Vappumuistoja


Lapsuuden pääsiäisen muistelu oli sen verran suosittu, että ajattelin valottaa teille myös lapsuuteni vappuja. Olen itse syntynyt 70-luvun lopussa työläisperheeseen pikkukaupunkiin, jonka asukkaista tuohon aikaan varmasti kolmasosa oli paperitehtaalla töissä. Joten voitte kuvitella, että silloin vaput tuollaisessa kaupungissa olivat aivan toista mitä tänä päivänä, vaikka osa perinteistä on edelleen elossa.

Vaikka olenkin syntynyt työläisperheeseen, olen syntynyt myös perheeseen, jossa on aina ollut tilaa omalle ajatusmaailmalle ja oman maailmankuvan muodostamiseen. Sen olenkin tehnyt. Reilut kaksikymmentä vuotta äänioikeutettuna ja olen ehtinyt tänä aikana äänestää lähes jokaista puoluetta paria lukuunottamatta. Olen aina valinnut omaksi ehdokkaaksi henkilön, joka on tuntunut minua juuri siinä elämänvaiheessani eniten edustavan. Ei kuitenkaan politiikkaa tänään tämän enempää vaan palataan niihin vappuihin.


Itseasiassa aivan ensimmäiset lapsuusmuistoni liittyvät vappuihin. Olin n. 3-vuotias. Perinteisiin kuului lähteä vappuaattoaamuna ostamaan torilta ilmapallo. Tuohon aikaan ei pahemmin foliopalloja ollut vaan heliumpallotkin olivat kumisia. Muistan, että valitsin aina isoimman mahdollisen. Kuvioitahan niissä ei hirveästi ollut, jotain printattuja, mutta päämuoto oli pyöreä.  

Vappupäivänä 1.5. mentiin tietenkin sitten vappumarssille, johon osallistui koko kaupungin työväestö. Muistan, että tykkäsin noiden marssien tunnelmasti tosi paljon, ei sitä lapsena ottanut niin vakavasti vaan se oli mukava tapahtuma, missä sai tavata tuttuja. Tuohon aikaan 70-luvulla ja 80-luvun alussa vappumarssit olivat niin suosittuja, että niille saattoi osallistua Helsingissä jopa kymmeniä tuhansia ihmisiä. Jopa pikkukaupungissa muistan, että letka oli melkoisen pitkä, kun kierreltiin ympäri kylää.

En tiedä miksi, mutta vappuna oli aikoinaan kotikaupungissani tuohon aikaan aina tivoli. Sinne mentiin joko aattona tai vappupäivänä marssin jälkeen. Yksi vappu on jäänyt elävästi mieleen alle kouluikäisenä, kun istuin räntäsateessa laitteissa hampaiden kalistessa yhteen.

Mummoni luokse asumaan muutettuani marssit ja tivolit saivat jäädä. Meillä oli silti aina vappuna koristeita esillä ja sitä varten tehtiin jo hyvissä usein kaksikin ämpärillistä simaa, jotka sitten "pullotettiin" Riihimäen Lasin isoihin lasipurkkeihin. Juhlapäiviin kuuluivat tietenkin kaikki herkut munkkeineen ja donitseineen. Kotitekoisesta simasta on jäänyt elävästi mieleen se, että sitä välillä juotiin parikin viikkoa vapun jälkeen. Olen takuuvarma, ettei se siinä vaiheessa ihan alkoholitonta ollut, mutta ei se niin tarkkaa ollut siihen aikaan... :D

Nykyään en juhli vappua oikeastaan lainkaan. Yleensä laitan keittiön pöydälle ilmapalloja ja serpentiiniä. Käyn ostamassa muutaman munkin ja simaa, jota en ole jaksanut enää vuosiin itse tehdä. Tosin aina ennen vappua päätän, että tänä vuonna teen siman itse, mutta tälläkin kertaa se jäi ensi vuoteen. 


Miten vietät vappua? Millaisia vappumuistoja sinulla on?

Oikein hyvää vappua kaikille!



  1. Voi Jonna olipa yllättävä postaus, se pääsiäis postaus mulla on mennyt ihan ohi, pitää lukea se jälkeen päin.
    Kun olin ihan pieni en muista vapuista muuta kuin siman ja munkit.
    Vähän myöhemmin kun eno meni naimisiin, hänen vaimonsa toi minulle elämäni ensimmäiset ilmapallot. Minähän en ollut sellaisia ikinä nähnyt, enkä kuullutkaan. Ja minä pelkäsin niitä aivan kuollakseni, itkin vaan enkä halunnut niihin edes koskea. Ja uusi miniä, joka oli halunnut olla ystävällinen, loukkaantui tietenki. (minähän asuin pienestä asti mummolassa, en "oikeassa kodissani". Ei enempää muistoja muuten tästä tulee kuin toinen postaus.
    Hauskaa vappua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, jos postaus oli yllättävä! Pääsiäispostaus kannattaa ehdottomasti lukea läpi, siellä voi olla jotain uutta ja kiinnostavaa. :)

      Voi ei tuota ilmapallojen pelkäystä. Jotenkin ymmärrän, jos sellaisia ei ollut koskaan nähnyt. Meillä aikoinaan yksi kissa pelkäsi niitä niin paljon, ettei voitu ikinä vappuna pitää ilmapalloja sisällä, koska ei uskaltanut tulla sohvan alta pois lainkaan.

      Ihanaa vappua!

      Poista
  2. Kivoja muistoja:) Huomaan selkeän eron sun ja mun lapsuuden välillä myös tästä vappumuistelosta. Meillä ei panostettu vappuunkaan, jollei simaa oteta huomioon. Kotitekoista simaa taisi olla joskus, mutta ei välttämättä joka vappu. Meidän perheessä (=vanhemmat) vietettiin kaikki perinnejuhlat todella matalalla profiililla. Muistaakseni meillä oli jossain vaiheessa kyllä yksi vappuhuiska; yhteinen kolmen sisaruksen kesken, jee jipii! ;) Kaikkea oli aina yksi (esim. luistimia, suksia, juhlakenkiä jne.) ja niitä sitten vuorotellen käytettiin, hahhhah;) No, sittemmin omille lapsilleni olen yrittänyt tarjota vähän jotain ekstraa myös vapun kunniaksi;)
    Vappua en nykyisin vietä juuri mitenkään. Olla öllötän kotona, koska nautin siitä, ettei tarvitse mennä mihinkään :D

    Leppoisaa vappua Jonna<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jostain syystä muistan lapsuudestani tosi tarkkaan kaikki juhlapyhät, johtuen varmaan siitä, että silloin tehtiin aina jotain spesiaalia. Mun tädeillähän oli vielä tuollaista, josta puhut, et kaikki käytti kaikki vuorotellen, mutta itse ole sitä ikäpolvea, että sain elää sen onnellisen lapsuuden 80-luvulla. Usein mietin, että kun se oli aikaa ennen lamaa ja melkein täystyöllisyys, niin meillä on ollut silloin sellainen lapsuus, mitä varmaan ei enää koskaan tulee enää yhtä monille olemaan. Joten olen kiitollinen joka hetkestä, vaikka omat hankaluutensa sitten itselläkin oli, mutta aineellisesti lapsena multa ei puuttunut ikinä mitään.

      Rentoa vappua, täälläkin köllötetään, kun saittui vapaat juuri tähän vappuun. :)

      Poista
  3. Varmasti tiedät mun vastauksen tuohon vappumarssiin, että juu en todella ole ollut. Mutta arvostan todella perhettäsi, ettei ole tuputettu vaan ilmapiiri on ollut hyväksyvä. Sulla on ollut maailman paras mummi. Oma perhe hyväksyi kyllä kaikki ihmiset, mutta esim. Elantoon ei ollut menemistä ostamaan Saludoa.

    Mutta omista vappujutuista raapaisinkin tänään pintaa omassa blogissa. Hyvin samoin täälläkin vappua vietetään ja ostin vappupallon, koska oli Mikki Hiiri pallonen.

    Ihanaa vappua Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo tiedän. :D

      Hih niinkuin jo puhuin, niin mieheni mummo ja ukki olivat molemmat Elannolla töissä ja joivat juurikin tuota Saludoa. ;) Mun mummohan ei tykännyt Saludosta lainkaan, ei Elannon takia vaan maun. Piilotti ne kaikki mitä tuotiin kaapin perukoille, eikä niitä koskaan juotu. Piti aina olla Juhlamokkaa tai Presidenttiä tai se ei ollut kahvia. :D No musta noi kaksikaan ei ole kahvia, joten ajat muuttuu. LOL

      Ihanaa vappua Tiia. <3

      Poista
  4. Meillä vappuun on aina kuulunut äidin tekemä sima ja munkit. Nykyään minä teen munkit ja äiti tekee edelleen siman :) Vappupallo ostetaan myös ja siinä ne meidän juhlat sitten onkin!
    Ihanaa vappua sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana työnjako siellä! Munkit on mun mielestä ehdottomasti suuritöisemmät ja haastavimmat, oon tainnut kerran tehdä itse, mutta en jaksa sen rasvan kanssa säätöä. D

      Ihanaa vappua Outi. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives