Paras hetki voi olla pienikin

*Seuraa pitkä pätkä itsetutkiskelua, jos se ei kiinnosta, hyppää toisen kuvan alle* ^_^

Tiedän, että monen ihmisen paras hetki viikosta voi olla uuden työpaikan saanti, hyvä numero kokeesta, ylennys töissä tai se kun saa suoritettua jonkun itselleen asettamansa tavoitteen. Meitä ihmisiä on onneksi monen kirjava joukko (muuten menisi tylsäksi), niinpä nuo eivät ole olleet koskaan niitä parhaita hetkiä elämässäni, eivät niitä, mitä kiikkustuolissa istuessani muistelisin. Myönnän, että tämän vuoksi minun on välillä vaikea ymmärtää toisten ihmisten innostusta esim. ylennyksestä työpaikalle, koska se ei ole omassa arvomaailmassa mikään meriitti. Toki olen näissä tapauksissa todella iloinen ystävieni puolesta, mutta merkkaako se minulle sen enempää, ei. Olen vain iloinen, koska ystäväni on iloinen. 

Syy tähän varmaan on se, että itselläni on jopa poikkeuksellisen vähän kunnianhimoa, sanotaanko näin, että minulla ei ole mikään tarve olla paras missään. Koulussa minulla ei ollut mitään tarvetta saada kymppiä kokeesta, riitti, että sain keskitason seiskan ja pääsin läpi. Tykkään olla taustalla ja tarkkailla ihmisiä. Psykologisissa testeissä minulla on todettu jopa harvinaisen alhainen johtamisen tarve. Tämä on suorastaan huvittavaa, sillä olin edellisessä työssäni esimiesasemassa. Se ei suinkaan ollut missään vaiheessa tavoitteeni, päädyin siihen vain sattumalta tekemällä työni äärimmäisen tunnollisesti. 

Monet haluavat, että heidät muistetaan jostain. Minulla ei sillekään ole mitään tarvetta, eikä edes väliä. En ajattele, että minua pitäisi jonkun muistella, kun olen kuollut tai että minun pitäisi jättää tänne jonkinlainen jalanjälki. Kuulostan varmaan monen korvaan todella reppanalta tyypiltä, mutta sitä en suinkaan ole. Sillä tästä huolimatta minulla on hyvin korkeat tavoitteet itseäni kohtaan (liiankin korkeat), siitä millainen olen ihmisenä, se on jatkuva kehityksen polku jota käyn läpi. Kuitenkin ne asiat mitä teen, teen aina perfektionistin huolellisuudella, mutta niillä ei silti ole mitään sen suurempaa tavoitteellisuutta muuta kuin itselleni. Silti juuri tuo perfektionistinen huolellisuus vie minua melkein kaikissa asioissa mitä teen pitkälle, ilman, että tavoittelen mitään ja se usein jopa aiheuttaa mielessäni hämmennystä. Viimeksi silloin, kun Cisionilta ilmoitettiin, että blogini on päässyt heidän listauksessaan Suomen kuudenneksi suosituimmaksi kosmetiikkablogiksi. Ensimmäiset päässäni risteilevät ajatukset olivat: "Ai minun blogini, miten se muka on mahdollista?" En koskaan odottanut, että tästä blogista tulisi yhtään enempää kuin terapeuttista kirjoittelua itselle, mutta siitä kuitenkin tuli. Riitatilanteet ovat hyviä esimerkkejä tästä kunnianhimottumuudestani. Niissä luovutan helposti, vaikka tietäisin 100%:sti olevani oikeassa, koska en halua jäädä jankkaamaan asiasta, eikä minulla ei ole tarvetta todistaa, että olin oikeassa. En ole silti kynnysmatto vaan minulla on asioista vahvat omat mielipiteeni, jotka uskallan sanoa myös ääneen.

Mm. näistä syistä omat parhaat hetkeni elämässä ovat jo lapsesta asti olleet todella pieniä, niin pieniä ja mitättömiä, että moni ihminen ei välttämättä kiinnitä niihin arjessaan edes huomiota. Omiin parhaisiin hetkiin liittyy vahvasti erilaiset aistit: kuulo, haju, maku ja tunto. Tämän pitkän itsetutkiskelun kautta itse asiaan ja niihin parhaisiin hetkiin. 

Tällainen pieni paras hetki tapahtui jokin aika sitten, kun pystyin vihdoin eräs päivä ottamaan käyttööni ihonhoitotuotteet, joita olin kaivannut koko kesän ja alkusyksyn. Tuohon aikajaksoon osui harvinaisesti pari pidempää testijaksoa, joista Essestä kirjoittelinkin teille jo aikaisemmin ja toisista testaamistani tuotteista on tulossa postausta joskus ensi kuussa tai viimeistään marraskuun alussa, katsotaan miten saan postauksen ulos. Ne tuotteet ovat muuten ikääntyvälle iholle tarkoitettuja, joten jos sellaiset kiinnostavat, pysykää kuulolla. 

Yleensä pidän ihonhoitotuotteita testaillessani välillä luovaa taukoa, että voin käyttää sinä aikana tuttuja ja hyväksi havaitsemiani tuotteita, joista tiedän, että ihoni aivan varmasti pitää. Nyt kahden pitkäaikaisen kokeilujakson vuoksi tuli normaalia pidempi tauko ja tutut tuotteet seisoivat tuon aikaa kaapissa. Myönnän ikävöineeni niitä, ne suorastaan tuijottelivat minua kaapin perukoilta näkymättömillä silmillään, että miksi jätit meidät tänne. :D Voi sitä onnea, kun eräs aamu tajusin, että nyt on vihdoin sellainen sauma, että voin taas käyttää useamman viikon paljon kaipaamiani tuotteita. Älkää käsittäkö tätä väärin, sillä ihonhoitotuotteiden testaaminen on ihan parasta ja mielenkiintoisinta puuhaa mitä tiedän, se on intohimoni, mutta joskus on parasta mennä back to basics ja laittaa iholleen tuotteita joiden käyttäytymisen tietää jo etukäteen, vaikkakin todella harvat tuotteet aiheuttavat minun ihooni mitään suurempia negatiivisia muutoksia.

Tällä kertaa suurin kaipailujen kohde oli kaikki ihanat Sensai-tuotteeni. Viimeiset pari viikkoa olen ollut lähes säälittävän naurattavan onnellinen siitä, että olen voinut kaksoispuhdistaa kasvoni tutuilla tuotteilla, sivellä kasvoilleni välillä jopa kolmois-neloiskosteutusta yönaamioineen kaikkineen. Sensain tuotteiden puhdas tuoksumaailma varsinkin iltaisin on jotenkin ihanan rauhoittava ja rentouttava. En tiedä, onko tämä oma hyvä fiilis tästä tarttunut myös ihooni, sillä erään laitteen testailusta johtuneiden pienten ongelmien jälkeen, iho on alkanut näyttää taas tasapainoisemmalta ja hehkuvalta.

Toinen paras hetki tapahtui eilen aamulla, kun tuote loppui. Jokainen kosmetiikkaan hurahtanut tietää, miten ihana tunne se on, kun lempparituotteen suutin yskäisee tyhjää, mutta tiedätte, että kaapissa odottaa valmiina uusi avaamaton pakkaus. 

Se mikä minua jaksaa näissä Sensain tuotteissa vuodesta toiseen hämmentää, on niiden kerrostettavuus. Laitan aamulla ensin iholle hoitoveden, sen jälkeen Essencen, sitten seerumin ja päälle vielä emulsion. Iho ei ole silti tippaakaan rasvainen, mikään ei lähde pyörimään kasvoilla missään vaiheessa, mutta meikki levittyy pehmoisen ihon päälle kuin unelma. Tiedän, että monet ihmiset eivät jaksa näin monikohtaisia hoitorituaaleja, eikä tarvitsekaan, jokainen toteuttaa ihonhoidossa sitä omaa hyväksi havaitsemaan juttuaan. Mutta itselle ihonhoitohetket ovat aamuisin ja iltaisin mitä parasta rentoutumisterapiaa tuntemuksineen, tuoksuineen, jopa se miten Sensain tuotteiden korkit napsahtavat paikoilleen on minulle elämys. Uskokaa tai älkää, mutta se ääni on tunnistettava. ^_^

Suhtaudutteko ihonhoitoon yhtä intohimoisesti vai onko se välttämätön pakko?