10.6.2018

Matka menneeseen – Asunnot joissa olen asunut


En edes oikeastaan tiedä miksi, mutta päätin eräs ilta käydä tarkistamassa Väestörekisterikeskuksen sivuilta omia tietojani. Sieltä vastaan tulivat tietenkin kaikki osoitteeni, joissa olen elämäni aikana asunut. Minulla oli siinä aikaa ja yhtäkkiä huomasin olevani Google Mapsissa katsomassa vanhoja tuttuja paikkoja. Oli sellainen elämysseikkailu omaan elämääni, että sain päähäni, että entäpä jos tästä tekisin vaikka postauksen. En tiedä kiinnostaako teitä, missä olen ennen asunut, mutta haluan kertoa teille jokaisesta paikasta hieman enemmän. Tästä tulee oikeastaan matka menneeseen. Pahoittelen jo heti aluksi postauksen kuvien laatua, koska minulla ei tietenkään ole oikeastaan mistään aiemmasta kodistani ulkoapäin kuvia, joten melkein kaikki kuvat ovat näyttökuvia suoraan Google Mapsin sivuilta. Minusta kuitenkin kuvat ovat ehdottomasti osa tätä tarinaa, joten halusin ne mukaan. 

Hämmentävintä on ehkä se, että olen tehnyt elämäni aikana kolme kertaa muuttoa samalla kadulla, yhdellä niistä kerroista saman talon sisällä. Tämä nykyinen asunto missä olen asunut kohta kymmenen vuotta on peräti kolmastoista kotini. Olin itse todella yllättänyt tuosta määrästä. Olen muuttanut mielestäni paljon. Ei ihme, että yhdessä vaiheessa elämääni olin aivan kypsä muuttamiseen. Aina kun sain kamat uuteen kotiin, muistan puuskahtaneeni, että tämä oli viimeinen kerta. :D Kuvista selviää myös hyvin syy, miksi en ehkä alitajuisesti siedä 70 -luvun kerrostaloja.

Kuvat: Google


15.5.1977-30.10.1977 Sillanpäänkatu 15 Mänttä

Tämä on ainoa asunto, mistä minulla ei yllättäen ole mitään muistikuvia, muuta kuin ristiäisistä otetut kuvat. Olen siis syntynyt Mäntässä, olen katoava luonnonvara, sillä Mäntässä ei ole enää vuosikausiin ollut synnytyssairaalaa, joten kukaan ei enää synny varsinaisesti Mäntässä. On jotenkin pysäyttävää ajatella tätä asiaa. Alkuperäinen sairaala (joka on nyt tyhjillään) sijaitsee vain kivenheiton päässä ensimmäisestä kodistani, joten minulla on ollut lyhyt matka sairaalasta kotiin. 


Länsitie 8 C 19 Mänttä 31.10.1977-30.3.1984 ja Länsitie 8 B 12 Mänttä 31.3.1984-16.8.1985 

Tästä talosta minulla on paljon hyviä muistoja, mutta myös huonoja. Muutin talon sisällä kaksiosta kolmioon eri rappuun. Hyvät muistot liittyvät siihen, että talolaisten kesken oli todella hyvä henki ja olimme kuin yhtä perhettä. Taloyhtiössä oli paljon samanikäisiä lapsia ja leikimme päivät pääksytesten pihassa keskenään. Kävimme kaikki samaa tarhaakin vain parin sadan metrin päässä. En edes tiedä, montako kertaa olen juossut tuon talon ympäri. Talon edessä oleva parkkipaikka oli silloin pienempi ja myös siinä oli metsää. Se oli meidän oma seikkailupaikkamme. Muistan kuinka lapsena tuo talon takana oleva nurmialue ennen kuvassa näkyvää tietä, tuntui loputtoman isolta. Nyt kun sitä katsoo kuvasta, niin sehän on naurettavan kapea. Siltä nurmelta on kuitenkin huudettu monta kertaa isiä parvekkeelle. Etupihalla olevaan mattotelineeseen jätin varmasti kymmenen kertaa kieleni pakkasilla, aina piti kokeilla, vaikka lopputuloksen tiesi. Pohdin nykyään useinkin, mitä kaikille talossa silloin asuneille lapsille kuuluu, olisi aivan huippua koota kaikki yhteen ja vaihtaa kuulumisia. Valitettavasti omat kontaktit kaikkiin ovat katkenneet.


KOTI/MUMMOLA 17.8.1985-9.8.1996 ja 31.8.1998-12.9.1998

Tämä on siis edelleen toinen kotini, se kotikoti. Tästä syystä en laita tähän osoitetta. Tämä on se koti, mitä muistelen täällä blogissakin aina lapsuusmuistossani. Tänne liittyvät kaikki parhaimmat muistoni ja paikka on edelleen minulle paratiisi. Suurin haaveeni on vielä joskus joku päivä muuttaa tänne takaisin. Kaipaan edelleen joka päivä sitä rauhaa, mikä paikassa on. Minulle syrjässä asuminen ei ollut edes lapsena pelottavaa. Tämän jälkeen olen asunut yhtä asuntoa lukuunottamatta vain kerrostaloissa, enkä ole vieläkään tottunut meteliin ja hälinään, mikä niissä on.


10.8.1996-31.1.1997 Varustajanvahe 5 Rauma

Tämä oli alunperinkin tarkoitettu vain hetkelliseksi asunnoksi muuttaessani kaupunkiin opiskelemaan. Meitä oli soluasunnossa neljä tyttöä ja tästä kimppa-asumisesta minulla on vain hyviä muistoja. Meillä oli tosi hauskaa keskenään ja no, kaikki varmaan tietävät opiskelijaelämän... Täällä opin juomaan punaviiniä ja syömään pussikaupalla nuudeleita. :D Kahteen kämppikseen olen edelleen Facebookin kautta yhteyksissä. Toisesta näistä tuli vielä läheisempi, koska kävi niin, että hänen kanssaan muutimme seuraavaan asuntoon yhdessä.


1.2.1997-31.12.1997 Aittakarinkatu 30 C 28 Rauma

Tässä oli rauhallista asua. Tien toisella puolen sijaitsee poliisilaitos ja naapurinamme asui liikuttava vanha pappa, jonka poika toimi erotuomarina Liigassa ja josta hän jaksoi olla aina ylpeä. Täällä asunnossa kului myös jonkun verran viiniä ja juustoa. Keittiön pöydän ääressä parannettiin usein maailmaa. Täällä päätimme kämppikseni kanssa, että nyt pidetään hauskaa ja mitään miehiä ei katsella. Emme kuitenkaan ehtineet asua asunnossa edes kuukautta, kun kohtasimme molemmat viikon välein miehet, joista omastani tuli myöhemmin myös aviomies. Hassuinta tässä on se, että todellakin tavattiin nämä kundit viikon välein, eikä meillä ollut hajuakaan, että ovat viereisessä talossa kämppiksiä. Joten vuoden lopussa kävi niin, että ex-mieheni kämppäkaveri kantoi kamansa minun tilalleni kämppikseni luokse ja minä kannoin tavarani viereiseen taloon. :D Elämä on joskus taruakin ihmeellisempää.


1.1.1998-30.8.1998 Aittakarinkatu 22 A 4 Rauma

Valmistuin tuona keväällä ja samana keväänä asuntoon muutti ensimmäinen kissani Elvis. Kesällä sain kuusi oikein lotossa ja päätin teettää rahoillani seuraavaa kesää varten hääpuvun. Syksyllä tuli eteen muutto, sillä silloinen avomieheni sai opiskelupaikan Valkeakoskelta. Jouduimme kuitenkin odottelemaan pari viikkoa asuntoa ja siksi ajaksi siirsin takaisin kirjani Mänttään. Kaikki tavaramme lojuivat tuon aikaa Nakkilassa avomieheni mummon liiterissä. Onneksi en tuossa vaiheessa tiennyt, montako muuttoa olisi vielä edessä. 


13.9.1998-31.1-1999 Kuusistonkatu 37a as 20 Valkeakoski

Tuolla ylimmässä viidennessä kerroksessa, mihin nuoli osoittaa talon päädyssä, oli meidän keittiön ikkuna. Tämä asunto ei tuntunut koskaan kodilta, koska tiesin jo muuttaessa, että se on vain väliaikainen ratkaisu. Tilaa oli pieniin asuntoihin tottuneelle ruhtinaallisesti. Kolme isoa huonetta, kylpyhuone ja keittiö. Muistan että yhdessä huoneessa lojui tavaraa pahvilaatikoissa, koska niitä ei viitsinyt purkaa. Tuosta parkkipaikalta autostamme varastettiin stereot. 

 

1.2.1999-29.6.2001 Valtakatu 23-25 B 12 Valkeakoski

Näin keskustassa en ollut asunut koskaan, enkä koskaan tämän jälkeen. Pääkadulla keskellä kaupunkia. Asiassa oli puolensa, kaikkialle oli lyhyt matka. Asunto oli todella pieni kompakti kaksio vaatehuoneella ja kylpyhuoneessa oli legendaarinen istuma-amme. Muistan, että tämä oli ensimmäinen asunto, johon kylpyhuoneeseen jouduttiin poraamaan seinään hajuvesiäni varten oma hyllynsä. Puolisen vuotta asunnossa asuttuani menin silloin talon alakerrassa sijaitsevaan Makuuniin töihin. Työmatka oli naurettava. Menin talon takana olevasta ulko-ovesta ulos, otin kaksi askelta vasemmalle ja avasin liikkeen taka-oven. Voin suoraan sanoa, että nautin tästä ylellisyydestä. Silti työt eivät vielä tuolloin tulleet koskaan kotiin, enkä tuntenut ahdistusta siitä, että työpaikka sijaitsi samassa talossa.


30.6.2001-30.10.2003 Kenraalintie 10 as 11 Valkeakoski

Jos vielä joskus muuttaisin takaisin Valkeakoskelle muuttaisin Kenraalintielle, se on minun katu tässä kaupungissa. Rakastan tuota mäkeä ja persoonallisia karkilta näyttäviä 50-luvun alun kerrostaloja, jotka oli rempattu täysin, mutta joissa rempasta huolimatta oli alkuperäiset ikkunat ja leveät ikkunalaudat. Tässä asunnossa oli yksi luksus, oma sauna, jota ei vain pahemmin tullut kesällä käytettyä. Kodissa ei ollut parveketta ja kaikki kolme ikkunaa olivat etelään päin. Sauna oli makuuhuoneen seinän takana. Helteillä asunto oli jo muutenkin kuuma ja jos saunan lämmitti, siellä ei voinut olla kukaan. Rakastin silti tätä, koska tässä oli näppärä pohja. Näin pari kuukautta sitten Etuovessa myynti-ilmoituksen ylemmän kerroksen aivan samanlaisesta asunnosta, ihan mieletön aikamatka, kun katsoi niitä kuvia. Lopulta kyllästyin siihen, että asunnossa ei ollut parveketta ja lisäksi halusimme ex-mieheni kanssa lisää tilaa kissoillemme.


31.10.2003-23.10.2006 Kenraalintie 12 as 8 Valkeakoski

Viereiseen taloon valmistui remontti ja päätimme, että mieluummin lisää tilaa ja parveke kuin sauna. Kyllä sitä saunaa tuli sitten välillä kaipailtua, mutta viihdyin tässä asunnossa. Koska talo on rinteessä, parveke oli huisin korkealla ja näkymät tuonne takapihan metsään päin. Siellä parvekkeella tuli syötyä monet aamupalat ja istuskeltua läppäri sylissä. Jotenkin tässä asuessa muistan, että kesät olivat aina lämpimiä. Sitten tuli ero ja mihin muualle olisin muuttanut kuin Kenraalintielle. ;)


24.10.2006-20.4.2009 Kenraalintie 3 B 18 Valkeakoski

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun olen asunut yksin. Rakastin asuntoa, olen jakanut täällä blogissa siitä sisältä kuviakin aikoinaan. Kompaktiin 42m2 yksiöön tupakeittiöllä, sisältyi erillinen makkari ja ruhtinaallisen iso kylppäri sekä tietenkin pieni parveke. Omani oli tuolla toisella puolen taloa. Minulla oli kaksi isoa ikkunaa ja järjettömän leveät kiviset ikkulaudat. Tässä asunnossa vietimme paljon myös nykyisen mieheni kanssa aikaa, joten tähän sisältyy paljon nostalgisia muistoja. Asuntoon liittyy myös paljon ihania hetkiä ystävien kanssa, ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun olemme tunkeneet kimpassa nukkumaan 160 cm:ä leveälle futonille kavareideni kanssa. 

Nykyiseen asuntoon muutimme mieheni kanssa 14.2.2009, mutta koska meidän piti tehdä muuttoa kahdesta asunnosta vielä eri paikkakunnilta kolmannelle paikkakunnalle, siirsin kirjani vasta myöhemmin nykyiseen osoitteeseen ja pidin tätä Valkeakosken asuntoa huhtikuulle asti.

Toivottavasti tätä aikamatkailua oli kiva lukea. Oikein mukavaa sunnuntaita kaikille!

Onko teillä ollut enemmän vai vähemmän muuttoja?













34 kommenttia:

  1. Voi miten hauska postaus, tätä oli todella kiva lukea :)
    Itse olen asunut todella monessa osoitteessa ja usealla paikkakunnalla sekä lapsuudessa että aikuisena. Maitakin on useampia :)
    Suloista sunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Itsellä ei lopultakaan ole paikkakuntia montaa, jos niitä heijastaa asuntojen määrään, olen selvästi aika paikkauskollinen. :D

      Ihanaa sunnuntaita sinnekin. <3

      Poista
  2. Ihan mielenkiintoinen tota oli lukea.
    Itse olen muuttanut 13 kertaa, 7 eri paikkakunnalla.
    Täällä muuten tulee sade kuuroja, pitkästä aikaa.
    Mukavaa sunnuntai päivää sulle Jonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää, että meillä on muuttokertoja melkein sama luku. :) Sinulla paikkakuntia huomattavasti enemmän.

      En olisi ikinä uskonut sanovani, että olen kateellinen tosta sateesta, mutta olen. Täällä on nurmikko jo enemmän keltainen kuin vihreä, koska on niin kuivaa. :/

      Mukavaa sunnuntaita sinnekin.

      Poista
  3. Mä olen muuttanut 11 kertaa eikä tämäkään vielä viimeinen muutto ole :D pidän tästä asunnosta mutta ei ole parveketta saati omaa pihaa, vuokra-asuntokin on joten tämä ei ole loppuelämäni koti. Siksi en ole hankkinut pyykkikonetta koska tiedän muuttavani tästä joku päivä pois :) mutta Kuopiossa olen pääosin asunut, yhden syrjähypyn tein Ouluun jossa asuin puolisen vuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet ollut tosi paikkauskonnillinen, tota todella pikaista syrjähyppyä unohtamatta. :D Toi on juuri niin ymmärrettävää, mä en tosiaan tossa yhdessä asunnossa edes purkanut kaikkia kamoja, koska tiesi että siihen ei tulla jäämään, tosin en silloin tiennyt yhtään kuinka kauan saadaan edes olla siinä. Oli aika liukuva aikataulu.

      Poista
  4. Hauska aikamatka :) Itsekin vastoittain itseasiassa kävin väestörekisterikeskuksen sivuilla katsomassa tietojani. Mulla muutot on tapahtuneet varsin pienellä alueella, koska en ole Joensuuta kauempana asunut koskaan o.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta musta toi on jotenkin hienoa, ettei ole. Teitä on siellä idässä enemmänkin, ootte paikkauskollisia. :) Mä en muistaakseni malttanut odottaa, että pääsisin aikoinaan Mäntästä pois, mutta nyt haikailen sinne takaisin. :D

      Poista
  5. Onpa kiva postaus! Mä en muistanutkaan/tiennytkään, ettei sulla ollut koskaan kirjat Helsingissä.. Tosta viimeisestä Kenraalintien kämpästä on kyllä huikeita muistoja! 🙈 ❤️ Laskin huvikseni omia osoitteita, joissa oon asunut ja niitä on 7-8. Toki varsinaisia muuttoja on ollut enemmän kun kolmesta Ranskan reissusta asuin kahdesti samassa residenssissä. Ja Henkan luona mulla ei ollu virallisesti kirjoja, mutta enemmän mä siellä 2011 syksyllä olin kun Semmarilla. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut, mulla oli koko ajan tuon Valkeakosken asunto, ja esim. mun sen aikainen psykologi oli Valkeakoskella, joten kävin siellä ainakin kerran viikossa, joten ei ollut järkeä siirtää niitä juuri tuon hoidon vuoksi. Hahaha, joo se on ihan legendaarinen. :D Siitä talosta on myynnissä tällä hetkellä kolmio, jos muuttoa mietit. LOL

      Poista
  6. Mullakin on takana 10 muuttoa kuudella eri paikkakunnalla ja varmasti vielä useampi muutto edessä. Toivon, että seuraava muutto olisi semmoiseen paikkaan, johon voisi juurtua pidemmäksi aikaa ja oikeasti sisustaa asuntoa itseni näköiseksi. Nämä tähän mennessä olleet asunnot on ollut enemmänkin pysähdyspaikkoja ja jotenkin koko sisustuskin on koottu toisilleen epäsopivista paloista, koska ne on joko saatu jostain tai sitten on ostettu halvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin ymmärrän ton juurtumisen halun, Rauma on oikeastaan ainoa paikka jossa piipahdin, muualla olin kauemmin. Silti Raumasta ehti tulla parissa vuodessa rakas, koska kotiuduin sinne hyvin, muistan, etten yhtään tykännyt muuttaa sieltä Valkeakoskelle. Mutta rakastuin lopulta Koskiin sitten heti, se on kuin Mänttä järvien keskellä vähän isompana, se tuntui heti kodilta.

      Poista
  7. Miulla ei muuttoja kovin paljoa ole, tietty lukukausien loputtua asuntolasta oli pakko muuttaa pois, joten niistä on tullut suurin osa (4 muuttoa), mutta kirjat oli kuitenkin muualla.

    Jouluksi -92, muutettiin omaan taloon vuokra-asunnosta (tätä en tietty muista, kun olin kaksivuotias). Asuntolareissut alkoi 2006 syksyllä ja jatkui valmistumiseen asti (2009). Päätin taas aloittaa koulun, joten olin lukukauden 2010 asuntolassa.

    Lukukausi 2011 alkoi ekassa, omassa vuokra-asunnossa, mihin sitten jo muutin kirjatkin. Tässä samaisessa asunnossa olikin sitten aina maaliskuuhun 2018 asti, kun muutin hieman syrjäisempään sijaintiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuntoloista muuten varmasti kertyy helposti noita muuttoja. Sä viihdyit pitkään tuossa toiseksi viimeisessä asunnossa, syrjäisempään muuttaminen kuulostaa hyvältä! :)

      Poista
  8. Olipa mielenkiintoista :D Mielenkiintoista siksikin etten ole ko. paikkakunnilla koskaan käynyt, Rauman läpi toki hurruutellut kymmeniä kertoja matkalla kotiTurkuun <3 Mun asunnot ovat olleet vähän isommalla välimatkalla eli Turku-Oulu-alueella, tulevastahan ei ikinä tiedä :) Paljonko muuten lottopotti 6:lla oikein oli kaksikymmentä vuotta sitten? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen lopulta liikkunut aika suppealla alueella. Mähän muistin vasta kun oltiin muutettu tänne Riihimäelle, että mä olen käynyt täällä kaksi kertaa aiemmin ja kerran jopa yöpynytkin 90-luvulla. Olen jopa seissyt mun serkun yo-juhlissa tuossa lukion ovien edessä, tuli ihan älytön flash back kun kävelin siitä aikoinaan ekaa kerta ohi, sitä ennen en ollut lainkaan yhdistänyt, että ne ylppärit oli täällä 80-luvulla. :D Mä veikkasin vielä kahdeksan numeron järjestelmällä, silloin siitä sai kuusi oikein kerran, kaksi kertaa viisi oikein ja vielä neljä kertaa neljä oikein. Sillä viikolla sen aikojen isoin potti, muistaakseni 28 miljoonaa markkaa päävoitto, mulla jäi seitsemän oikein numeron päähän, mulla oli lapussa 30 niin 31 olis ollut se seitsemäs numero. Mut joo tuli vähän vajaa 16 000mk, joten ei nyt mitenkään valtavasti, mutta sai niistä häihin hyvän pesämunan. :D

      Poista
  9. Tää on tosi kiva ja taidanpa toteuttaa itsekin, tosin nykyistä kotia en halua blogissa ilmaista, mutta vanhat. Taidan ottaa kopin. Olen asunut yhteensä 13:ssa eri osoitteessa.

    Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en nykyistä kotia kertonut, kuten varmaan huomasit. Mun kotikotiin ei löydä, jos ei tiedä missä se on. :D Siitä en osoitetta kertonut. :D

      Aurinkoista sunnuntaita. <3

      Poista
  10. Mä sain äkkiseltään 12 paikkaa, pitäis tarkistaa :) Aika paikkauskollinen oon mäki ollu Jyväskylälle, lapsena muutamaan otteeseen asuttiin Pieksämäellä välissä mut nyt täällä yhtäjaksosesti vuodesta 1985. Vuodesta 87 oon asunu saman muutaman kilsan säteen sisällä vieläpä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli saman verran kuin mulla, tää nykyinen on se kolmastoista. :D Yllättävän paljon paikkauskollisia täällä. Jotenkin kiva tieto. :)

      Poista
  11. Olipa viehättävä kierros! Mulla on takana 12 muuttoa/kotia ja kun näistä 10 on koluttu viimeisten 14 vuoden aikana, muuttotahti on toisinaan käynyt luottokantajallani isillä vähän tunteisiin. :D Mutta elämä vie, ihmissuhteet muuttuvat ja yllätyksiä sattuu. Nykyinen koti on kaikilla reaalimittareilla hyvä, pitkäikäinen ja pysyvä, mutta eihän sitä koskaan tiedä mihin elämä vie. Haaveilen vuoroviikoin asunnosta keskikaupungilla vanhassa jugdend-asunnossa (vapaaherrattarena ilman eläimiä) ja pittoreskissa maalaistalossa ilman naapureita (ison eläinlauman kanssa) ja jossain siellä välissä myös irrationaalisesta kulttuurinvaihdoksesta ulkomaille, mutta mitäpä sitä haaveita suitsimaan - monet hyvät asiat ovat saanet alkunsa siitä, että niiden äärelle on malttanut pysähtyä tunnustelemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kans laskeskelin, että olen tosiaan 41 vuoden aikana tehnyt muuttoja niin, että tämä nykyinen on 13. koti. Tässä nykyisessä on asuttu yhdeksän vuotta ja kotikotona 11 vuotta, eli puolet elämästäni olen asunut kahdessa paikassa ja noi 11 muuta on tapahtunut siinä toisessa kahdessakymmenessä vuodessa, joten ei ihme, että on vähän muuttaminen tympäännyttänyt. :D Asuntolaina on hyvä sitomaan, ei tule muutettua niin usein. LOL

      Mullekin kävis tuo vapaaherrattaren elämä. Kuulostaa varsin hyvältä molemmat vaihtoehdot. ;)

      Poista
  12. Kiinnostava postaus ja varmasti itsellesi nostalginen kierros:)
    Itse olen muuttanut 14 kertaa ja asunut 7 eri paikkakunnalla ja eniten on tullut muutettua asuntoa pääkaupunkiseudulla - Helsinki, Espoo ja Vantaa, sekä Järvenpää ovat tulleet tutuiksi. Luulen, että muutan vielä ainakin kerran jollen kaksi, koska olen kerrostaloasuja, enkä usko viihtyväni tässä uudessa omakotitalossamme loppuikääni;) Varsinaista kotifiilistä en ole vielä saanut oikein mistään, mutta ehkä koti vielä odottaa sielllä, missä sydän on eli Turussa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on jo hyvä luku noita paikkakuntia. Mä luulen, että se juurikin odottaa Turussa kerrostalossa. ;)

      Poista
  13. Mää asun tällä hetkellä 16:sta asunnossa elämäni aikana. Mahtunu niitä muuttoja 31 elinvuoteen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, sä olet kyllä muuttanut useasti. Taidat johtaa tällä hetkellä. :D

      Poista
  14. Tämä nykyinen koti on yhdestoista koti jossa asun, eli aika lähellä sinun lukemaa :)
    Ihanaa sunnuntaita Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo aika samoissa ollaan. ^_^

      Aurinkoista sunnuntaita Outi. <3

      Poista
  15. Jotenkin hassu fiilis, kun noissa ekoissa kuvissa näkyy erittäinkin tuttua seutua. Ollaan asuttu vuosia samalla paikkakunnalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista tulee aina nostalgiset fiilikset. Mulla on aina Mäntässä käydessä nykyään aina sellainen aikamatka menneeseen -fiilis. :D

      Poista
  16. Kiva postaus! Olen tainnut muuttaa yhdeksän kertaa mieheni kanssa. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olette aika paljon yhdessä muuttaneet. :) Mukavaa viikkoa Satu!

      Poista
  17. Superhauska postaus 😀 Ja kyllä se on niin, ettei ole kotikodin voittanutta ❤ Mun lapsuudenkotiin muutti mun veli perheineen, eli on edelleenkin optio siellä hengailuun 😊 Mutta mä muutin kotikotoa Ikaalisiin, jossa muutin kolmeen otteeseen. Eka siis sinne, sit vaihdettiin kämppiksen kans yhdessä asuntoa, ja lopulta kannoin valmistumisen jälkeen osan kamoista takaisin kotikotiin ja osan miehen solukämppään, josta muutaman kuukauden kuluttua muutettiin Vantaalle. Siellä asuttiin yhdessä ja samassa asunnossa, kunnes nyt joulukuussa muutettiin Keravalle. Me ollaan molemmat aika helppoja asettumaan aloilleen ja viihdytään sit niissä nurkissa. Luulen, että asutaan täälläkin pitkään, ellei mitään ihmeellistä tule tapahtumaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla, että on tykätty. Eka ajattelin, että tää on typerä idea, mutta tää oli sellainen postaus minkä halusin palavasti tehdä, luki sitä kukaan tai ei. :D Oi, ihana optio toi on parasta. Mun lapsuuden kodissa asuu setäni ja mulla on edelleen myös optio hengailuun. Aina silloin tällöin haaveilen muuttavani sinne takaisin, sitten kun sedästäni joskus aika jättää. Toivottavasti ei kuitenkaan vielä vuosiin, koska muutto ei ihan vielä olisi mahdollista, mutta tulevaisuudessa kyllä. :D

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown