Kesän tuoksua ilmassa – Tom Ford Eau de Soleil Blanc


Tom Fordin tuoksuja on totuttu pitämään ylellisinä ja hinnaltaan osin tavoittamattomissa olevilta. Harva silti tietää, että brändin tuoksujen hintaskaala on todella laaja. Nyt kun muut hivenen "arkisempina" tuoksubrändeinä tunnetut ovat nostaneet parin viime vuoden aikana hintojaan, ei Tom Ford enää olekaan suhteessa niin paljon arvokkaampi kuin ehkä aiemmin. Edullisimmat tuoksut ovat melkein samassa hintaryhmässä kuin monien tunnettujen tuoksutalojenkin tuoksut. Lisäksi Tom Fordilla pieni koko on 50 ml:ä ja isompi 100 ml:ä. Lisäksi tuoksut ovat voimakkaita ja erittäin pitkäkestoisia, yksi suihkaus kestää yleensä koko päivän. 

Omalle herkkisnenälle en voisi kuvitellakaan kovinkaan monia Tom Fordin tuoksuja. Ne tuoksuvat yksinkertaisesti aivan liian voimakkaasti omaan makuuni. Jossain etelän lämmössä moni varmasti menisi, mutta Suomen raikkaassa ilmassa monet ovat aivan liikaa tilaa ottavia.  Kun brändi toi markkinoille vuonna 2016 Soleil Blancin, se oli hetki, kun todella ensimmäistä kertaa kunnolla kiinnostuin, vaikka olin nuuhkutellut tuoksuja läpi ennenkin. Soleil Blanc on kuitenkin EdP. Jostain syystä arvasin, että joskus siitä tullaan tekemään EdT, sillä niin suureen suosioon tuoksu nousi. Eikä sitä hetkeä tarvinnut odottaa kauaa. Pari vuotta ja viime vuonna markkinoille tuli tuoksun EdT-versio Eau de Soleil Blanc. Tiesin heti, että sen ostan omakseni kesäksi 2019. 


Millainen Eau de Soleil Blanc sitten on?

Se on kuin kuuma kesäpäivä rannalla – saippuaisen puhdas, aurinkoinen, raikas, kirpeä, mausteinen, sitruksinen ja aurinkorasvamainen. Juuri sellainen kuin kesätuoksun mielestäni kuuluu olla. Eau de Soleil Blancissa sekoittuu kaikki täydellisen kesäpäivän tuoksut yhdeksi kauniiksi kokonaisuudeksi.

Tuoksu alkaa raikkaan mausteiselle sekoituksella appelsiinia, bergamottia, petitgrainia, kuminaa, kardemummaa, seetriä, nerolia, punapippuria, sitruunaa ja appelsiinipuun kukkaa. Sydän on itämainen – galbanum-pihkaa, jasmiinia, ylang-ylangia, appelsiinipuun kukkaa ja tuberoosaa. Pohja on täyteläisen makea – vaniljaa, tonkapapua, ambraa, bentsoiinia ja kookosta. 

Voisi varmaan leikkisästi sanoa, että kokonaisuus on hienostunut aurinkovoide, mutta se on silti niin paljon enemmän. En tiedä miten, mutta Tom Ford on saanut pullotettua täydellisen viettelevän hellepäivän. Nenääni selviten tuoksuvat kookos, tuberoosa, vanilja, pistaasi ja ylang-ylang. Eau de Soleil Blanc on täynnä voimakkaita nuotteja, silti kokonaisuus on miellyttävän pehmeä. Tuoksu joka muuttuu iholla tunti tunnilta päivän aikana paremmaksi. Kesto ihollani on huikeat yli 12 tuntia, joten tuoksua ei todellakaan tarvitse lisätä päivän aikana. Tämän kanssa less is more, yksi suihkaus riittää.


Tom Fordin Eau de Soleil Blancia myy mm. eleven (100,20€/50ml) ja Stockmann 109€/50ml). Stockmannilla kanta-asiakkaat saavat -20% normaalihintaisesta kertaostoksesta koodilla  BEAUTY20 17.3.2019 asti. 

Onko Tom Fordin tuoksut tuttuja? Suosikkeja? Mitä tuoksua aiotte kuluttaa ensi kesänä?



  1. Olen juurikin tuoksutellut niitä tummia tuoksuja ja ajatellut samoin, ettei ehkä ole minun juttu nämä runsaan täyteläiset tuoksut. Mutta nyt olen valmis muuttamaan mielipidettäni. Niin totta, että nyt ns. ei täysin luxustuoksut ovat jo samoissa hinnoissa miltei näiden aitojen luxustuoksujen kanssa. Kyllä osaltani Atelier Cologne räjäytti sillä lailla mielen, että tuoksufanitus meni tavallaan uudelle astelle. Tänä kesänä ainakin tuoksutaan Pacific Limelle ja Replican Under the Lemon trees tuoksulle.

    Ihanaa torstaita Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis Tom Fordilla on raikkaan sitruksisiakin tuoksuja kuten Sole di Positano, josta saattaisit pitää paljonkin, kannattaa Stockalla nuuhkaista, kun olet liikkeellä. :)

      Ihanaa torstaita Tiia. <3

      Poista
  2. Mä rakastan Tom Fordin tuoksuja, Soleil Blanc on yks lempparini, jota en ole kuitenkaan itselleni ostanut. Vaikka satsasin isoon pulloon Velvet Orchidia niin Tobacco Vanillesta on tullut sellainen tuoksu, josta mut tunnistaa. :) Ihanaa torstaita! <3

    xx Laura / Laura Loukola Beauty Blog

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rakastan Tobacco Vanillea toisille, mutta itselle se on aivan liian voimakas ja raskas. En vaan kestä sitä nenän edessä koko päivää, mutta toiselle ihmisellä. <3

      Mukavaa viikonloppua Laura!

      Poista
  3. Olen usein lentokentillä nuuhkutellut Fordin tuoksuja, mutta yksikään ei ole vielä päässyt kassalle asti. Tavallaan pidän, mutta täytyisi ehdottomasti testata omalla iholla ja useamman kerran. Soleil Blancin ainesosat ovat ainakin sellaisia, joita yleensä etsin hajuvesissä, joten kuulostaa lupaavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tom Fordit on musta aika vaikeita, koska ne on todella voimallisia. Tykkään monista toisten ihmisten yllä, mutta en voisi voimakkuuden takia ikinä kuvitella käyttäväni itse. Tää Eau de Soleil Blanc on Tom Fordiksi mukavan kevyt, ja tiedän, että tää tulee toimimaan täydellisesti hellepäivinä ja kuumina kesäiltoina, joita toivottavasti tulee monia. :)

      Poista
  4. Kiva kuulla tällaisesta kepeämmästä Tom Ford tuoksusta. Minullakin on vähän sellainen kuva ollut Fordin tuoksuista, että ovat aika vahvoja. Minusta on iän myötä tullut vähän hajuherkkä ja tarkasti saa tuoksut nykyään valita.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on vahvoja, toiset todella, mutta tää on ehdottomasti miedoimmasta päästä.

      Ihanaa viikonloppua Outi. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives