Kiltin tytön syndrooma

Ei tarvitse olla kummoinenkaan kyökkipsykologi, jotta voi todeta, että olen kärsinyt lapsesta asti kiltin tytön syndroomasta. 

Reipas ja kiltti, siinäpä kaksi adjektiivia joilla minua usein lapsena kuvailtiin. Reippaus ja kiltteys olivat molemmat opittuja käytösmalleja, joilla oli helppo välttää konflikteja ja miellyttää muita. Nuorempana en oikeastaan kokenut tätä useinkaan ongelmaksi, vaikka tiedostin asian ainakin osittain. Mitä vanhemmaksi tulin, sen enemmän rohkenin olla läheisilleni myös ei niin "kiltti". Sen sijaan ulkopuolisille reippaan ja kiltin tytön rooli jäi päälle.

Kiltille tytölle on vaikeaa ottaa vastaan kritiikkiä, koska kaikki oma toiminta tähtää toisten miellyttämiseen ja sitten jos sekään ei riitä, se on karvas pala purtavaksi. Ensimmäinen askel kohti parantumista kiltin tytön syndroomasta tapahtui ammattikoulussa, jossa vihdoin opin ottamaan vastaan kritiikkiä niin, etten ottanut sitä henkilökohtaisesti, enkä jäänyt märehtimään palautteita päiväkausiksi tai jopa viikoiksi.

Kiltin tytön syndrooma kuitenkin myöhemmin kostautui työelämässä. Vaikka palautteen vastaaottaminen sujui ilman tunnekuohuja, en kiltteyttäni pystynyt sanomaan ei, vaikka usein oman jaksamisen kanssa oli niin ja näin. Tätä jatkui vuosikausia. Vielä tänäkin päivänä, jos minulta joku kysyy, että mitä minulle kuuluu ja vastaan "ihan hyvää". Se oikeastaan tarkoittaa kiltin tytön koodikielellä, että asiat eivät välttämättä ole ihan ok. Kun taas jos vastaan, että hyvää tai tosi hyvää, silloin asiat ovat ihan oikeasti hyvin. Tämä tuntuu typerältä, mutta syndroomasta kärsivän on vaikea myöntää varsinkaan ihmisille, jotka eivät ole läheisiä, että nyt ei oikein jaksaisi, pystyisi tai haluaisi.

Kiltin tytön syndroomasta on todella vaikea päästä eroon, vaikka sen tiedostaa. Vuosien saatossa kantapään kautta olen oppinut sanomaan useammin ei ja asettamaan itseni etusijalle, varsinkin, jos kyse on omasta jaksamisesta. Se ein sanominen ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin monelle muulle ihmisille, jotka vastaavat yksinkertaisesti ei ja jatkavat matkaansa eteenpäin, ajattelematta asiaa sen enempää. 

Kiltti tyttö jää miettimään turhaan sen ein sanomisen seuraamuksia ja haluaa selitellä toiselle osapuolelle, miksi sanoi ein. Kokee sanomisesta pitkään huonoa omaatuntoa. Tuntee, että ei tehnyt tarpeeksi, vaikka tietää hyvin ein olleen ainoa oikea ratkaisu tilanteessa. Miettii jälkeenpäin, mitä ein vastaanottanut vastapuoli siitä ajattelee? Sitten alkaakin ahdistus ja miettiminen, olisiko sittenkin pitänyt sanoa kyllä vain sitä toista osapuolta miellyttääkseen ja päästäkseen tilanteesta helpommalla. Pohtii jälkeenpäin näyttikö kieltäytymällä liian joustamattomalta ja itsekkäältä. Tuntee pitkään huonommuutta siitä, että sanoi ei. 

Huvittavintahan tässä on tavallaan se, että useinkaan se ein kuullut osapuoli ei jää näitä asioita pohtimaan vaan on siirtynyt jo eteenpäin. Se ei kuitenkaan kilttiä ja tunnollista tyttöä tilanteessa lohduta.

Vuosien saatossa kiltin tytön syndroomasta eroon pääsemiseksi olen tehnyt tietoisesti kovasti töitä. Vielä en kuitenkaan ole ihan perillä. Ensin opin ottamaan vastaan negatiivista palautetta. Osaan käsitellä asiat, enkä ota niitä henkilökohtaisesti. Opin myös vihdoin kantapään kautta sanomaan ei, kun se on omalta kannalta paras ratkaisu. Joskus ein sanominen onnistuu nykyään helposti, eteenpäin samantien jatkaen, mutta vielä toisinaan ein ääneen sanominen aiheuttaa omassa mielessä liian suureksi paisuvat jälkipuinnit, jotka sitten kuormittavat helposti jaksamista. Hyvä puoli on se, että tiedostan asian, joten voin jatkaa sen työstämistä.

On mennyt pitkään sisäistää, että kun kunnioitan itseäni ja luon selkeät rajat, ei se tarkoita sitä, että olisin itsekeskeinen ja ikävä ihminen. Päinvastoin, kun oppii kohtelemaan itseään hyvin, löytää elämästä enemmän iloa ja vapautta.

Kärsitkö kiltin tytön syndroomasta?



  1. Niin upea kirjoitus Jonna❤️Samaistun täysin ja joskus sinä nimenomaan oot neuvonut pitämään omat rajat ja ei ottamaan vastaan vääränlaista kohtelua.

    Se vaatii ihan opettelua sanoa ei, päättää niin ja kun sanoo sen ein, vastaanottaja ei ole moksiskaan mutta itse kieriskelee syyllisyyden tuskissa ja miettii pahoitinko toisen mielen.

    Omalla kohdalla tämä ollut ihan matka, joka on vielä kesken. Tätä kiltteyttä on myös käytetty hyväksi ja niin siinä lopulta käy, että joku ihminen kun kävelee aikansa yli lopulta tulee järeä stop. En suutu millään, mutta kun suutun, saattaa olla että jotain on mennyt peruuttamattomasti rikki. Mikä voi olla epäreilua toiselle, jolle omien rajojen vetäminen tulee puskista. Toisaalta sydämeltään viisas ei määrää, eikä kävele ihmisten yli vaan kysyy ja kuulostelee.

    Samaistun tähän tekstiin täysin❤️

    Sydämellistä sunnuntaita rakas ystävä❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia.

      Vaikka en itsekään ole vielä perillä, niin olen koittanut parhaani mukaan sulle usein takoa päähän sulle sun omia rajoja, ettei kaikkea tarvi ottaa vastaan. <3 Muistutat välillä kiltteydessä omaa mummoa, joka oli sellainen ylikiltti ja josta sille jo nuorempanakin usein sanoin.

      Samaa sinne. <3

      Poista
  2. Hieno ja ajatuksia herättävä kirjoitus Jonna ♥

    Olen varmasti ollut kiltti tyttö ja noudattanut minulle asetettuja sääntöjä ja rajoituksia koulun ensimmäisillä luokilla sekä lapsena. Murrosikä sai minut siinä missä muutkin kapinoimaan vaikka olinkin kympin oppilas ja joidenkin mielestä ehkä "hikipinko koulussa". Pidin opiskelusta ja hyvän muistini ansiosta asiat vain jäivät muistiin. Vanhempieni ei tarvinnut koskaan patistaa minua opiskelemaan myöhemminkään elämässäni. He luottivat siihen, että hoidan itse opiskeluni mistä olen heille äärimmäisen kiitollinen.

    Lukioikäisenä osasin jo ilmaista oman mielipiteeni ja sanoin ei jos joku asia ei ollut oma juttu. En kokenut saamaani kritiikkiä negatiivisena vaan rakentavana koska sain vanhemmiltani myös sekä positiivista että negatiivista palautetta.

    Kirjoitit hyvin tuohon loppuun "Hyvä puoli on se, että tiedostan asian, joten voin jatkaa sen työstämistä." Me ihmiset emme ole koskaan valmiita ja asioita voi ja pitääkin työstää ihan joka päivä. Kiltin tytön syndroomasta voi päästä eroon.

    Sinä olet kulkenut upean matkan, joka jatkuu vielä ♥ Hyvää pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Me ihmiset emme ole koskaan valmiita ja asioita voi ja pitääkin työstää ihan joka päivä."

      Olen tästä niin samaa mieltä. Meni aikaa pitkään, että tajusin tän, mutta kolmekymppisenä aikoinaan asia aukesi. :)

      Samaa sinne Marjo! <3

      Poista
  3. Täällä myös kärsitään samasta syndroomasta. Matka on vielä kesken täälläkin ja välillä mietin, että en varmaan täysin pääse siitä koskaan irti. Minun kiltteyttäni on käytetty törkeästi hyväksi ja sitten vielä tallattu kaiken lisäksi ihan maan tasolle.
    Todella hyvin kirjoitettu postaus <3
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Jonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo että käytetään hyväksi, on niin tyypillistä kiltin tytön syndroomasta kärsiville. :( Pahempi on sitten vielä tuo tallaaminen, mistä mainitsit. Kenenkään ei missään tilanteessa pitäisi hyväksi sellaista käytöstä toisilta.

      Ihanaa viikkoa Outi. <3

      Poista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives