Katson nykyään äärimmäisen harvoin televisiota. Meillä onkin televisio päällä yleensä ainoastaan silloin, jos on menossa jotkin urheilukisat (rakastan) tai katsomme miehen kanssa leffoja joko vuokrattuja, Netflixistä tai Viaplaysta, mutta usein saattaa mennä päiviäkin, ettei meillä edes avata televisiota.
Eräs päivä parisen viikkoa sitten päätettiin kuitenkin syödessä avata "töllö" ja katsella samalla, mitä siellä olisi menossa. Eihän sieltä meinannut keskellä päivää mitään tulla, mutta jumituttiin kuitenkin TV5:lle, jossa oli menossa amerikkalainen dokumentaarinen tv-sarja Disappeared, suomeksi ihan Kadonneet. Jokainen jakso keskittyy yksittäisiin katoamistapauksiin tai joskus useisiin yksilöihin, jotka katosivat yhdessä. Ohjelmassa on haastatteluja lainvalvontaviranomaisten, tutkijoiden, ystävien ja sukulaisten kanssa, jotka liittyvät tapauksiin, joissa henkilöt ovat kadonneet yllättäen.
Sarja on jotenkin selkäpiitä karmiva, koska kysy on oikeista kadonneista henkilöistä ja heidän perheistään. Se mikä siinä on kuitenkin niin kiehtovaa, on se, että jaksojen aikana huomaan sisäisen yksityisetsiväni heräävän ja miettivän, mitä näille kadonneille on voinut tapahtunut. Erilaisten teorioiden miettiminen on aina ollut kiehtovaa. Jos kestäisin ruumiita, unelma-ammattini olisi varmasti ollut rikostutkijan työ, jossa saa kiinnittää huomiota mitä pienimpiinkin yksityiskohtiin ja niiden faktojen pohjalta luoda isompaa kokonaiskuvaa. Herkästi ihmisten tunnetilojen vaistoamisesta ei varmasti olisi ollut haittaa, mutta ne ruumiit...
Jäin sarjaan yhdellä kertaa niin koukkuun, että aloin heti etsimään lisää jaksoja katseltavaksi. Valitettavasti TV5:n ohjelmia ei voi katsella jälkikäteen netistä, mutta englantia ymmärtävän oli helppo sukeltaa etsimään jaksoja Youtubesta, josta niitä löytyykin hakusanalla Disappeared iso määrä. Olen melkein päivittäin katsonut yhdestä kahteen reilun vajaan 50 minuutin mittaista jaksoa. Koska osa jaksoista on jo vuosia vanhoja, katsomisen jälkeen olen mennyt Googleen ja etsinyt, onko ohjelmassa olleita kadonneita koskaan löydetty. Osa on löydetty ja selvitetty rikoksiksi, mutta lähes puolet tapausten henkilöistä on tänäkin päivänä kadoksissa. Tämän täytyy olla omaisille aivan hirveää, ainakaan minusta mikään ei ole sen pahempaa kuin se, ettei tiedä. Sitä varmaan elättelee pientä toivoa, että jospa ihminen olisikin hengissä, vaikka realiteetit puhuvat, että ihminen on menehtynyt. Tähän mennessä katsomissani jaksoissa vain yhdessä on käynyt niin, että henkilö on löydetty vuosien jälkeen hyvässä kunnossa ja elossa, joten katoaminen oli hänen oma päätöksensä.
Tuo tapaus saikin minut ajattelemaan ja sanomaan miehelleni, että jos minä katoan, niin silloin on tapahunut jotain, etten voisi ikinä kenellekään sukulaiselleni tai ystävälleni aiheuttaa sellaista tuskaa tieten tahtoen. Suomessa on kuitenkin mahdollista kadota, jos seura ei kiinnosta, ilman, että sukulaiset tai ystävät tietävät missä olet, mutta voisihan sitä ilmoittaa edes olevansa hengissä. Poliisihan ei kuitenkaan aikuisen ihmisen paikkaa saa paljastaa, jos hän ei itse sitä halua.
Eniten tähän mennessä on mieleeni syöpynyt Zachary Bernhardin tapaus. Miten 8-vuotias poika voi kadota keskellä yön kotoaan, kun äiti on ollut hereillä? Tapaus sisältää mielestäni aika paljon outoakin käytöstä äidiltä, mm. ollaan käyty yöllä vaatteet päällä uimassa pihassa olevalla uima-altaalla ja poliisikin ohjelman perusteella selvästi epäilee äitiä, joka ei halua olla asian tiimoilta enää julkisuudessa. Käyn varmasti vielä aina silloin tällöin googlettamassa, mitä Zacharyn tapaukselle kuuluu, ehkä se vielä jokin päivä selviää. Aikaa tosin on jo kulunut katoamisesta kohta 17 vuotta.
Suomessakin on viimeisen 20 vuoden aikana kadonnut pysyvästi 400 henkilöä. Se on valtava määrä tämän kokoiseen maahan. Tarkoittaa sitä, että vuositasolla ihmisiä katoaa n. parikymmentä kuin tuhka tuuleen. Luku, joka pistää ainakin itseni miettimään, vaikka varmasti osa johtuu ihan onnettomuuksista tai sairaskohtauksista, Suomessa metsään on helppo kadota niin ettei löydetä.
Kadonneiden lisäksi, ehdottomia suosikkejani samantyylisistä ohjelmista ovat Netflixistä löytyvät Real Detective ja Your Worst Nightmare, josta viimeisintä en suosittele katsomaan illalla, jos olette yksin kotona.
Tykkäättekö katsella dokumentaarisia tv-sarjoja?
Mua on myös aina kiehtonut tällaiset tapaukset. Varmasti omaisille ihan kauheaa, kun ei pääse tekemään normaalia surutyötäkään, kun ei tiedä mitä on tapahtunut. Mä olen joskus katsonut tota Your Worst Nightmarea juurikin yksin kotona ollessani ja kaveri piti mua ihan hulluna. Siinähän siis pääsääntöisesti kaapataan yksin kotona olevia naisia niiden nukkuessa:D Mä vielä nukun tulpat korvissa, joten en edes kuule KUN murhaaja tulee, haha.
VastaaPoistaNo sepä se, musta se, että joku läheinen katoaisi olisi hirveämpää kuin kuolema (aivan hirveä sekin), miten tuollaista asiaa voi käsitellä? :/
PoistaJust toi teki YWM:sta niin pahan, kun pystyi itse samaistumaan. Olen odottanut uutta kautta siitä Netflixiin ja tuntuu kestävän, joten on ollut suuri houkutus katsoa lisää kausi Youtubesta, mutta vielä olen malttanut. :D
Suomessahan tuli joskus noin kymmenisen vuotta sitten kans sarja Kadonneet. Siinä etsittiin suomalaisia kadonneita ja se oli todella hyytävä ja samaan aikaan todella mielenkiintoinen sarja. Oiskohan Areenassa vielä niitä jaksoja...? Jos on, kannattaa katsoa nekin.
VastaaPoistaFriiltä tulee runsaasti rikosmysteeridokkareita. Katottiin just kolmiosainen dokkari Casey Anthony -nimisestä naisesta, josta tuli yksi Amerikan vihatuimmista ihmisistä jokin aika sitten. jDokkari on puistattavuudessaan aivan järkkytävä. Siinä oikeudenkäynti on todellista peliä ja itse rikos pääsi vähän kuin unohtumaan sivussa. Kannattaa tutustua tapaukseen jos ei ole tuttu.
Joo niin tuli, olen tainnut nähdä ne jaksot parikin kertaa, koska muutama kesä sitten tuli muistini mukaan uusintana. Ton amerikkalaisen version innoittamana itseasiassa etsin Areenasta, että vieläkö olisi nähtävissä, mutta en ainakaan pikaisella katsannalla löytänyt, mutta muistaakseni nekin jaksot löytyy Youtubesta. :)
PoistaPitääkin tutustua tohon Casey Anthonyyn.
En usko, että tähän pystyn... Sen jälkeen kun sain lapsia, en pystynyt lukemaan vaikkapa nyt Patricia Cornwellin tyylisiä kirjoja, maailman pahuus muuten hyökyy ylle, kuin hyökyaalto ja alan pelätä kaikkia skenaarioita mitä lapsille voisi tässä pahassa maailmassa tapahtua. Pahinta niistä kaikista olisi juuri katoaminen.
VastaaPoistaVoin sitten katsella jotain Walking Dead tyyppisiä sarjoja päivät pääksytysten, koska ovat fiktiota, satuja. Eli ei se väkivaltakaan, jos se on kuvitteellisessa tarinassa, vaan ihmisten pahuus menee ihon alle.
Ihanaa maanantaita Jonna ja paljon kaikkia suloisia sydämiä, kiiltokuvia ja karvatassujen naamoja, hih. <3
Hih, pystyit kuitenkin Real Detectiviin, siinä tais tosin ekalla kaudella olla vaan yksi lasta koskeva tapaus. :)
PoistaMä en taas jaska itse kovinkaan paljon katsella Walking Deadin tyylisiä sarjoja, kun varsinkin se on mennyt jotenkin ihan älyttömäksi, pari ekaa kautta meni mut sitten vähän alkoi toistamaan itseään. :D Mulle tuo vaan juttuun syvyyttä, jos se on totta, tiedän kuitenkin, että kamalan pahoja ihmisiä on ja tulee olemaan. Toki välillä menee samalla tavalla ihon alle, että joku katsomani juttu menee ns. "ihon alle" ja sitä voi sitten vähän pyöritellä nukkumaan mennessä, mutta olen aika yllättänyt, miten helposti se ei sitten sen enempää vaikuta, syy miksi uskallan katsella.
Ihanaa maanantaita Tiia. <3
Tykkään katsella, mutta tätä sarjaa en ole katsellut. Onpa rankka aihe! Olisi mulle liian jännä. Mulle tulee helposti yöllä painajaisiin rankat jutut. Illalla pitää katsella tai lukea jotain kevyttä hömppää. 😀
VastaaPoistaNo on oikeasti rankka, koska jotain juttuja jää vielä alitajuisesti pohtimaan päivienkin päähän. Olen silti aika yllättänyt, ettei se kuormita itseäni mitenkään huonolla tavalla. Ennen nukkumaan menoa on tosiaan hyvä katsella jotain hömppää, jos tulee asiat helposti uniin. :D
PoistaItse olen myös kyseistä ohjelmaa seurannut ja ihan samanlaisia mietteitä se on herättänyt; se tuska mikä lähiomaisilla on kun ei tiedä missä toinen on ja mitä on tapahtunut. Onneksi osa tapauksista saadaan selvitettyä vaikkakin uskomattoman paljon jää ikuiseksi mysteeriksi :/
VastaaPoistaSe on jotenkin uskomatonta, että toisista tulee ikuisia mysteereitä. Hirveää omaisille. :/
PoistaMuistan jo 90-luvun alussa etsineeni ja kahlanneeni vastaavista aiheista kirjoitettuja kirjoja (mikä internetti siihen aikaan!??!! :D) eli todellakin kiinnostaa. Ollessani aupairina tuolloin, tein löydön suoraan kultasuoneen eli aupair-perheeni ullakolta löytyi aiheesta kirjoitettuja kirjoja englanniksi karsea läjä- mikä taivas mulle!! :) Perheen äiti oli muistaakseni psykologi tmv. Niitä sitten luettiin täristen ja ahmien, yllätys et ne kaikki oli amerikkalaisia julkaisuja. Yhä vieläkin jos jossain soitetaan Soul Asylumin kappale Runaway Train niin mulla menee kylmät väreet,videokin oli ahdistava.
VastaaPoistaTossa Disappearedissa on muuten kans jotenkin karmea se alkumusa ja selostajan matala ääni. Tulee heti vilunväreet.
PoistaSulla on sitten ollut melkoinen aarrekätkö ullakolla, hui.
Me tilattiin Discovery ID kanava juuri tällaisia sarjoja varten. Tältä kanavalta tulee sius vaan rikosdokumentteja.
VastaaPoistaMukavaa viikkoa sinulle Jonna ❤️
Periaatteessa telkkarissa ei tarvis olla muuta kuin Discovery, National Geographic, Travel -kanavat ja Eurosport, niillä tulisi toimeen hyvin. :D
PoistaOi kylla, just kaikki kadonneet ja murhadokkarit ja ruumiinavaukset (Dr. G), mun mies ei yhtaan ymmarra miksi ma haluan katsoa tallaisia, mutta musta ne on vaan tosi mielenkiintoisia!
VastaaPoistaNo ne on, siis vaikka mä pelkään ruumiita ihan hysteerisesti, ruuminavausjutut ei ole mikään juttu, mun kammo ainoastaan koskee sitä, et jos joudun olemaan itse ruumiin kanssa samassa tilassa... Se on ihan poissuljettu. Jep, ihminen on outo. :D
PoistaAina kun miettii katoamisia, niin muistaa tapaukset, jossa ihmiset ovat olleet kaapparin vankina jopa vuosikymmeniä. Hirvittävä ajatus, ja silloin toivoo katoamisen takana olevan jotain muuta.
VastaaPoistaNe on ihan hirveitä tapauksia. ;/
PoistaOlen katsonut Disappeared -sarjaa aikoinaan joltain CMore-kanavalta, mutta se oli niin ahdistava, etten jonkin ajan päästä enää halunnut sitä katsoa. Yleensä kadonneet ihmiset eivät löydy, eikä tule onnellista loppua ja minähän en kestä sellaista varsinkaan, jos on lapsista kyse. Menee mielenrauha ja yöunet, ja tulee kaikenlaisia pelkotiloja lähimmäisten puolesta.
VastaaPoistaSepä näissä katoamistapauksissa just on, että niin iso osa päätyy epämieluisaan lopputulokseen, onnellisia loppuja on prosentuaalisesti aika vähän, ainakin jos ihminen on kadonneena pidempään. :(
PoistaAikaa ennen blogeja seurasin tosi paljon telkkaa, nyt en ehdi :D Tai no, se on meillä iltaisin auki ja silmäilen puolella silmällä ohjelmia/leffoja. Mies sitten katselee niitä enemmän.
VastaaPoistaMutta viime joulun aikoihin tulikin muuten seurattua just tätä sarjaa yhden, kahden jakson verran ja tiedätkö mitä, mäkin päädyin googlettamaan oliko yhdessä jaksossa kadonnut mies löytynyt :/ Siinäkin vähän annettiin vieno vihjaus, että hänen naisystävällä olisi voinut olla jotain arpaa asiassa..Mutta joo, mä tosi helposti jään janoamaan lisätietoja ja päädyn googlettamaan aiheesta enemmän. En tiedä, olenko sen verran kylmähermoinen, että muhun nämä tällaiset tapaukset eivät saa selkäpiitä karmimaan, tai siis en näe painajaisia tai ahdistu liikaa :/ Tosin tottakai nämä koskettavat, mua ehkä eniten on jäänyt mietityttämään sen piikkiöläisen Piian ja Raisa Räisäsen katoamiset :T ( noin yleisesti ottaen katoamistapauksissa ). Samoin yksi mies, joka on kadonnut ja on epäilty, että hänet olisi haudattu oman lapsuudenkotini naapuripaikkakunnan suohon O_o
Mä aloin ihan miettimään, että milloin mä lopetin television katsomisen ja se osuu siihen aikaan, kun muutin kotoa pois 19-vuotiaana, en ole sen jälkeen koskaan katsonut telkkaria sillä tavalla kuin kotona, joten mä vähensin jo PALJON ENNEN blogeja. :D Aloin vaan miettimään, että mitäs mä silloin sitten puuhailin vapaa-ajalla, mutta ilmeisesti mulla oli jotain. Tykkäsin katsella tosi paljon leffoja ja niihin käytin aikaa ja pelasin videopelejä. Pelaaminen on mulla sitten taas blogien takia jäänyt oikeastaan kokonaan.
PoistaToi lisätiedon janoaminen on niin tuttua, mähän Googlettelen sarjoistakin joita seuraan ja niiden näyttelijöistä lisäinfoa yms. :D
Katoin tuota joskus aivan urakalla jokunen vuosi sitten. Osa niistä tapauksista on vielä niin hämäriä et ne jää pyörimään mieleen pitkäks aikaa.
VastaaPoistaNiin on, ihan outoja juttuja tapahtunut, onneksi sentään osa on tänä päivänä selvinnyt. :)
PoistaTÄllaset sarjat on mielenkiintosia!
VastaaPoistaNiin on! :)
PoistaItseänikin kiinnostaa kovasti tuollaiset katoamisista kertovat sarjat. Minullekin käy usein noin, että yksityisetsivä sisälläni herää ja alan miettiä kaikkia mahdollisia skenaarioita tapausten ympärillä. Rikostutkijan työ olisi voinut olla mielenkiintoinen, päädyin kuitenkin ihan muulle alalle.
VastaaPoistaRikostutkija olisi ollut todella mielenkiintoista, harmi, kun en kestä niitä ruumiita. :D Voin kyllä katsella kuvia yms. ne ei, mutta jos konkreettisesti joutuisi menemään rikospaikalle, jossa olisi ruumis, niin en kyllä pystyisi. Olisi varmaan pitänyt tulla tällainen vanhoja kylmiä juttuja tutkiva etsijä. ;)
Poista