Juhannusmuistoja

Juhannukseni kului tänäkin vuonna suurimmaksi osin töissä ja ihan vapaaehtoisesti. Ehkäpä vielä joku vuosi innostun pitämään juhannuksen vapaana, jos puolisollekin sattuu vapaa. Jos toinen on töissä, niin ihan sama, vaikka itsekin olisi töissä.

Tästä huolimatta juhannus on aina ollut itselleni rakkain juhlapyhä joulun jälkeen, vaikka sen merkitys onkin vaihdellut vuosien saatossa melkoisesti. 

Kun asuu lapsuutensa ja nuoruutensa maalla maisemissa, joita voi täysin verrata kesämökillä asumiseen, juhannuksen merkitys ei ole kovin suuri. En osaa selittää, onko sillä merkitystä, että elät arkeasi keskellä maisemia, jotka voisivat olla toisille lomaa, mutta sinulle arkea. Olen miettinyt tätä myöhemmin usein. Ei ole tarvettaa enää lähteä mökkeilemään, koska asut periaatteessa mökillä. Lapsuudessani juhannusta ei sen kummemmin vietetty, se oli vain yksi kesäviikonloppu muiden joukossa.


Nuorena aikuisena tilanne muuttui, kun muutin omaan kotiin ja lapsuuden idylliset maisemat muuttuivat kaupungin betoniin. Silloin sitä halusi lähteä juhannukseksi luonnon keskelle kavereiden kanssa. Juhannus sai uuden merkityksen. Tällöin tuli vietettyä juhannusta usein saaressa, mökeillä ja milloin missäkin lähempänä luontoa. Myöhemmin työt alkoivat tulla esteeksi ja juhannuksena siihen aikaan joutui olemaan silloin tällöin töissä, vaikka mieli olisi halajanut muualle. Olenkin aina ollut työpaikoissa, joissa myös juhlapyhinä tehdään töitä. Välillä vuosien saatossa on tuntunut oudolta elää elämää, jossa elät täysin eri rytmissä kuin iso osa muita ihmisiä. Joulu on kuitenkin aina ollut sitten se, josta olen halunnut pitää kiinni tiukasti, enkä ole suostunut silloin olemaan töissä. Luultavasti sen vuoksi joululla on juhlapyhistä edelleen isoin merkitys elämässäni.

Viimeisinä vuosina tilanne on ollut se, että pari kertaa ollaan oltu puolison kanssa juhannuksena ulkomailla, muutamia kertoja ystävien mökillä. Kerran taidettiin olla ihan kotona, vaikka olimme juhannuksen vapaalla, koska olimme lähdössä seuraavalla viikolla reissuun ja ajattelimme, että on vain kiva rentoutua ennen sitä kotona. Viime vuosille on kuitenkin osunut juuri juhannukseksi töitä ja juhlapyhä ei ole eronnut muista viikonlopuista oikeastaan mitenkään. 


Miten sinun juhannus meni? Juhliessa vai kotona rentoutuessa?


  1. Pakko sanoa, että kun on niin paljon elämässään viettänyt aikaa mökillä, se ei ole enää mikään must ja juhannus on viikonloppu siinä missä muutenkin. Toki omakotitalo auttaa eli jos asuisimme kerrostalossa, niin taatusti olisimme olleet mökillä.

    Ihanaa sunnuntaita Jonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tosiaan haluan mökille kyllä, mutta se johtuu tässä kerrostalossa asumisesta... Varmaan jo asuisi ok-talossa, ei tekisi niin mieli.

      Ihanaa viikkoa Tiia. <3

      Poista
  2. Olimme kotona ja yritimme vähän saada tätä remontin jälkeistä elämää käyntiin ja paikkoja laitettua valmiiksi.
    Lapsena kesiin ja juhannukseen kuuluivat mökkilomat, siellä nähtiin sukulaisia, joihin törmättiin vain pari kertaa vuodessa. Mummin rantaan pystyi laittamaan kokon, joka oli kivien vuoksi ikään kuin veden päällä. Eno soitteli haitaria ja me lauleskeltiin, oikein siis perinteisiä juhannuksia on nuorena tullut vietettyä.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Jonna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on kyllä ollut melkoinen urakka sen remontin kanssa. Eivät ole kyllä herkkua. Vieläkin hyvässä muistissa kuuden vuoden takainen kylppäriremppa. :/

      Ihanaa viikkoa Outi. <3

      Poista
  3. Juhannus on ollut vuosia viikonloppu siinä missä muutkin. Mutta sillä tavoin mukava viikonloppu, että usein on pidempi viikonloppuvapaa siinä ollut. Aloitin itse loman juhannuksesta. Olin päättänyt siivota kunnolla. Joten juhannuksena siivosin, pesin pari räsymattoa pyykkituvan lattialla juuriharjan kanssa, katsoin jalkapalloa ja nukuin pitkään. Eilen kävin vielä museossa ja ostoksilla. Eli oikein mukava viikonloppu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin pitäisi pestä mattoja. Tässä olisi paikkakin aika lähellä, mut lähin olisi pyykkituvan lattia, jos laiskuun oikein iskee. :D Täällä on kanssa katseltu jalkapalloa, jos ei vaan tarvi herätä tosi aikaisin. Silloin iltapelit jää väliin.

      Ihanaa viikkoa sinne!

      Poista
  4. Itse voisin pitää juhannusta viikonloppuna siinä missä muitakin, mutta miehelle on tärkeää päästä sitä viettämään, joten niin sitten tehdään :) Varsinkin nyt tälleen loman keskellä juhannus ei itsestä tunnu mitenkään sen erikoisemmalta. Joulu on itsellenikin tärkeämpi!

    VastaaPoista

The kindest word in all the world is the unkind word, unsaid. ~Author Unknown

Designed by FlexyCreatives