TOP 5 – Lahjapakkaukset


Huh, ei ihme, että sitä haluaa jouluna vaan olla möllöttää kotona ja rauhoittua, sillä sellaista menoa ja meininkiä tämä viimeinen viikko ennen joulua on. Jokaiselle päivälle on listattuna joku tärkeä homma tehtäväksi, mitä ei vaan saa unohtaa tai siitä seuraa vähintäänkin jonkinasteinen katastrofi. Lahjat on sentään itsellä kaikki hankittuna, miehen kanssa ollaan sen verran lapsellisia, että ostamme toisillemme monta lahjaa, ei välttämättä mitään kallista. Niiden avaaminen on vain niin hauskaa viihdettä aattoiltana. Joko teillä on lahjat hankittuina?

Omia suosikkilahjojani ovat jo vuosia olleet erilaiset lahjapakkaukset, mitä joulun alla onkin kaupat pullollaan. Useana vuonna olen hamstrannut niitä myös joulun jälkeen alesta seuraavaa joulua varten. ;) Lahjapakkauksissa on se kiva puoli, että yhden tuotteen hinnalla mukaan saa aina jotain extraa. Tuoksuissa se on usein vartalovoide tai suihkugeeli. Pakko myöntää, että lahjapakkauksiin minut saa tarttumaan myös niiden helppous. Onko mitään helpompaa pakattavaa kuin neliskulmaiset laatikot? Aina tulee omalla linjastolla nättiä pakettia. Tähän samaan joukkoon luen myös kirjat ja suklaarasiat. Kaikki hankalasti pakattavat heitän suosiolla aina lahjakassiin, niin ei tarvitse pelätä lahjojen repeämistä ennen avaamista.

Poimin teille viime hetken lahjavinkeiksi omasta mielestäni viisi kivointa lahjapakkausta tänä vuonna. Mukana on tietenkin paljon ihonhoitoa, sekä jotain hyvältä tuoksuvaa. 

Chloèn ylellinen peltinen lahjapakkaus on eittämättä yksi joulun kauneimpia. Peltirasia sisältää ison 50 ml:n Chloèn Eau de Toiletten, sekä 100 ml:n vartaloemulsion. Tuoksuna puhtaan raikas Chloè miellyttää varmasti monia kukkaistuoksujen ystäviä. Hienostunut tuoksu on elegantin herkkä ja alkutuoksun valloittaa raikkaus, jossa yhdistyvät magnolia, sitruuna sekä ripaus kirpeää limettiä. Sydäntuoksussa klassista ruusua ja gardeniaa. Pohjalla tuoksua pehmentää myski. Chloèn tuoksut ovat yleensä ruusuisia, mutta tässä tuoksussa se on kevyempi ja pehmeämpi kuin aiemmin.


Kaikkien korppuihoisten toivepakettiin kääritään Lieracin syväkosteuttavan Hydragenist -sarjan tuotteita. Lahjapakkaus sisältää voiteen, joka tuoksuu naisellisen kukkaiselle. Tuoksussa sekoittuvat ruusu, gardenia ja jasmiini. Voiteen sisältämät hyaluronihappo ja aprikoosivoi tekevät kuivasta ihosta pehmeän hetkessä. Pakkauksessa on lisänä myös saman sarjan seerumi, joka sisältää AHA-happoja, jotka tarjoavat iholle kosteuttavan tehoruiskeen. Seerumi on niin kosteuttava, että itselläni on ollut se yksistään käytössä meikin alla. Tuoksu myötäilee sarjan voiteen tuoksua. 


Philosophyn most wonderful things sopii heille, jotka kaipaavat iholle kirkastusta ja elinvoimaa. Pakkaus sisältää hellävaraisen klassikon purity-puhdistusemulsion, kaksivaiheisen erittäin tehokkaan C-vitamiinikuorintatuotteen, sekä sekoitettavan kaksiosaisen tehoseerumin. Microdelivery peel on philosophyn tehokkain kuorinta, joka uudistaa ihoa. Sopii loistavasti auringonvaurioittamalle tai ikääntyvälle iholle. Kuorinta tasoittaa ja kirkastaa ihon sävyä. Kaikista herkimmälle iholle en kuorintaa suosittele. 


Kotimaisella Herbinalla on myös oma tuoksuva lahjapakkauksensa. Viime keväänä Herbina tajusi markkinaraon Body mist -tuotteille. Tuossa markkinaraossahan on Suomessa tähän asti ollut valloillaan vain yksi brändi Victoria Secrets. Vartalotuoksut ovatkin miedompi vaihtoehto perinteisille tuoksuille. Lahjapakkaus sisältää kaksi tuoksuvaa vartalosuihketta makean mansikkaisen vaniljalla, ruusulla ja punaisilla marjoilla höystettyn Strawberry Dreamin sekä oman suosikkini Melon Loven. Melon Lovessa yhdistyvät raikas meloni ja kukat. Lahjapakkaus maksaa 8,90 euroa, kun normaalisti yhden tuotteen hinta on 6,90 euroa. Eli melkein kaksi tuotetta yhden hinnalla.


Biothermin lahjapakkaukset ovat vuodesta toiseen niitä kauneimpia. Syy tähän on yksinkertainen, tälläkin kertaa pakkausten ulkonäön suunnitteluun on käytetty suunnittelijaa. Tänä vuonna upean lumihiutaleteeman on luonut paperitaitelija Sabrina Transiskus. Ikääntyvän naisen toivelahja on Blue Therapy Accelerated -voidepakkaus. Se sisältää ylellisen voiteen kaikille ihotyypeille, lisäksi mukana tulee reilun kokoiset 10 ml:n koot Blue Therapy Serum-in-oilia sekä Blue Therapy Accelerated -seerumia. Oma suosikkini on pakkauksen Serum-in-oil -yöseerumi, joka tekee ihosta kirkkaan ja kimmoisan tuntuisen. Biothermillä on myös lahjapakkaus, jossa tuo seerumi tulee täysikokoisena, lisäksi mukana on näytekoot yö- ja silmänympärysvoiteesta.

Ostatteko lahjapakkauksia? Onko lahjapakkaus mieleinen lahja? 

Jutun linkit eivät ole mainoslinkkejä, enkä saa klikkauksista rahallista korvausta. Osa jutun tuotteista lehdistönäytteitä, osa omiani.









  1. Lahjapakkaukset on kyl kivoja,varsinki sellaset joissa on useempi eri tuote pienemmässä koossa. Hajuvedet onki sit ihan erikseen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoksuissa mielellään iso tuoksupullo ja ne muut vähän pienempinä. ;)

      Poista
  2. Lahjapakkauksia tulee itselläkin joulun jälkeen hankittua, koska siinä tosiaan saa aina pientä ekstraakin mukana ja lisäksi joulun jälkeen voi usein niitä varsin edulliseenkin hintaan löytää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useissa paikoissa saattaa jouluaattonakin olla jo -50% laput lahjapakkausten päällä samalla tavalla kuin suklaarasioiden. :)

      Poista
  3. Lahjapakkauksissa on sitä jotakin ja ovat usein edullisempia, kuin yksittäinen saman kokoinen tuote. Hilfiger Flower Marigold, jota himoan, on lahjapakkauksessa kroppavoiteen kanssa 42e, yksinään 46e. Jättänyt ostamatta vain siksi, että ehdinkö käyttää, mutta rakastan sitäkin tuoksua. ;)

    Tuota Chloe tuoksua täytyy tuoksutella ja Lierac hydragenist on ollut syksyn lemppareita <3

    Mukavaa alkanutta viikkoa Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne on, siksi itsekin niitä ostan. Tossa Hilfigerissa on jo melkoinen etu. :) Lierac Hydragenist on aivan loistava, varsinkin tuo seerumi. <3

      Ihanaa viikkoa Tiia! <3

      Poista
  4. Ihanaa, että joku muukin aikuinen tykkää lahjoista! Meidän perheessä on aina lahjoja, vaikka jengi alkaakin olla aikuista. Rakastan lahjojen etsimistä ja antamista, ja toki myös saamista. Ahdistaa joidenkin ihmisten "juu ei me anneta enää lahjoja" -jutut. :D:D Kauhea kun kuulostan materialistilta, mutta rakkaiden muistaminen kivoilla jutuilla on mulle tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, joo sama. Mun pahin painajainen on kuulla, että ei enää joululahjoja. :D Mutta toki kunnioitan sitä, jos toiset niin tahtovat. Meilläkään kyse ei ole materiasta vaan siitä, että se lahjojen avaaminen on sellainen aaton hauska yhteishetki, mä rakastan katsella toisen ilmettä, mitä paketista paljastuu, musta se on hauskaa. Onneksi anoppini ja miehen sisko ovat näiden lahjojen suhteen vähän yhtä höperöitä, joten sitä avaamista riittää aina parin tunnin huviksi. Koska meillähän ei tietenkään availla samaan aikaan vaan jokainen vuorollaan. :D Meillä lahjat on usein myös jotain alekorista löytyneitä halpoja vitsejä, kuten joku hirvein cd-levy, mitä voi vaan kuvitella yms. Joten suurin osa lahjoista on jotain halpaa, yleensä yksi sellainen kalliimpi lahja. :D

      Poista
    2. Samaa mieltä! Tykkään antaa lahjoja ja aika usein homma lähteekin lapasesta :D Mutta tykkään kyllä myöskin saada niitä. Onhan lahjat kuitenkin joulussa se iso osa ja se pakettien aukaseminen on niin mukavaa hommaa :D

      Poista
  5. Osaisipa pukki tuoda philosophyn setin! Sen verran olen ihastunut tuohon kaksivaiheiseen kuorintaan, viimeksi eilen sitä käytin ja iho kirkastui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi tehokas, yleensä suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat tehokasta tulosta nopeasti. Itsellä on sen verran herkkä iho, että en voi sitä kovinkaan usein käyttää.

      Poista
  6. Voisin ostaakkin mutta en keksi oikeen ketään lähipiiristä kuka ilahtuis jostain kosmepaketista :-D Outoa ehkä. Yksi hyvä ystäväni kyllä tykkää mutta kokosin hänelle itse kaikenlaista kivaa pakettiin. Itelle vois kyllä ostaakkin näitä kosmepaketteja, himoitsen varsinkin Supermoodin sitä yhtä mutta se maksaa 60e ja tuntuu että olen muutenkin onnnistunut tuhlaamaan kauheasti tässä kuussa, kääk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, tuskainen tilanne. :D Eikös ne itse itselle valitut lahjat ole yleensä hyviä. ;) Supermoodilla on muuten nyt kun mainitsit tosi hyvät lahjapakkaukset saa pari tuotetta yhden hinnalla.

      Poista
  7. Philosophyn paketti on ihana! Ja mäkin tykkään yleensäkin näistä lahjapaketeista, niissä on kivoja kokeilukokoja tai sit joku erikoistuote :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Philosophylla on muitakin aivan ihania paketteja. Sama, monta kertaa lahjapakkauksessa on ollut kokeilukokona tuote, jonka olen sitten myöhemmin ostanut täysikokoisena, kun olen tykästynyt. :)

      Poista
  8. Tykkään lahjapakkauksista. Tänä vuonnakin kun Viljami kysyi mitä haluaisin, niin vastasin suoraan että joku lahjapakkaus voisi olla kiva! Tuo Chloen olisi ihana. <3 Tosin voisin kotiuttaa nuo kaikki 5 settiä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että kysyi niin tulee jotain mieluista. ;)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives