Parhaat – helteinen heinäkuu'18


Huh, huh, kenelle alkaa lämmöt riittämään? Ilmatieteen laitoksen mittauksissa heinäkuu oli koko mittaushistorian lämpimin. Se on helppo uskoa, sillä kuun ensimmäisen viikon jälkeen ainakin täällä on paahtanut aurinko melkoisella voimalla päivittäin. Tuntuu, että juuri ennen maanantaista viilenemistään, sää ottaa luulot pois, koska eilen oli ainakin oman mittarimme mukaan tämän kesän kuumin päivä. 

Koska heinäkuu oli sellainen kuin oli, kuun parhaat postaus on hivenen erilainen kuin yleensä. Ei ihan hirveästi ole tullut meikkailtua (muutamia kertoja) ja ihonhoito on ollut todella simppeliä, joten ajattelin, että kerään yhteen ihan kaikki parhaat jutut heinäkuulta. 



Ihan ensimmäisenä on pakko mainita yökyläily. Oli aivan mahtavaa viettää parhaan ystävän kanssa pari yötä ja ladata akkuja sekä parantaa maailmaa. Ehkä tästä tulee jatkossa uusi perinne?

Heinäkuussa käytin vain yhtä meikkipohjaa Lumenen Nordic Chic CC Cream SPF 20. Jostain syystä sävy Fair on niin tumma, että se on juuri sopiva, kun olen hivenen päivettynyt. Onneksi tuotteesta löytyy kuitenkin myös vaaleampia sävyjä. Tiedän, että monet vanhan CC-voiteen ystävät ovat olleet pettyneitä tähän uudistettuun versioon ja minun on molempia käyttäneenä helppo ymmärtää miksi. Uusi versio on mielestäni paljon alkuperäistä kevyempi ja vähemmän peittävä, iholla myös heleämpi, joka tekee siitä täydellisen kesämeikkivoiteen omaan makuuni.

Lumpeet. Yökylässä ollessa olisin voinut kuvata lumpeita veneestä vaikka tuntikausia. Rakastin niitä jo lapsuudessani yli kaiken ja onhan lumme myös yksi suosikkinuoteissani myös tuoksuissa. Se on itselleni yksi helpoimpia nuotteja tunnistaa, sen haistaa tuoksuista sellaisena selkeästi raikkaampana hivenen vetisen kukkaisena vivahteena. Kaikki tämän postauksen lummekuvat ovat otettu ihan käsivaralla heiluvassa veneessä Huawein Mate 10 Prolla. En voi kuin ihmetellä miten tarkasti älypuhelimen kamera voi tallentaa yksityiskohtia melko kaukaakin otettuna. Uskalsin kuvailla näin uhkarohkeasti, sillä puhelin kestää puolen tunnin upotuksen metrin syvyiseen veteen.


Parhaita juttuja mainittaessa ei voi tietenkään ohittaa, uutta pyörääni, Ainoa. Olin haaveillut omasta Ainosta varmasti melkein 20 vuotta ja joskus unelmat toteutuvat. Pyörästä teen vielä myöhemmin ihan oman postauksensa, miksi se on itselleni niin tärkeä. Odotan, että ilmat vähän viilenee, että pääsen ottamaan pyörästä kaiken irti, nyt on ollut jopa iltaisin hivenen liian kuumaa pyörähommiin.

Kuun käytetyin kynsilakka oli tietenkin Essien upea oranssi sunshine state of mind. Rakastan varsinkin kesällä käyttää oransseja ja kirkkaita koralleja lakkoja. Sunshine state of mind on varmasti yksi kauneimpia ja se päätyy joka kesä useaan otteeseen kynsille.


Koppis. Kun Pirkka toi viime kesänä markkinoille Koppiksen, sitä kului koleasta kesästä huolimatta ihan kiva määrä, mutta tänä kesänä voin sanoa, että saisin varmaan lähikaupasta ykköspalkinnon, jos sellainen jaettaisiin eniten mehujäitä ostaneelle. Jostain syystä kuumalla tykkään syödä juuri mehujäitä, enkä välitä niinkään maitopohjaisista, koska ne eivät virkistä samalla tavalla. Tuntuu, että olen suorastaan laihtunut, koska suklaata en ole syönyt heinäkuussa kuumuuden vuoksi juuri lainkaan, jostain syystä helle vie suklaanhimoni. Onneksi sokeritasapaino on pidetty mehujäitä imeskelemällä. :D

Lopuksi heinäkuussa parasta oli se, että sen jälkeen tulee elokuu, joka on mieheni lomakuukausi. Vihdoin laatuaikaa kaksistaan, joten tässähän on itselle kesä oikeastaan vasta edessä.


Mikä oli paras juttu heinäkuussa?



  1. Tänä vuonna heinäkuu herättää ristiriitaiset fiilikset muistelomielessä. Toisaalta oli hyvä, ettei satanut, vaan oli valoa koko rahan edestä, mutta armoton kuumuus ei ole kyllä mua varten, eikä kyllä montaa muutakaan varten;) Tuskin koskaan on säästä puhuttu näin paljon kuin tänä kesänä.
    Mäkin ahkeroin noiden Pirkan mehujäiden kanssa melkein koko kesän, koska niitä oli koko ajan nipputarjouksessa lähikaupassa. Mun suosikki on Leppis ja melkein elin Leppiksillä heinäkuun, sekä tietysti jäätelöllä;)
    Kivaa elokuun alkua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo liika on liika, jos pääsis johonkin karkuun viileään aina kun haluaisi, niin ei haittaisi, mutta suomalaisia asuntoja ei valitettavasti ole suunniteltu tällaisille ilmoille. Paitsi vanhoissa rintamiestaloissa on nerokas kolmas kerros kellari, jossa on viileää. Joten ehkä jatkossa pitäisi ottaa huomioon kerrostalojakin rakentaessa se, että saataisiin ilma asunnoista myös viileäksi kesällä.

      Kiva kuulla, että joku muukin on ollut ahkera. :D Samaa tarjousta sitten hyödynnetty. :D Meillä mies syö Leppistä, itse en siitä niin välitä.

      Kivaa elokuun alkua Sari. <3

      Poista
  2. Just mietin yks päivä että miks enää ei tuu yökyläiltyä! Parasta heinäkuussa oli...jäätelön syönti Ellin kanssa! Elli ei taida tykätä jätskistä mutta aina pitää kokeilla joten olen aina sitten kaksi jätskiä ostanut ja molemmat ite syöny...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mut toihan on loistava taktiikka. :D Se on vähän kun miehen iskä osti joululahjaksi Golfpelin, josta yllättäen lapset ei tykännyt, joten sai itse pelata sitä. LOL

      Poista
  3. Kyllä alkaa helle piisata. Ei pysty tekemään puutarhassa mitään. Keskityn vain kasvien hengissä pitämiseen. Ihanat lumpeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just mietin, että varmaan tää kesä heti toukokuusta asti on ollut melkoista, et saa kuumuuden ja kuivuuden takia pidettyä puutarhan kunnossa. Sun näyttää silti upealta! <3

      Poista
  4. Ihana ja totta mehujää virkistää enemmän, kuin perinteinen jäde. Täällä tosin nautittu miltei joka ilta jädehetkistä ja ajattelin itsekin, että olisin lihonut, en tosin ole laihtunutkaan, mutta tosiaan sama, suklaan järsiminen on jäänyt.

    Ihanaa päivää Jonna��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se ei ole sama, se on sitten tavallisen jäätelön aika taas talvella. Syö yhden mehujään niin tuntuu, et jopa pari tuntia on sen jälkeen sisäisesti viileämpi olo, se oikeasti auttaa, kun on kuuma. :D Jep, jännästi suklaa jää pois, sitä ei meinaa saada sopivan lämpöiseksi. Jääkaappikylmää ei syö kukaan ja sisällä sulaa liian lötköksi, niin ei tee edes mieli, mutta no tiedän varmasti, että tää on vaan väliaikaista. :D

      Aurinkoista torstaita Tiia. <3

      Poista
  5. Pakko sanoa, että heinäkuussa parasta on ehkä se, että se on ohi. Helle ahdistaa, se vie unet ja elämänhalun. Odotan syksyä jopa normaalia enemmän. :D Tosin hyvää heinäkuussa oli se, että sain lomailtua ja vähän ladattua akkuja. Se on ollut tarpeellista.

    Aino on paras pyörä! Onneksi olkoon, ymmärrän todella hyvin miksi uusi pyörä on iso juttu. Minulla oli aikoinaan Aino, mutta se varastettiin. Koen murhetta siitä vieläkin. Onneksi nytkin on käytössä ihan hyvä pyörä. Polkeminen on minulle nykyisin henkireikä. Odotan juttua sun pyörästä. <3

    Ps. Mikä ihmeen koppis? AMPPARI on ainoa oikea. Olen seonnut jo laskuissa, kuinka monta olen tänä kesänä huiviin vetänyt. :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, et sait lomailtua kunnolla kuitenkin ja ladattuja akkuja, se on tärkeää. <3

      Hei ihanaa, että joku ymmärtää pyöräjutun päälle, siinä on kuule pitkä tarina taustalla ja monta pyörää ennen sitä. Siitä tosiaan lisää myöhemmin. En kans uskalla jättää tota mihinkään, koska Riksussa varastetaan eniten fillareita Suomessa väkilukuun suhteutettuna. :( En tajua miten jotkut uskaltaa ostaa täällä esim. Jopoja, koska ne on varkaille ilmeisesti just se kovin sana.

      Amppari on Koppiksen jälkeen mun toinen suosikki. :p

      Poista
  6. Musta tää on ollut paras heinäkuu koskaan, vaikka oon ollut koko kuukauden töissä. Omasta puolestani helteet ois saanut vielä jatkua, voi nimittäin hieman tuntua noi +20 asteen kelit kolealta alkuun. :D Tänä vuonna elokuu taitaa mustakin olla se vuoden ihanin kuukausi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah niin voi, varmaan pitää vetää nahkatakki päälle. :D Ihan ymmärrettävistä syistä elokuu on sulle vuoden paras kuukausi. ;) <3

      Poista
  7. Mä löysin Pirkan mehujäät tänä kesänä vuosien tauon jälkeen. On ollut niin kuuma, että mehujää on tuntunut raikkaammalta kuin jäätelö. Odotan innolla pyöräjuttua, koska olen itse innokas pyöräilijä. Joka päivä tulee ajettua mummopyörällä tai maastopyörällä pari lenkkiä säästä huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehujää on helteillä ihan parasta, kaipaa jotain raikasta ja virkistävää ja mehujää pystyy siihen. Ei ihme että niitä kului jo lapsuudessa kesällä paljon, talvella en välittänyt ollenkaan.

      Poista
  8. Ehkä minustakin parasta heinäkuussa on se että se on ohi :) Tervetuloa elokuun kesäloma ja vähän inhimillisemmät kelit ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Mä uskon, että todella monen fiilis on sama. Lisäksi suomalaiset viettää nykyään paljonkin kesälomaansa just elokuussa. ^_^

      Poista
  9. Mulla on heinäkuun suosikkien kanssa samat fiilikset, hirveästi ei ole tullut meikkailtua ja ihonhoitokin on pysynyt hyvin simppelinä :) Mutta on kyllä ollut ihanaa kun ei ole tarvinut palella. Monet sanoo, että kylmä on parempi kun ainakin voi lisätä lämpimiä kerroksia, mutta musta tuntuu, että mulla on siltikin aina kylmä, vaikka kerroksia olisi kuinka paljon. Helteellä voi sentään istua tuulettimen edessä tekemättä mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis jos on tosi kylmä, niin ei siihen auta sata kerrosta, kiva polkea niillä sadalla kerroksella esim. jähmeää fillaria, koettu on. Varsinkin sormet on vaikea saada pysymään lämpiminä. Mulle kiva talvikeli on max -10-15°C yhtään enempää en pakkasta kaipaa. Mulla itsellä mm. kasvot edelleen arat kylmälle, koska varmaan vähän palellutin ne lapsena fillaroidessani kouluun neljän kilometrin matkan kolmenkymmenen asteen pakkasilla. :/

      Poista
  10. Koppis, leppis, amppari...Kaikki menee, ihania jäätelöitä joita voisin uskaltautua hakemaan lähikaupasta (olen tälläkin hetkellä sisällä "piilossa" helletteä). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, joo mulle ei Leppis niin maistu, mut mies pitää niistä huolen, muista tykkään mäkin! :p

      Poista
  11. Parasta heinäkuussa oli loma, kiireetön aika perheen kanssa, ystävien tapaaminen, miehen tekemät herkulliset aamiaiset ja iltaköllötykset rakkaan kainalossa. Perussettiä siis. Ihanaa elokuuta Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi miehen aamiaiset oli kyllä ihanat! <3

      Mukavaa elokuuta Outi. <3

      Poista
  12. Minunkin suosikkini kasvoilla on ollut, ihme ja kumma kyllä, Lumenen nordic chic cc voide ja sen alla Lumenen spf primer. Toimivat hyvin yhdessä ❤️ T Henna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin toimii ja samalla saa niillä yhdessä hyvän suojakertoimen kasvoille. ^_^

      Poista
  13. Mahtava heinäkuu ja koko kesä! Ihan harmittaa, kun alkaa työt ja tulee syksy..., mutta kai se tästä.
    Meikkiä en minäkään paljon laitellut, mutta kiva oli matkoilla joskus tälläytyä, ei vaan kuumalla tullut koko settiä laitettua, mitä normisti:)Kuumuus alkoi kyllä tässä pari viimeistä päivää tuntua, kun ei saanut nukuttua. Ulkona 28 ja sisällä 30 makkarissa, joten vähän kiristi hermoja. Mutta Kolilla sain vähän paremmin nukuttua, hirsimökki ei varaa sitä lämpöä niin! Oli kyllä ihana uida Pielisellä, kun normaalisti siellä hädin tuskin voi kastautua!!
    Miten hienot kuvat sulla onkaan noista lumpeista, aivan huikeet!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mieletön heinäkuu, sisällä tosiaan alkoi olla pikkaisen liian kuuma, vaikka nyt on ollut pari viileämpää päivää asunnossa edelleen monta astetta normia korkeampi lämpötila, kun seinät on säilöneet itseensä niin paljon kuumuutta. Järvivesi on kyllä ollut superlämmintä tänä kesänä, eikä ihme. :D

      Poista
  14. Vaikka nyt onkin ollut liian kuuma, niin parasta on ollut nää säät! Mulla heinäkuu meni aikalailla töissä, mutta parasta on ollut kavereiden näkeminen ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on ollut, luulen, että 2018 kesä on sellainen mitä tullaan muistelemaan vielä monesti. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives