Paras porkkanakakku



Porkkanakakku on siinä jännä kakku, koska ainakin minun mielestäni se sopii loistavasti joulunaikaan, jo ihan mausteisen tuoksunsa ja makunsa vuoksi. Päälle voi lisätä jouluisia koristeita ja joulukakku on valmis. Syön sitä kyllä ympäri vuoden, sillä porkkanakakku on yksi lempikakkujani. Kahvilassa ollessakin valitsen usein juuri porkkanakakun. Niitä on kiva vertailla ja ne ovat harvoin epäonnistuneen makuisia. Muutamia hyvin kuivahkoja versioita on tullut vastaan, mutta ei mitään sen kummenpaa, mutta porkkanakakuissakin on eroja. 

Kotona porkkanakakkua tehdessä käytän silti aina samaa reseptiä, koska sillä saa aikaiseksi maailman parhaan porkkanakakun, mille ei ole vielä mikään muu maistamani vetänyt vertoja. Resepti ei ole helpoin ja siihen pitää nähdä hivenen vaivaa. Ainesosia on useita, mutta juuri ne inkiväärin kanssa tekevät tästä parhaan. Jauhoja sen sijaan käytetään erittäin vähän. 

Reseptissä käytetään lisäksi maustemittana hyppysellistä, joka voi kuulostaa hankalalta. Se ei kuitenkaan lopulta sitä ole, koska se ei ole niin justiinsa. Hyppysellisen tarkka määritelmä on, että se on enemmän kuin ripaus, mutta kuitenkin vähemmän kuin lusikan kärjellinen. Hyppysellisen ottamiseen käytetään kolmea sormea. (peukalo, etu- ja keskisormi) Mittaamista ei kannata ottaa ihan tosissaan, eikä se ole mausteiden osalta niin tarkkaa. Tässä kakussa vähän enemmän maustetta on parempi kuin liian vähän. Lisäksi ohjeeseen sisältyy toisten mielestä jännittävää vesihauteessa vatkaamista, mutta uskokaa, kaikki vaiva kannattaa. Tajuatte, miksi olet nähnyt kaiken vaivan, kun laitat kakku ensimmäisen palan suuhun. 


PARAS PORKKANAKAKKU
(8 isoa palaa)

6 keltuaista
200g sokeria
250g porkkanoita raastettuna
125g manteleita jauhettuna
125g hasselpähkinöitä jauhettuna
50g Digestive-keksejä hienoksi jauhettuna
50g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
suuri hyppysellinen kanelia
suuri hyppysellinen jauhettua inkivääriä
hyppysellinen jauhettua neilikkaa
hyppysellinen suolaa
1 sitruunan raastettu kuori
6 valkuaista

Tuorejuustokuorrute

75g huoneenlämpöistä voita (suolatonta, voi olla myös vähäsuolaista)
75g tuorejuustoa (esim. maustamaton Philadelphia)
175g tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Valmistus

Kuumenna uuni 190 asteeseen. Vuoraa leivinpaperilla halkaisijaltaan n. 23 cm:n kakkuvuoka. Voitele ja jauhota leivinpaperi. 

Kuumenna kattilassa vesi kiehuvaksi ja nosta kattila liedeltä. Yhdistä keltuaiset ja puolet sokerista kuumuuden kestävässä kulhossa. Pane kulho höyryävän vesikattilan päälle niin, ettei kulho koske veteen. Vatkaa seos paksuksi ja vaaleaksi. Nosta kulho kattilan päältä ja sekoita porkkanaraaste joukkoon.

Sekoita mantelijauhe, hasselpähkinäjauhe, keksinmurut, jauhot, leivinjauhe, kaneli, inkivääri, neilikka ja suola keskenään. Sekoita sitruunankuoriraaste joukkoon.

Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi. Lisää loput sokerista ja vatkaa vaahto kovaksi ja kiiltäväksi.

Kääntele suurella lusikalla tai lastalla kolmannes marenkivaahdosta porkkanaseoksen joukkoon ja kääntele sitten joukkoon kolmannes kuivista aineista. Lisää aineita vuorotellen, kunnes taikina on tasaista. Kaada taikina vuokaa ja paista kakkua 35-45 minuuttia uunin keskitasolla tai kunnes puutikkuun ei jää taikinaa kakun keskustaa kokeiltaessa. Anna kakun jäähtyä vuoassa kymmenisen minuuttia ja siirrä sen jälkeen ritilälle jäähtymään. 

Tee tuorejuustokuorrute. Vatkaa kaikki aineksi keskenään vaahdoksi. Levitä kuorrute jäähtyneen kakun päälle. NAUTI! Maku vain parantuu parina seuraavana päivänä, joten kakun voi tehdä jääkaappiin valmiiksi jo edellisenä iltana.

Tykkäätkö porkkanakakusta?


  1. Tää resepti on ihan erilainen mitä oon itse koskaan tehnyt, mutta kuulostaa todellakin kokeilemisen arvoiselta! Porkkanakakkua tosiaan harvoin saadaan epäonnistumaan ja se päällinen on niin hyvää<3 Mähän teen yleensä sen puolitoistakertaisena, että varmasti riittää tarpeeksi paksu kerros koko kakun päälle :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on aika jenkkityylinen resepti, paljon muuta, mutta ei juurikaan jauhoja. :D

      Tuplakuorrute kuulostaa hyvältä, tässäkin on ihan kivan runsas päällinen. :p

      Poista
  2. Tämä oliki ihan erilainen resepti kuin mitä minulla on. Porkkanakakku on niin hyvää. Tuo kuorrute sopii täydellisesti mausteisen porkkanakakun kaveriksi.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ihan lemppari kakkuja. :p

      Mukavaa torstaita Outi. <3

      Poista
  3. Ihana tässä on marenkiakin, pitää kokeilla, sillä porkkanakakku on rakkaus. Olen tehnyt jenkkiohjeella ja on taivaallinen myös, väliin tulee myös tuorejuustotäytettä, more is more. :)

    Ihanaa päivää Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata. Musta tääkin on jostain jenkkikirjasta, joten tääkin on jenkkityylinen eli vähemmän jauhoja enemmän muuta. :D

      Samaa sinne Tiia. <3

      Poista
  4. Porkkanakakku on kyllä hyvää :P Harvoin tosin tulee itse tehtyä, kun vaatii niin paljon erilaisia raaka-aineita, mutta onneksi osan voi jättää pois jos ei halua kaikkia ostaa/laittaa. Yleensä ostan ne kaksi palaa kaupan kylmähyllystä.

    Itse olen niin laiska, että kartan tämmöisiä ohjeita, joissa kippoja pitää olla useampi :D Suosin yhden kipon taktiikkaa leivonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä, ei ole meinaten mikään nopein ja helpoin tehdä, vaikka maku onkin sitten vaivan väärti.

      Poista
  5. Porkkanakakku on mun suurta herkkua, joten todellakin tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että on muitakin porkkanakakun ystäviä. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives