Parhaat vinkit retinolin käyttöön

*Sisältää mainoslinkin

Olen taistellut vuosien aikana paljon retinolin kanssa. Ehkä turhauttavin asia mitä minulle on tapahtunut ihonhoidossa, on se, että ihoni ei ole ikinä ollut kovin innostunut retinolin käytöstä. Tämä tietenkin harmittaa, sillä retinol on tutkitusti ainesosa, joka auttaa erilaisiin iho-ongelmiin ja ihon ikääntymiseen. Näin 43-vuotiaana se olisi yksi parhaista ja tehokkaimmista raaka-aineista, mitä voin iholleni pistää.

Jos iho on entuudestaan kuiva tai muutenkin herkkä, niin yleensä seurauksena tehokkaasta retinolista on usein ihoärsytys, ihon oheneminen tai voimakas hilseily. 

Kun alat käyttämään retinolia, ensiksi kannattaa miettiä tarkoin muuta ihonhoitorutiinia. Happojen kanssa kannatta olla varovainen, eikä niitä kannata käyttää kovinkaan usein samaan aikaan retinolin kanssa. Pieni hilseily alkuvaiheessa on aivan normaalia, mutta sen pitäisi loppua ajan kanssa. Jos hilseily ei lopu, käyttötahtia on syytä miettiä uusiksi. Lisäksi käytön aikana kannattaa välttää aurinkoa ja muistaa aina vähintään SPF 30 aurinkosuoja. 


Ihoni lukeutuu niihin, että pystyn käyttämään retinolia, mutta en joka ilta. Olen koittanut vuosien ajan totutella jokailtaiseen käyttöön hyvinkin erilaisilla retinol-tuotteilla, mutta lopputulos on aina sama – erittäin hilseilevä, herkistynyt, ohentunut ja kuiva iho. Onneksi ihoni kuitenkin kestää retinolia jonkin verran – 2-3 kertaan viikossa. Kesäaikana, kun iho on normaali, jopa neljä iltaa viikossa saattaa sujua ongelmitta. Jo tällä saa tuloksia aikaikseksi, vaikka tietenkin paljon hitaammin kuin niin, että pystyisi jokapäiväiseen käyttöön. 

Muutamia kikkoja olen vuosien saatossa kuullut toisilta ja itse oppinut kantapään kautta, mitkä helpottavat retinolin käyttöä siitä helposti ärsyyntyvällä iholla.

Käyttö kannattaa aina aloittaa rauhallisesti ja kaikista miedoimmilla tuotteilla. Maltti on valttia. Jos iho on todella herkkä, käyttö kannattaa aloittaa niin, että sekoitat retinolia vaikkapa kosteusvoiteen joukkoon parina iltana viikossa. Tämänkin kanssa kannattaa olla kuitenkin tarkka. Kun tuotteita lähtee sekoittelemaan keskenään, et voi tietää, miten ne reagoivat yhdessä. Joten parasta olisi, jos kosteusvoide, johon retinolia sekoitat olisi joku mahdollisimman simppeli esim. CeraVe yms. Tai sitten saman brändin voide kuin retinolikin. Jos iho tuntuu muutaman viikon päästä edelleen hyvältä, käyttökertoja voi lisätä. Voit myös kokeilla levittää kasvoille ensin seerumin, jonka jälkeen lisäät retinolin. Tuote ei ole tällöin yhtä tehokas, mutta myös mahdollinen ärsytys jää pienemmäksi. Jos näistä ei tule sinulle mitään ongelmia, voit koittaa levittää retinolin kerran viikossa suoraan puhtaalle iholle ja katsoa, miten iho reagoi. Jos iho on ok, voi käyttökertoja alkaa vähitellen jälleen lisäämään.

Teen tällä hetkellä niin, että parina iltana viikossa levitän tuotteen suoraan puhtaalle iholle, mutta kolmannella kerralla levitän retinolin vasta seerumin tai hoitoveden jälkeen. Lisäksi en levitä sitä koskaan nenän alueelle, koska se on syystä tai toisesta paikka, josta iho lähtee välittömästi hilseilemään. Joten voit hyvin levittää tuotetta vain otsaan, kasvojen sivuille ja leukaan. Itsellä saattaa toisinaan olla myös leuka alueena sellainen, että se alkaa tuntumaan kuivahkolta. Ei kuitenkaan koskaan hilseile yhtä voimakkaasti kuin nenän seutu. Lähinnä sitä vain kiristelee. Silloin jätän yhtenä iltana retinolin yksinkertaisesti levittämättä leuan alueelle. Kun pari päivää on kulunut, voin jatkaa käyttöä taas normaalisti. 

Tämä vuosi on ollut ensimmäinen, kun olen vihdoin löytänyt tavan käyttää retinolia säännöllisesti ihollani ja voin sanoa, että nyt kun eletään lokakuuta, olen vihdoin alkanut huomaamaan tuloksia. Iho on selvästi sileämpi ja tasaisemman värinen. Epäpuhtauksia minulla on tainnut olla pari isompaa näppyä koko vuonna. Olen usein puhunut siitä, miten meikki saattaa itselläni upota ihohuokosiin, mutta enää tätäkään ei ole tapahtunut. Luulen, että tämä johtuu siitä, että retinol on muuttanut ihon "koostumusta" parempaan, joten meikki ei enää uppoa huokosiin yhtä helposti. 


Olen oikeastaan koko vuoden käyttänyt ainoastaan kahta retinolia. *Paula's Choicen 1% Retinol Boosteria, jota tykkää sekoittaa CeraVen Moisturising Creamin joukkoon (yksinään puhtaalle iholle levitettynä liian voimakas) tai sitten käytän La Roche-Posayn Redermic Retinolia, jota ihoni sietää hyvin myös puhtaalle iholle laitettuna pari kertaa viikossa. 

Millaisia kokemuksia sinulla on retinolista?

Kuvat: Pixabay






 

  1. Ihan samat kokemukset kuin sinullakin. Iho oli tosi hurjana alkukeväästä (johtuen juurikin liiallisesta hoitamisesta retinolin ja hedelmähappojen kanssa, sekä kovasta henkisestä prässistä), joten nyt, kun olen saanut melkein kokonaan "oman" kivan ihoni takaisin, en ihan heti uskalla lisätä retinolia rutiiniin. Mutta kun uskallan ja olen konsultoinut kosmetologiani, kokeilen tuota vinkkaamaasi LPR:n versiota, siitä olen kuullut hyvää nimenomaan herkän ihon kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LPR on uskomaton, se ei tosiaan ärsytä mun ihoa yhtään, kunhan pitää maltin sen kanssa. Tykkään jotenkin myös metallituubista, jossa tuote pysyy "tuoreena".

      Poista
  2. Hyvö postaus. Mä olen kokeillut Oldinaryn retinolia, mutta varovasti.
    Nyt käyttänyt AHA-happokuorintaa ja sen kanssahan ei muita suositella joten täytyy muistaa tuo retinoli myöhemmin.

    Ihanaa iltaa Jonna ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Retinolin kanssa pitää olla kyllä varovainen ja tunnustella, miten iho kestää.

      Ihanaa viikonlopun odotusta Maikku. <3

      Poista
  3. Ei kannata tosiaan happokuorintoja ja retinolia käyttää samana päivänä. Itse käytän harvemmin retinolia, niin silloin tällöin iho kestää myös happokuorinnan, mutta pitää sen jälkeen olla pari päivää aina ilman retinolia. :)

    VastaaPoista
  4. En ole kokeillut retinolia ihooni. Minulla on aika herkkä iho, joten tätä pitäisi testata varoen. Onneksi täältä sai hyvät ohjeet retinolin käytölle.
    Mukavaa iltaa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi varovainen kannattaa olla. Kaikkien iho ei vaan kestä.

      Ihanaa viikonlopun odotusta Outi. <3

      Poista
  5. Minulla samanlaisia kokemuksia monista eri retinolituotteista: sekaihoni ei kestä retinolia edes varovaisesti käytettynä. Pystyn käyttämään vain sellaisia tuotteita, jotka sisältävät retinolia vain nimeksi. Suureksi yllätyksekseni tretinoiini (0,05 %) taas ei ole ärsyttänyt ihoani juuri lainkaan. Olen käyttänyt sitä kohta vuoden. Käytän sitä kahtena iltana viikossa ohuen kosteuttavan tuotteen päällä, joskus ilmankin. Joskus tunnen vaikutuksen parin päivän päästä (muistuttaa vähän tunnetta kuin olisi ollut liian kauan auringossa) mutta hilseilyä ei minulla esiinny juuri lainkaan. Harmittaa vain, että kuulemma tretinoiinia ei kohta enää saa Kreikastakaan ilman reseptiä, vai liekö sikäläinen lainsäädäntö jo muuttunut tähän murheelliseen suuntaan.

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives