Kosmetiikkamaailman aatelinen – Sensai The Lipstick


Sensai uudisti alkuvuodesta yksinkertaista The Lipstick* -nimeä kantavat huulipunansa. Maahantuonnissa tiedetään pitkäaikainen rakkauteni  brändiin ja niinpä sainkin heiltä ilokseni testattavaksi jonkin aikaa sitten lajitelman kullansävyisiin kantikkaisiin hylsyihin pakattuja uusittuja huulipunia. 

Muistan aina, kun aikoinaan Sensain huulipunista kohistiin melkoisesti, silloin lähinnä viidenkympin hinnan vuoksi, joka siihen aikaan tuntui monista pöyristyttävältä. Tänä päivänä kuitenkin muutkin selektiiviset brändit ovat huulipunien hinnoillaan alkaneet kiriä Sensain huulipunien kannoille. Kun puhutaan selektiivisistä merkeistä, melkein brändin kuin brändin huulipunat maksavat sen ∼ 40 euroa tai ylikin.

*Huulipunat- ja kiilto PR-näytteitä saatu blogin kautta.


Sävyjä on yhteensä viisitoista ja ne ovat Sensain tyyliin melko hillittyjä, joskin mukaan mahtuu myös iloisia väripilkkuja. Minulle lähetettiin viisi erilaista, kaikki kivasti hieman erilaisista väriryhmistä, joita on myös viisi: punaiset, oranssit, pinkit, liilat ja nidet. Näiden lisäksi laatikossa saapui myös Total Lip Gloss* -huulikiilto. 

Ensimmäisenä kiinnitin huomioni siihen, etteivät punat tuoksu yhtään millekään. Mikä oli minusta positiviinen asia. Vaikka tykkäänkin hedelmäisistä, kukkaisista tai vaniljaisista tuoksuista kosmetiikassa, niin täysin tuoksuton huulipuna herätti positiivisia fiiliksiä. Ainakin minulla on päiviä, jolloin en välttämättä halua haistaa huuliltani yhtään mitään. 

"Huulipunat kosteuttavat huulia, minkä olen huomannut olevan tärkeä ominaisuus mitä vanhemmaksi tulen."

Punien koostumus on pehmeää, höyhenen kevyttä ja helposti liukuvaa – ihan kuin silkkiä. Tuotteissa on käytetty Silky Lustrous Powders -puuterihiukkasia sekä mikrohelmiä sisältävää Anti-ageing Look -yhdistettä, jotka yhdessä muodostavat väreihin täyteläisyyttä saaden ne näyttämään huulilla tasaisilta ja virheettömiltä. Koostumus onkin huulilla täydellinen. Huulipunat kosteuttavat huulia, minkä olen huomannut olevan tärkeä ominaisuus mitä vanhemmaksi tulen. Kosteuttava koostumus saa huulien pystyjuonteet näyttämään vähäisimmiltä. Lip Care -yhdiste sisältää huulia pehmittävää aprikoosiuutetta sekä yuzu-uutetta, joka aktivoi huulten mikroverenkiertoa. Jättävät huulille kauniin kermaisen pinnan ja hohteen. 


14 Sazuran Nude  – Kaunis lämmin rusehtava nude. Omilla melko tummilla ja värikylläisillä huulilla hyvin näkymätön sävy. En kaukaa erota, olenko laittanut huulipunaa vai en. Sopii varmasti heille, joilla ei ole huulissa paljoakaan omasta takaa väriä.

12 Ajisai Mauve – Mauvehan on kylmäpohjainen sävy, mutta huomaatteko miten hyvin lämpimän sävyisen ihon omaavalla, jopa kylmäpohjainen voi näyttää lämpimämmältä. Siinä missä Sazuran Nude oli lähes näkymätön huulillani, tämä yllättävästi kylmäpohjainen (liila) nude on itselleni se täydellinen nuden sävy. Se on hivenen värikkäämpi ja täyteläisempi ja näkyy paremmin huulilla, joissa se on ennemminkin lämmin kuin kylmä sävy.

08 Satsuki Pink – Upea kirkas kylmä pinkki. Käytän pinkkejä huulipunia harvemmin, mutta tämä on juuri sellainen sävy, johon tartun, kun sellaista päätän käyttää. 

05 Himawari Orange – Kirkas ehkä aavistuksen poltettu pehmeä oranssi. Helppo oranssi heille, jotka usein vierastavat tämän sävyisiä huulipunia. Jos olette blogiani pidempään seuranneet, ei varmaan tarvitse sanoa, että tämä on koko joukon suosikkini ja me kuulumme yhteen.

01 Sakura Red – Ihan pian koko blogimaailma kuvaa kirsikankukkakuvia. Jos kuvauttaisin itseni kirsakkapuiden alla, tämä sävy olisi se, jonka laittaisin huulille. Kertoohan jo nimikin, että kirsikankukista ja keväästä sävy on saanut vaikutteensa. 


Sensain yksi suosituimpia tuotteita on Cellular Performance Total Lip Treatment -huulivoide, enkä ihmettele. Suomen ilmastossa huulet kuivuvat huomattavasti helpommin kuin kosteassa ja lämpöisessä ilmanalassa. Uusi Total Lip Gloss perustuukin tuon huulivoiteen koostumukseen. Sisältää samaa hoitavaa Lip Care -yhdistettä kuin huulipunatkin. Tämän lisäksi Koishimaru-silkki kosteuttaa huulia. Melkein lasimaisen kiillon jättävää tuotetta voi käyttää yksinään tai huulipunan päällä. Kiilto ei ole lainkaan tahmea vaan se liukuu silkin hienosti huulilla ja pehmittää niitä tehokkaasti. Se ei ole kuitenkaan liian liukas vaan pysyy hyvin huulilla. Myöskään Total Lip Glossissa ei ole lainkaan havaittavaa tuoksua.

The Lipstickit kestävät huulilla pitkään. Kirkkaimpia sävyjä on jopa hivenen hankala poistaa pelkällä misellivedellä, koska väri on niin tiukassa vaan ne melkein vaativat öljyä. Tämä on siitä hyvä ominaisuus, että vaikka punat kuluvat päivän aikana huulilta, vielä häivähdys sävyä voi olla illalla jäljellä. Syömisen jälkeen punia kannattaa korjailla ja lisätä, muuten kesto on hyvä.


Sensain tuotteita myyvät mm. Stockmann, Sokos ja Kicks. 

Suositushinnat:
The Lipstick 3,5g 52€
Total Lip Gloss 4,5ml 47€

Oletko kokeillut Sensain huulipunia? Suositteko mattaa vai kiiltävää? Mikä sävyistä on suosikkisi?




  1. Yhtäkään uutta huulipunaa en oikeasti tarvitse (mulla on niitä lähemmäs 50 käyttökelpoista...), mutta JOS ostaisin, ostaisin joko Himawarin tai Sakuran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sakura on kyllä upea ja no Himawari tietenkin. ^_^

      Poista
  2. Upea tuo Sakura Red ( tai kaikki :D ) ja muutenkin Sensain tuotteet ovat lemppareita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sensailla on kyllä ihan mielettömän hyviä tuotteita, tykkään todella paljon uudistuneesta meikkilinjasta, joka pistettiin lähes kokonaan uusiksi.

      Poista
  3. Sensaista ei oikeastaan ole kokemusta mutta noissa punissa näyttää olevan ihana koostumus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä on tosi mukava koostumus, todella kermainen ja liukuva, mutta silti pysyvä. :)

      Poista
  4. Sensain punat on ihanan hienostuneita. Tykkään ruskean sävyisistä mattapunista, mutta muissa väreissä voi olla kiiltoa :)
    Ihanaa tiistai-iltaa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat. Mä en oo muuten tiennyt, et tykkäät just nudet mattana, ihan uus tieto mulle. :)

      Ihanaa aurinkoista viikkoa Outi! <3

      Poista
  5. Kauniit hylsyt ja sävyt tosi kivoja, etenkin Satsuki Pink ♥

    VastaaPoista
  6. Mulla ei ole koskaan ollut Sensain huulipunaa! Tuo Himawari Orange olisi noista minunkin suosikkini. Upea sävy! <3 Ajisai Mauve näyttää myös tosi nätiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä eikö?!? Mä olen alepöydistä aina kerännyt, tykännyt tosi paljon laadusta. Niitä kynämallisia jos löydät niin tykkäisit varmasti. :)

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives