The Silk


Ensin pientä tilitystä. Tuoksujen kuvaaminen on ehdottomasti tässä blogihommassa mielipuuhaani. Se, että ensin saa otettua kuvat, sen jälkeen suihkauttaa yleensä jo viikon testailun jälkeen vielä kerran tuoksua ranteeseen josta olen kirjoittamassa. Asettua tähän koneelle, antaa tuoksun ja kuvien viedä minut tilaan, jossa syntyy tuoksupostaus. Koko siinä tilanteessa on jotain käsittämättömän rentouttavaa, jota on hyvin vaikea kuvailla. 

Tällä kertaa kuitenkin kaikki lähti menemään heti väärin. En meinannut saada millään otettua tuoksusta mieleisiäni kuvia, niissä oli aina jotain vialla, enkä saanut mielestäni vangittua erikoista pulloa niihin tarpeeksi hyvin. Yleensä saan kuvat otettua kerrasta, nämä kuvat ovat vasta kolmannen yrityksen tulos. Olisin niin halunnut kuvata aluksi tuoksun silkkipaidan kanssa, ongelma oli vain se, että en omista silkkipaitaa. Vaikka kukkia ja hedelmiä ostankin usein rekvisiitaksi kuviin, silkkipaidan osto olisi tuntunut liioittelulta, koska en sellaista käytä. Kokeilin kukkien kanssa, ei. Pullo ei vaan tullut tarpeeksi nätisti esiin. Lopuksi kokeilin tummaa taustaa, no kyllä kiitos. Kuvat ovat tämän blogin historian varmasti askeettisimmat, mutta minusta tuo pullo toimii parhaiten tummaan taustaa vasten, se ei tarvitse muuta. Joten kestäkää!

Jotkut teistä ovat saattaneet huomata, että Sensain The Silk -tuoksu lanseerataan virallisesti Glorian Fashion Shown yhteydessä Kattilahallissa Helsingissä syyskuun alussa, mutta ainakin lehdistötiedotteen mukaan tuoksut tulevat kauppoihin jo nyt elokuussa. Testiversioksi saamani tuoksu on EdT, mutta tuoksusta on myös EdP -versio.

Kun sain tuoksun käsiini ennen juhannusta, salaa toivoin, että tämä tuoksuisi edes vähän samalta ylelliseltä puhtaudelta kuin Sensain muut tuotteet. Jotenkin ajattelin, että se on Sensaita ja sen on tuoksuttava Sensailta. Varsinkin, kun omaa nenääni miellyttäviä puhtaita tuoksuja on tässä maailmassa liian vähän. Tähän asti suosikin viittaa on kantanut Cleanin Fresh Laundry, mutta nyt on pakko myöntää, että puhtaudessa tämä The Silk meni silkkimäisen kevyesti leijumalla ohi. Tuoksuiko tämä sitten Sensailta. Tuoksuihan se!


The Silk EdT:a kuvaillaan raikkaaksi itämaiseksi tuoksuksi, joka kietoo käyttäjänsä eleganttiin, silkkimäiseen tuoksuhuntuun. Ajatuksena on, että tuoksun sekoittuessa ihon omaan tuoksuun, syntyy yksilöllinen tuoksu, joka tuo esiin käyttäjänsä sisäisen kauneuden. Vähän kuin ne jokaisen huulilla eri sävyisinä näyttäytyvät Lip Balmit.

Alkutuoksuna tai Sensai käyttää sanaa tuoksuhuntu on bergamottia, punapippuria, päärynää ja orvokin lehtiä. Tuoksun sydämessä pionia, ambraa, orkideaa ja kieloa. Pohjalla myskiä ja tonkapapua. 

Hämmentävää on se, että tuoksussa on monia voimakkaiksi ja helposti tunnistettaviksi lueteltavia tuoksunuotteja kuten punapippuri, kielo ja myski, mutta jollain mystisellä tavalla tämä tuoksu onnistui laskeutumaan iholleni niin, että minun oli hyvin vaikea (aika tarkasta nenästäni huolimatta) erottaa tässä tiettyjä nuotteja. Sain vain valtavan valloittavan ja ihmeellisen kokonaisvaikutelman, joka on ylellinen puhtaus. Tuoksu on ollut koko kesän käytetyin tuoksu ja ihan vähitellen, vasta viime aikoina olen alkanut erottaa tästä omalla ihollani tiettyjä piirteitä, mutta se vei hämmästyttävän kauan aikaa. Alun tuoksuhunnussa on selkeiten esillä omalla ihollani makea päärynä ja taustalla on ripaus mausteista punapippuria. Vähän aikaa iholla oltuaan orkidea tunkee selkeästi esiin, mutta taas kieloa en itselläni löydä. Pohjalla on selvästi myskisyys ja tonkapavun makeus. EdT:n kesto on omalla ihollani hyvät kuutisen tuntia.

Jos minun pitäisi kuvailla tuoksua lyhyesti, sanoisin sen olevan pehmeä ja ylellisen puhdas. Siinä on jotain viehkeää, mutta silti helposti lähestyttävää. Minulle se on paras pehmeää puhtautta ilmaiseva tuoksu, mitä on koskaan tehty. Kun valitsin tuoksua juhannukseksi suomalaiseen kesäyöhön, ei mieleeni edes tullut valita muuta kuin The Silk.

Tuoksun luojana on toiminut Marie Salamange, joka on luonut tuoksuja Jo Malonelle, Guerlainille ja onhan hän myös toiminut nenänä viime syksyn bloggaajien suosikkituoksun Yves Saint Laurentin Black Opiumin

Minulle kuvaukseen hankaluuksia aiheuttaneen pullon suunnittelija on Gwënael Nicolas, joka on suunnitellut mm. liikkeitä Louis Vuittonille, Fendille ja Berlutille. Suunnittelun pohjalla oli ajatus silkkikotilosta. Pullon pinnassa olevat viivat antavat vaikutelman pehmeästä ja ohuesta kankaasta. Pullo on äärettömän kaunis, mutta on pakko sanoa, että korkki on hieman kömpelö avata. Alussa pelkäsin koko ajan rikkovani sen, koska sen nostaminen vaati voimaa, eikä siitä meinannut saada otetta. Korkki on kuitenkin hieman löystynyt käytössä ja ongelma on sitä kautta hävinnyt.

Tykkäättekö puhtaista tuoksuista?

Suositushinnat:

Sensai The Silk EdT 50ml, 104€
Sensai The Silk EdP 50ml, 131€

Tuoksu myynnissä elokuussa.

Tuoksu lehdistönäyte.


  1. Noin kauniiseen pulloon sopiikin tumma tausta. Katse kiinnittyy noihin mielettömiin yksityiskohtiin, kun taustalla ei ole mitään "ylimääräistä". Ihan hyvä siis, ettei kaapista löytynyt silkkipuseroa. ;) Ja aargh, en ees uskalla mennä tuoksuttelemaan tätä, etten rakastu. Nimim. Sensai fan girl -82 :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ihan hyvä, mä luulen, että silkki kankaana taustalla on kiiltonsa puolesta lisäksi aika hankala kuvattava. Ei ihan aloittelijan puuhaa. :D Kyllä sä kuitenkin menet. ;) Tää on just sen päivän tuoksu, kun haluaa tuoksua ylellisen puhtaalta.

      Poista
  2. Tämä vaikuttaa mielettömältä! Sensai on kaikinpuolin parhautta ja ihanuutta. Satkaisinkohan tähän synttärin kunniaksi, vaikka kyllä hinta hieman kirpaisee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on täydellinen puhdas tuoksu. Kaikissa yleensä tuoksuu joku kukka voimakkaammin yms. Tässä vaan pelkkä puhtaus.

      Poista
  3. Mä niin tiedän tuon tunteen, jota kuvailit alussa <3 Tuoksujen kuvaaminen on ihanaa puuhaa ja samoin tuoksun maailmaan uppoutuminen postausta naputellessa. Joskus kyllä tuntuu, ettei saa tuoksua vangittua kuviin juuri niin kauniina ja ihmeellisenä, kuin se ansaitsisi päästä esille. Tummaa taustaa vasten hieno pullo kyllä tulee noissa kuvissa kauniisti esille :) Ihmettelen kyllä, mikset ostanut sitä silkkipaitaa ;) Haha. Täytyypä käydä nuuhkimassa tätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. <3 Tykkään itse lukea tuoksukuvauksia juurikin muista blogeista, koska naistenlehtiin ei mahdu yleensä tuoksuista mitään tarkempaa tuotekuvausta, pääpiirteet kerrotaan, mutta itse oikein nautiskelen lueskella, kun joku osaa kuvailla tuoksuja. Sitä huomaa itsekin innostuvansa. :)

      Mä en oo varma onko silkkipaita mun juttu. Mulla on kyllä musta silkkimekko. ;)

      Poista
  4. Tuo pullo on kyllä niin kaunis, että melkein haluaisi tuoksun jo sen takia. Ja onnistuit vangitsemaan kuviinkin sen kauneuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on upea ja erilainen. Hyvin Sensaimainen ja yksinkertainen. :)

      Poista
  5. Itsekin pidän Sensain tuotteiden ylellisestä tuoksusta, joten tätä on kyllä ihan ehdottomasti käytävä tuoksuttamassa - mikäli tämä tuohon Sokokselle saapuu, toivottavasti!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan onnessani, kun tajusin, että tässä on tavoitettu se sama tuoksu, mikä on myös ihonhoitotuotteissa, siitä huolimatta tämä on tuosuna ihan omanlaisensa. Tykkään tosi paljon siitä puhtaudesta, mikä tässä on.

      Poista
  6. Tyylikään kuvan olet saanut aikaiseksi ja hienosti myös kuvasit tuoksus. Houkuuttelee kovasti.
    Oli kiva nähdä. Harmi kun minulla oli kiire töihin, ettei keritty pahemmin jutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Oli ihana nähdä. Inhotti ne kahvikuppihalaukset, kun tykkäisin halata ihan kunnolla! No ensi kerralla sitten. <3 Sulla alkoi aamu kuitenkin kivasti huvin merkeissä, varmaan ihan kiva jatkaa työpäivää siitä. :)

      Poista
  7. Onpa kaunis pullo! Mulla on kans yksi tuote, josta en meinaa saada mitään kuvia. Pakkaus heijastaa joka suuntaan, ja olen siitä ottanut jo kolmet kuvat, kohta saa joku niistä kelvata :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin ärsyttävää?!? Näitä on tullut yllättävän vähän vastaan, mutta joskus tulee sellainen olo, että ei hitto. Mä luulen, että joku niistä kolmesta sessiosta takuulla kelpaa. :D

      Poista
  8. Oikeasti pakahdun! Pullo on niin kaunis ja eteerinen, että jos se täällä kotona olisi, haluaisin räjäyttää kaikki huonekalut pois ja luoda uuden valkoisen modernin maailman, vähäeleisen sellaisen pullon ympärille. Sensain puhdistusveden tuoksukin, ah rakastan sitä, jos tämä tuoksuu yhtään siltä, niin sekoan. Tuo on myös ihana unituoksu ennen nukkumaan menoa, kun menen nukkumaan niihin rapean puhtaisiin lakanoihin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D :D :D

      Älä tee niin, mä en oikein näe sun kotia modernina ja valkoisena. :D Tässä tosiaan on kyllä selvästi aistittavissa Sensain tuotteille tyypillinen tuoksu, mutta on silti täysin oma itsensä. ;)

      Poista
  9. Että tykkäänkö? Rakastan niitä! Tämä voisi olla hyvinkin minun tuoksuni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sit tää todellakin saattaisi olla sun juttu! <3

      Poista
  10. Oijoi! Mä RAKASTAN puhtaustuoksuja ja voi että miten kaunis pullokin! Kuvatkin on tosi onnistuneet vaikka prosessi olikin haasteellinen :D Ootko muuten nuuhkaissut vielä Cleanin Airia? mä ihastuin kertanuuhkauksella ja ostin sen heti itselleni. Kesto ei ole hyvä, mutta tuoksu on aivan ihana, juurikin puhdas ja pehmeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muuten oo tuoksuttanut tuota Airia! Pitää muistaa, kun seuraavan kerran tulee Cleanin tuoksut eteen. :)

      Poista
  11. Onnistuit kyllä kuvauksessa loistavasti: mustaa taustaa vasten pullon kauneus ja erikoisuus tulee hyvin esiin. Uteliaisuus heräsi muutenkin, tätä on pakko saada nuuhkia, sillä kuvauksen perusteella saattaisin hyvinkin tykätä tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullo jäi tosiaan kaikkea muuta vasten jotenkin pliisuksi, en vaan ollut tyytyväinen. Olis vaan pitänyt heti katsoa mallia alkuperäisestä mainoksesta, jossa on aika paljon tummuutta. ;)

      Poista
  12. Hyvät kuvat olet saanut pullosta! Tuoksu kuulostaa siltä, että se on varmasti oikein hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Tuoksu on ihana, jos tykkään puhtaista tuoksuista.

      Poista
  13. Kuulostaa ja näyttää todella kauniilta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin näyttää, tykkään tuosta pullosta, että se on aika erilainen, mitä tuoksupullot yleensä. :)

      Poista
  14. Hienot kuvat oletkin ottanut pullosta. Mä tykkään hennoista tuoksuista eli tyyliin vanilja, manteli, kookos, hunaja.... eli aika luonnontuoksuisia on mun mielituoksut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju!

      Oo sä siis tykkäät kaikesta luonnollisen makeasta. ;)

      Poista
  15. Mulla on kovat odotukset tähän! Täytyykin käydä katsomassa, joko tätä pääsisi nuuhkimaan tiskillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on todella ihana, jos tykkää Sensain tuoksumaailmasta. Pysyvyyskin on hyvä. Olisi kiva tietää miten EdP eroaa tästä, pitää käydä itsekin se nuuhkimassa. :)

      Poista
  16. Tää kuulostaa ihan mun tuoksulta. Täytyy tuoksuttaa varovasti, etten vaan ihastu :)

    VastaaPoista
  17. Kuulostaa hurmaavalta tuoksulta ! Tämä voisi olla minun tuoksuni, sillä pidän puhtaista tuoksuista. Pullokin on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullo on tosi eleetön, tykkään siitä itse tosi paljon. :) Tuoksu on just sellainen puhdas, tosi usein huomaan tarttuvani tähän silloin, kun haluan ylleni jotain eleetöntä.

      Poista
  18. Kuulostaa todella ihanalta! Olen kyllä puhtaiden tuoksujen ystävä. Tää pitää ehdottomasti käydä nuuhkimassa kun tulee. Hinta vaan on aika kova joten aika lujaa saan rakastua jos tän hankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on. Tuo iso 50ml:n koko nostaa tuota hintaa verrattuna moneen muuhun, mitä saa ostettua 30ml:n koossa.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives