16.7.2014

Herkullinen sokerikuorinta


Kesällä vartalon kuoriminen on tärkeää. Ainakin itsellä vartalon ihosta huomaa välittömästi, jos viikottainen kuorinta on jäänyt väliin. Kuolleet ihosolut kerääntyvät iholle ja se näyttää elottoman harmaalta. Rusketusta haluaville kuorinta myös pidentää rusketuksen kestoa, sillä hyvin kuorittu ja kosteutettu iho ei hilseile. Ennen itseruskettavien käyttöä kuorinta on tietenkin ihan must-juttu.

En voi sietää vartalokuorintoja, joissa pyörii vain muutamia kuorivia partikkeleita. Kuorinnan pitää tuntua, mutta haluan silti, että ihon pinta jää pehmeäksi eikä narskuvan puhtaaksi. Sokerikuorinnat ovat vaikeita. Olen onnistunut löytämään vain muutaman sokerikuorinnan, jotka eivät jätä ihoa omaan makuuni jälkeenpäin liian tahmaisiksi tai öljyisen tuntuisiksi.


Ella Bachèn kevään uutuus Precious Elements Body Scrub täyttää vaativat toiveeni. Kyseessä on sokerikuorinta, joka jättää ihon unelman pehmeäksi ja kosteutetuksi. Huuhtoutuu silti ihosta hyvin pois, eikä jätä tahmeaa tunnetta, niin ja niitä kuorivia partikkeleita on tarpeeksi!

Tuote on pakattu suklaanruskeaan tuubiin, jota koristaa kultaiset yksityiskohdat. Minusta tämä on kivalla tavalla ylellisen retro pakkaus. Paksuhko kinuskinvärinen kuorinta tulee vaivatta tuubista kevyesti puristamalla ulos. Tuotetta on hyvä hieroa ensin hieman kämmenten välissä, jonka jälkeen sen voi levittää kostealle iholle pyörivin liikkein. Itse aloitan kuorinnan aina jaloista ja etenen sieltä käsivarsia kohti. Iholle levittäessä tuote tuntuu miellyttävältä ja tehokkaalta. Samalla se muodostaa kuorintaa helpottavan liukkaan maitomaisen emulsion.


Tuote sisältää mm. hoitavaa arganöljyä, taatelia ja sheavoita. Tuoksusta minulle tulee mieleen itämainen kylpylä tai mausteinen tori kuivassa ja kuumassa Afrikassa. Itse olen huomannut jäävän tuotteen tuoksuun jopa hieman koukkuun parin kuukauden aikana. Kaivan tuubin kaapista silloin tällöin ihan vain nuuhkiakseni sitä. Sillä se vie minut välittömästi lomalle Egyptiin ja tuoksuvaan parfyymikauppaan. Vartalon ja mielen hemmottelua parhaimmillaan.


Kuoritteko vartalo säännöllisesti? Suosikkituotteita?

Ella Bachèn kuorintaa voi ostaa jälleenmyyjiltä kautta maan.

Tuote saatu testattavaksi maahantuojalta.





13 kommenttia:

  1. Mulla on tapana kuoria vartalo kerran viikossa (mä muuten aloitan ylhäältä alaspäin =)) ja suosikkeja ovat juurikin sellaiset tehokkaat kuorinnat. Fruttinin kuorintoja oon kehunu monesti, mutta valitettavasti niitä ei meinaa saada kovin hyvin Suomesta. Nythän sitten ihastuin Yveksen erääseen kuorintaan ja ihastumisen jälkeen sitä piti tilata 2 tuubia lisää..hups!

    Kuorinnoissa on vaan se huono juttu, että ne kuluu (ainaki) mulla suht nopsaan, esmes Yveksen tuubi on muistaakseni 150 ml ja eihän semmosesta kovin montaa kertaa kroppaansa kuori... =D

    Pakko muuten sanoa tuosta kuvien tuubista: mun mielestä tuo on aika ruma, siitä tulee mieleen Yveksen Riche Crème-sarjan purtilot ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jänniä noi ihmisten erillaiset tavat kuoria, mulla on ollut tästä joskus keskustelua jonkun kaverin kanssa. Itse alhaalta ylöspäin orjallisesti niin kauan kuin muistan. :D

      Kyllä kuorintaa kulee aika vauhdilla, vaikka koitan kitsastella. En panisi pahakseni jos tämäkin olisi ainakin 200ml:n tuubissa. ;) Tää on tosin aika jämäkkää, joten sitä kuluu hieman vähemmän kuin ohuempia.

      Poista
    2. Mä mietinkin, että mistä toi väri on tuttu! ;D

      Poista
  2. Käytän vartalonkuorintaa viikoittain. Se on kuivan ihoni pelastus. Minulla on juuri nyt käytössä juuri tämä sama Ellan kuorinta. Tykkään siitä kovasti. Tämä tuo ihanaa ylellisyyttä ihan tavalliseen suihkuhetkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä onnellinen! Olen kyllä niin koukuttunut tän tuoksuun, tuubi alkaa olemaan enemmän vajaa kuin täysi ja sisuksissa jo kalvaa, että mitäs seuraavaksi... Ihana tuote!

      Poista
  3. Ääks minua laiskuria! Kasvot, kädet ja jalat muistan, mutta vartalo usein vain ajoittaisen kuivaharjauksen varassa. Ai niin, Lumenen Arctic Spata sentään joskus.
    Kuulostaapa herkullisen tuoksuiselta tuo Ella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivaharjaus olis hyvä, mutta en ole saanut siitä itselle rutiinia, vaikka olen monta kertaa aloittanut. Ellan tuoksu on ihan mieletön!

      Poista
  4. Näyttää aika hyvältä! Rakeet on sopivan kokoisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Vartalokuorinnoissa saa olla vähän rouheempaa. :)

      Poista
  5. Kehtaanko edes kirjoittaa, että kuorin vartalon kerran viikossa karkealla sienellä ja suihkugeelillä? En ole oppinut voidemaisten kuorintojen käyttöön, minusta niillä silotttuu lähinnä kädet. Pidän siitä, kun sieni elvyttää samalla voimakkaasti pintaverenkiertoa ja olo on aivan elpynyt suihkun jälkeen. Kuivaharjausta en tahdo muistaa ja muuten tulee kyllä hellittyä kuivaa ihoa voiteilla aamuin illoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehtaa! Itse pesin aina nuorempana karkealla sienellä kropan, mutta vanhemmiten luovuin niistä. Kuivaharjaus olisi niin hyvä, vaikka joka ilta, mutta siitä on jotenkin niin vaikea saada rutiinia itselleen.

      Poista
  6. Kuorin ihon yleensä kaksi kertaa viikossa torstaisin ja sunnuntaisin. Kyllä mulla on tarkat päivät kaikille! :D Tosin nyt kesän aikana olen vähän lipsunut tuosta... Mä oon jotenki ajatellut tyhmässä päässäni, että kuorin koko rusketus pois ja kuorin ihoa. :D Ehkä se ei kumminkaan mene niin! :DD
    Ps. Mä aloitan kuorinnan juuri käsistä ja viimeisenä jalat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli kans joskus, vanhemmiten vähän lipsunut. :p Itsekin ajattelin ennen, että kuoriminen "pilaa" rusketuksen, mutta ei se ihan niin mene. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown