaPoista
  19. Itsekin olen surkutellut sitä, kun blogilista vain lyhenee lyhenemistään ja uutta lukemista on niin vaikea löytää! Ymmärrettävää toki, että ihmiset muuttuvat ja prioriteetit sen myötä, olipa elämäntilanne mikä tahansa ja näin jostain on karsittava tai asia ei vaan ole enää ajankohtainen. Mie seurasin Youtuben puolella yhtä kynsikanavaa, joka oli ihan huippu, mutta hänellä kiinnostus vaihtui ristipistotöihin ja ompeluun (joka itseäni hieman harmittaa). Aikansa kutakin.

    Itse aloitin bloggaamisen 2011 ja kynsiharrastajia oli hurjasti, miitit oli kulta-aikaa (about 2012-2015), joita itsekin muutaman järjestin ja sitten on alkanut hiipumistahti. Onneksi vielä muutamia blogeja löytyy noiltakin ajoilta, jotka yhä kirjoittelee.

    Mie haluaisin tuon instagramin linkki -toiminnon, olen varmaan ainoa kenellä sitä ei ole :D Se olisi tietyissä asioissa ihan näppäräkin.

    Mutta nykyaikana nopeus on valttia ja toisinaan tuntuu, että mitä vähemmän lukemista, sen parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutta lukemista on tosiaan vaikea löytää, koska suurin osa uutta porukkaa tulee Instaan tai muuhun nopeaan mediaan. Harvempi aloittaa nykyään bloggaamisen.

      Voi ei, miten sitä linkitystä ei oo vielä tullut sulle?!? Ootko koittanut poistaa ja ladata sovelluksen uudestaan? Itsekin sain sen varmaan pari kuukautta myöhemmin kuin moni muu. 😐

      Kivaa kevättä!

      Poista
  20. Minä luen vain blogeja, joten kiitos, kun kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielettömän hienoa kuulla, että on vielä ihmisiä, jotka lukee pelkästään blogeja. ❤️

      Aurinkoista kevättä.

      Poista
  21. Heii, Ihan loistava kirjoitus! Samoja asioita pohtinut paljonkin. blogeista saa niin paljon enemmän irti, mutta samaan aikaan mulla ei ole MUKA koskaan aikaa istua ja alkaa blogeja lukemaan. Samaan aikaan käytän 4h huoletta pläräämällä aivottomasti Instagramia tai Twitteriä.

    Aloitin oman blogini 2016, ja välillä se on ollut hyvinkin pitkillä tauoilla. Ruokabloggaajana on joskus kiukuttanut kun kotimaiset elintarvikeyritykset tekevät yhteistyön IG-tilin kanssa, jolla on 10 000 Ahmedia Beirutista seuraajana sen sijaan että valitsisivat tilin jolla on 2000 suomalaista seuraajaa. Siinä ei ole mitään järkeä.

    Olen itse myös paasannut paljon yhteistöiden merkinnästä, ja lopulta päättänyt, jos sitä ei ole oikein merkitty, ei heru myöskään tykkäystä :D

    Toiset taas jättää reagoimatta, kun se sana 'mainos' niin ärsyttää... Siksihän monet kirjoittaa ensin jonkun 'Aurinkoista päivää' toivotuksen, mikä on väärin. Siitäkin huolimatta että yhteistyöpostaukset saavat ainakin itselläni poikkeuksetta rutkasti vähemmän reagointeja.

    Sellainen avautuminen :D Ihanaa viikkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli joskus aiemmin kun blogit elivät kulta-aikaa tuo olo, ettei ehdi lukemaan. Nyt oma lista päivittyy sen verran harvoin, että haluaisi melkein, että sinne tulisi uusia postauksia enemmän. Haussa onkin jatkuvasti jotain uutta luettevaa. 😄 Neljässä tunnissa kyllä lukisi monta blogipostausta. 😁 Koitan itse pitää postaukset aina melko lyhyinä, joitain juttuja lukuunottamatta, että ihmiset jaksaisi lukea ne.

      Tota näkee paljon, et yhteistyöhön suomalaiset firmat ottavat tyyppejä joilla on paljon ulkolaisia seuraajia l, jotka tuskin palvelevat sitä tarkoitusta, mitä firmat hakee. Osin kyse on tietämättömyydestä, kun tuijottavat vääntää sitä lukua, mikä on älytöntä.

      Mä teen itsekin samaa, en tykkää, jos merkintä ei ole oikein. Miksi buustaisin ihmisen juttuja, joka ei edes halua noudattaa sääntöjä?

      Poista
  22. Todella mielenkiintoinen postaus ja pakko oli lukea kaikki kommentitkin! Tässä oli paljon asiaa, mitä olen itsekin miettinyt jo pitkään ja en tiedä, jotenkin alkaa IG tökkiä ja siellä enemmän näkee mainoksia kuin seurattavien julkaisua. Ei myöskään tule pysähdyttyä samalla tavalla sinne rentoutumismielessä, kun skrollaa vaan ja tuntuu, että samojen tyyppien sisällöt näkyvät siellä aina ja pienempien tilien julkaisut eivät näy ollenkaan. Miusta todella erikoista oli, kun ystäväni, joka siis reagoi aina julkaisuihini ja puhutaan DM joka päivä, niin edes hänelle ei ollut viimeisimmät n. 8 julkaisua tullut ollenkaan vastaan feedissä! Että mitähän ihmettä, vaikka ollaan niin tiiviisti tekemisissä ja silti kuvat eivät näy hänelle ollenkaan...

    Voisin kyllä tehdä itsekin postauksen tästä aiheesta, törmäsin jo aiemmin Iineksen juttuun ja voisin avata enemmän tätä asiaa myös oman blogin puolella sekä omasta näkökulmasta, että vaikuttajamarkkinoinnin koordinaattorin näkökulmasta. 😊🤔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri toinIG:n voimakas mainosten näyttö reelsien lisäksi on tehnyt siitä ainakin mulle tosi raskaan seurattavan. Se alkuperäinen ideaa kuvista aikajanalla katosi kauankin sitten.
      Ja tee ihmeessä postaus. 💪

      Poista
  23. Niin totta. Olen bloggaillut pääasiallisesti kosmetiikasta jo toistakymmentä vuotta, ja ainoastaan kerran eräillä messuilla kosmetiikkakauppias innostui, koska "tarvitaan kipeästi hiukan vanhempia bloggaajia". No meidän yhteistyömme taisi tulla lehtiartikkelin muodossa, eikä siitä ole mun blogissani mitään, jos oikein muistan. Hirveän vähän mulla minulla muutenkin on mitään mainospostauksia, koska haluan kirjoittaa postaukseni ilman kaupallisten tahojen ohjailua.

    Tykkään itse myös lukea nimenomaan blogitekstejä, enkä voi sietää pitkäveteisiä Youtubearvioita kosmetiikkatuotteista, enkä myöskään Instapostauksia, joista ei saa mitään kunnon infoa. Ne Reelit ovat sitten vielä pahempia, niitä en jaksa katsoa yhtään.

    Oma lukulista tuntuu vaan valitettavasti kapenevan ja kapenevan, mietinkin juuri, että mistä saisi siihen lisää sisältöä. Nimenomaan kosmetiikasta pääsääntöisesti postailevia uusia kirjoittajia ei ole paljoa putkahtanut näille markkinoille viime aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä teen kans aika vähän kaupallista ja nekin harkiten. Yleensä monien yhteistöiden ehtona on se, et saan ne tehdä ne just mun tyyliin. On paljon tahoja, jotka haluavat sanella tarkastikin, mut sellaisiin en lähde.

      Mä katson jonkun verran YouTubea, mut niille on käymässä samalla tavalla kuin blogeille, nekään eivät ole se juttu enää. Pitää saada instaa ja tiktokia, kaikkea mikä on nopeaa ja hetkessä ohi. 😐

      Sama kapeneminen täälläkin. Ennen ei ehtinyt lukea edes kaikkea, nyt toivoo, et niitä uusia julkaisuja tulisi enemmän. Koitan etsiä uutta, mut kosmetiikkaan panostavia on vähän.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives