Smell the Roses


Lokakuun väri on tunnetusti vaaleanpunainen rintasyöpätutkimuksen hyväksi. Rintasyöpään sairastuneita diagnosoidaan Suomessakin yli 4000 vuodessa. Tukeakseen rintasyöpätutkimusta monet brändit tuovat lokakuussa myyntiin omat vaaleanpunaiset tuotteensa niin myös Jane Iredale

Kun puhutaan Jane Iredalen tuotteista niin minulle se ykkösjuttu on varmaankin heidän maagisen ihanat kosteussuihkeensa, joilla voi kiinnittää meikin tai sitten vain suihkutella kasvoille päivän mittaan tuomaan kosteutta ja virkistystä. Muistatte varmaan, kun jo keväällä ihastuin taivaallisen tuoksuiseen Pommisst-suihkeeseen

Käytän kosteussuihkeita ympäri vuoden, mutta syksyllä keskuslämmmityksen napsahdettua päälle, alkaa kulutus olemaan huipussaan. Suihkauttelen niitä parikin kertaa päivän aikana, auttaakseni ihoani pysymään hyvin kosteutettuna. Tietokoneella istuessa pieni viileä suihkaus päivän aikana virkistää myös ihanasti mieltä. Varsinkin, jos kosteussuihkeessa on jokin ihana tuoksu.


Smell the Roses Hydration Sprayn myyntivoitosta 100% lahjoitetaan Living Beoynd Breast Cancer -organisaatiolle. Nimensä mukaisesti tuote tuoksuu aidolle ruusulle: kukkaiselle, puhtaalle ja raikkaalle. Kosteussuihke on pakattu hempeän vaaleanpunaiseen hopeisilla yksityiskohdilla terästettyyn pakkaukseen.

Tuote sisältää orgaanista Rose Damascena-kukkavettä, joka toimii myös kasvovetenä ja puhdistaa ihoa vahingoittamatta ihon luonnollista suojaa. Se puhdistaa, kiinteyttää ja lisää ihon verenkiertoa. Smell the Roses sopii kaikille ihotyypeille, mutta varsinkin kuivalle ja herkälle iholle. Sillä se rauhoittaa tulehduksia ja vähentää ihon punaisuutta. Aito kasteinen ruusun tuoksu on todella virkistävä ja itse olen kokenut sen todella rentouttavaksi. Suihke tulee pullosta hienona suihkeena, joten näppärän kokoisesta 90 ml:n pullosta, joka mahtuu myös käsilaukkuun, riittää iloa pitkään.


Jane Iredalen tuotteita voi ostaa vain valtuutetuilta jälleenmyyjiltä, jotka löydät täältä. Teille kuten minulle joiden kaupungista ei Jane Iredalen jälleenmyyjää löydy, on onneksi olemassa kaksi verkkokauppaa: Naturalshop ja VipValentino, joista tuotteita voi tilata suoraan kotiin.

Joko olette ostaneet jotain pinkkiä? Käytättekö kosteussuihkeita säännöllisesti?

Suositushinta n. 27 euroa.

Tuote lehdistönäyte.



  1. Ihanan, ihanan näköinen ja kuulostava tuote. Ja taas opin jotain uutta, en tiennyt että sellaisia suihkeita on, jotka kiinnitävät meikin. Minähän tarvitsen juuri sellaisen, kun aina meikit katoaa jonnekin taivaan tuuliin päivän mittaan.

    Kaunista ja tuoksuvaa viikonloppua. <3

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnittää, varsinkin, jos on mineraalipohja, mutta itse käytän kaikkien pohjien kanssa. Ihosta tulee sellainen luonnollisen kuultava, eikä täysmatta, josta en pidä. Suihkauttaa vaan tarpeeksi kaukaa.

      Ihanaa viikonloppua! xx

      Poista
  2. Ai pinkkiä? En muistanut päivää, mutta pinkkiä tuli hankittua huulipunan muodossa, kun pitkästä aikaa kävin töistä tultua kaupungilla. Kotona odotti lisäksi Liv-boxi samalla teemalla.

    Nuo suihkeet kiinnostavat kovasti, mutta hinta vielä hirvittää;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkki huulipuna. <3 Pitää varmaan kaivella tän kuun kunniaksi EA:N Pink Pink! esiin.

      Poista
  3. Onpas kivannäköinen puteli, iteltäkin löytyy nuita kosteussuihkeita ja ne kyllä virkistää ihanasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin virkistää ja siihen tunteeseen koukuttuu helposti. ;)

      Poista
  4. PINKKI! <3 Ihana puteli :) Mulla ei tällä hetkellä taida olla käytössä yhtään kosteussuihketta (vääryys!), mutta kaverin jämät yhdestä Lushin vastaavasta käyttelin mielelläni. Meikin kiinnitykseen tarkoitettu Clarins Fix' multa löytyy ja se on oikein luksushetki, kun sitä suihkauttaa meikin päälle. Erityisiin juhlahetkeen siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clarinsin Fix`iä on pitänyt kokeilla jo pieni ikuisuus sitten, joten kiitos muistutuksesta. ;)

      Poista
  5. En ole vielä itse ostanut mitään pinkkiä, paitsi sen Opin lakkasetin. Livboxin mukana tuli montaa kivaa pinkkiä tuotetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin katselin yksi pvä sitä OPIn lakkasettiä. <3

      Poista
  6. En ole vielä ostanut, mutta jotenkin olen ehdottomasti mukana! Ehkä uusi pinkki huulipuna..? Kosteussuihkeet on ihan pop, kyllä muuten huomaa eron päivässä jopa! Enkä enää suostu lentämään ilman suihketta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin huomaa! En itsekään olisi uskonut, että käytöllä voi oikeasti olla noin paljon kosteuttavia vaikutuksia.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives