Parhaat puhdistustuotteet talvi-iholle

*Sisältää mainoslinkkejä

Talvi on täällä, vaikka ilmat ainakin täällä Etelä-Suomessa ovat olleet todella vaihtelevia. Sää pn vaihdellut joulukuun alun kauniista lumisesta pakkassäästä viime aikojen todella vaihtelevaan ilmatilaan. Välillä sataa lunta, välillä vettä, mutta mukaan on mahtunut myös aurinkoisia päiviä. 

Talvella ihonhoidossa kannattaa kiinnittää huomiota muun ihonhoidon lisäksi tietenkin myös puhdistukseen. Pidin joskus ihonpuhdistusta toisarvoisena juttuna ja panostin enemmän muihin tuotteisiin, mutta nykyään olen puhdistuksesta todella tarkan ja kun löydän jotain toimivaa, pysyn niissä. Hellävaraisuus on avainsana. Ihoa ei kannata missään nimessä puhdistaa liian pesevillä tuotteilla ja puhdistuksen kanssa kannattaa pitää muutenkin maltti mielessä. Aamuisin voi hyvin riittää kasvojen huuhtaisu haalealla vedellä, mutta halutessasi puhdistukseen voi käyttää voidemaimaista tai muuta hellävaraista tuotetta. Iltaisin ensimmäisen vaiheen puhdistajaksi kannattaa valita öljy tai balmi.

Olen jo pitkään käyttänyt puhdistuksessa lähes samoja tuotteita. Vähän vaihtelen variaatioita ja tuotteita riippuen siitä, mikä vuodenaika on menossa. En kuitenkaan muista milloin viimeksi olisin lisännyt ihonhoitorutiiniini jonkin itselleni täysin uuden puhdistustuotteen pysyvästi, vaikka olen silloin tällöin joitain uusia kokeillut. Kesäaikaan tykkään käyttää enemmän myös geelimäisiä ja vaahtoavampia puhdistustuotteita, mutta talvella rakastan vielä niitäkin hellävaraisempi tuotteita.


Useimmiten aamulla huuhtaisen kasvot ennen ihonhoitotuotteiden levitystä vain haalealla vedellä, mutta toisinaan on päiviä, että haluan puhdistaa kasvot myös aamuisin. Varsinkin, jos olen tekemässä meikkiä, on kiva puhdistaa kasvot alle. Menen fiiliksellä ja ihon ehdoilla. Katson peilistä ja kuulostelen miltä iho tuntuu ja näyttää. Sen mukaan sitten mennään. Aamuisin käyttämäni putsarit ovat sitten käytössä illalla toisen vaiheen puhdistustuotteina. En koskaan tingi illan kaksoispuhdistuksesta, sillä haluan iholta pois meikin tai sille päivän aikana kertyneen lian.

Puhdistusöljyistä käytössäni on ollut vuosikausia *Medik8 Lipid-Balance Cleansing Oil (36 €) ja *Sensain Silky Purifying Cleansing Oil (51 €). Tykkään puhdistusöljyissä täyteläisistä koostumuksista, sellaiset todella lirut ja liian vesimäiseltä tuntuvat puhdistusöljyt eivät ole makuuni. Tykkään, kun pyörittelen tuotetta kuivalla iholla, se oikein tuntuu keräävän itseensä likaa. Kuitenkin tuote hiljalleen ihon lämmön vaikutuksen ansiosta muuttuu juoksevammaksi. Öljyn on kuitenkin huuhtouduttava helposti pois lämpöisellä vedellä. 

Puhdistusbalmeista kaksi on ylitse muiden. Toisessa ei ole lainkaan tuoksua, kun taas toisessa taas juuri tuoksu tekee puhdistushetkestä ylellisen. *Cliniquen Take The Day Off Cleansing Balm (27,70 €) on ollut käytössäni vuosia. Se ei ole ylellinen, mutta toimii aina. Sen sijaan *Elemiksen Pro-Collagen Cleansing Balm Rose (61,50 €) antaa ylellisemmän puhdistuselämyksen. Jostain syystä talvella kaipuuni kesään on niin suuri, että tämä valikoituu edellämainittua useammin käyttöön, kun taas kesällä suosin Cliniqueta. Elemis on ruusuntuoksua rakastaville! Elemiksen tuotteessa on kovahinta, mutta sitä voi käyttää halutessaan myös kosteuttavana kasvonaamiona. Clinique on kuitenkin parempi valinta helposta ihonhoidosta pitävälle, koska se huuhtoutuu helposti pois, kun taas Elemiksen kanssa voit halutessasi käyttää lisänä puhdistusliinaa. 

Aamupuhdistuksessa ja samalla illalla toiseen vaiheen puhdistajina toimivat talviaikaan *Paula's Choicen Optimal Results Hydrating Cleanser (29 €) ja *La Roche-Posayn Puhdistusemulsio (17 €). Paula's Choice on paksun ja täyteläisen koostumuksensa vuoksi ehdoton suosikkini, mutta välillä vaihdan sen ohuempaan LRP:n tuotteeseen, vaikka se ei koostumukseltaan miellytä ihan yhtä paljoa. Koen sen kuitenkin varsinkin aamupuhdistuksessa todella hellävaraisena, joka toimii talviaikaan. Tuotetta ei tarvitsisi edes huuhdella pois iholta vaan pyyhkiä vain vanulla tai kasvopaperilla, mutta omasta mielestäni tuo on turhaa tuhlausta, joten olen aina huuhdellut kasvot puhdistuksen jälkeen vedellä ja taputellut pyyhkeellä kuivaksi. Kolmas mitä käytän paljon talviaikaan niin vartalon kuin kasvojen puhdistukseen on *Ceraven Hydrating Cleanser (8,40 €). Suihkussa käydessä sillä saa samalla pestyä myös kasvot. Sopii myös aamun hellävaraiseksi puhdistustuotteeksi.


Millä puhdistat kasvojesi ihon talviaikaan?


Kuvat: PEXELS

  1. Minä olen löytänyt muutama vuosi sitten tuoteryhmä nimeltä Cleansing Oil. Ensimmäinen oli Diorilta, nyt olen käyttänyt muitakin merkkejä, kuten Clarinsin ja BioCosmeticsin, jotka ovat tosi hyviä. Ei niin hyviä oli myös tullut vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koostumukset puhdistusöljyissäkin vaihtelee, eikä kaikki ole aina omaan makuun. Toiset ei taas musta irrota meikkiäkään kovin häävisti. 😐

      Poista
  2. Mun iholle paras kaksoispuhdistus on Laponie of scandinavianin puhdistusemulsio ja -geeli. Kokeilin välillä Paulas choicen puhdistusbalmia ja geeliä, mutta palasin taas Laponien kaksikon käyttäjäksi, kun iho meni huonompaan kuntoon. Hieron puhdistusmaidon kuivalle iholle, jonka jälkeen pyyhin kostealla vanulapulla. Sen jälkeen hieron geelin iholle ja huuhtelen haalealla vedellä. Iho on puhdas, mutta ei kuiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laponien geeli on ihana tuote! Sitä olen useamman tuubin käyttänyt. ❤️ Tykkään siitä itse enemmän kesäaikaan, vaikka onkin todella hellävarainen. Usein kesällä aamulla putsaan sillä kasvot. 👍

      Poista
  3. Käytän öljyputsareita erityisesti talvisin. Vanhuus on tuonut mukanaan entistä kuivemman ihon ja olenkin ihastunut kaikkiin öljyihin, joita nuorempana karttelin kuin ruttoa :)
    Kaunista viikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, et ole löytänyt öljyt. Siis meidän ikäisten nuoruudessa öljyt oli ihan kauhistus ihonhoidossa, ei niitä suositelleet edes ammattilaiset. 😅 Mut maailma muuttuu...

      Ihanaa viikkoa Outi. ❤️

      Poista
  4. Oi, kaikki kuulostaa tosi ihanilta. Itselläni puhdistusöljy on se kaikkein paras. Kaksoispuhdistukseen kun mennään niin puhdistusgeelillä ei ole minulle niin suurta merkitystä, mutta ei saa tietenkään liiaksi kuivattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään puhdistusgeeleistä joissa on kevyesti kuorivia happoja, eivät toki saa kuivattaa liiaksi, mut tuollainen tosi nopea kuorinta pesun yhteydessä on tosi kiva, kun ihon pinta tuntuu heti sileämmältä. 😍

      Poista
  5. Bybin Milk Melt ja Huxleyn Be Moist ovat mun ihon putsarirakkauteni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pakko myöntää, et sarjana Huxley on multa testaamatta paria tuotetta lukuunottamatta... Pitää jossain vaiheessa korjata tilannetta. 😅

      Poista
  6. Illan kaksoispuhdistuksesta en luovu, oli vuodenaika mikä tahansa :) Öljyjen pitää ehdottomasti lähteä pois vedellä, jotta voin oikeasti sanoa pitäväni tuotteesta. Tehokkaita toki voivat olla nekin, jotka eivät vedellä emulgoidu kasvoilta, mutta käyttökokemus ei niissä ole itselleni niin mieluisa, että lähtisin välttämättä uudestaan samaa tuotetta enää ostamaan. Aamuisin puhdistan kasvot yleensä Mossan misellivedellä. Se on riittävän hellävarainen enkä koe tarvitsevani mitään ns. kunnon putsareita aamuisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle misellivesi on ehdoton matkoilla edelleen, vaikka muuten en itse niitä juuri enää käytä. Sen helppouden minkä niillä saa, on voittamaton. 😄😍 Aikoinaan käytin just aamuputsarina paljon.

      Poista
  7. Puhdistusòljynà kàytàn Hada Labo jo monen vuoden ajan. Sensijaan kakkosvaiheessa kàytàn mità milloinkin, niissà ei ole erityistà lempparia, esimerkiksi medik8 moussesta tykkàsin. Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Hada Labo on ollut useasti mielessä testata, koska tykkään brändin muistakin tuotteista tosi paljon. Pitää ihan pistää se ylös, kun seuraavan kerran tulee öljypuhdistuksen osto eteen.

      Medik8 Mousse on tosi kiva, pari purkkia sitä käyttänyt. Irroittaa tosi hyvin likaa ja meikkiä. Nytkin reissussa oli minikoko sitä mukana, kun se riittää parinkin viikon matkalle hyvin. 👍

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives