Suklaasunnuntai – ROX Berry Chocolate Crisp proteiinipatukka


En ole koskaan pahemmin välittänyt proteiini- tai energiapatukoista, olen ostanut niitä toisinaan, todeten ne usein yhtä "pahoiksi". Kodin ulkopuolisen työn tultua kuvioon kiinnostukseni heräsi tuotteisiin kuitenkin uudelleen. 

Suurimmaksi osaksi työpäiväni koostuvat niin, että minulla on yksi tai kaksi kahdentoista minuutin taukoa, joskus harvoin työpäivä kestää yli seitsemän tuntia, johon kuuluu sitten kunnon puolen tuonnin ruokatauko. Omassa työssäni tauot, eivät tarkoita sitä, että siellä voisi olla tuosta vaan pari minuuttia kauemmin vaan meillä mennään ns. kello kaulassa jatkuvasti. Kun aletaan laskemaan, että tuossa ajassa pitää käydä vessassakin, niin eipä siitä sitten hiveästi aikaa jää syömiseen. Seitsemän tuntia on kuitenkin jo pitkä päivä ja siinä ajassa ehtii kelle tahansa tulla nälkä. Noin pitkä aika syömättä ei ole terveellistä. Syömiseni ovatkin aina jotain nopeaa  – banaani, smoothie tai joku proteiinin lähde. En voisi kuvitellakaan, että alkaisin lämmitelemään mitään mikrossa, saatika alkaa syömään salaattia, jota joutuu tökkimään haarukalla moneen kertaan, että saa edes jotain suuhun. 

Olen tämän vuoksi toisinaan alkanut syömään tauolla proteiinipatukan. Ei todellakaan mikään terveellisin ratkaisu, mutta olen huomannut, että nälkä pysyy poissa ja mieli yllättävänkin virkeänä. Mikä parasta, sen saa syötyä tarpeeksi nopeasti. 

En ole yleensä pitänyt energia- ja proteiinipatukoista, koska niissä on todella usein hirveän sitkeä koostumus ja jauhoinen maku. Niitä joutuu jauhamaan suussa pitkään ja kun aika on rajattu, jopa koostumuksesta tulee tärkeä asia. Niinpä otin pari vuotta sitten missioksi löytää miellyttävän koostumuksen ja hyvän maun omaavan proteiinipatukan. Aika monet kävin läpi, kunnes yhdellä kauppareissulla käteeni osui ROX


Roxin patukoista ehdoton suosikkini on Berry Chocolate Crisp, joka on eittämättä paras proteiinipatukka, mitä olen koskaan syönyt. Muut mautkin ovat hyviä, mutta Berryssa on mehevin koostumus kaikista. Raikas marjaisa maku yhdistettynä tummaan suklaaseen (30%) toimii loistavasti. Maku ei ole liian esanssinen, millaiseksi nämä marjaisat maut usein tulevat. Proteiinia on peräti 20 grammaa, joten ei ihme, että näläntunnekin pysyy poissa. Roxin tuotteeseen ei ole myöskään lisätty sokeria, mutta se on silti kivan makea. Tykkään myös päällisen crispistä, joka tuo kivaa rapeutta purressa. 


Syötkö proteiinipatukoita? Millaisissa tilanteissa? Suosikkeja?


  1. Tätä patukkaa pitää nyt testata, koska minullakin on vähän huonoja kokemuksia näistä patukoista. Yleensä ovat kovia ja se jälkimaku on ollut ällö.
    Maisteluun menee siis! Ihanaa sunnuntaita sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, mä veikkaan, et tykkäät. Eikä tässä ole outoa jälkimakua. :)

      Ihanaa viikkoa Outi. <3

      Poista
  2. Yyyh joo ne jauhoiset koostumukset, puistatus! Tuo kieltämättä näyttää mukavan mehevältä, kiitos vinkistä. Mun go-to-pikaruoka - jos siis olen liikkeellä ja ruoka pitää syödä esim. palaverista toiseen siirtyessä - on Jungle Juicen proteiinipitoiset shaket. Raikasta, täyttävää ja helposti imuroitavisssa kitusiin. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, pitääkin kokeilal tota! Ja just ne jauhoisan sitkeät koostumukset noissa, öyh. :/

      Poista
  3. Kiitos vinkistä. Syön silloin, kun tiedän, etten saa pitkään aikaan ruokaa tai vaikka autoreissulla jne. :) En ole monista tykännyt, joten tämä lähtee testiin ensi kerralla.

    Kivaa uutta viikkoa Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autoreissuillakin toimii hyvin. Kotipäivinä en voisi kuvitella syöväni. :D

      Samaa sinne. <3

      Poista
  4. Nämä Fastit ovat niin herkkua, siis ihan karkista menee! Monesti otan palan (noin kolmasosa) patukasta ennen pidempää juoksulenkkiä, jos alkaa olla nälkä. Sillä jaksaa eikä satu mahaa kuten esim. leipä juuri ennen juoksua. Mutta jos en urheile, en koe kyllä tarvitsevani näitä. Foodinin kollageenipatukka on toinen ihan suosikki! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat, ainoita, mitkä eivät ole kuivia ja jauhoisia vaan näissä on muutakin makua ja koostumus on saatu pysymään kivan pehmoisena, eikä ole sitkeää ja kovaa.

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives