Kauneusbloggaajien joulukalenteri luukku 24 – Mikä tekee joulusta joulun?



Olen viime aikoina usein miettinyt, mikä tekee minulle joulusta joulun. Vastaus on lopulta helppo - traditiot. Monesti ajatellaan, että lahjat ovat lapselle tärkeitä. Nyt vanhempana on helppo todeta, että eivät ne lopulta ole. Lapsena niitä tietenkin odotti innoissaan, mutta nyt vanhempana tajuaa, että on ehkä pari lahjaa, jotka ovat jääneet vuosien saatossa lapsena mieleeni. Sen sijaan niitä lahjoja paremmin mieleen ovat jääneet kaikki jouluun liittyvät tradiot, jotka olivat lapsuuden jouluissani vahvasti läsnä. Ne tekevät joulusta joulun ja saavat lämpimät muistot aikaiseksi.

Kotonani oli lapsuudessani jouluna hyvinkin tiukka aikataulu, missä järjestyksessä asioita tehtiin. Se ei suinkaan haitannut vaan juuri rutiini oli ihan parhautta. Joka joulu tiesi, miten asiat päivän aikana etenevät. Lisäksi sain jo lapsesta asti olla mukana kaikessa tekemisessä.

Aattoaamut alkoivat aikaisin. Ei sitä silloin pystynyt jännitykseltään edes myöhään nukkumaan. Oma aattoni lähti aamupalan jälkeen käyntiin hedelmäsalaatin valmistuksella. Meillä oli jouluna aina jälkiruoaksi hedelmäsalaattia ja itsetehtyä luumu-rusinasoppaa kermavaahdon kera. Pöytään katettiin aina samat lautaset, joita käytettiin ainoastaan juhlapäivinä. 

Toisin kuin monilla muilla, meillä syötiin aikaisin. Usein jo yhden maissa. Sen jälkeen sulateltiin hetki ja osa porukasta lähti käymään haudoilla, sillä aikaa kun osa porukkaa jäi kotiin ja meni saunaan. Toisilla joulu vietetään pyjamassa, toisilla pukeudutaan. Meillä oli tapana saunan jälkeen pistää parhaat päällä. Tämän jälkeen alkoikin sitten lapsena kuumeinen joulupukin odotus. Yleensä minä olin se, joka istutettiin pukin syliin, koska olin ainoa, joka uskalsi mennä. :D 


Joulupukin käynnin ja lahjojen avaamisen jälkeen oli aina vuorossa kahvipöytä. Muistan, että tuossa vaiheessa minulla oli ihan joka joulu pientä haikeutta ilmassa, koska tiesin vuoden odotetuimman päivän olevan kohta ohi. 

Joulupäivät olivat aina hivenen virallisempia ruokailuineen ja siistimpine vaatteineen, mutta tapanina otettiin jo sitten täysin rennosti. Muistan viettäneeni monta tapaninpäivää sohvalla kirjaa tai Valittuja Paloja lueskellen. 

Kun sitten aikoinaan muutin pois kotoa, halusin luoda omia joulutraditioita. En ole kuitenkaan niiden suhteen orjallinen, vaan niitä muutetaan fiiliksen mukaan. Siitä lähtien kun tapasin puolisoni, olemme luoneet vuosien aikana oman joulutraditiomme. Tähän asti olemme aattona pukeutuneet siististi, kuten jo kotonani oli tapana. Tänä vuonna kuitenkin ajattelimme repäistä ja viettää aaton pyjamassa. Vuosi on ollut hektinen ja erikoinen, joten se vaatii tähän paikkaan totaalista rentoutumista. Pyjamajoulu sopii tällä kertaa kuvioon paremmin kuin hyvin. 


Mikä sinulle tekee joulusta joulun?

Oikein ihanaa joulua kaikille!

                                                                                             KUVA: Hannamaria

TÄNÄ VUONNA JOULUKALENTERIN LUUKUT AUKEAVAT SEURAAVISSA BLOGEISSA:

1.12. Charlotta Eve // 2.12. Dioriina // 3.12. Maria Glow // 4.12. Laura Loukola // 5.12. Hannamaria // 6.12. MINÄ! // 7.12. Blinger shimmer // 8.12. Miss Aria // 9.12. Strokes of Color // 10.12. Dioriina // 11.12. Beauty by Ida M. // 12.12. Glitteriaddikti // 13.12. Glitz & Glam // 14.12. Minä! // 15.12. Viilankantolupa // 16.12. Purkkisirkus // 17.12. SmartGirlCode // 18.12. Mizz Annie // 19.12. Gingerbiscuit // 20.12. Huulipunamania // 21.12. Nenasofias // 22.12. Beauty Highlights // 23.12. Henna V. // 24.12. Yhteinen luukku!




  1. Minulle joulunajassa on aina ollut tärkeintä olla itselleni tärkeiden ihmisten kanssa ja sitten se sauna :)
    Ihanaa joulunaikaa sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauna on kyllä ihan parasta. <3

      Samaa sinne Outi, vaikka ette joulua sillä tavalla vietäkään. Mutta ihanaa lepoa ja rauhaa. <3

      Poista
  2. Ihana jouluinen postaus ♥ Joulusta tekee joulun perhe, läheiset, hyvä ruoka ja kiireetön yhdessäolo. Hyvää joulun aikaa Jonna ♥

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives