Minä kiitän

Oriflame haastoi minut mukaan World Childhood -säätiön "Minä kiitän" -hyväntekeväisyyskampanjaan. Minun tehtäväni on kertoa teille kuvalla, ketä ihmistä haluan lapsuudestani kiittää. Koska olen minä, kerron sen myös sanoilla. 

Hyväntekeväisyyskampanja liittyy Oriflamen kehittämään Tenderly Promise -tuoksuun, jonka jokaisesta myydystä tuoksusta Oriflame lahjoittaa 0,75 euroa World Childhood -säätiölle. Tavoitteena on yli yhden miljoonan euron lahjoitus, jolla autetaan hyväksikäytettyjä, hylättyjä lapsia ja sitä kautta antaa heille mahdollisuus parempaan elämään. 

Minä olen ollut lapsena erinomaisessa asemassa, koska minun onneni oli syntyä länsimaalaiseen hyvinvointivaltioon. Tästä huolimatta oma lapsuuteni oli kaikkea muuta kuin tavanomainen, se oli pitkään turvaton ja jouduin taistelemaan siitä, että minullakin on oikeus olla. Minun ympärilläni ei ollut ydinperhettä, ei isää, eikä edes äitiä, mutta minulla oli mummo.

Lapsuuteeni viittaavia juttua voit lukea täältä, täältä, täältä ja täältä.

Niinpä haluankin kiittää jo pilvenreunalla majailevaa mummoani, joka otti minut siipiensä suojaan yhdeksänneksi lapsekseen, kun minä ilmoitin, että en halua enää kotiini mennä, sillä olot siellä olivat sietämättömät. Siinä vaiheessa, kun seitsemän vanhana olin omasta tahdostani menossa mieluummin lastenkotiin kuin varsinaiseen kotiini, päätti mummoni toimia, sillä hän näki lapsen hädän.

Mummolle kuuluu kiitos siitä, että sain olla lapsi. Mummo oli aina kotona, kun tarvitsin aikuista. Joka kerran koulusta kotiin tullessani, haistoin jo postilaakolle sen päivän ruoan. Toivoin salaa joka päivä, että tarjolla olisi herkullista kyljyskastiketta ja itseleivottuja karjalanpiirakoita. Vasta vanhempana tajusin, kuinka ainutlaatuista oli, että minua oli aina joku odottamasa kotiin. Mummoni oli kotoisin Karjalasta. Hänen avoin, välitön ja iloinen luonne tarttui myös minuun. Ei ollut sellaista päivää, ettei me olisi jollekin naurettu, välillä tosin itkettiinkin. Parhaiten mieleeni ovat kuitenkin jääneet lapsuuden kesäiset päivät, kun puuhailimme yhdessä ulkona. Selkeästi mieleeni ovat piirtyneet ne hetket, kun kesäilta alkoi viilenemään ja kotini edessä olevalle pienelle pellolla alkoi nousta usvaa. Se oli aika, kun me lähdimme kastelemaan kukkapenkeissä pihamaalla majailevat kukat pitkän helteisen päivän jälkeen. Siinä kukkia kastellessa juttelimme niitä näitä ja minä imin itseeni kesäillan huumaavaa tuoksua. Tämän jälkeen jäimme usein istumaan vielä hetkeksi pihakeinuun, lätkimme käsistämme hyttysiä, olimme hiljaa ja kuuntelimme, kun käki kukkui jossain kaukana. Siinä oli hyvä olla.

Kiitos mummo! ♥︎

Kuvaksi valitsin kuvan, jossa olemme mummon kanssa yöllä yhdessä päivänä, jolloin menin naimisiin ensimmäisen kerran. Mummo oli tuolloin 76-vuotias, mutta jaksoi juhlia aamuun asti. Kuvassa osat ovat vaihtuneet, minä olen ottanut mummon siipieni suojaan.

Toivottelen teille oikein ihanaa juhannusta! Palaan asiaan sunnuntaina tai maanantaina.